joka käyttää mielialalääkkeitä, on kärsinyt paniikkihäiriöstä, mutta lääkkeillä saa pidettyä kohtaukset poissa. Mitä mieltä naiset ovat tästä, jos mies on muuten aivan ihana?
Mitennaiset suhtautuvat mieheen
kalevdf
12648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ymmärtäväinen nainen ymmärtää, eikä tee siitä sen suurempaa numeroa :) Itsekin mielialalääkkeitä käytän ahdistukseen, eikä se ole aiheuttanut ongelmia miehen saannissa.. Mutta asiasta ei ehkä kannata mainita heti kättelyssä, vaan kun huomaa että toisen kanssa muutenkin synkkaa :) Tänäpäivänä tuntuu muutenkin olevan normaalia että suuri osa ihmisistä kärsii erilaisista mielenterveyden ongelmista jossain kohtaa elämässään, eli niistä asioista uskalletaan puhuakin jo enemmän ilman että leimautuisi sen takia mitenkään..
Ja mitä ainakin tuttavapiirin naisista tiedän niin ketään ei ongelmasi haittaisi niin että se mitään suhdetta estäisi :)
Just tätä samaa asiaa olen päässäni pyöritellyt, kiva kun on tehty asiasta aloitus. Väsyin työssäni ja olen ollut vajaa kaksi kuukautta masennuksen vuoksi sairaslomalla. Mielialalääkettä ja betasalpaajaa otan jännityksen estoon. Tähän ei liity mitään suurempaa dramatiikkaa, ihan vain pelkästään fyysinen väsymys joka tuli hankalan pomon ikeen alla.
Sairasloman alussa kohtasin aivan ihanan ihmisen ja molemmat olemme rakastuneet toisiimme. En silti uskalla kertoa olevani saikulla :( hän kyllä sanoi että hyväksyy mut just sellaisena kuin olen. Eilen meinasin kertoa... tänään minasin kertoa... mutta en vain uskalla :(
Kyllä sairastumisestakin pitää saada puhua. Tämä päätön nykymeno työpaikoilla koskettaa jo monia ihmisiä ja vähän jokainen on ainakin ollut töissä jossain, missä työntekijät voi huonosti ja jäävät sairiksille. Veemäistä pomoa tuskin tarvii peitellä keneltäkään, niin yleisiä "ilmiöitä" nekin on. Se sun tunteittesi kohde kyllä ymmärtää mistä ja miksi sä kärsit, joten don't worry.
Ja alottajalle: se tieto siitä, ettet ookaan ihan täytellinen Romeo karsii ainakin jyvät akanoista. Ja parempihan se on tietää heti onko vastapuoleta sun pariksesi vaiko ei.
Kovin pinnallisen ihmisen kanssa viihtyy vain yhtä pinnallinen, jne. joten uskalla olla rehellisesti vaan se mikä olet kaikkine tuiki tuttuine ongelminesi. Et todellakaan ole ainut, joka kärsii paniikkihäiriöstä. Sitä joutuu tietenkin vain selittämään hiukan, koska se aiheuttaa kysymyksiä vastapuolessakin.
Tänään minä sitten sanoin että olen ollut sairaslomalla. Päätin vain että kerron sen tänään. No hänpä ei paljoa sille asialle korvaansa lotkauttanut. Sanoi ettei haittaa ollenkaan ja itsekin on joskus takavuosina ollut uupunut työputken jälkeen. Taisi tulla tehtyä kärpäsestä härkänen.
Taitaa ne suurimmat murheet olla useimmiten omien korvien välissä ja niitä paisuttelee.
olen nähnyt ja elämässäni hoitanut liikaa mielenterveysongelmia. Kärsinyt elämäni pahimmat asiat läheisten mielenterveysongelmien kautta. En jaksa. En halua pientäkään.
Olen pahoillani. Sille ei voi mitään jos jälkeenpäin tulee joku ongelma. Mutta lähtökohtaisesti tiedän, ettei mun voimavarat tule riittämään jo alun alkaen siihen, että on tällaista ongelmaa. Ja vaikka minun ei tarvitsisi koskaan asiaan puuttua mitenkään, sen tietäminen raskauttaa aiempien kokemusten vuoksi.
Kysymys on myös minusta. Minä en kykene, enkä halua. On niitäkin, joilla asia ei haittaa. löydät kyllä sellaisen.
Jokainen tervejärkinen ja aikuinen nainen ei pidä tuota yhtään minään. Siis sillai hyvällä tavalla. MItä sitten? Mun syntilista on pitkä kun nälkävuosi ja kuule, yksi paniikkihäiriö on hyttysen pieru saharassa ;D
Ja mäkin olen ihan muuten ihana.
Että eipä ole paha juttu.
olen tervejärkinen ja aikuinen nainen. Jos minulla on mahdollisuus terveeseen mieheen ja mieheen joka tarvitsee jo alusta asti tukea, saan itse valita. Kun minulla on aiemmin ollut kokemusta tukemisesta, tiedän mistä puhun. Asia ei ole iso, se voi olla suhteellisen pieni. Mutta jos saa valita, ei kiitos. Entäs sitten kun itse tarvitsen tukea tai elämässä menee asiat jossain vaiheessa mullin mallin. Silloin on hyvä, että lähtökohdat ovat sellaiset, että voimavarat riittävät ainakin teoriassa. Jos toinen alkaa panikoimaan tiukkojen tilanteiden tullen, en voi lähtökohtaisesti luottaa siihen, että selviämme.
On naisia, joilla asia ei haittaa. On naisia, jotka elävät juoppojen, rikollisten, väkivaltaisten, tunneköyhien, vaativien miesten kanssa. Se on heidän valintansa ja he elävät sitten sen kanssa. Tämä on minun. Mikään pakko ei ole. Niitä naisia ei tarvitse syyttää mistään, jotka eivät halua tuollaista tilannetta edes alunperin, että on pienikin ongelma. Jokainen saa valita.
Voin vaikuttaa kylmältä. Voin ollakin, mutta olen nähnyt liikaa ja meitä on monia.
rehellinen. Toivottavasti kerrot tuon myös kohtaamallesi miehelle, joka saa siten mahdollisuuden valita sinun tai jonkun muun väliltä. Kertomuksesi mukaan minä en ainakaan uskaltaisi sotkeutua sinuun noiden tietojen pohjalta. Jos minulle kävisi jotakin joskus, niin en pystyisi luottamaan että sinä vierellä pysyisit. Hyvin todennäköisesti kenkä heilahtaisi ja joku "normaali" olisi taas etsinnässä.
niin. valitettavasti tiedän, ettei säälillä saa aikaan tasa-arvoista suhdetta. Olen nähnyt ja hoitanut noita ongelmia sen verran, että tiedän, etten pysty suhtautumaan tasavertaisesti ihmiseen, jos lähdetään näistä lähtökohdista. Sääli ei ole rakkautta. Sääli ei ole tasaveroisuutta.
Huomiota olen kiinnittänyt myös siihen, että usein sellaisille, jotka on nähneet paljon tällaisia ongelmia tai mielenterveysongelmia hieman tuputetaan sellaista, että sinähän ymmärrät näitä ja sinähän osaat tukea ja sullahan on mahdollista tällaiseen suhteeseen kun se on tuttua. Kukaan ei ajattele, että sellainen ihminen voi olla lopen kyllästynyt ja uupunut siihen ikuiseen rooliin, mistä ei saisi irti päästää, eikä omaan elämäänsä toivoa muuta ilman, että leimattaisiin kovaksi.
Kerro sitten kun olet tukenut vuosia mielenterveysongelmaisia ihmisiä, mitä saat itse ja milloin sinulle tulee se mieli, että eikö minulla ole oikeus muuhun, pitääkö minun aina elää näiden huolien keskellä.
Aluksi voi kokea jaloa oloa, minä tuen, minä olen hyvä, minä ymmärrän, minä jaksan, minä rakastan..
Ja kun siihen väsyy, voi tulla se katkeruus, mitä pelkään.
Jokaisella on oikeus valita itse kumppaninsa. Jokaisella on oikeus toivoa hyvää kumppania myös terveyden puolesta. Ehkä niitä ihmisiä löytyy, jotka pystyvät täydellisen tietämättömyyden suomalla itsevarmuudella lähtemään mukaan vilpittömästi. Sellaista ihmistä toivoisin sentyyppiselle miehelle, joka pystyy olemaan avoimesti ja luottavaisesti mukana.
Mielenterveyden häiriöt on valitettavan yleisiä. Silti on olennaista ensin hoitaa ne kuntoon. Minä alan suhteeseen ihmisen kanssa, joka pystyy huolehtimaan itsestään ja myös minusta tai tarvittaessa lapsista. Vanhemmaksi tai hoitajaksi en ala enää kenellekään, vaan tasaveroiseen suhteeseen, jota toivon kaikille
Valitettavasti, kuulostat sillä lailla kaunaiselta, että olisin valmis suosittelemaan sinulle jotakin hoitosuhdetta ja mahdollista terapiaa, jossa voisit hakea terveitä rajoja itsesi ja muiden välillä. Sinulla itselläsi lienee kuitenkin varmuus siitä, ettei oma mielesi tarvitse hoitoa. Tai jos sairastut, niin pidät oikeutettuna sitä, että kumppanisi laittaa sinut ulkoruokintaan?
Kaikki psyykehäiriöt eivät ole yhtä ongelmaisia lähisuhteissa. Paniikkihäiriö painii aika lailla eri sarjassa kuin vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - ja kaksisuuntaisillakin ihmisillä voi olla parisuhde. Yksi viidestä sairastuu elämänsä aikana esim. masennukseen - osa on sairastuessaan sinkkuja, osa suhteessa. Ei mielenterveys ole jotain, joka hoidetaan "ensin kuntoon" ja sitten mennään täysin tasapainoisina parisuhteeseen, vaan psyyke sairastaa ja toipuu koko elämän ajan. Ei edes ole sellaista kuin "täysin terve".
Melkein hupaisaa, miten vähän ihmiset tietävät psyykejutuista. Panikoimisella ja paniikkihäiriöllä on aika vähän tekemistä toistensa kanssa. Paniikkihäiriöinen voi saada fyysisiä oireita vaikka kaupan kassajonossa tai leffateatterissa, arkielämän kriisit eivät paniikkihäiriötä laukaise. Jos vaikka suhteessa paljastuu uskottomuutta, niin ihan yhtä todennäköisesti se täysin mielenterveydeltään "terve" alkaa häröillä ja hyppiä seinille kuin paniikkihäiriöinen.
Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Mitä jos miehesi masentuu 3 tai 10 vuoden päästä? Otatko eron? Tai kuolee heti lapsen syntymisen jälkeen. Minä olen itse masentunut ja asunut avoliitossa(naimisissa 3v) mieheni kanssa . Olen myös sanonut että en halua hänen olevan säälistä kanssani. Ei mun miehen mua tarvitse hoitaa. Ainahan hyviä hetkiä jokainen tarvitsee ja pientä tukea. Yhteisillä hyvillä ja huonoilla ajatuksilla elämää mennään eteenpäin. Jotkut kyllä näkee sen masentuneen ihmisen oikean luonteen, jonka perusteella kunnon suhde saadaan eli se luonne on masennusta tärkeämpi ja yhteensopivuuttakin tarvitaan eli palaset paikalleen. minusta puhuttiin paljon huonoa esim. että olisin flipannut, mutta mieheni kyllä tiesi oikean luonteeni.
Minä itse tiedän ketkä eivät ole masentuneita ja heillä elämä menee hyvin, mutta jotain on silti heidän päässään vikana, vaikka ei siltä vaikuttaisi.
Naiset rakastavat meitä jollain tapaa "viallisia" miehiä. Hoivavietti on heissä niin syvällä sisäänrakennettu. Itselläkin meni autokolarin takia liikkuminen vaikeaksi, kun jalkaa ei saatu täysin entiselleen paikattua. Luulin alkuun etten koskaan enää saa naista. Päinvastoin: Olin sama ihminen korvien välistä kuin ennenkin ja kukaan nainen ei koskaan ottanut ongelmaa tuosta kävelyjutusta. Varmaan kymmenet treffit siinä kävin ja tosi mukavia ihmisiä olivat kaikki. Heistä sitten yhdestä tulikin vaimoni: Erittäin mukava, todella kaunis nainen. Ja hän saisi kenet tahansa.
Näin se vaan toimii. Ei siis kannata murehtia omia vikojaan, joille ei mitään voi. Positiivinen asenne auttaa elämässä!