En ole ikinä asunut avoliitossa enkä ollut naimisissa, enkä tiedä tulenko koskaan kumpaakaan kokemaan. Ilmestyn yksin kaikkiin juhliin, joissa on suku koolla ja saan useimmiten ihmetyksiä, että onkos sulla tällä hetkellä poikaystävää, miksette sitoudu, miten noin kaunis ja fiksu nainen voi olla vielä vapailla markkinoilla jne... Tuntuu, että ihmiset säälivät minua, koska ei ole kumppania vierellä.
Sen sijaan olen hyvinkin onnellinen juuri näin. Rakastan, olen rakastanut ja ollut rakastettu, vaikka edelleenkin säilynyt itsenäisenä yksilönä, enkä ole tarvinnut onneen ketään toista puoliskoa. Kukin tavallaan.
Sen sijaan olen hyvinkin onnellinen juuri näin. Rakastan, olen rakastanut ja ollut rakastettu, vaikka edelleenkin säilynyt itsenäisenä yksilönä, enkä ole tarvinnut onneen ketään toista puoliskoa. Kukin tavallaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...ja näet kuitenkin tarpeelliseksi tulla julistamaan sitä tänne, niin kuin jotakuta oikeasti muka kiinnostaisi sinun - yhden anonyymin ihmisen - näkemys asiasta?
Sanoisit samaa edes sinkut -palstalla, niin sen voisi ymmärtääkin, mutta se että se pitää sanoa avioliitto-palstalla kertoo ennemmin siitä, että jotain sinulla kuitenkin on hampaankolossa asiaan liittyen...
Kun ei ole kokenut parisuhteessa elämistä, ei voi tietää siihen liittyvästä onnestakaan. Ja kun ei ole elänyt sinkkuna nuoruuden vuosia enempää, ei voi tietää aikuiseen sinkkuuteen liittyvästä onnestakaan.
Siksi ne sukulaisetkin ehkä ihmettelee sun yksinoloasi ja sinä sitä, että he sitä ihmettelevät. Ei kumpikaan ole väärässä tai oikeassa, te elätte vain erilaisissa elämäntilanteissa ja siten edustatte erilaisia näkemyksiäkin.
Itsenäinen yksilö saa tietysti olla myös toimivassa parisuhteessakin, vierellä kulkee silloin vain se toinen itsenäinen yksilö ja molemmilla on halu saada kulkea sitä tietä vapaaehtoisesti rinnakkain. Se on hieno kokemus. Yksin ollessa ei tarvitse sietää kuin itseään, parisuhteessa elämään tuo rikkautta ja väriä se puoliso omalla persoonallaan, ajatuksillaan ja tunteillaan. Parisuhde vaatii ennen kuuta kommunikointitaitoa ja empatiaa, yhteisten ongelmien ratkaisukykyä ja-halua sekä halua oppia toiselta ja yhdessä.
Parisuhdeonni on siis vain vähän erilaista onnea kuin yksin elävän onni, mutta haastavampaa se toki on.
Hep, täällä toinen, olen 27-v. nainen, enkä ole koskaan ollut missään liitossa kenenkään kanssa, enkä edes seurustellut vakavasti. Minustakin tuntuu siltä, etteivät ihmiset täysin ymmärrä, että joku voisi olla onnellinen näin, vaan säälivät tai yrittävät naittaa ties kenellekin tai kysellään, että oliko niissä ja niissä bileissä sulle ketään sopivaa tms. En usko kokevani avo- tai avioliittoa koskaan elämässäni. Rakastan asua yksin ja tehdä omia juttujani ja tapailla satunnaisesti miehiä seksin merkeissä. En kuitenkaan tahdo asua kenenkään miehen kanssa saati mennä naimisiin tai lisääntyä.
Totta kai parisuhteessa/liitoissa on varmasti puolensa ja voi olla, etten tiedä ihan kaikkea, mitä niihin liittyy hyvässä ja pahassa, mutta pointti onkin, etten edes halua kokea mitään vakavaa parisuhdetta. En tiedä, miksi tämä on tällä palstalla, mutta vastasin vain, kun satuin näkemään. Anteeksi, jos jotain häiritsee.
Menin nuorena naimisiin, erosin, olin kauan sinkkuna, sitten seurustelin, erosin, elin taas kauan sinkkuna ja nyt olen taas naimisissa.
Revin riemuni täysillä jokaisesta vaiheesta (paitsi eroista tietenkin...). Asun ulkomailla ja lisäksi minulla oli paljon kansainvälisiä työmatkoja, messumatkoja jne ympäri maailmaa. Ystäväpiirini oli laaja ja kansainvälinen. Lomiakaan ei tarvinnut viettää yksin, lomailin kaveriporukalla tai sitten menin jonkun tuttavan luo Pariisiin tai USAhan tms. Kenenkään sanomisista ei tarvinnut välittää, sillä en käynyt sukujuhlissa. Herraseuraakin sain aina kun olin sillä tuulella, lisäksi exään säilyi hyvät suhteet ja "paremman puutteessa" hänestä sai aina loistavaa tuttua seuraa elokuvailtaan tai ulos syömään. Hän myös kävi kokkaamassa minulle kanakeittoa jos sairastin flunssaa. Elämä oli käsittämättömän ihanaa, ei ollut mitään syytä muuttaa asioiden laitaa. Perhe-elämää tai vakituista miestä vaivoiksi mulle? Ei kiitos!
Sitten tapasin nykyisen mieheni eikä paluuta ollut. Asuimme viikon sisällä ensitapaamisesta yhdessä ja naimisiin menimme maistraatissa neljän kuukauden kuluttua. Elämä vain tuli, otti ja vei mennessään, vaikka minulla oli sata periaatetta ja elämä pilkulleen niinkuin itse sen olin päättänyt olevan. Nyt on hyvä olla! Aivan ihana mies! Toki kuvittelin etten kaipaa ketään, mutta enhän ollut tätä miestä silloin vielä tavannut.
"Elämä vain tuli, otti ja vei mennessään, vaikka minulla oli sata periaatetta ja elämä pilkulleen niinkuin itse sen olin päättänyt olevan."
Elämä ei paljoa keneltäkään kysele...hyvä kirjoitus sinulta :)