Helsingin kenkäkaupat

678

Olen tässä joululomalla matkustamassa Helsinkiin, joten osaako joku neuvoa hyviä kenkäkauppoja, vähän muutakin kun noita tavallisia Andiamoja yms. Mieluusti keskustan alueelta :)

Etsin jotain vähän erikoisempia kenkiä, erityisesti korkkareita. Tahdon värejä, kuviointeja, silmiinpistävyyttä, kaikkea hauskaa ja omaperäistä. En juokse merkkien perässä, enkä tahdo maksaa yhdestä kenkäparista mitään 300 euroa. Harmi vaan ettei ainakaan täältä korvesta löydy halvemmalla hinnalla mitään muuta kuin tylsiä mustia korkkareita parilla niittikoristeella ;(

Mutta no niin helsinkiläiset, apuanne kaivataan, kiitos!

4

4070

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsirppaa

      En ainakaan oikein keksi mitään ns. halpaa. :( Kenkä Marskissa voisi olla erikoisia, tosin sekään ei ole mikään ihan halpa.

      Kampissa on Brandos, mutta ei sielläkään ihan halpaa. Spirit storessa kai on usen värikkäitä myös.
      Googlettele osoitteet. :)

      • Kenkäfriiqqi

        Kenkämarskissa vaihtui kauppias jonkin aikaa sitten ja jotenkin on mennyt aika tyksäksi valikoima. Voisivat ehkä hieman miettiä konseptia. Todella suuri plussa laajasta valikoimasta kokoja ja erinomaisia löytöjä voit tehdä myös täällä. Kauppa vaan oli aikoinaan niiiin paljon parempi.

        Ziot on mennyt aika tylsäksi. Pura Lopez mallistosta tuovat maahan vain klassisimmat mallit. Myyjät on jo alunperin koulutettu aika tuputtaviksi ja sanovat varmasti että sovittamasi pari on viiminen, jos jäät empimään ostostasi. Kummasti kenkää on hyllyssä vielä puolen vuoden päästä... Rizzo (aleksilla) kannattaa ehdottomasti tarkastaa, sieltä löytyy huiman kivoja täysnahkaisia kenkiä ja jopa halvalla. Mukavia myyjiä myöskin. Kenkäfriikki Kluuvikadulla on kiva, hieman ehkä arvokkaampaa kenkää ja oli ennen ainakin vähän vanhempaan makuun, mutta tuntuu löytyvän nykyään hienompaa korkkaria moneen makuun. Yrjönkadulla on heidän outlet.

        Fredalla on kivoja pienempiä kauppoja. Tizziana, Red Shoesta ehkä vähän vanhempaan makuun. Exito shoes voisi olla halvempaa, värikkäämpää ja näyttävämpää etsivälle kiva. Saattavat sitten vaan olla enemmän muovia materiaaliltaan, että kannattaa pitää mielessä. Tien toisella puolella vintagea Ruutu Rouvassa. Samalla kun käy Fredalla niin kannattaa vilkaista Bulevardilla Nina's putiikin Louboutin valikoimaan, ihan vaikka esteettisyyden vuoksi ;) Niin ja Fredalla oli joku uusi kivan näköinen kauppa siinä Kynsilaukan vieressä. En ole vielä itse ehtinyt tutustua, mutta kannattaa ehkä käydä.

        Kalliimpia:
        Unionkadun La Matta täytyy nyt vielä mainita, vaikka onkin kalliimpi, mutta täynnä toinen toistaan kauniimpaa kenkää. Ja sitten tietty Kaarina K:n ihanasta liikkeestä löytyy designer kenkiä, mutta hintaakin on sitten jo paljon. Erottajan alussa on myös huippu kenkiä Via Monte Napoleone liikkeessä. Kallista, mutta jos haluaa nähdä kauniita kenkiä ja korkeaa laatua, niin kannattaa pistäytyä.

        Tässä nämä tärkeimmät varmaankin. Sitten on tietenkin kaikki tavaratalot tms. kaupat täynnä toinen toistaan tylsempää kenkää... ;) Suosittelen täysin nahkaista kenkää, sisältä ja ulkoa, jos et etsi mitään Ivalon pakkasiin sopivaa jalkinetta. Maksaa ehkä vähän enemmän, mutta kestää ja on erinomainen jalassa.

      • ei-paljasjalkainen
        Kenkäfriiqqi kirjoitti:

        Hei! Täydennystä edelliseen vastaukseen: Kynsilaukan vieressä oleva kenkäkauppa on nimeltään Freda 22. Se on oma suosikkini, suosittelen lämpimästi! Hintataso ei ole aivan hirveä, ja kaikki kengät ovat kauniita. Paljon värikästä ja koristeellista, kenkiä mm. Etelä-Amerikasta.
        http://wwwfreda22.kotisivukone.com/

        Suosittelen muuten myös lounasta Kynsilaukassa! Aivan ihanaa ruokaa. :)
        Nyt joulun alla siellä näyttää olevan vain joku kallis juhlalounas tarjolla, mutta muina vuodenaikoina lounas on jotain kympin luokkaa. Ehkä paras lounas, jonka olen Helsingissä syönyt.

    • ja karttatietoja

      Kenkä Marski Manskulla - ähes Stokka vastapäätä
      Fredalla on oikea kenkäkeskittymä - alkaa lähes Kampista ja päättyy sinne Roban kulmille - molemmin puolin tietä sellaset (6-7 kenkäkauppaa) ja Roballa vielä pari lisää - oisko Kampin päässä ekana Tizziana ja roban päässä viimeisenä Fizzi

      tsekkaa tästä ja keskity postinumeroihin 00100, 00120
      http://maps.google.fi/maps?sourceid=navclient&hl=fi&rlz=1T4GGLL_fiFI319FI319&um=1&ie=UTF-8&q=kenkäkauppa helsinki&fb=1&gl=f...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      468
      6646
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3978
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2543
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2080
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      144
      1491
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1356
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1188
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1186
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1115
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1099
    Aihe