Menimme naimisiin. Rakastimme toisimme paljon. Omista lapsuuden malleistani johtuen elin mieheni kautta. Jos hän oli tyytyväinen minuun minäkin olin itseeni elämääni jne.
Muutimme suureen kaupunkiin opiskelupaikastani. Mieheni alkoi yhä enemmän arvostella minua, juhlia kavereiden kanssa... Kehut vaihtuivat haukuiksi joten pikkuhiljaa muutuin välinpitämättömäksi. Meille syntyi ihana lapsi joka valaisi kaiken...kunnes vuoden yövalvomisten jälkeen olimme molemmat aivan puhki ja kumpikaan ei osannut auttaa toistaan.
Muutimme omakotitaloon, sain työpaikan, mieheni jäi kotiin lapsemme kanssa. Ilmapiiri oli synkkä, riitaisa, en kokenut missään valoa kunnes kohtasin työpaikallani sielunkumppanin ja ajauduin suhteeseen. Se oli elämäni suurin virhe!!!! Mieheni sai asian selville kun tuli erään kerran tyhjään kotiin. Se tuska minkä teollani aiheutin jäytää minua lopun elämääni. Luulin ettei mieheni enää rakasta minua, joka päivä mietin miksei se jo hae eroa. Kuitenkin tämä tapaus selvitti että mieheni yhä rakastaa minua... Sitä tuskaa...
Mieheni huoli minut takaisin ja kiitän häntä siitä. Saimme toisen mahdollisuuden. Mutta homma ei toimi enää samalla lailla. Mieheni ei luota minuun eikä siten pysty rakastamaan minua enää. On vuosia kulunut ja nyt hänen sisällään on kaipaus rakastua... ja minuun hän ei voi.
Miehelläni on ollut ennen minun suhdettani pieniä juttuja, suutelua, nuolemista, hipelöintiä sain ne tietää vasta oman tekoni jälkeen, niinpä en ole voinut olla hänelle niistä vihainen. Nyt sain tietää hänen läheteleen kaipaus, seksi viestejä naiselle, lukemalla kännykästä hänen viestejään kaksi kappaletta (väärin tehty tiedän), ja nyt minulla ei ole oikeutta totuuteen eikä selityksiin koska urkin, en luota ja koska minulla oli suhde.Haluaisin jatkaa ja jos miehelläni jotain onkin antaisin kyllä anteeksi kun puhuisi totta.
Meillä on ihana arki ja mukavaa yhdessä, myös mieheni mielestä. Siksi hän tässä onkin rakkauden tunne vajeestaan huolimatta. Molemmat viihdymme kotona.
Nyt hän lähti jonnekin enkä yhtään tiedä minne... Hänelle pitää antaa tilaa. Eikä minun tarvitse tietää hänen asioitaan.
Kertokaa kokemuksia, hyviä neuvoja miten pitää rakastamani mies yhä rinnallani!
ps. Sitä minun ei tarvitse kuulla että huora saa nyt ansionsa mukaan... ne kaikki olen kuullut ja tiedostanut kyllä.
Muutimme suureen kaupunkiin opiskelupaikastani. Mieheni alkoi yhä enemmän arvostella minua, juhlia kavereiden kanssa... Kehut vaihtuivat haukuiksi joten pikkuhiljaa muutuin välinpitämättömäksi. Meille syntyi ihana lapsi joka valaisi kaiken...kunnes vuoden yövalvomisten jälkeen olimme molemmat aivan puhki ja kumpikaan ei osannut auttaa toistaan.
Muutimme omakotitaloon, sain työpaikan, mieheni jäi kotiin lapsemme kanssa. Ilmapiiri oli synkkä, riitaisa, en kokenut missään valoa kunnes kohtasin työpaikallani sielunkumppanin ja ajauduin suhteeseen. Se oli elämäni suurin virhe!!!! Mieheni sai asian selville kun tuli erään kerran tyhjään kotiin. Se tuska minkä teollani aiheutin jäytää minua lopun elämääni. Luulin ettei mieheni enää rakasta minua, joka päivä mietin miksei se jo hae eroa. Kuitenkin tämä tapaus selvitti että mieheni yhä rakastaa minua... Sitä tuskaa...
Mieheni huoli minut takaisin ja kiitän häntä siitä. Saimme toisen mahdollisuuden. Mutta homma ei toimi enää samalla lailla. Mieheni ei luota minuun eikä siten pysty rakastamaan minua enää. On vuosia kulunut ja nyt hänen sisällään on kaipaus rakastua... ja minuun hän ei voi.
Miehelläni on ollut ennen minun suhdettani pieniä juttuja, suutelua, nuolemista, hipelöintiä sain ne tietää vasta oman tekoni jälkeen, niinpä en ole voinut olla hänelle niistä vihainen. Nyt sain tietää hänen läheteleen kaipaus, seksi viestejä naiselle, lukemalla kännykästä hänen viestejään kaksi kappaletta (väärin tehty tiedän), ja nyt minulla ei ole oikeutta totuuteen eikä selityksiin koska urkin, en luota ja koska minulla oli suhde.Haluaisin jatkaa ja jos miehelläni jotain onkin antaisin kyllä anteeksi kun puhuisi totta.
Meillä on ihana arki ja mukavaa yhdessä, myös mieheni mielestä. Siksi hän tässä onkin rakkauden tunne vajeestaan huolimatta. Molemmat viihdymme kotona.
Nyt hän lähti jonnekin enkä yhtään tiedä minne... Hänelle pitää antaa tilaa. Eikä minun tarvitse tietää hänen asioitaan.
Kertokaa kokemuksia, hyviä neuvoja miten pitää rakastamani mies yhä rinnallani!
ps. Sitä minun ei tarvitse kuulla että huora saa nyt ansionsa mukaan... ne kaikki olen kuullut ja tiedostanut kyllä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
annoin miehelleni tilaa. Luulin olevani fiksu, mutta hän käytti sitä väärin ja se käytettiin toiseen naiseen.
Myös meillä on ollut hyvä arki, niin tuttua. Kyllä sinun pitää tietää hänen asioistaan, ennen kuin on myöhäistä. Eikä vanhoja kaivella. Miehelläsi ei ole puhtaat jauhot pussissa,mutta sinulla on oikeus totuuteen.
Olen samaa mieltä että rehellisyys kuuluu parisuhteeseen ja menneitä ei pitäisi kaivella mutta käytännössä minun on niin vaikea pitää puoliani. Loppu tulos on aina sama mieheni uhkailee ja suttuu, syyllistä ja minä kyynelehdin.
kaikki on menetetty ja kaikesta huolimatta oley hutsu.
Sinulle haluan sanoa mitenkään itseäni puolustelematta, että pidä varasi. Minäkin tuomitsin kaikki isot ja pienet pettäjät alimpaan helvettiin... kunnes huomasin itse olevani yksi niistä... ja jotta pystyin jatkamaan elämääni minun oli lopetettava tuomitseminen ja ehkä vielä jonain päivänä pystyn antamaan itseolleni anteeksi. Niin se vaan menee että älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.
Ensimmäiseksi selvitä, mitä tämä oikein tarkoittaa:
"Kuitenkin tämä tapaus selvitti että mieheni yhä rakastaa minua... Sitä tuskaa...
Mieheni huoli minut takaisin ja kiitän häntä siitä. Saimme toisen mahdollisuuden. Mutta homma ei toimi enää samalla lailla. Mieheni ei luota minuun eikä siten pysty rakastamaan minua enää"
Siis rakastaa yhä mutta ei rakasta enää?? Hyvätkään neuvot harvoin auttavat ihmistä, joka ei kykene loogiseen, ristiriidattomaan ajatteluun.
Toiseksi kysy mieheltäsi, millä ehdoilla hän haluaa pysyä rinnallasi. Riittääkö, että hän saa vapaasti harrastaa seksiä yms. toisten naisten kanssa? Riittääkö, jos hän viettää korkeintaan puolet ajastaan "suhteenne ulkopuolella", vaikkapa rakkaussuhteessa toisen naisen kanssa.
Kolmanneksi hyväksy, että tuskin voit saada kaikkea sitä itsellesi, mitä haluaisit.
Neljänneksi slevitä itsellesi ja miehellesi, miten siirrätte oppinne tapauksestanne lapsellenne, niin ettei hän tee samoja "virheitä", milloin sanot "älä tee niin kuin äiti teki".
Siis selvennän. Minulle selvisi liian myöhään että mieheni oli rakastanut minua yhä, vaikka käyttäytyikin ihan toisin ja arkemme oli lievästi sanottuna ahdistavaa.Mieheni avautui tuolloin kun sai selville suhteeni ja tuolloin selvisi että hän on rakastanut minua yhä. Mutta minä tuhosin suhteellani tuon rakkauden, koska mieheni vaikkakin halusi jatkaa yhdessä ja luuli rakkauden palaavan, ei luota enää minuun ja niin ei kykene minuun enää rakastumaan. Nyt on kuusi vuotta kulunut ja hänellä on tarve täyttää rakastumisen tyhjiö, minä en voi olla kohde.
Niin ehkäpä tuo minulle kelpaisi että mies minua pettäisi, kunhan sitten lakkaisi sen pyhän pietarin leikkimisen, ja kunhan itsekin myös saisin :) tosin se ei ole meidän ongelma.
En oo tähänkään asti saanut kaikkea mitä haluasin...
Olen kyllä miettinyt asiaa ja miehenikin miten kertoa ja valistaa lasta, tai ei vielä lasta, mutta sitten kun poikamme on parisuhde ikäinen. Sen aioimme/ aion tehdä, koska todellakin vaikkakin näitä sivuja lukiessa huomaa kuinka yleistä pettäminen on, niin se on hirveintä mitä toiselle voi tehdä.
En toki sellaisessa liitossa haluaisi elää jossa mies jatkuvasti pettää tai että miehellä on "jalkavaimo". Mutta jos miehelläni selviäisi suhde en häntä ovesta ulos heittäisi (tosin en jaksaisikaan :)), vaan hänen pitäisi jättää jompikumpi, valita, kuten minunkin aikanaan jos yhdessä haluaisi jatkaa. Toki ajallaan saa tehdä mitä haluaa, en todellakaan ole vaimoja tiukimmastapäästä kello kädessä tivaamassa missä on oltu, mutta rakkaussuhteet ovat väärin (vaikkakin oon jäävi sanomaan).
teot puhu puolestaan paremmin kuin sanat? Jos miehesi rakastaa sinua, et voi olla sitä huomaamatta, vaikkei hän kertoisi sitä sinulle.
"Kertokaa kokemuksia, hyviä neuvoja miten pitää rakastamani mies yhä rinnallani! "
Sinun ei kai auta kuin yrittää kestää tämän tilanne läpi ja pyrkiä voittamaan mies puolellesi. Hän ei ole päässyt vieläkään asian yli ja varmaan osaltaan koko kuvio voi olla vain sinulle kostamista ja tilien tasaamista. Toivo ettei miehellä se sivusuhde toimi ja että tämän jälkeen pääsisitte samalle viivalle. Eikä sillä välttämättä edes mitään suhdetta ole.
"Sitä minun ei tarvitse kuulla että huora saa nyt ansionsa mukaan... ne kaikki olen kuullut ja tiedostanut kyllä. "
Koska saat vain ansiosi mukaan, niin eiköhän se tee tilanteeseen sopeutumisen helpommaksi. Yritä hiukan huijata omaa itseäsi eli ajattele, kun sinä itsekin olet pettänyt aikaisemmin niin ei tämä ole mikään maankaatojuttu kun ei ollut se sinunkaan suhde.
Etkö kuitenkin ottaisi asian raskaammin, jos et olisi itsekin tehnyt samaa temppua?
Olet oikeassa, varmasti ottaisin asian raskaammin jos en olisi itse pettänyt, toisaalta silloiin minulla olisi oikeus kysellä, penkoa, jne. Mutta minua vihastuttaa se ettei mieheni kerro minulle totuutta, sanoi suoraan ettei kerro koska minäkään en aikoinaan ollut rehellinen, vasta kun suhden paljastui. Kyllähän minä jopa tavallaan toivoisin miehen pettävän, kunhan lopulta valitsisi minut, se lievittäisi edes hieman syyllisyyttäni ja veisi meidät samalle viivalle.
ei tunnusta pettämistään kuin vasta ehkä sitten, KUN olette jo eronneet. Näin se menee, usein.
Sanotaan että parisuhteen tunteista suurin osa kumpuaa lapsuudesta. Kuulostaa siltä, että miehesi kantaa sisällään aikamoista äitivihaa (useimmilla miehillä on selvittämättömiä tunteita äitiinsä, eivätkä he ole tästä koskaan oikeastaan irrottautuneet), joka niin suhteen alussa kuin nyt myöhemminkin kohdistuu sinuun. Sinä puolestasi haet mieheltä hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä - saitko sitä vanhemmiltasi?
Suosittelen lämpimästi pariterapiaa, ja jos miehesi ei suostu, lähde yksin. Se, että miehesi pettäisi sinua, ei auta parisuhdettanne. Kierrätte vain samaa viha-hyväksynnänhaku -kehää.
Alkajaisiksi: etsi kirjastosta Irene Kristerin kirja "Tule lähelle, mene pois". Herättää aika paljon ajatuksia.
Kiitos! Näin varmaan on.
Itse olin hyväksytty lapsi siloin kun toimin odotusten mukaisesti. Tai näin ainakin koin.
Kävimme pariterapiassa ehkä viisi kertaa. Minä lopuksi myös kaksi kertaa yksin. Mieheni ei suostunut yksin. Tuolloin ihmettelin kuinka yliolkaisesti hän kertoi lapsuudestaa jossa oli väkivaltainen isä ja alkoholia käyttivät molemmat vanhemmat mielestäni liikaa. Vanhemmat ovat tapelleet rajusti kun mieheni on ollut lapsi. Mieheni on kokenut ettei häntä ole huomioitu kuten isosiskoa ja pikkuveljeä. (oon rivien välistä lukenut).
Oli aika kun hänen äidistään ei saanut sanoa pahaa sanaa... hänen äitinsä sairastui viisitoista vuotta sitten (olemme tunteneet 12) ja on yhä sairas. Nyt miehelläni on vaihe kun hän ei hyvää sanaa vanhemistaan saa sanottua.
Olenkin ajatellut että menen terapiaan. Mieheni ei enää tule. Hänen mielestään nämä asiat on käsitelty ja hän on sinut niiden kanssa ja on muuttunut (onkin kyllä pajon) mutta minun aikani muuttua on kuulemma ummessa enkä ole muutokseen pystynyt.
Vielä kysymys, jos tiedät, voiko äitivihan "laukaista" lapsen saaminen tai tieto siitä että lapsi tulee?
Lainaan kirjan!
Ja olet oikeassa tuossa pettämisjutussa ei se auta mitään!
Nimenomaan lapsen saaminen laukaisee monissa miehissä kriisin. Jos mies ei ole katkaissut napanuoraa äitiinsä, hän jää seksuaalisesti (lue: miehenä) keskenkasvuiseksi. Tuo keskenkasvuisuus ja käsittelemätön äitiviha sitten ilmenevät "kapinana" ja piilovihana vaimoa vastaan. Piilovihan muotoja ovat esim. sitoutumattomuus, mitätöinti ja seksuaalinen torjunta.
Tuli mieleen tuosta kysymyksestäsi ja aiheesta muutenkin toinenkin kirja: "Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa" (tekijänä Junkkari). Kirja käsittelee parisuhdetta, mm. naisen ja miehen rooleja siinä, uskottomuutta, äitivihaa ym. Siinä puhutaan myös juuri tuosta mainitsemastasi lapsen syntymästä ja sen laukaisemista tunteista.
On surullista jos miehesi ei enää suostu terapiaan. Kertomastasi päätellen tarvetta varmasti olisi. Tietämättään hän kaataa sinuun monia sinulle kuulumattomia tunteita. Mutta pidä sinä silti huolta itsestäsi!
"Itse olin hyväksytty lapsi siloin kun toimin odotusten mukaisesti."
Tämä kirjoittamasi kertoo juuri sen, että ET ollut hyväksytty itsenäsi. Olit hyväksyttyt kun teit niin kuin sinulta odotettiin, joka on ehdollista rakkautta.
Kun jää vaille vanhempiensa hyväksyntää ja ehdotonta rakkautta, itsetunto rakentuu suoritusten ja saavutusten varaan ja on hauras.
Tuo mitätöinti on niin tuttua... mm. olen korkeammin koulutettu kuin mieheni mutta aina hän osaa työtäni, osaamistani vähätellä. Myöskin kotona on aina jotain pientä sanomista vaikka yöpaita tuolilla.
NÄINPÄ!
teidän liittonne aika on ohi. Älä ihmeessä yritä antaa sille tekohengistystä, elvytys ei auta. Olet yksin parisuhteessa. Kokoa itsetuntosi ja mieti kerrankin mitä SINÄ haluat. Elät todellakin elämääsi miehesi kautta.
"Omista lapsuuden malleistani johtuen elin mieheni kautta"
Minusta elät vieläkin miehesi kautta ja yrität pitää häntä epätoivoisesti rinnallasi. Mikään ei kuitenkan palaa entiselleen. Kertomastasi päätellen en olisi myöskään kovin vakuuttunut miehesi rehellisyydestä. Hänellä on ihan tasan tarkkaan suhde/suhteita toisten kanssa, mutta pitää ne visusti salassa, jotta saisi sinut pysymään aisoissa, syyllisyydentuntoisena.
Niinpä tietty vanha keino... Empä vaan oo tullu aatelleekisi asiaa... Täällä on hyvä kun saa erilaisia näkökantoja asioihin, perspektiiviä. Olenkin jo päättänyt kasata itteni ja ajatella omaa hyvinvointiani!
Kuinka paljon olet valmis rankaisemaan itseäsi? Hei, silloin kun miehesi otti sinut takaisin oli hän tehnyt valintansa. Piste.
Ei takaisin ottamisen pitäisi tarkoittaa sitä että teosta on lupa rakaista seuraavat kymmenen vuotta.
Hän antoi sen anteeksi mutta tosi on että unohtamaan hän ei ole pystynyt. Tai halunnut.
Sinä et voi sille mitään.
Hän hakee siitä oikeutuksen omille teoilleen. Tyhmä juttu.
Ehkä olette kärsineet jo tarpeeksi molemmat?
Olisiko aina jomman kumman tehdä ratkaisu ja lopettaa kärsimykset?
Puhtaalta pöydältä aloittaminen on suurimmalle osalle mahdotonta kun on ollut ulkopuolisia suhteita.
Eron hetkellä katkeruus niistä purkautuu helposti ja tulee sanottua toiselle kamalia asioita.
Varaudu siihen varsinkin kun tunteita on olemassa ei ero ole helppo.
Itsellensä anteeksiantamiseen menee kauan mutta sitten elämä avautuu edessäsi helpompana kuin koskaan ennen.
Voit rakastaa miestäsi vaikka ette olisi yhdessä ja päätät suhteen joka ei edesauta teidän kasvamistanne ihmisinä eikä lisää läheisyyttä.
Jos hän on sitä mieltä että sinun ei tarvitse tietää hänen asioitaan niin koetko olevasi hänen kumppanisa?
Avoimuus on ainoa tie luottamukseen ja läheisyyteen.
Surullista mutta repäise sinä itsesi irti niin paljon kuin se sattuukin.
Usko. Vähemmällä katkeruudella voitte vielä päästä.
Aika tuo rauhan.
Minä puolestani olen sitä mieltä, että ratkaisua kannattaa miettiä kaikessa rauhassa. Vaikka terapeutin kanssa, joka voi antaa erilaisia näkökulmia asiaan. Tietysti pitkässä juoksussa, jos miehesi TODELLA pettää eikä halua mitenkään kehittää suhdetta omalta osaltaan, voi olla aika lopettaa. Siinä olen samaa mieltä, että toisen rankaiseminen vuosikausia on kohtuutonta ja ajaa sinut loppuun. Mutta aina kannattaa kuitenkin aloittaa omasta muutoksesta ja katsoa mitä se tuo tullessaan. Keskity vähän aikaa vain itseesi äläkä mieti miestäsi.
Valitettavasti ihmiset yleensä luulevat, että ero on ratkaisu kaikkeen. Enkä tällä siis tarkoita suhteita, jotka ovat esim. väkivaltaisia. Yleensä vaan tuppaa käymään niin, että uusi suhde tuo alkuhuuman jälkeen eteen täsmälleen samat ongelmat kuin edellinen suhde, muodossa tai toisessa. Ja tämä siis johtuu siitä, että haemme tiedostamattamme parisuhdetta, jossa voimme käsitellä lapsuuden kesken jääneitä tunteita ja prosesseja. Joten asioiden selvittäminen ja läpikäyminen kannattaa, oman itsen vuoksi. Sen jälkeen myös eropäätös voi olla helpompi: kasvu voi tapahtua myös toisesta pois päin.
väärän miehen, muttei se sinusta epäonnistunutta vaimoa ja ihmistä tee. Jokapäivä on mahdollisuus valita toisin. Sinun pitää antaa itsellesi tilaa. Älä elä miehesi kautta.
Pettäminen ei voi olla vaikuttamatta tunteisiin jos toista rakastaa. Tunteista tulee hyvinkin ristiriitaisia.
Vaikka parisuhteen alussa rakastaisikin toista, pettävän osapuolen kunnioittaminen usein katoaa. Vie aikansa ennenkuin luottamus palaa jos se nyt palaa ollenkaan. Myöhemmin voi tulla kaipuu rakastua toiseen ja rakentaa uusi suhde. Puhutaan ansaitusta rakkaudesta, toisen pitää osoittaa olevansa rakkauden arvoinen, usein se käy näin.
Kun katsoo toisen heikkouteen ei näe omaa vajavaisuuttaan. Ei myöskään halua kokea mahdollista uutta pettämistä, jos antaisi anteeksi.
Kysymyksessä ei ole välttämättä kuvitelma itsestä jotenkin parempana ihmisenä, vaan halu säilyttää parisuhde ja tunteet toiseen kauniina. Se on kauneudentajua parisuhteen vaalimisessa, ei naiviutta uskoa vain hyvään ja kauniiseen. Se olisi myös suhdetta rakentava ja molempien etu.
Pettämisessä kun aina tuhotaan parisuhteen rakennustarvikkeita, se nyt pitäisi jokaisen ymmärtää.