Kunnioitus
Silloin tällöin keskusteltu aihe: voiko / täytyykö ihmistä kunnioittaa ihan sinällään, vai onko kunnioitus ansaittava? Asia vaivaa mua, koska yleinen asenne keskusteluissa on ollut se, että ketään ei kunnioiteta automaattisesti, vaan kunnioitus täytyy ansaita.
Jos kunnioitus on ensin ansaittava, niin oletustilanne maailmassa on se, että kukaan ei kunnioita ketään. Elämme kunnioittamatta toisiamme. Vasta jokin erityinen teko saa meidät kunnioittamaan jotain tiettyä yksilöä.
Millaisia seurauksia siitä on, että oletuksena emme kunnioita ketään? Kuinka se saa meidät käyttäytymään kanssaihmisiä kohtaan?
Jos muiden kunnioittaminen on löähtökohta, niin oletustilanne maailmassa on se, että kaikki kunnioittavat kaikkia. Vasta jokin erityinen teko saa kunnioituksen katoamaan jonkun tietyn yksilön osalta.
Millaisia seurauksia siitä on, että oletuksena kunnioitamme kaikkia?
Millaista on elämä ilman kunnioitusta?
Minun mielestä kunnioituksen puute on aika kammottava lähtökohta elämälle. Kaikki ihmiset ovat lopultakin salaperäisiä olentoja, joita voi kunnioittaa pelkästään heidän olemassaolonsa vuoksi. Jos lähtökohtainen kunnioitus puuttuu, kanssaihmiset - ja myös oma itse - näyttäytyvät helposti kylmässä valossa, jossa vikoja on helppo havaita, ansioita vastaavasti on vaikeampi nähdä.
Missä suhteessa kanssaihmisten kunnioittaminen on itsensä kunnioittamiseen?
Silloin tällöin keskusteltu aihe: voiko / täytyykö ihmistä kunnioittaa ihan sinällään, vai onko kunnioitus ansaittava? Asia vaivaa mua, koska yleinen asenne keskusteluissa on ollut se, että ketään ei kunnioiteta automaattisesti, vaan kunnioitus täytyy ansaita.
Jos kunnioitus on ensin ansaittava, niin oletustilanne maailmassa on se, että kukaan ei kunnioita ketään. Elämme kunnioittamatta toisiamme. Vasta jokin erityinen teko saa meidät kunnioittamaan jotain tiettyä yksilöä.
Millaisia seurauksia siitä on, että oletuksena emme kunnioita ketään? Kuinka se saa meidät käyttäytymään kanssaihmisiä kohtaan?
Jos muiden kunnioittaminen on löähtökohta, niin oletustilanne maailmassa on se, että kaikki kunnioittavat kaikkia. Vasta jokin erityinen teko saa kunnioituksen katoamaan jonkun tietyn yksilön osalta.
Millaisia seurauksia siitä on, että oletuksena kunnioitamme kaikkia?
Millaista on elämä ilman kunnioitusta?
Minun mielestä kunnioituksen puute on aika kammottava lähtökohta elämälle. Kaikki ihmiset ovat lopultakin salaperäisiä olentoja, joita voi kunnioittaa pelkästään heidän olemassaolonsa vuoksi. Jos lähtökohtainen kunnioitus puuttuu, kanssaihmiset - ja myös oma itse - näyttäytyvät helposti kylmässä valossa, jossa vikoja on helppo havaita, ansioita vastaavasti on vaikeampi nähdä.
Missä suhteessa kanssaihmisten kunnioittaminen on itsensä kunnioittamiseen?
Vastaukset 32
Vanhimmat
täytyy kunnioittaa...mutta olla kunnioitettava onkin jo eri juttu..=o)
Jokainen ihminen on kunnioitettava.
Jokaista ihmistä on kunnioitettava.
Onko jompikumpi virke oikein?
on jokaista ihmistä on kunnioitettava...huomio olisi..mutta eihän kaikkia kunnioiteta..=o)
musta on ihan perus kunnioitusta sekin, kun mahdutaan elämään sovussa pallollamme..kaikki yksilöllisempi kunnioitus sitten taas menee melko lailla siihin piikkiin onko ihminen kunnioitettava..vai ei..=o)
siltikin ihmistä voi kunnioittaa niin paljon, että antaa sen elää tyylillään..
on ihmiselämän kunnioitus, joka on keskinäisen vuorovaikutuksen kulmakivi. Humaani ja holistinen suhtautumistapa siihen, että jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuineen vajavaisuuksineen ja keskeneräisyyksineen. Eri asia sitten on, toimiiko yksilö/yksilöt tavalla, joka horjuttaa sitä kunnioitusta ...
on mun mielestä sama kuin mun toinen vaihtoehto: kunnioitus on lähtökohta, vaikka sen kunnioituksen voikin menettää?
joku/jotkut ihmiset voivat menettää mun silmissä myös kunnioitettavuutensa ja arvostettavuutensa, vaikken ole edes tutustunut heihin henk.kohtaisesti ... menettääkö heidän ihmisarvonsa myös silloin merkitystä silmissäni ja voinko sen jälkeen enää kunnioittaakaan sitä?
sä kuitenkin kunnioitat sitä ihmistän, niin paljon että jätät sen omaan arvoonsa..
vai voisitko sä jättää vaikkapa jonkun ihmisen jota et mielestäsi koe kunnioitettavana..kuolemaan tonne hankeen, jos näkisit sen siellä avuttomassa tilassa...???..epäilen ettet jättäs..vaan kunnioittasit hänen elämäänsä...ja myös itseäsi ja omia arvojasi siinä samalla..
Jos kunnioitus puuttuu tai katoaa, merkitseekö se sitä, että kieltää toisen ihmisarvon, sen eettisen peruslähtökohdan? Ja jos ei myönnä toiselle ihmisarvoa, oikeuttaako se silloin myös kohtelemaan toista huonosti, ihmisarvoa vastaan?
vaietusta kansalaissodasta v. 1918. Siinäkin oli lopulta kyse pohjimmiltaan ihmisarvosta ja sen kunnioittamisesta. Tai näin minä sen olen ajatellut ...
Yhteiskunnan ja maailman eliitiltä uupuu myös tuo kunnioitus meidän ihmisarvoamme kohtaan ... sanat ja teot ovat kovasti ristiriidassa keskenään. He ovat ottaneet tuon oikeuden itselleen - olla kunnioittamatta omasta mielestään alempiarvoisia. Ja kaikesta tästä huolimatta, meidän kyllä pitäisi osata kunnioittaa heitä :).
Itsekunnioituksestahan ne käytöstavat ja asenteet kuita kohtaan loppujen lopuksi aina kumpuaa. Mistäs sitä ammentaa kunnioitusta muihin ihmisiin jos sitä ei tunne edes itseäänkään kohtaan....
Ehdollistettaessa ihmisen kunnioitus painavat silloin kunkin omat arvot kaikkein eniten. Vähänkään diktaattorin elkeitä omaava raukka myös kunnioittaa ihmisissä ihan eri asioita kuin tasapainoinen ja itseään terveesti rakastava yksilö.
Muiden ihmisten kunnioitus tulis kaiken järjen mukaan olla aluksi aina ehdotonta. Eihän voi mitenkään tietää eikä tuntea toista ihmistä ennen kuin siihen tutustuu jotenkin lähemmin. Ja sitten tutustuttaessa/luettaessa tms siitä kyseisestä ihmisestä, ohjaa ajattelua ja käsitystä aina ne yksilön omat moraali- ym käsitykset siitä mikä on esim. oikein tai väärin, hyvää tai huonoa johonkin tietyn asian suhteen jne.
jop vain..=o)
että oma persoonamme vaikuttaa siihen mitä kunnioitamme muissa ihmisissä. Joku kunnioittaa voimaa ja halveksii heikkoutta. Millainen persoona ja ihminen hän on. Joku kunnioittaa lämpöä ja halveksii kylmyyttä. Millainen ihminen hän sitten on?
Paljon muitakin vaihtoehtoja toki löytyy, sekin että konnioittaa jotain halveksimatta mitän.
Sanana kunnioitus käsitettäneen yleisesti jonain erityisenä toista yksilöä kohtaan tunnettuna. Tällä määritelmällä kunnioitus on aina ansaittu jollain teolla tai ominaisuudella...
Toisaalta kunnioituksella voidaan käsittää yleisempää, olemassaoloon liittyvää, mikä taas pitäisi sisällään sen, että lähtökohtaisesti toisen ihmisen olemassaoloa kunnioitetaan; se hyväksytään kiistämättömänä oikeutena.
Kunnioitus ja arvostus ovat käsitteinä hyvin samankaltaisia, mutta jos halutaan jotain eroa niiden välille tehdä, voisi kunnioitus olla enemmänkin automaatio ja arvostus taas johonkin sidottua, esimerkiksi työssä, jossa ihminen osoittaa ehkä suurempaa osaamista ja taitoa, mitä työhön vaaditaan...
Kunnioitus keskustelupalstalla...
Jos oletetaan, että ihminen tulee keskustelupalstalle sokkona, ns. tyhjänä tauluna, voisi ajatella, että hänellä on olemassa peruskunnioitus palstan sääntöjä ja niitä, jotka palstalle kirjoittavat kohtaan. Kaikille jossain vaiheessa löytyy tapa, jolla palstaa luetaan, palstalle kirjoitetaan sekä myöskin jonkinlainen asenne eri kirjoittajia kohtaan. Tällöin voidaan sanoa, että palstalla jo olevat joutuvat eräällä tavalla ansaitsemaan uuden tulijan arvostuksen tai kunnioituksen, jonka uusi tulija itsessään määrittelee kunkin kirjoittajan kohdalle tämän kirjoituksia lukiessaan.
En voi olla sekoittamatta vähän pakkaa ja tuon mukaan luottamuksen, jonka kanssa liikutaan samoissa peruslähtökohdissa. Luottamushan myös joko on tai se on ansaittava riippuen ihmisestä. Toisille on itsestään selvää, että toinen on luotettava, kunnes toisin todistetaan, toisille taas päinvastoin.
"Missä suhteessa kanssaihmisten kunnioittaminen on itsensä kunnioittamiseen? "
Olen vahvasti sitä mieltä, että jos ihmisellä on asiat kunnossa itsensä kanssa, hän mitä todennäköisimmin arvostaa ja kunnioittaa toisia automaattisesti. Hänellä on myös varaa luottaa toisiin, eikä yhden pettäessä luottamus muihin katoa...
Piru, lipsahti luennon puolelle, sorry...
samaan soppaan heitettäviksi.
Minusta sun jako kunnioitukseen ja arvostukseen on hyvä. Noilla sanoilla saan itseäni tyydyttäviä lauseita kasaan:
"Jokaista ihmistä on kunnioitettava, vaikka en heitä välttämättä arvosta" tms. Makes sense. Tästäkö on kyse oikeasti, kun sanotaan että kunnioitus on ansaittava?
Luottamussta on vaikea erottaa kuunioituksesta. Siis, ne ovat eri asioita, mutta on vaikea kuvitella, että toinen esiintyisi ilman toista.
"Jokaista ihmistä on kunnioitettava, vaikka en heitä välttämättä arvosta"
Ehkä se on siinä, kiteytettynä...
Luulisin, että nuo kaikki kolme asiaa paketoituna yhteiseen pakettiin joko ovat tai eivät ole...
Mä kunnioitan pääsääntöisesti kaikkia tapaamisvaiheessa, ja sen jälkeen riippuu täysin toisesta jatkuuko se kunnioitus. Eli peruskunniotus kaikille, mutta jatko täytyy ansaita itse.
Eli jälleen yksi asia, jossa olen papun kanssa täysin samaa mieltä.
millaisesta kunnioituksesta on kyse ja mitä sillä kunnioituksella tarkoitetaan.
Määritellään se. Mulle se tarkoittaa tässä yhteydessä sitä ihmisoikeuksien julistus (aika suurellista, mutta silti) on käyttäytymisen perusta. Ihmisoikeuksien julistus on pitkä sisältäen 30 artiklaa joista vain osa on tässä keskustelussa relevantteja. Mutta esim:
1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
7. artikla. Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
12. artikla. Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
19. artikla. Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
30. artikla. Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.
Vaikka on vähän suurellista alkaa tässä julistaa ihmisoikeuksia, niin tuo edustaa "pienintä yhtesitä nimittäjää, josta eri kulttuureja valtiot ovat kyenneet sopimaan: siis globaalia humanismia kulttuurista riippumatta.
Se on laadittu osittain valtioita varten, mutta ei ainoastaan niitä varten. Se sisältää yleiset humanistiset periaatteet, joiden pitäisi säädellä myös ihmissuhteita.
Kunnioitus on paitsi tuon julistuksen mukaan toimimista, myös sen takana olevan ihmikäsityksen sisäistämistä omaan etiikkaan?
Pitäs erottaa toisistaan se mitä sanomme ja se mitä olemme. On siis helpompi sanoa kunnioittavansa kaikkia kuin tehdä niin oikeasti. Jos todella kunnioittasimme ihmisiä ja elämää niin emme mitenkään pystyisi puolustamaan omaa tapaamme olla.
Kunnioitus on siis jotenkin ansaittava - afrikkalainen on eri asemassa kuin toinen suomalainen eli osan voi ansaita jo syntymällä oikeaan maahan.
Sit voidaan kysyä et miksi ihmistä pitäisi kunnioittaa - tai miksi jättää kunnioitus ihmisiin? Jos en kunnioita hyttysiä niin miten kunnioitan itseäni?
kunnioitan aina aluksi toista ihmistä, ei sitä tarvi erikseen ansaita, mutta sen kunnioituksen voi jollain teoilla tai sanoilla menettää ja silloin ihmisellä on mahdollisuus myös ansaita se kunnioitukseni takaisin. Mut sekin on ihmisen itsensä oma valinta sitten, että haluaako se edes mun kunnioitusta.
joillakin sanomisilla tai tekemisillä aiheuttanut oman kunnioituksesi menetyksen? Ts. sanonut jotakin toista loukkaavaa ja hän on sitten sanonut tai tehnyt jotakin saman veroista vastaamalla siihen/niihin.
Ihan samalla tavalla minäkin kunnioitan kaikkia ihmisiä niin kauan kuin on mahdollista, kunnes sanomiset ja tekemiset menevät miinuksen alapuolelle. Sekin on oma valintasi.
Ainahan molemmat voivat tulla puolitiehen vastaan toisiaan niin sanomisissa kuin tekemisissä jos on toistaan satuttanut.
Merkitsemättömyydestä. Jos asialla ei ole merkitystä pohjimmiltaan miksi sitä täytyisi kunnioittaa tai olla kunnioittamatta? Kunniattomuus tai kunnioitettavuus paljastuu vasta lähemmässä tutkiskelussa joten en töki tikulla paskaa turhaan.
Voiko tässä asiassa olla neutraali?
Kunnioituksen puute johtaa epäkunnioitukseen. Totta vai ei.
Voi olla että täsä voi olla neutraali. Itse epäilen sitä, mutta se on mun henkilökohtainen näkemys ja asenne.
Hmm.. melkoisen monitahoinen kysymys.
Itse ajattelisin, että kunnioittaminen on lähtökohta eikä sen pitäisi loppua missään vaiheessa. Itse saat tosin vapaasti arvostaa toisen ihmisen niin alhaalle/ylös kuin haluat, se on sinun oma asiasi. Sitä tavallaan tulee tilanteita, jossa on jäävi antamaan/olla antamatta sitä kunnioitusta mutta se on mielestäni vähän eri asia. Sekin olisi hyvä pitää mielessä. Omasta mielestäni kunnioitus "on" eikä sille voi antaa arvoa.
Toista voi kunnioittaa sitten yleisesti kai monellakin tavalla. Tietyissä tilanteissa kunnioituksen joutuu ansaitsemaan, välillä se tulee itsestään (varmaan vaikuttaa ihmisen ennakkoluulot ja yksimielisyydet tietyistä asioista). Tosin mielestäni tietynlainen tekemättömyyskin voi olla kunnioittamista, vaikea selittää´se on niin tilannekohtaista. Se on kyllä totta, mikä aikaisemminkin tuli esiin, itsestä tämäkin lähtee. Mieli avoin kuvittelematta liikaa, kunnioitus tulee kuin itsestään.
Jos joku sitten tiukasti asettelee juuri tuon arvostuksen tuon kunnioituksen rinnalle, niin sitten tilanne on erilainen. Tällainen ihminen ajattelee sen kunnioittamisen mahdollisesti tiettyjen kriteerien varaan. Voi olla ehkä lähtöisin osin itsestään, osin ympäristöstä (sulkeutuneisuus, ennakkoluulo). En oikeastaan tiedä onko tässäkään ajattelussa mitään vikaa? Luonnostaan tietyllä tapaa herkempi ihminen ei välttämättä pärjää täysin omana itsenään tms. Ympäristöön täällä kuitenkin kaikki mukautuu koko ajan.
Lähtökohta on se, että jokainen elollinen saa osakseen passiivista kunnioitusta, mutta aktiivisen osalta tilanne on äärimmäisen harvinainen. Toki on niin, että passiivisen kunnioituksen menettämiseen ei vaadita niin paljon kuin aktiivisen kunnioituksen julki tuomiseen. Passiivisen kunnioituksen menettämisen realisoituminen on monivivahteinen tapahtuma ja sen käytännön ilmenemismuotojen perehdyttämiseen en nyt paneudu. Totean em:sta ainoastaan sen, että asia konkretisoituu huomattavasti helpommin suhteessa aktiivisen kunnioitukseen.
niin en arvosta sellaista ihmistä, joka ei sen arvoinen ole. Arvostamistahan voi tehdä ns. eri asteikoilla, on tavallaan perusarvostamista (toisen edes jonkinlaista noteeraamista ihmisenä) ja siitä pari pykälää eteenpäin sellaiseen saakka, jossa ihmistä voi hänen henkilökohtaisista valinnoistaan ja olemisestaan huolimatta arvostaa. Tai lisätäänkö, että on miinusmerkkistä perusarvostamista, missä kyseisen tapauksen voisi ilomielin polkea suohon tai laittaa Siperiaan, ja on sitten sitä "normaalia" plusmerkkistä arvostamista, ja siitä parit pykälät eteenpäin.
Perusarvostamista enempää ei lähtökohtaisesti yksikään ihminen "saa". En ole nähnyt, enkä näe, mitään syytä muuttaa kantaani.
Sulla on hyvä aloitus. En itsekään kaikissa suhteissa oikein ole käsittänyt 'ansaitsemisen logiikkaa' ihmissuhteissa, koska pyyteettömyyden tulisi musta olla se ylin arvo ja kunnioituksen 'ansaitseminen' ihmissuhteissa on oikeastaan jopa vastakkainen arvo pyyteettömyydelle. On kuitenkin vähän niinkin, että 'ansaitsemisen logiikka' alkaa siitä, mihin kunnioitus loppuu, jos ei-formaaleja ihmissuhteita ajattelisin... Jos siis joku pettää luottamukseni, tulee hänen ansaita kunnioituksensa multa uudelleen, enkä pettymyksen aiheuttaneen ihmisen kohdalla välttämättä edes välitä ottaa riskiä pettymisestä uudelleen, vaan siten kunnioituksen yhä uudelleen ja uudelleen ansaitsemisen logiikka jää sellaisen ihmisen kohdalla helposti ikäänkuin 'vallitsevaksi'. Arvioinnin kriteereistä tulee siinä egoistisempia ja kyse on toimintaa koskevasta arvioinnista.
En usko, että kaikkia ihmisiä olisi mahdollista kunnioittaa 'samalla tavalla'. Toki ihmisyyttä ja ihmisen arvoa yleisesti ottaen pohtien, ihmisiä maailmaan syntyessään viattomina syntyneinä ihmislajin edustajina mieltäen, on mahdollista kunnioittaa ' ihmisen juurena' aivan jokaikistä ihmistä, mutta niin paljon on maailmassa järkyttävää välinpitämättömyyttä, ahneutta, silkkaa pahuutta, tyhmyyttä ja vttumaisuutta, ettei kunnioituksen 'ansaitsemisen logiikkaa' voi täysin sivuuttaa. Se kulkee mukana kaikkkien ihmisten mieltämisen tavoissa, uskon, mutta suuria eroja ihmisissä on sitten siinä, että kuinka materialistiselle pohjalle muiden ihmisten ns. 'tehtävän' itse kukin maailmassa mieltää. Omaa tehtäväänsä maailmassa ja omaa merkityksellisyyttään ihmiset korostavat vaihtelevilla tavoilla. Kunnioituksen ansaitsemisen logiikalla sijoitetaan myös itseä kunniaa koskeviin sosiaalisiin hierarkioihin ja varmasti ikäänkuin 'ostetaan' omaa kunniaa.
sisäänrakennetusti, mutta sen voi myös ansaita. Itse kunnioitan vanhempia ihmisiä, mikäli he eivät sitä ole itse toimillaan menettäneet. Joskus vanhemmat ihmiset kuitenkin olettavat olevansa automaattisesti parempia, mutta kunnioitus on asia, joka on molemminsuuntainen.
Mulla on pieni peruskunnioitus tai arvostus kaikkia uusia ihmisiä kohtaan. Se voi murentua hetkessä, vaikkapa uusi ihminen avaa suunsa ja sieltä tuleekin jotain aivan uskomatonta soopaa, se kertoo toisen vieraan ihmisen elämänarvoista tosi paljon. Kerran tapasin miehen, olin nähnyt hänet useinkin mutten jutellut koskaan. Hänen ulkoinen olemus oli ok mutta kun pääsin kuuntelu etäisyydelle, kauhistuin. Mies oli tosi lapsellinen suunsoittaja, pervo, sovinisti ja "ruma". Minulla ei ollut enää mitään halua puhua sille. KAtsoin etten ole hänen tasollaan (kamala sanoa näin) eikä hän yllä minun tasolle. En tarkoita tällä sitä että vain fiksut ansaitsevat kunnioitukseni, kyllä heistäkin löytyy näitä sivupersoonia riittämiin. Ylensä ihminen, jolla on takanaan ehkä pahakin elämä elettynä, heillä yleensä on eniten annettavaa muille, he ovat nöyriä, virheistä viisastuneita, kuitenkin satavarmasti itsenäisiä itsestään huolta pitäviä, ei mitään mattoja muiden jalkojen alla.
Olen samaa mieltä siitä että ihmisen oma persoona jakaa tätä asiaa, sitä mitä itse kunnioittaa, sitä arvostaa ja kunnioittaa ehkä helpommin sellaista ihmistä, jolla on samat mielenkiinnonkohteet ja arvot.
Jos joku ihminen on saanut jo minun kunnioituksen ja luottamuksen ja arvostuksen, ei hän sitä hevillä eikä rokilla saa poistettua, annan aika paljon anteeksi, katson sormien välistä, ymmärrän ihmisten erilaisuuden eri tilanteissa jne. Jotta tälläinen ihminen jota kunnioitan saisi minut kääntämään selkänsä häenelle, hänen tulisi loukata minua henkilötasolla pahasti, siihen ei enää sitten tarvi sekoittaa mitään kunnioitusta tms.
monesti sellainen pieni "perushankaluus" on hyväksi... Jos kaikki on tippunut kun manulle illallinen, ei osaa arvostaa toisia, eikä näe toisten tekemiä uhrauksia, vaan pitää niitä itsestäänselvyyksinä.
Pohdiskelin ihan alkuunsa itseään sanaa - kunnioittaminen. Äkkiseltään ajateltuna tuon sanan miellän jonkinlaisena ihailun ja myötätunnon ilmaisuna joitain ihmisiä kohtaan. Suvaitsevaisuutena ja hyväksyntänä kunnioittamaani ihmistä kohtaan. Olisiko kuitenkin perussana kunnioittamiselle kunnia? Tulee taas kerran mieleen raamatun lauseet ja sieltä "kunnian kruunut", jotka on elämällään ansaittava. Se taas olisi kokonaan uuden aloituksen aihepiiri pohdiskella millä kunnian kruunut ansaitsisimme. Pitäydyn siis tässä yhteydessä pelkästään tuon tuntemukseni mukaisessa pohdinnassa. Ketä sitten kunnioitan ja ketä en? Minun on hyvin helppo tuohon vastata. Kunnioitukseni ansaitsevat kaikki ne, jotka kenellekään ulkopuoliselle eivät pahaa tahdo vaan pyytettömästi hyvää tahtovat lähimmäisilleen. Vastaavasti kunnioitukseni piiriin eivät kuulu pahantahtoiset ja laskelmoivat ihmiset, joille oma ego on rakkauksista suurin. Mitä taas tulee tähän palstaan ja täällä kirjoittaviin, niin nuo edellä mainitut mielipiteeni pätevät tännekin.