Ollaan oltu kolmisen vuotta yhdessä. On alkanut rassata toisen saamattomuus kaikkeen. Aluksi tein kaikenlaista. Toinen esitti mielipiteitään, että olis hirveen kiva kun sitä tai tätä. Olis siistimpää, hommattaisiin sitä tai tätä, tehtäisiin tuota jne.. Nykyään yhtäkkiä olen tajunnut, että toinen vain ehdottelee ja minä teen. Hänellä ei tule mieleenkään, että voisi itsekin olla aktiivinen. Minä esimerkiksi siivoan, kun lopetan, ja tulee likaista olisi taas niin kiva kun olisi siistiä, mutta minkään asian eteen hän ei tee yhtään mitään, paitsi valittaa myöhemmin. Minä olen lakannut ehdottelemasta asioita, niitä ei koskaan tehdä yhdessä. Teen yksin. Hän ehdottelee esimerkiksi erilaisia hankintoja, mutta mitään ei tapahdu, jos minä en ala katsella ja toimia. Hänellä ei tule mieleenkään, että asioiden eteen voisi itse tehdä jotakin tai voitaisiin tehdä vaikka yhdessä.
Ongelma on myös se, että kun jotakin pitäisi, hänestä ei tunnu siltä. Jos pitäisi laittaa joulua, nyt ei tunnu siltä tai ei nyt jaksa. Jos pitäisi siivota, hän ei siivoa, jos ei tunnu siltä, vaikka asunto olisi kaatopaikka. Mitään normaalivelvollisuuksia ei saa aikaan, jos ei ole "fiilistä". Ei kuitenkaan ole mikään masentunut, vaan on vain niin tunteella eläjä. Ja kun mitään ei tapahdu, hän lopulta väsyy siihen ettei mitään tapahdu, ja alkaa riitelemään, mutta vieläkään ei ymmärrä, että itsekin voisi tehdä jotakin, eikä kaikki tule kuin manulle illallinen.
Yhdessä ei voida tehdä mitään, jos hänestä ei tunnu siltä. Velvollisuus tai vastuu on hänelle tuntematon käsite, koska hänhän hoitaa työnsä ja sen jälkeen on vapaa-aika. Ei normaaliasiat hoidu itsestään.
tuntuu, että olen joku talouden huoltaja, joka katsoo kaikki ikävät ja velvolliset asiat ja nainen vain lapsellisesti viihtyy tunteissaan. Vai minäkö tässä lapsellinen olen kun jaksan katsella tällaista?
Ongelma on myös se, että kun jotakin pitäisi, hänestä ei tunnu siltä. Jos pitäisi laittaa joulua, nyt ei tunnu siltä tai ei nyt jaksa. Jos pitäisi siivota, hän ei siivoa, jos ei tunnu siltä, vaikka asunto olisi kaatopaikka. Mitään normaalivelvollisuuksia ei saa aikaan, jos ei ole "fiilistä". Ei kuitenkaan ole mikään masentunut, vaan on vain niin tunteella eläjä. Ja kun mitään ei tapahdu, hän lopulta väsyy siihen ettei mitään tapahdu, ja alkaa riitelemään, mutta vieläkään ei ymmärrä, että itsekin voisi tehdä jotakin, eikä kaikki tule kuin manulle illallinen.
Yhdessä ei voida tehdä mitään, jos hänestä ei tunnu siltä. Velvollisuus tai vastuu on hänelle tuntematon käsite, koska hänhän hoitaa työnsä ja sen jälkeen on vapaa-aika. Ei normaaliasiat hoidu itsestään.
tuntuu, että olen joku talouden huoltaja, joka katsoo kaikki ikävät ja velvolliset asiat ja nainen vain lapsellisesti viihtyy tunteissaan. Vai minäkö tässä lapsellinen olen kun jaksan katsella tällaista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä hän sitten tekee? Katsoo televisiota? Pitäiskö sun vähän alkaa kouluttamaan sitä vastuun ja velvollisuudentajua? Sanot jämäkästi: "Joko siivotaan yhdessä nyt heti, tai sitten ei ollenkaan." Jos hän ei lähde mukaan, niin älä siivoa. Laajenna tämä muuhunkin toimintaan.
Jo kolme vuotta tuollaista ja nyt vasta pimahtaa, niinkö? Itse olisin tarttunut härkää sarvista jo heti ekassa asiassa josta vaan puhutaan muttei toteutteta. Ilmeisesti sä olet luonteeltasikin enemmän tekijä kuin hän joten siis myös teet enemmän kuin hän, ja tossa ajassa te olette jo tottuneet toistenne tapoihin.
Sulla on väärä taktiikka saada se siippasi aktivoitumaan kun siinä käy aina noin.
Vaihda taktiikkaa ja asennetta. Kannusta häntä myös toteuttamaan (yhdessä sun kanssasi) niitä hänen hienoja ideoitaan, äläkä oleta että hän tuota noin vaan itsekseen muuttuu. Ethän sinäkään muutu sillä tavalla. Et ainakaan mitenkään "positiivisesti".
Toisen mukaan ottaminen siinä siivoamissakin on kaiken yhdessä tekemisen tai vuoroissa tekemisen a ja o. Moni nainen ei vaan ymmärrä sitäkään, vaan ajattelee jotenkin automaatisesti, että osaa kaiken paremmin kuin se mies, joten... Ja saa siinä sitten yksinään siivota.
Tarvi sitä kumppaniasi. Tarvi hänen mielipidettään ja läsnäoloaan ja päätöksentekoaan, äläkä suostu enää päättämään kaikesta ypönä niin kuin tähän asti olet tehnyt. Tee hänestä tarpeellinen, eikai hän muuten niistä tavoistaan luovu ellei sitä tarvetta muutokseen ole olemassa.
Kiukuttelu on vaan syyllistämistä eikä se kannusta ketään tekemään mitään kunnolla. Se luo vaan lisää tarvetta riitelyyn ja puolustautumiseen.
Kolmisen vuotta on parisuhteessa aika yleinen ajankohta sille, että toisen piirteet (jotka hänessä ovat usein olleet alussa asti) alkavat ärsyttää. Oletko keskustellut asiasta puolisosi kanssa? Ehkei hän ymmärrä että sinua ottaa pannuun hänen saamattomuutensa.
Jos hän pyytää asioita eikä tee itse mitään niiden eteen, älä sinäkään suostu. Kolmessa vuodessa hän on hyvin jo ehtinyt tottua siihen, että teet mitä hän "käskee"/toivoo. Seuraavan kerran kun puoliskosi vaikka toteaa että pitisi siivota, kysy häneltä "mikä estää?" tms. Älä ala heti touhuta hänen toiveittensa mukaan.