Nyt ymmärrän mikä tarkoitus koulutuksella oikein on. Itse keskeytin koulut kiusaamisen vuoksi ja ajauduin pitkäaikaistyöttömäksi. Nyt olen saanut työharjoittelupaikan, mutta katkeruus, viha ja muu fiktiopaska, mitä naisenpuute tuo, lisääntyy eksponentaalisesti( ainut seikka mihin mulla on potenssia heh). Feministit ajavat naisten etuja ja syövät leivän syrjäytyneiltä ja asunnottomilta miehiltä kaahotuksellaan. He suoltavat feministipropaganda paskaa ja miesvihaa miesten resurssien ja tunteiden kustannuksella. Olen tullut yhteiskuntakriitikoksi ja elän sen luomassa haavemaailmassa. Kirjoitan kirjoja anarkisti ja nihilisti hahmon muodossa ja elämän sisältöni on omat ajatukseni ja tuntemukseni tuskasta mitä koen elää naisettomana miehenä.
Kun monella AT miehellä on korkeakoulututkinto tai jopa työpaikka niin he ovat ruhtinaita omin silmini. Itse en oikein jaksaisi opiskella, vaikka sillä saisi naisen. Silti olen liian rakastunut harhoihini. Olen siis kahden tulen välissä: toisaalta on kova himo olla parisuhteessa ja toisaalta oma rajottuneisuuteni estää vimmatun ammatin opiskelun tiellä. En jaksaisi ponnistella kolmevuotisessa projektissa jonka onnistumisesta ei ole takeita, koska menisi aikaa, rahaa, energiaa ja elämää hukkaan vain siksi koska miehen on ansaittava enemmän kuin nainen jotta saisi parisuhteen.
Toisaalta ei ole kiva olla ilman rakkautta. Rahalla ostetaan rakkautta tässä maailmassa: liian vähän ansaitsevat miehet jäävät ilman vaimoa. Olen erittäin köyhä sinkku, joka on välillä KTM tai ATM: silloin kun on maniapössis päällä ja sanoja tulvii kuin moottoriturvasta, niin olen jotenkin kohtalainen naismaailmassa, silloin kun olen yksin olen onneton ja selkeästi ATM. Miten jaksan kouluttautua ja jäädä pois sosiaalisesta elämästä köyhänä opiskelijana kun ympärillä hehkutetaan parisuhdetta ja seksiä? Ja vertaiset lisääntyvät, suoriutuvat ja pariutuvat, miksi taistella spartalaisia vastaan, kun voisi tehdä omaa tietä? Olen lahjakas verbaalisesti ja kirjoiteltiavia kirjojani olen jakanut työyhteisössä ,jossa toimin viisi päivää viikossa.
Silti minulla ei ole mitään tarjottavaa suhteeseen: ei autoa, ei omakotitaloa, ei hellimisrahoja ei oikein muuta kuin koominen olemukseni. Naisviha ja lopullinen kasvaminen aivan erilaiseksi ja erikoiseksi persoonaksi on tulossa esteeksi. En välitä baareista, elokuvissa käymisestä, ravintoloista tai mistään muusta teinihömpästä, luen sotakirjallisuutta sekä pelaan ikivanhoja fantasiapelejä: minulla tuskin olisi paljonkaan yhteistä 1980- luvulla syntyneen naisen kanssa. Ehkä on parempi että olen sinkku. Mutta mitä sitten kun vanhempani ovat kuolleet? Kuka minusta välittää kun itse olen keski-iässä? Kun ei ole omiakaan lapsia, niin ketä kiinnostaa krooninen krusader enää 30 vuoden päästä?
Luen täällä paljon kirjoituksia siitä kuinka joillakin on koulutusta ja työtä: ainut mikä puuttuu on oma nainen ja sitten lisää ankat niin Suomalainen kylpyelämys on valmis. Kuka pomo ottaisi riesakseen sarkastisen päätä aukovan ryökäleen? Olen selvää vanhapoika materiaalia, olen niin vaikea( vaikkakin moniulotteinen) persoona, että en usko että kukaan nykynainen jaksaisi katsoa minua vuotta kauempaa. Ja itsekin olen aika nirso ja skeptinen, että haluan itseäni tasokkamman naisen tai en naista laisinkaan. Nautin nykyajan kertakäyttöhuveista ja viihdetarjonnasta ja en välttämättä ole halukas sitoutumaan tai rakastumaan, koska tunteillani on ennenkin leikitty ja haluan pitää ihmiset etäällä. Mutta kokemukseni seurustelusta ovat epätyydyttävän olemattomia. Olen tunteellinen ja suojelen itseäni haaveilla naistenmiehestä ja ihmisestä joka jaksaa pitkään yksin. Yksin tykkäänkin olla ja elää ja ehkä en itsekään tiedä mitä haluan tai tarvitsen.
Olen sekoitus maskuliinisfeminististä persoonaa, osaltani vanhan ajan mies ja osaltani nykyaikainen mies. Tiedän että keskivertomiehen on tehtävä aivan helvetisti töitä, jotta saisi oman naisen. Treffeille pääsy on ongelmallista, koska pitää yrittää oikein urakalla. Ennen kävin koulua vain hyvän todistuksen saamisen vuoksi nyt ymmärrän että raha on avain naismaailmaan. Miten jaksaisin vielä parantaa sosioekonomista statustani? Ehkä tavallisissa töissä oleminen voi olla kuormittavaa, mutta silti parisuhde pitää onnellisena. Itse olen töissä työharjoittelussa, missä tapaan päivittäin kymmeniä ihmisiä ja siitä henkireiästä luopuminen( joka miehellä on jokin vakireikä) on masentavaa. Elämä pitäisi olla edessä, mutta tää on vähän tämmöinen vittumainen "toisaalta toisaalta" tilanne. Kai se on vaimo, joka auttaa hädässä ja pitää miehen silmät loistamassa kuin smaragdi.
Kun monella AT miehellä on korkeakoulututkinto tai jopa työpaikka niin he ovat ruhtinaita omin silmini. Itse en oikein jaksaisi opiskella, vaikka sillä saisi naisen. Silti olen liian rakastunut harhoihini. Olen siis kahden tulen välissä: toisaalta on kova himo olla parisuhteessa ja toisaalta oma rajottuneisuuteni estää vimmatun ammatin opiskelun tiellä. En jaksaisi ponnistella kolmevuotisessa projektissa jonka onnistumisesta ei ole takeita, koska menisi aikaa, rahaa, energiaa ja elämää hukkaan vain siksi koska miehen on ansaittava enemmän kuin nainen jotta saisi parisuhteen.
Toisaalta ei ole kiva olla ilman rakkautta. Rahalla ostetaan rakkautta tässä maailmassa: liian vähän ansaitsevat miehet jäävät ilman vaimoa. Olen erittäin köyhä sinkku, joka on välillä KTM tai ATM: silloin kun on maniapössis päällä ja sanoja tulvii kuin moottoriturvasta, niin olen jotenkin kohtalainen naismaailmassa, silloin kun olen yksin olen onneton ja selkeästi ATM. Miten jaksan kouluttautua ja jäädä pois sosiaalisesta elämästä köyhänä opiskelijana kun ympärillä hehkutetaan parisuhdetta ja seksiä? Ja vertaiset lisääntyvät, suoriutuvat ja pariutuvat, miksi taistella spartalaisia vastaan, kun voisi tehdä omaa tietä? Olen lahjakas verbaalisesti ja kirjoiteltiavia kirjojani olen jakanut työyhteisössä ,jossa toimin viisi päivää viikossa.
Silti minulla ei ole mitään tarjottavaa suhteeseen: ei autoa, ei omakotitaloa, ei hellimisrahoja ei oikein muuta kuin koominen olemukseni. Naisviha ja lopullinen kasvaminen aivan erilaiseksi ja erikoiseksi persoonaksi on tulossa esteeksi. En välitä baareista, elokuvissa käymisestä, ravintoloista tai mistään muusta teinihömpästä, luen sotakirjallisuutta sekä pelaan ikivanhoja fantasiapelejä: minulla tuskin olisi paljonkaan yhteistä 1980- luvulla syntyneen naisen kanssa. Ehkä on parempi että olen sinkku. Mutta mitä sitten kun vanhempani ovat kuolleet? Kuka minusta välittää kun itse olen keski-iässä? Kun ei ole omiakaan lapsia, niin ketä kiinnostaa krooninen krusader enää 30 vuoden päästä?
Luen täällä paljon kirjoituksia siitä kuinka joillakin on koulutusta ja työtä: ainut mikä puuttuu on oma nainen ja sitten lisää ankat niin Suomalainen kylpyelämys on valmis. Kuka pomo ottaisi riesakseen sarkastisen päätä aukovan ryökäleen? Olen selvää vanhapoika materiaalia, olen niin vaikea( vaikkakin moniulotteinen) persoona, että en usko että kukaan nykynainen jaksaisi katsoa minua vuotta kauempaa. Ja itsekin olen aika nirso ja skeptinen, että haluan itseäni tasokkamman naisen tai en naista laisinkaan. Nautin nykyajan kertakäyttöhuveista ja viihdetarjonnasta ja en välttämättä ole halukas sitoutumaan tai rakastumaan, koska tunteillani on ennenkin leikitty ja haluan pitää ihmiset etäällä. Mutta kokemukseni seurustelusta ovat epätyydyttävän olemattomia. Olen tunteellinen ja suojelen itseäni haaveilla naistenmiehestä ja ihmisestä joka jaksaa pitkään yksin. Yksin tykkäänkin olla ja elää ja ehkä en itsekään tiedä mitä haluan tai tarvitsen.
Olen sekoitus maskuliinisfeminististä persoonaa, osaltani vanhan ajan mies ja osaltani nykyaikainen mies. Tiedän että keskivertomiehen on tehtävä aivan helvetisti töitä, jotta saisi oman naisen. Treffeille pääsy on ongelmallista, koska pitää yrittää oikein urakalla. Ennen kävin koulua vain hyvän todistuksen saamisen vuoksi nyt ymmärrän että raha on avain naismaailmaan. Miten jaksaisin vielä parantaa sosioekonomista statustani? Ehkä tavallisissa töissä oleminen voi olla kuormittavaa, mutta silti parisuhde pitää onnellisena. Itse olen töissä työharjoittelussa, missä tapaan päivittäin kymmeniä ihmisiä ja siitä henkireiästä luopuminen( joka miehellä on jokin vakireikä) on masentavaa. Elämä pitäisi olla edessä, mutta tää on vähän tämmöinen vittumainen "toisaalta toisaalta" tilanne. Kai se on vaimo, joka auttaa hädässä ja pitää miehen silmät loistamassa kuin smaragdi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Useinhan pitää sopia johonkin muottiin ollakseen osa sitä muottia. Jonkin asian opiskelu vanhempana voi olla paljon antoisampaa, koska koulu-skenestä saa enemmän irti kun tietää omat puutteensa. Opiskeluun siis suhtautuu erilailla kuin nuorena. Olen itse opiskellut "aikuisena" aikalailla ja ne on aina olleet hienoja kokemuksia.
Se raha... kyllähän sillä aina voi parantaa statustaan sekä komponentteja joilla voi naisten kiinnostusta saada lisää.
Kaikenlainen naisviha on kyllä huono juttu. Se voi myös kulminoitua vaikkapa paikkoihin jossa muut käyvät ja onnistuvat, siten voi alkaa itse niitä vältellä "kostona". Joka tapauksessa naisvihallaan ja "kostollaan" tekee hallaa vain itselleen ja voi kyllä loukata sitäkin joka voisi olla kiinnostunut-sekin on mahdollisuus joka on aina kuitenkin olemassa.
Hieno kirjoitus. Tuntui tulen suoraa sydämmestä. Olen itse diplomi-insinööri joka on työtön.(inhoan tuota väliviivan käyttöä). Minulla on henkilökohtaisia mielipiteitä kouluttautumisen suhteen ja niiden kannattavuuten,mutta en jaksa niitä täällä jankuttaa kun parempiakin kanavia olisi. Voin sanoa että olen ihan tavallinen täydellisyyden tavoittelija jonka elämä meni vituisi 20v kun en hakenutkaan laskuvarjojääkärikoulutukseen ja musta tulikin ihan tavallinen aliupseeri. Tämän lisäksi valmistumiseeni meni aikaa kuusi vuotta enkä luultavasti koskaan tule saaman alaani vastaavaa työtä. Tulen siis olemaan katuojassa kuten kaikki muutkin epäonnistuneet. Toisaalta olisin halunnut ehkä pitää jonkinlaista blogia siitä miten täydellisyyden tavoittelija ajautuu katuojaan. Se olisi tavallisena ihmisenäkin ollut hyvää luettavaa. nyt homma menee lähinnä itsesäälin puolelle joten en jaksa.
"Ennen kävin koulua vain hyvän todistuksen saamisen vuoksi nyt ymmärrän että raha on avain naismaailmaan. Miten jaksaisin vielä parantaa sosioekonomista statustani?"
Sairas on yhteiskunta jossa ihmisarvoa ihmissuhteissa mitataan statuksella tai onko mies haluttava sekä tarpeeksi maskuliininen.
Naisten maailma jossa eivät pärjää ne vanhat koulukunnan "umpirehelliset" miehet jotka yleensä masentuvat kun arvoilla joita he kunnioittavat ei saavutakkaan yhtään mitään opiskelipa tai ei jos ei ole sitä palkkapussia jolla nainen saa ne uudet kengät ja statusta jolla naiselta saadaan ne pikkuhousut pois jalasta.
"Sairas on yhteiskunta jossa ihmisarvoa ihmissuhteissa mitataan statuksella tai onko mies haluttava sekä tarpeeksi maskuliininen."
Minä en olisi niin varma tästä!
Minusta on nääs toisaalta ihan hieno ajatella, vaikka minulla ei korkeaa statusta olekaan, että jos sen statuksen halajaa, niin se on sitten itse ja omin käsin rakennettava, ja sitten kun sen saavuttaa, niin tietää sen itse ja omin käsin saavuttaneensa.
Jos se sen sijaan olisi jotain puhtaasti mystistä tai syntymäoikeudella perittyä, niin olisi huomattavan paljon enemmän syytä masentua.
Mutta maailma ei ole sellainen. Oikeassa maailmassa on mahdollista omalla työllä parantaa sitä statustaan. Hölmömmälle lukijalle tiedoksi: en nyt todellakaan tarkoita palkkatyötä.
Niin no joo...
On sekin kyllä aika masentavaa, että naisen saadakseen pitää luopua elämän asenteestaan, ja rakentaa persoonallisuutensa ja elämänarvonsa pelkästään niin että se sopisi naisen saamiseen. Mä melkeen oon mielummin ilman.
No tuo nyt on vain masentuneen harhainen näkökulma!
Lähempänä totuutta olisi varmaan jotakuinkin:
Naisen saadakseen pitää vahvistaa elämänasennettaan ja kehittää persoonallisuuttaan yhä voimakkaammaksi ja löytää elämänarvoistaan vankimmat ja seisoa niiden takana. Kaikki tämä pelkästään omilla ehdoilla, eikä helvetissä jonkun muun ehtoja nuoleskellen.
Yhteistä masentuneella ja muilla näkökulmilla toki on se, että oikeasti hyvän naisen saadakseen pitää todellakin rohkeasti tehdä jotain ja kasvaa hienoksi ihmiseksi. Mutta eipä oikeaan optimismiin pääse tunnustamatta joitain koviakin perusasioita.
Tietty jos elämänasenne on se, että pitää saada olla sekä heikkoluonteinen ja passiivinen että menestyksekäs naisten parissa, niin jommasta kummasta pitää sitten luopua...
Naisena mun on pakko hieman katsoa miehen varallisuutta jos mielii saada miehen kanssa lapsia ja edes kohtalaisen toimeentulon perheelleen. Olen ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut nainen ja matalapalkkaisena kituutin pitkiä työpäiviä ja aina on irtisanomisuhka niskassa töissä kun väkeä vähennettin...nyt olen lomautettuna ja pelottaa jo miten käy. Mieluusti haluaisin mieheksi edes keski- tai hyvätuloisen ja vakituisessa työssä olevan miehen, ulkonäöllä tmv. ei niin korkeita vaatimuksia kunhan mies on kiltti, mukava ja tulemme toimeen. Ikää mulla on 26v. ja haluaisin jo sitoutua, jos löydän sen oikean miehen joka haluaisi minut. Haluaisin saada perheen ja lapsia ja en yksinkertaisesti uskalla yrittää lisääntymisjuttuja kun olen itse pikkupalkalla kituuttava ja jos mies olisi työtön, masentunut ja koulutuskin vähän hakusessa...ei hyvä yhdistelmä!
No hyväksyisitkö edes miehen, jonka palkka olisi samaa luokkaa kuin omasi? Jos et, niin vähän kaksinaismoralistiselta kuulostaa. Miehen pitäisi tienata rahat siksi, että sinä unelmoit perheestä, mutta sinulla ei ole siihen varaa?
Jos oma palkkasi on mielestäsi liian pieni elämiseen, niin voisithan sinä itsekin vaihtaa alaa? Ei kai ainoa vaihtoehto ole se, että sinä jatkat samaan malliin, mutta joku mies tuo rahat elämiseen?
Itse olen ainakin toistaiseksi ihan hyväpalkkaisessa työssä, mutta vähän tökkii ajatus siitä että joku haluaisi minut miehekseen sen takia. Elämässä kuitenkin pitäisi olla muutakin kuin olla väline naisen perheunelmien toteuttamiseen.
Kirjoitinkin tuossa, että mieluusti haluaisin miehen joka olisi keski- tai hyvätuloinen mutta en tietenkään tarkoita sillä, että mikään muu ei käy. Ei kaikki ole rahasta kiinni tietenkään vaan kyllä sitä täytyy rakastaa kumppaniaan muutoinkin :) Voihan olla, että en koskaan löydä miestä tai saa lapsia - ainahan sitä voi haaveilla. Kyllä minä sen tiedostan, että myös mies todennäköisesti haluaa mieluummin naisen, jolla hyvät tai keskitason tulot, mukava luonne ja ulkonäköä ym. jotta kiinnostaa seurustelu ja yhteiselo. Minulla on pieni palkka ja tulen nyt toimeen mutta en tiedä miten tulisin toimeen jos olisi perhe ja lapsia ja tietty silloin olisi enemmän menojakin. Minulla on pelko, että olen jotenkin taakaksi miehelle ja ehkä siksikin olen viihtynyt yksin. Lapsuudenkodista muutin varhain pois kun mulla oli ongelmalliset vanhemmat ja kaikessa sai pärjätä yksin jo liian varhain. Ehkä siksi yritän toimia kaikessa joskus turhankin järkeillen ja varmaan päälle. Työtä vaihdan kun tilaisuus tulee...nyt ei ole vaan ollut kovinkaan lupaava tilanne mutta kyllä se varmasti tästä paremmaksi muuttuu :)
Työttömät yh-äidit tulevat pääkaupunkiseudullakin ihan hyvin toimeen, saavat lapsilisääkin ja halvan ja ison kaupungin vuokrakämpän. Kaikkien lastenlelujen, herkkuruokien ym. lisäksi rahat tuntuvat riittävän baareihinkin vielä paremmin kuin alemman keskitulon sinkkumiehellä joka ei saa kaupungin kämppää.
Lapsiperheitä tuetaan niin hyvin, että pääsääntöisesti naiset eivät edes arvosta vakituista työpaikkaa ja tuloja. Esim. itse ollut jo yli 10v samassa paikassa töissä, ja edelleenkään ei ole vaimoehdokasta löytynyt. Työttömät kaverit kyllä perustavat perheitä, pyöräyttävät mukuloita ja elävät luksusolosuhteissa isoissa kaupungin vuokrakämpissä.
Kannattaa hakea lääkitys kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jos on taipumusta maniaan ja masennukseen. Maniassa kuvitelmat itsestä suuret, depressiossa liian pienet. Bipolaari on aina automaattisesti tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus, joka kuvittelee itsestään liikaa tai liian vähän. Parantuminen alkaa siitä kun ei kiellä tätä faktaa enää vaan yrittää alkaa opetella elämään tasapainoisesti, lääkityksen avulla.
Sekoitus maskuliinis-feminiisistä johtuu siitä, että henkilö on sikiöaikana kohdussa joutunut äidin suuren stressitason takia altistumaan alhaiselle testosteronitasolle. Stressihormoni kortisoli estää testosteronia ja siksi stressaavakin kokee esim. alhaista libidoa ja erektiohäiriötä. Sikiöaikainen alhainen testostresonitaso muovaa neuroanatomiaan niin, että se ei ole täysin maskuliinen, vaan tällöin on mahdollista että miehestä kehittyy esim. "homomainen".
vaikka en mä sitä sano etteikö tossa olis osa totuuttakin. Tottahan se on aina plussaa, jos on vakituinen hyvä duuni, mutta ei sillä yksistään naista pyydystetä. Jos laskee homman varallisuuden varaan, niin ne jotka käy pyydykseen on sitten tosiaan niitä pintaliitäjiä joiden kanssa tuskin saa mitään kestävää aikaan. Onko se nyt sitten ajatuksenakaan niin mukava, että joku haluaa vaan sun rahojas ja sä voisit yhtä hyvin olla melkein kuka tahansa jolla sattuu olemaan vähän nappulaa.
Rahoja tärkeämpää on se, että tekee jotain elämällään, eikä vaan istu himassa käsiensä päällä. Man with a plan. Kuten täälläkin on monta kertaa todettu, niin moni täysin kokematon mies voi hyvinkin olla kiinni työelämässä ja olla varakas ja hyvin koulutettu. Että ei sekään mitään takaa. Sama pätee timmiin kroppaankin tai pituuteen. Moni näköjään kuvittelee, että kun käy pari kolme vuotta salilla ja on hyvässä kunnossa, niin naisia pitäisi alkaa suorastaan tipahtelemaan syliin. Houkutteleehan se taas ehkä pari naista lisää, mutta ei ole tae mistään varsinkaan jos pää kolisee tyhjää.
Kaikki noi on pieniä osia siitä millainen sä oot kokonaisuutena ja noikin on vaan pintaa. Joku asia merkkaa jollekin vähän enemmän ja jollekin vähän vähemmän, mutta on silti kokonaisuutta ajatellen yksinään aika pieni asia. Eiköhän sitä kuitenkin aina jostain löydy sellainen nainen jolla on jo valmiiksi paljon samanlaisia arvoja ja mielenkiinnon kohteita kuin itselläkin ilman että lähtee vetämään itseään johonkin muottiin. Kyse on myös tuurista. Moni juttu alkaa ihan sattumien kautta.