Irtosuhteista ja muusta sellaisesta

Mistähän sitä alottaisi, no laitetaan vaikka pari faktaa päytään

Olen 32-vuotias nainen, ja minulla on ollut elämäni aikana noin 30 yhden yön juttua - kauheaa vai mitä ? En tiedä onko se paljon vai vähän. Tiedän, että jotkut kauhistuvat enemmästä kuin yhdestä seksikumppanista ja joku taas ei välitä, vaikka aikaisempaa kokemusta olisi sadoista.

Joskus ihmettelen, että pitäisikö minun tuntea jotain moraalista syyllisyydentunnetta seksuaalisesta menneisyydestäni. Mutta sitten taas alan ihmetellä, että miksi, ketä minä olen loukannut ja vahingoittanut tekemisilläni. Sen pystyn sanomaan varmasti, että en ole vikitellyt varattuja miehiä, itsekään pettänyt koskaan tai mitään muuta sellaista. Samoin myös suojautuminen seksitaudeilta ja raskaudelta ovat olleet itsestäänselvyyksiä.

Se on kyllä myönnettävä, että minulla meni todella kauan -useampi vuosi täysi-ikäisenäkin- tajuta, että kuinka paljon sillä naisen menneisyydellä oikeasti on väliä todella monelle miehelle. Siis tietysti sitä puhuttiin, että voi saada huonon maineen, mutta kun itselle ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä, onko sillä mahdollisella parisuhteen toisella osapuolella (saati sitten jollain tuntemattomalla) ollut aikaisempia seksikumppaneita 0 tai ties kuinka paljon, niin sitä on vaikea tajuta että se saattaa olla jollekin ihmiselle se kaikkein tärkein asia.

(Nyt olen lihava ja elän selibaatissa, kun miehet eivät kiinnostu minusta. Ja olen antanut pakkeja, vaikka joku olisikin minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Ei vaan huvita ruveta "lihava, epätoivoinen nainen antaa seksiä kenelle vaan. Hoikkana saattaa saada horatsun maineen, mutta ainakaan ei pidetä epätoivoisena -luulisin.)

Jos nyt eletään toiveajattelussa, että joskus tästä vielä hoikistun, (ja kaunistun, ja aikakin pysähtyy, enkä vanhene jne... niin)

Mietin tässä, että jos joskus tulee joku mies, joka haluaisi seurustella kanssani, niin onko parempi kertoa totuus suoraan, vai kaunistella sitä. Itse en koe seksissä olevan mitään pahaa tai häpeällistä, mutta toisaalta taas harva kestää rehellisyyttä näissä asioissa...
22302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Nyt olen lihava ja elän selibaatissa, kun miehet[siis ne kaikkein komeimmat adonikset] eivät kiinnostu minusta. Ja olen antanut pakkeja, vaikka joku olisikin minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Ei vaan huvita ruveta "lihava, epätoivoinen nainen antaa seksiä kenelle vaan."

Aikaisemmin hoikkana olet antanut pesää ainoastaan pelimiehille ja retkuille, joille olet vain yksi pano satojen muiden joukossa. Nyt lihavana et enää kelpaa pelimiehille panopuuksi, joten olet mieluummin selibaatissa kuin jonkun tavismiehen ensirakkaus. Se tässä on ärsyttävää. Onnen lahjat pitäisi saada jakautumaan tasaisemmin. Jos naiset eivät pitäisi epätoivoisuutta niin kauheana turn-offina, niin ennenpitkää epätoivoisia miehiä ei olisi olemassakaan.

Äänestä
  • "joten olet mieluummin selibaatissa kuin jonkun tavismiehen ensirakkaus"

    Tuohan olisi todella imartelevaa, että olisi jonkun ensirakkaus. :- ) Ainoa vaan, että minuun rakastuneita miehiä ei ole ollut havaittavissa missään.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "joten olet mieluummin selibaatissa kuin jonkun tavismiehen ensirakkaus"

    Tuohan olisi todella imartelevaa, että olisi jonkun ensirakkaus. :- ) Ainoa vaan, että minuun rakastuneita miehiä ei ole ollut havaittavissa missään.

    Tuollaiset epätoivoiset tavismiehet ihastuvat ja sitoutuvat herkästi, ja tulevat ikionnelliseksi jos joku nainen kelpuuttaa.
    Tai onnelliseksi ainakin siksi aikaa kunnes nainen päättää häipyä ja etsiä isomunaisemman ja paremman miehen tilalle.

    Äänestä

Ehdotan, että kerrot sen vasta myöhemmin. Ei nyt ihan alttarilla, mutta sen jälkeen kun tunteet on jo vähän ehtineet heräillä. Sitä antaa siinä vaiheessa helposti kaikenlaista anteeksi. Ehdotan myös, ettet mene kovinkaan yksityiskohtaisiin tietoihin noista suhteista. Et vaikka kysyttäisiin. Meinaan mikään ei iljetä enemmän kuin maalailla kuvia päässä niiden tietojen pohjalta. Mutta sittenkin korostan, että kyllä sen kanssa voi elää jos muuten natsaa.

Äänestä

Kyse onkin siitä miten se miehen 0 (nolla) vaikuttaa naiseen. On helpompi elää suuren määrän kokemusta kanssa kuin selitellä olematonta.
Sillä kertoohan se olematon määrä sen että on naisille kelpaamaton, vaikka olisikin ollut ulkona parisuhdemarkkinoilta, tahtomattaan tai jonkun syyn takiakin.

Äänestä

monitahoinen juttu. Mun mielestä tässä keskustelussa on erikoista se, että ne jotka harrastavat paljon irtosuhteita yrittävät selvästi hakea muiden hyväksyntää asialle. Eikö jokaisella ole kuitenkin oikeus hyväksyä tai olla hyväksymättä irtosuhteiden harrastaminen? Tarvitseeko sitä edes sen paremmin perustella kenellekään kummalla kannalla on. Eikö se tieto riitä, että jotkut hyväksyvät asian ja jotkut eivät ja se kummalle kannalle itse asettuu määrää sen kumpaan suuntaan pyllistää? Tarvitseeko omalle toiminnalle saada kaikkien muiden tai edes valtaosan hyväksyntä? Ei ainakaan mun mielestä, kun ei kuitenkaan mitään lakia olla rikottu.

Miksei sitten ne jotka harrastaa paljon irtosuhteita, eikä omien sanojensa mukaan nää siinä mitään väärää uskalla kuitenkaan olla avoimia asian suhteen? Kuitenkin he ovat usein niitä jotka puolustelevat omaa mielipidettään ja yrittävät todistella kuinka ovat täysin sinut asian kanssa. Omasta mielestään he käyttävät ainoastaan oikeuttaan ja vapauttaan tehdä niin. Näinhän asia todellakin on, eikä sitä tarvitse kenellekään perustella mitkä ne omat syyt asiaan on. Tämä on vapaa maa, mutta mun mielestä on sitten kyettävä myös hyväksymään se, ettei kaikki katso sellaista hyvällä ja myös heillä on täysi oikeus omaan mielipiteeseensä ilman syyllistämistä ja haukkumista. Miksi villit ja vapaat omaa seksuaalisuuttaan toteuttavat ihmiset edes välittävät tiukkapipoisten moraalisaarnaajien mielipiteistä niin paljon?

No tietysti selvä syy tuollaisen menneisyyden tai miksei nykyisenkin elämäntyylin salailuun on se, että pelätään ettei saada kumppanin tai muun sosiaalisen ympäristön hyväksyntää asialle. Eikö se kuitenkin ole tavallaan helpotus, jos saa tuolla tavoin karsittua kaikki tiukkapipoiset ihmiset ympäriltään jotka eivät asiaa hyväksy? Okei, ymmärrän kyllä sen ettei tuollaisia intiimejä asioita ole tapana kuuluttaa ympärilleen. Eihän asia kenellekään kuulu, mutta miksi se kuitenkin hävettää niin paljon, ettei sitä voi kertoa edes omalle kumppanilleen, jos kerran on niin sinut oman valinnan kanssa ja puolustelee sitä netin keskustelupalstoilla muillekin ihmisille? Nehän joilla on ongelmia asian hyväksymisen kanssa ovat kuulemma niitä jotka pelkäävät vertailua muihin ja ovat epävarmoja itsestään. Kuka sellaisen kumppanin edes haluaisi jonka maailmankuva eroaa tuollaisessa asiassa tyystin omasta ja on vielä tiukkapipoinen ja epävarma itsestään? Niin ja eikö rehellisyys ole asia johon kannustetaan joka paikassa, koska se on eräs terveiden ihmissuhteiden vankka perusta. Miltä se tuntuu, kun pitää salata ja valehdella kokonaisesta menneisyydestään elämänsä tärkeimmälle ihmiselle?

Äänestä
  • Tästä asiasta minulla itsellänikin on todella ristiriitainen olo. Haluaisin olla se rohkea nainen, joka vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat minusta ja tekemisistäni. Toisaalta taas on niin, että silloin otan sen riskin, että todennäköisesti elän loppuelämäni yksin, ja että varmaankaan yksikään mies ei tule koskaan rakastumaan minuun, koska he eivät kestä menneisyyttäni. (Ja kyllähän ihmiset kaunistelevat ja peittelevät monia muitakin asioita, ei se vain seksiin liity.)

    Kumpi sitten on se parempi vaihtoehto, niin se ei minulle ole vielä selvinnyt...

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tästä asiasta minulla itsellänikin on todella ristiriitainen olo. Haluaisin olla se rohkea nainen, joka vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat minusta ja tekemisistäni. Toisaalta taas on niin, että silloin otan sen riskin, että todennäköisesti elän loppuelämäni yksin, ja että varmaankaan yksikään mies ei tule koskaan rakastumaan minuun, koska he eivät kestä menneisyyttäni. (Ja kyllähän ihmiset kaunistelevat ja peittelevät monia muitakin asioita, ei se vain seksiin liity.)

    Kumpi sitten on se parempi vaihtoehto, niin se ei minulle ole vielä selvinnyt...

    kysyä irtosuhteiden harrastajilta, että mitä ajattelitte silloin kun päätitte lähteä sille tielle? Pyörikö mielessä yhtään omien valintojen jälkiseuraamukset, vai oliko mielessä ainoastaan vankka usko siihen, että on vapaa tekemään mitä haluaa ja ne jotka paheksuu voi haistaa sanonko mitä. Uskoisin että useimpien motiivina on puhdas nautinto ja tilanteeseen heittäytyminen sen enempiä ajattelematta. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut kykenevät aidosti nauttimaan myös irtosuhteista. Se miksi niihin ryhdytään johtuu luultavasti juuri siitä, että asian voi varsin helposti salata tuomitsijoilta, jolloin voi ainakin yrittää olla kuin koko asiaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

    Kaikilla meillä on tietysti salaisuuksia, eikä kukaan voi aina olla täysin rehellinen. Kai kyse on loppupeleissä siitä milloin valheen taakka kasvaa yksilön kohdalla liian suureksi ja peiliin katsominen ei oikein onnistu enää luontevasti. Haudassa nämä asiat ei tietenkään merkkaa enää mitään, ellei sitten usko johonkin kuoleman jälkeiseen. Elämässähän voi tehdä paljonkin valintoja, joissa toisella puolella vaakakuppia on itsekkäästi oman nautinnon ja etujen maksimointi ja toisella puolella sen valinnan vaikutukset muihin ihmisiin. Taitava ihminen voi harrastaa paljonkin oman nautinnon ja etujen maksimointia jäämättä koskaan kiinni. Näin on mahdollista sekä syödä, että säästää kakkua ja koko toiminnan hintana on ainoastaan puhdas omatunto. Heillä kyse on siis enemmänkin siitä haluaako tehdä niin, vaikka tietää että halutessaan voisi. Puhdas omatunto vai lisää nautintoa ja etuja mahdollisesti ripauksella syyllisyyttä, jos on kykenevä empatiaan? Elämä on valintoja.

    Olisi ihan mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa ihmisistä oikeasti hyväksyy täysin irtosuhteiden harrastamisen ja kuinka moni ainoastaan sanoo niin, koska ei halua vaikuttaa tiukkapipolta. Entä kuinka moni hyväksyy sen itselleen muttei muille (kaksinaismoralistit) ja kuinka moni ei hyväksy asiaa tai on vaikeuksia sen hyväksymisessä, koska ei hyväksy sellaista elämäntyyliä itselleenkään.

    ps. Ja tämä ei sitten ole mitään henkilökohtaista syyllistämistä sinua kohtaan, vaan ihan yleistä pohdintaa. Itse uskon siihen, että jokaisella on oikeus omiin valintoihin elämässään. Välttelen kuitenkin sellaisten ihmisten seuraa joiden valinnat ovat liikaa ristissä omien valintojeni kanssa hyväksyen myös sen, että rajaan joitain ihmisiä oman elämäni ulkopuolelle omilla valinnoillani (mitenkään viittaamatta juuri tähän asiaan).

    Äänestä

  • Tuohon ei ole paljon lisättävää. Sai jutun kuulostamaan hyvin selkeältä ja suoraviivaiselta pikemmin kuin kovin monitahoiselta. Aloittajaa kannustan avoimuuteen ja rehellisyyteen sekä etsimään kumppanikseen miehen, jolla on yhden illan panoja vähintään yhtä paljon; se on se paras, oikea ja ehkä ainoa vaihtoehto. Alä vaan pimittämällä kenenkään, varsinkaan rakkaimpasi, elämää varasta.

    Äänestä

  • Cranky_geek kirjoitti:

    kysyä irtosuhteiden harrastajilta, että mitä ajattelitte silloin kun päätitte lähteä sille tielle? Pyörikö mielessä yhtään omien valintojen jälkiseuraamukset, vai oliko mielessä ainoastaan vankka usko siihen, että on vapaa tekemään mitä haluaa ja ne jotka paheksuu voi haistaa sanonko mitä. Uskoisin että useimpien motiivina on puhdas nautinto ja tilanteeseen heittäytyminen sen enempiä ajattelematta. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut kykenevät aidosti nauttimaan myös irtosuhteista. Se miksi niihin ryhdytään johtuu luultavasti juuri siitä, että asian voi varsin helposti salata tuomitsijoilta, jolloin voi ainakin yrittää olla kuin koko asiaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

    Kaikilla meillä on tietysti salaisuuksia, eikä kukaan voi aina olla täysin rehellinen. Kai kyse on loppupeleissä siitä milloin valheen taakka kasvaa yksilön kohdalla liian suureksi ja peiliin katsominen ei oikein onnistu enää luontevasti. Haudassa nämä asiat ei tietenkään merkkaa enää mitään, ellei sitten usko johonkin kuoleman jälkeiseen. Elämässähän voi tehdä paljonkin valintoja, joissa toisella puolella vaakakuppia on itsekkäästi oman nautinnon ja etujen maksimointi ja toisella puolella sen valinnan vaikutukset muihin ihmisiin. Taitava ihminen voi harrastaa paljonkin oman nautinnon ja etujen maksimointia jäämättä koskaan kiinni. Näin on mahdollista sekä syödä, että säästää kakkua ja koko toiminnan hintana on ainoastaan puhdas omatunto. Heillä kyse on siis enemmänkin siitä haluaako tehdä niin, vaikka tietää että halutessaan voisi. Puhdas omatunto vai lisää nautintoa ja etuja mahdollisesti ripauksella syyllisyyttä, jos on kykenevä empatiaan? Elämä on valintoja.

    Olisi ihan mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa ihmisistä oikeasti hyväksyy täysin irtosuhteiden harrastamisen ja kuinka moni ainoastaan sanoo niin, koska ei halua vaikuttaa tiukkapipolta. Entä kuinka moni hyväksyy sen itselleen muttei muille (kaksinaismoralistit) ja kuinka moni ei hyväksy asiaa tai on vaikeuksia sen hyväksymisessä, koska ei hyväksy sellaista elämäntyyliä itselleenkään.

    ps. Ja tämä ei sitten ole mitään henkilökohtaista syyllistämistä sinua kohtaan, vaan ihan yleistä pohdintaa. Itse uskon siihen, että jokaisella on oikeus omiin valintoihin elämässään. Välttelen kuitenkin sellaisten ihmisten seuraa joiden valinnat ovat liikaa ristissä omien valintojeni kanssa hyväksyen myös sen, että rajaan joitain ihmisiä oman elämäni ulkopuolelle omilla valinnoillani (mitenkään viittaamatta juuri tähän asiaan).

    "kysyä irtosuhteiden harrastajilta, että mitä ajattelitte silloin kun päätitte lähteä sille tielle? Pyörikö mielessä yhtään omien valintojen jälkiseuraamukset, vai oliko mielessä ainoastaan vankka usko siihen, että on vapaa tekemään mitä haluaa ja ne jotka paheksuu voi haistaa sanonko mitä. Uskoisin että useimpien motiivina on puhdas nautinto ja tilanteeseen heittäytyminen sen enempiä ajattelematta. Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut kykenevät aidosti nauttimaan myös irtosuhteista. Se miksi niihin ryhdytään johtuu luultavasti juuri siitä, että asian voi varsin helposti salata tuomitsijoilta, jolloin voi ainakin yrittää olla kuin koko asiaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan."

    No, minä olin siinä tilanteessa, että kaikki ystävät ja tuttavat alkoivat seurustella ja pariutua yksi toisensa jälkeen, ja itselle ei tuntunut tulevan muuta kuin seksiehdotteluja. Ja sitten vielä totesin onnekseni/epäonnekseni totesin kuuluvani niihin ihmisiin, jotka voivat nauttia seksistä ilman tunteitakin. Siinä sitten tuli sellainen olo, että nautitaan sitten edes siitä seksistä, kun sitä rakkautta ei nähtävästi ole minun osakseni tulossa.

    Ja mitä tuohon muiden tuomitsemiseen tulee, niin kuten sanottua, olin naiivi ja uskoin oikeasti siihen, että sillä ei ole väliä. Meidänhän pitäisi olla tasa-arvoisia. Tietysti sen nyt jollakin tavalla ymmärsi, että tuskin mies, joka haluaa seksiä vain parisuhteessa haluaa seurustella kanssani, mutta niiden kaksinaismoralistien määrä on yllättänyt.

    Mies ja nainen ovat monella tapaa hyvin erilaisia seksuaalisuutensa puolesta. Vain yhtenä esimerkkinä: uskottomuuden mies ja nainen kokevat aivan eri tavalla. Asia on tiedostettu kaikissa kulttuureissa kymmeniä tuhansia vuosia, mutta viimeisen sadan vuoden aikana länsimaissa on naisten yleinen emansipaatio (äänioikeus, työssä käynti yms.) päässyt harhauttamaan joitakin naiiveja näissä seksiasioissa. "Saman arvoisuus" ei tarkoita "samoin kohtelua". (Oletan, että tarkoitat tasa-arvolla yhtäläistä kohtelua sukupuolesta riippumatta.)

    Äänestä

  • parisuhteenepäyhtälö kirjoitti:

    Tuohon ei ole paljon lisättävää. Sai jutun kuulostamaan hyvin selkeältä ja suoraviivaiselta pikemmin kuin kovin monitahoiselta. Aloittajaa kannustan avoimuuteen ja rehellisyyteen sekä etsimään kumppanikseen miehen, jolla on yhden illan panoja vähintään yhtä paljon; se on se paras, oikea ja ehkä ainoa vaihtoehto. Alä vaan pimittämällä kenenkään, varsinkaan rakkaimpasi, elämää varasta.

    kausaliteetti ja problematiikka ovatkin hyvin suoraviivaisia, kuten ihmissuhteissa yleensäkin jos niitä vaivautuu hetken pohdiskelemaan. Siitä huolimatta tässäkin asiassa on myös paljon elementtejä jotka tekevät siitä monitahoisemman, koska näihin asioihin sisältyy aina epävarmuus ja mahdollisuus erilaisiin lopputuloksiin joita ei voi mitenkään ennustaa. Harvat asiat ovat täysin mustavalkoisia ja nekin jotka ovat, ovat sitä usein vai siihen asti kun tilanne tulee oikeasti ihmisen eteen. Onko jostain sittenkään todellisuudessa niin helppoa luopua tai kykeneekö kohtaamaan valintansa seuraamukset kuten on mielessään ajatellut, varsinkaan kun ei välttämättä edes vielä täysin tiedä mitä ne ovat?

    Ajatuksen tasolla jopa niinkin yksinkertainen asia kuin pettämisestä kertominen on aika monitahoinen juttu. Joko kerrot tai et kerro. Kaksi vaihtoehtoa ja silti päätöstä saatetaan miettiä hyvinkin pitkään. Juuri tämä aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia joillekin irtosuhteiden harrastajille. Kukapa ei olisi joskus potenut morkkista jonkun asian suhteen mikä kaduttaa jälkikäteen. Pettäminenkin on usein vai hetken huumaa jonka jälkeen jäljelle ei jää oikein mitään hyvää ja siksi sitä usein kadutaankin jälkikäteen.

    Ap:lle sanoisin, että tehty mikä tehty. Jos asia kaduttaa, niin nyt asian kanssa on vaan elettävä ja pyrittävä ottamaan irti loppuelämästä se mikä on otettavissa omien moraalikoodien rajoissa, eikä takerruttava omaan menneisyyteen.

    Äänestä

  • parisuhteenepäyhtälö kirjoitti:

    Tuohon ei ole paljon lisättävää. Sai jutun kuulostamaan hyvin selkeältä ja suoraviivaiselta pikemmin kuin kovin monitahoiselta. Aloittajaa kannustan avoimuuteen ja rehellisyyteen sekä etsimään kumppanikseen miehen, jolla on yhden illan panoja vähintään yhtä paljon; se on se paras, oikea ja ehkä ainoa vaihtoehto. Alä vaan pimittämällä kenenkään, varsinkaan rakkaimpasi, elämää varasta.

    minullakin 30-40 panoa alla, mutta ei tulisi kysymykseenkään että ottaisin ap:n kaltaisen ilmaisen huoran. Joka on vielä lihava. Mieluummin vaikka ex-maksullinen.

    Äänestä

että itse miehenä kyllä halua tai toivon samanlaista taustaa näissä asioissa kumppanilta. Sillä on todellakin väliä, kuinka on näiden asioiden kanssa touhuillut. Toki on henkilöitä jotka eivät tästä välitä, mutta ovatkin takuulla juuri niitä, joilla on myös tätä ns. elettyä elämää. Saattavat siis valehdella ja sanovat vain, ettei ole merkitystä, mut totuus onkin toinen. Kannattaa siis nuorena muistaa, ettei pilaa tulevaisuuttaan näillä asioilla. Liika on aina liikaa, eikä kokemus ole voiton tae.

Edellinen suhde siis ex:n taustalta kun paljastui jos vaikka mitä, niin kyllä se sai karvan jos toisenkin pystyy. Siinä vain meni samassa sekä luottamus, että ennen kaikkea tunne, jos toinen onkin kertonut aluksi jotain aivan muuta. Ei Todellakaan esimerkillistä käytöstä, joten siitä syystä EX!

Äänestä

Valehtele kuten miestenkin kannattaa tehdä jos on kokematon tai lähes kokematon.
Ei sinun kannata koko lukumäärää kertoa vaikka suoraan kysyttäisiin.

Joo on ehkä mälsää kun joutuu valehtelemaan ja mies ehkä typerä kun ei hyväksy sitä mutta niin on naisetkin jotka eivät hyväksy kokematonta.

Siis valehtele.

Itse en miehenä lähtisi seurustelemaan koska meillä on täysin eri lähtökohdat seksiin (en saa mitään irti yhden illan jutuista) ja seksikumppanien määrä on vähäinen.
Mutta jos valehtilisit että miehiä on ollut vähemmän niin minäkin voisin sinut ottaa kumppaniksi joten valehtele.

Äänestä

olet,kannattaako kertoa jos on seurustelusi(kanssasi) aikana sattunut käymään muidenkin naisten luona?Montako kertaa on liikaa?Vain seksiäyms,tarinat päälle.Mikäpäs olisi sen mukavampaa kuin puhella entisten panojen kanssa kokemuksista seurassasi?
Näin miehenä ei tarvi kovin kauan miettiä mitä seuraa vääjäämättä ajan kuluessa.

Ja valaisepa miten tiedät miehestä onko se varattu vai,jos harrastat yhdenillan panoja?Näkyykö se jotenkin vaikka housujen sisältä?

Oiskohan nämä naisten villinuoruus yms,kommentit yhteydessä näihin panojuttuihin..
On se kumma kun kerran on seksi niin ihanaa ,niin miksi sitä pitää aina kumppania vaihtaa?vai jospa nämä panopuut ovatkin surkeita sängyssä?Miksi vaihtaa hyvä?

Äänestä
  • "olet,kannattaako kertoa jos on seurustelusi(kanssasi) aikana sattunut käymään muidenkin naisten luona?Montako kertaa on liikaa?Vain seksiäyms,tarinat päälle.Mikäpäs olisi sen mukavampaa kuin puhella entisten panojen kanssa kokemuksista seurassasi?
    Näin miehenä ei tarvi kovin kauan miettiä mitä seuraa vääjäämättä ajan kuluessa."

    Siis ymmärränkö oikein, että mielestäsi pettäminen parisuhteessa ja seksijutut sinkkuna ovat täysin sama asia ?
    Tässä asiassa minä olen eri mieltä. Sinkkuna voi olla irtosuhteitakin, mutta kun ollaan parisuhteessa, niin sitten ollaan uskollisia. En ikimaailmassa antaisi itselleni anteeksi sitä että pettäisin ihmistä jonka kanssa seurustelen.

    "Ja valaisepa miten tiedät miehestä onko se varattu vai,jos harrastat yhdenillan panoja?Näkyykö se jotenkin vaikka housujen sisältä?"

    No, tietenkään en voi tietää asiaa, jos mies valehtelee minulle. Tarkoitin, että en ole yrittänyt iskeä miehiä, joiden olen tiennyt olevan varattuja. Jos mies on valehdellut minulle, niin silloin kyllä kyseinen mies on ihan itse vastuussa tekemisistään ja pettämisistään.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "olet,kannattaako kertoa jos on seurustelusi(kanssasi) aikana sattunut käymään muidenkin naisten luona?Montako kertaa on liikaa?Vain seksiäyms,tarinat päälle.Mikäpäs olisi sen mukavampaa kuin puhella entisten panojen kanssa kokemuksista seurassasi?
    Näin miehenä ei tarvi kovin kauan miettiä mitä seuraa vääjäämättä ajan kuluessa."

    Siis ymmärränkö oikein, että mielestäsi pettäminen parisuhteessa ja seksijutut sinkkuna ovat täysin sama asia ?
    Tässä asiassa minä olen eri mieltä. Sinkkuna voi olla irtosuhteitakin, mutta kun ollaan parisuhteessa, niin sitten ollaan uskollisia. En ikimaailmassa antaisi itselleni anteeksi sitä että pettäisin ihmistä jonka kanssa seurustelen.

    "Ja valaisepa miten tiedät miehestä onko se varattu vai,jos harrastat yhdenillan panoja?Näkyykö se jotenkin vaikka housujen sisältä?"

    No, tietenkään en voi tietää asiaa, jos mies valehtelee minulle. Tarkoitin, että en ole yrittänyt iskeä miehiä, joiden olen tiennyt olevan varattuja. Jos mies on valehdellut minulle, niin silloin kyllä kyseinen mies on ihan itse vastuussa tekemisistään ja pettämisistään.

    että pystyykö sinun mielestäsi ihminen muuttamaan luonteensa ihan tuosta vain?
    Tullut monesti siihen tulokseen,että kyllä se eletty elämä jotenkin kuvastaa ihmisen arvoja yms,korvien välissä olevia asioita.
    Jos nyt olet avoin seksin suhteen ja mielestäsi se ei vaikuta mihinkään.Niin miksi se "parisuhteessa" olisi suurempi tabu?Kumma kyllä mitä vastaan tullut,niin nämä sinkkuilijat eivät ole niin "moksiskaan" siitä pienestä viattomasta aidanyli hyppimisestäkään sitten suhteessakaan.(monesti laitetaan sitten jälleen kerran seksin syyksi=huono kumppani)Edelleenkin tulee mieleen että ovatko sittenkin itse huonoja sängyssä?

    Olen kyllä sitä mieltä että sinkku käyttäytyminen pitäisi jotenkin olla linjassa kaikkeen muuhunkin käytökseen.Muutenhan olet seksin vietävissä?
    Kyllähän yleensä ihmisistä tehdään kaikenlaisia rekisterejä että arvioidaan niiden avulla ihmisen tulevaa käytöstä?
    Ja auttamattomasti jotkut asiat tulevat vastaan viimeistään ajankuluessa.Kaikkea ei voi saada ja hyvä niin.Turha sitä on muiden syyksi laittaa jos itse ummistaa silmänsä tiedostaessaan olevat riskit!

    Äänestä

Ensinnäkin: 32-vuotiaalla 30 juttua?? Yksi vuodessa jos sä edelleen olet sinkku kerran ja silti oisit voinut olla 22-vuotias ekalla kerralla, että hei, kyllä sun tarttee pahempaa keksiä, jos aijot järkyttää ketään.
Mutta itselläni ei todellakaan ole kun kymmenen, en harrasta yhden illan juttuja, ja ajattele: ihan omista syistä! Ei kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelee, ei vaan kiinnosta, kun niistä ei saa mitään. Mä haluan hyvää, läsnäolevaa, laadukasta seksiä, missä synkkaa, on hauskaa ja molemmat luottaa ja tuntee. Ja laatu on jotain, mitä ei sattumalta saa. Mutta mitä sitten? En mä kerro mun miehille mitään mun kumppaneista, siis mitään yksityiskohtaista, enkä määriä, kysyivät tai eivät. Nyt on nyt ja jos ihmiseen ihastuu, niin ottaa sitten ihmisen.

Musta tuntuu, että tää kumppanien laskenta ja muu on hieman sääälittäväksi mennyttä, että juu, onks mul nyt kauheest tai liika vähän tai mitä mulla on, ja se kaikki pohjautuu siihen mitä muut ajattelee. Jos sä elät niinkun sä uskot oikeeksi niin miksi sulla on tarve olla tilivelvollinen?
Mä en edes ymmärrä kiinnostusta, emmä ainakaan kysele miehiltä lukemia ja tarkennuksia, kyllä kai tän ikäset osaa jo itse kertoa minkä haluaa. Eikä todellakaan tee vaikutusta on sitten eka tai sadas kun kaikki on jo nähty. Ihan sama onko poikuus tallella vai onko sata naista, jos ihminen on ihana ja mukava ja meillä synkkaa ja se haluaa seksiä mun kanssa! Kunhan on rehellinen, ja tässä on tärkein: säkin olet ehkäsystä huolehtinut. Siitä pitää olla rehellinen ja siitä pitää pitää huoli, ja jos pettää, pitää testauttaa itsensä. Koska sitten voi olla rehellinen ja se on tärkeää.
Koska siinä on kyse terveydestä. Mutta jos ehkäsystä on huolehdittu ja testeissä käyty säännöllisesti, niin sitten voi olla rehellinen ja sitten määrillä ei ole väliä... No, tosin ehkä jos lukemat ois jossain sadan yli, tyyliin 200, koska sitten alkasin epäillä seksiriippuvuutta, ja sitä, että mikä tahansa reikä kelpaa aina. Mutta aika monella on nykyään paljon kumppaneita ja 30-vuotiaskin ehtinyt aika paljon, vaikkei joka viikko vaihtaisikaan.

Äänestä

Minä en ainakaan välittäisi kuulla sanallakaan sun panoistasi, enkä todellakaan sitä kysyisi.
Jos nyt seurustelusuhteet ohimennen mainitset niin se riittää.
En anna lisäpisteitä enkä ota niitä panoistanne mitä hittoa se mulle kuuluu.?

Äänestä
  • toivovat sellaista rakkaussuhdetta, jossa kumppanit ovat toisistaan kiinnostuneita noin niin kuin ihmisinä(kin). Silloin mielellään kuulee, mitä iloja ja suruja toisella on tullut matkan varrella vastaan. Ja seksijututhan on monesti niitä kaikkein merkityksellisimpiä paitsi ihmiselle itselleen ja sitä kautta häntä rakastavalle, niin myös suhteelle itselleen, koska seksi on sen liima.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    toivovat sellaista rakkaussuhdetta, jossa kumppanit ovat toisistaan kiinnostuneita noin niin kuin ihmisinä(kin). Silloin mielellään kuulee, mitä iloja ja suruja toisella on tullut matkan varrella vastaan. Ja seksijututhan on monesti niitä kaikkein merkityksellisimpiä paitsi ihmiselle itselleen ja sitä kautta häntä rakastavalle, niin myös suhteelle itselleen, koska seksi on sen liima.

    saatana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

annekk kirjoitti:

Mistähän sitä alottaisi, no laitetaan vaikka pari faktaa päytään

Olen 32-vuotias nainen, ja minulla on ollut elämäni aikana noin 30 yhden yön juttua - kauheaa vai mitä ? En tiedä onko se paljon vai vähän. Tiedän, että jotkut kauhistuvat enemmästä kuin yhdestä seksikumppanista ja joku taas ei välitä, vaikka aikaisempaa kokemusta olisi sadoista.

Joskus ihmettelen, että pitäisikö minun tuntea jotain moraalista syyllisyydentunnetta seksuaalisesta menneisyydestäni. Mutta sitten taas alan ihmetellä, että miksi, ketä minä olen loukannut ja vahingoittanut tekemisilläni. Sen pystyn sanomaan varmasti, että en ole vikitellyt varattuja miehiä, itsekään pettänyt koskaan tai mitään muuta sellaista. Samoin myös suojautuminen seksitaudeilta ja raskaudelta ovat olleet itsestäänselvyyksiä.

Se on kyllä myönnettävä, että minulla meni todella kauan -useampi vuosi täysi-ikäisenäkin- tajuta, että kuinka paljon sillä naisen menneisyydellä oikeasti on väliä todella monelle miehelle. Siis tietysti sitä puhuttiin, että voi saada huonon maineen, mutta kun itselle ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä, onko sillä mahdollisella parisuhteen toisella osapuolella (saati sitten jollain tuntemattomalla) ollut aikaisempia seksikumppaneita 0 tai ties kuinka paljon, niin sitä on vaikea tajuta että se saattaa olla jollekin ihmiselle se kaikkein tärkein asia.

(Nyt olen lihava ja elän selibaatissa, kun miehet eivät kiinnostu minusta. Ja olen antanut pakkeja, vaikka joku olisikin minusta seksuaalisesti kiinnostunut. Ei vaan huvita ruveta "lihava, epätoivoinen nainen antaa seksiä kenelle vaan. Hoikkana saattaa saada horatsun maineen, mutta ainakaan ei pidetä epätoivoisena -luulisin.)

Jos nyt eletään toiveajattelussa, että joskus tästä vielä hoikistun, (ja kaunistun, ja aikakin pysähtyy, enkä vanhene jne... niin)

Mietin tässä, että jos joskus tulee joku mies, joka haluaisi seurustella kanssani, niin onko parempi kertoa totuus suoraan, vai kaunistella sitä. Itse en koe seksissä olevan mitään pahaa tai häpeällistä, mutta toisaalta taas harva kestää rehellisyyttä näissä asioissa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu