siis sellaisia romanttisia tunteita, niin voiko hän olla vielä kaveri tai jopa ystävä naisen kanssa. Tiedän tietenkin, että toiset voi ja jotkut toiset eivät halua, mutta millaisia perusteluja asialle on.
Oli nimittäin eräs mies, joka sai sydämeni vallan oudolla tavalla liikkeelle. Siis ihastuin. Tiesin kuitenkin, että itse en olisi ollut valmis mihinkään suhteeseen ja mies teki alusta asti selväksi, että hän ei suhdetta hae, vaan ihan kaveria vaan. Oltiin kavereita, juteltiin, tavattiin, tutustuttiin. Minä oikeasti kuvittelin löytäneeni ystävän, ihmisen. Kerroin jopa tunteistanikin, mikä oli virhe, jos ajattelee asiaa siltä kannalta, että olisin halunnut pitää hänet kaverina. "Pelottaa liikaa, haluaa pitää muurin ympärillään, ei pää kestäisi mitään suhteiluja..." Vaikka enhän minäkään mitään suhdetta ollut vailla.
Hän meni.
Jos olisin toiminut toisin, hän voisi vieläkin olla kaverini. Tai sitten ei.
Oli nimittäin eräs mies, joka sai sydämeni vallan oudolla tavalla liikkeelle. Siis ihastuin. Tiesin kuitenkin, että itse en olisi ollut valmis mihinkään suhteeseen ja mies teki alusta asti selväksi, että hän ei suhdetta hae, vaan ihan kaveria vaan. Oltiin kavereita, juteltiin, tavattiin, tutustuttiin. Minä oikeasti kuvittelin löytäneeni ystävän, ihmisen. Kerroin jopa tunteistanikin, mikä oli virhe, jos ajattelee asiaa siltä kannalta, että olisin halunnut pitää hänet kaverina. "Pelottaa liikaa, haluaa pitää muurin ympärillään, ei pää kestäisi mitään suhteiluja..." Vaikka enhän minäkään mitään suhdetta ollut vailla.
Hän meni.
Jos olisin toiminut toisin, hän voisi vieläkin olla kaverini. Tai sitten ei.
Vastaukset 22
Vanhimmat
aika kinkkistä. Mut elämä on joskus...
Itse olen edelleen kaveri muutaman kanssa, joka on mulle tunteensa tunnustanut. Outoahan se aluks oli, mutta kyllä se siitä sitten asettui...
Niin?
En tarkoita virtuaalielämän tyyppejä.
etkö ole kokenut sitä millään tavalla ahdistavana tai kiusallisena? Olen joskus vaan miettinyt, miksi tämä eräs ei halunnut enää olla kanssani missään tekemisissä ja ajattelin vain, että jos se olisi jotain tuollaista. Vaikka turha kai minun sitä on miettiä...
se aika kiusallista. Eihän sitä nyt haluais toista kiduttaakaan. Mut se meni ohi, kun todellisuus oli kohdattu ja hyväksytty. Nykyisin ei ole ongelmia siinä.
itse ajattelen, että olisin halunnut kohdata ne omat "kärsimykseni" jollain tavalla hänen kanssaan, eli olla kaveri ja antaa niiden tunteiden mennä. Hän on kuitenkin ihminen, jonka seurassa koin sellaista lämmintä iloa, ja siitä olisi ollut mukava nauttia enemmänkin. Vähän sellainen tunne siitä jäi, että mies juoksi karkuun. Romanttisuuteen taipuvainen mieleni tietenkin ajatteli, että hän pakeni omia tunteitaan, mutta ehkä ne minun tunteeni sitten olivat kuitenkin uhkaavampia. ;)
se olla niinkin, että hän pakeni omia tunteita. Ei sekään niin epätavallista ole.
Mut anna ajan kulua ja katso mitä se sitten mukana tuo. Avoin keskustelu hiljaisuuden jälkeen auttaa asiaa kummasti...
kunhan ovat olleet kavereita jo aikaa ennen tätä tunteiden tunnustamista.
Jos kaveruus lähtee käyntiin vasta tästä tunteiden tunnustamisesta, voi olla vähän hankalaa. Ei oo miehellä varmaan ees haluja tutustua naiseen enää paremmin edes kaverimielessä, kun lähtökohdat ovat mitkä ovat.
itse olin hänen ratkaisuunsa osittain tyytyväinenkin, koska ajattelin, että turhista tunteista olisi helpompi päästä eroon, kun toisen kanssa ei ole missään tekemisissä. Silti jäi tunne, että se kaveruus jäi jotenkin kesken, minulla olisi ollut vielä jotain annettavaa. Minulle jäi vain turhat haaveet, joista irrottautuminen on ollut yllättävän vaikeaa.
että mies säikähtää jos sille tunnustaa tunteensa. Parempi pitää ne itsekullakin salaisuutenaan, jos aikoo ystävänä olla.
Mielestäni voi olla ystävä siitä huolimatta vaikka toisessa oliskin herännyt niitäkin romanttisa tunteita, eihän niitä muuksikaan voi muuttaa. Siinä on itsekin hämmästynyt että mitenkäs tässä nyt näin kävi.
Tuskinpa kukaan eeltäkäsin mitään suhteita hakee, ainakaan silloin jos on varattu.
Joskus vaan käy niin että joku ihminen tuntuu enemmän ystävältä kuin toinen. Kait siinä on jotakin samankaltaisuutta, sielunkumppanuutta tai jotakin muuta tunnetta, ei sitä osaa kertoa. Se vaan tulee kuin salama taivaalta yllättäen, hakematta, etsimättä eteen.
Tunne että on löytänyt oikean ystävän on aitoa ja niitä keskusteluja jää kaipaamaan jälkikäteen useinkin ja ihan kiva varmaankin olisi ollut pitää ikuisena kaverina, ja vaihtaa ajatuksia ystävyydellä.
En osaa sanoa kestäisikö ystävyys kauankaan jos ihmisisä ei ole ystäviksi tarkoitettukaan, ei se tunnustus mielestäni paljonkaan paina, olisi saatttanut jotakin muuta tulla väliin. Ulkopuolisilla ihmisillä kun on paha taipumus rikkoa hyvienkin ystävyksien välejä.
Sehän paljolti riippuu ystävistä itsestään miten asiat selvitetään, vai selvitetäänkö ollenkaan. Lyödäänkö ovi kiinni selittelemättä ja annetaan toisen jäädä miettimään että mikä tässä nyt meni vikaan.
pitää tuollaisia asioita salaisuuksinani. Ajattelen jotenkin, että ihmisten olisi mukava kuulla, kuinka mukava ja viehättävä ja millaisena toisen näkeekään. Luulin, että sellainen saisi ihmisen paremmalle mielelle, nostaisi itsetuntoa ym. koska ne ei tosiaankaan olisi mitään lämpimikseen sanottuja asioita, vaan rehellisiä mielipiteitä.
Ehkä kuitenkin pitää miettiä tarkemmin, jos vastaavaan tilanteeseen vielä joskus joudun.
Asiat menivät niin kuin menivät ja ei kaikkia ole tarkoitettu ystäviksi, eikä toista voi sellaiseen pakottaa. Hän ei vain halunnut olla kaverini.
Tärkeintähän on kuitenkin se että olet kohdannut ihmisen, jota pidät ystävänä. Itsekkäänä ihmisenä vaatii samaa takaisin, mutta se ei ole tärkeää. Rakkaus ja ystävyys annetaan, ei oteta. Se ei vaadi todisteluja sanoin tai teoin, se vaan on. Vuosienkin jälkeen.
Tuskin kukaan mies pelästyy siitä tiedosta, että jollain naisella olisi lämpöisiä tunteita ja ajatuksia hänestä. Ellei muuten käyttäydy moukkamaisesti. Enemmän voisi ystävyyttä yms. syvempää haitata esim. tietoisuus naisen runsaasta rintakarvoituksesta... vaikka en edes tunnustaudu pinnalliseksi, mutta siltikin..
Hän kun ei t o d e l l a k a a n voi mitenkään tietää mun runsaasta rintakarvoituksestani! Vai oisiko ne sittenkin olleet nuo viikset, jotka hänet karkotti...
tuolloin se naisen kanssa minkä tahansa tekeminen perustuu YKSIPUOLISESTI johonkin muuhun kuin miehen ja naisen platonisille väleille. Voi se perustua muulloinkin, monesti perustuukin, mutta etenkin tuollaisessa tilanteessa, kun sen tietää, niin eipä tunnu kivalta. Homma ei toimi toisinkaan päin, eli jos minua kiinnostaisi mutta naikkosta ei.
"Vaikka enhän minäkään mitään suhdetta ollut vailla."
No niin mutta jotain nyt kumminkin lienet ollut vailla, toivonut ainakin. Noin muutoin ihmettelen taas kerran sitä asiaa, jotta miksi ihmiset, joilla on tunteita toista kohtaan, kuvittelevat löytäneensä toisesta ystävän. Mitä ystävyyttä sellainen on? Varmaan sitä "ystävyyttä" missä naiset ovat erityisen hakoja.
että ystävyys voi alkaa vasta siitä kun ensin on toinen osapuoli ihastunut ja kertonut tunteensa. Eri asia sit, jos ollaan eka oltu kavereita jo pitkän aikaa ja vaikka toinen sitten ihastuisikin ja tunteensa kertoisikin, niin siitä voidaan päästä yli ja kaveruus voi jatkua.
Uskon, että mitä kauemmin ollaan kavereita jo aiemmin oltu, niin sitä varmemmin kaveruus voi säilyä vaikka tunteensa toinen kertoisikin. Jos sen jutun käsittelee pois päiväjärjestyksestä, niin se pikkuhiljaa unohtuu ja uusia juttuja tulee tilalle.
Minä en ole oikein hyvä ystävyydessä, enkä "ystävyydessäkään". Minusta ystävästäkin voisi tykätä paljon, ihastua jopa. Kyllähän ne minun tunteeni olivat "vääriä", mutta ne nyt vaan olivat tunteitani. Hän oli, ja on vieläkin hieno ihminen. Ei minun tunteeni häntä olisi vahingoittaneet.
Sinulta järjen ääntä. Niin kuin aina... ;)
jos tilanteessa miehelläkin olisi ollut tunteita mutta yhteiselle elämälle eikä millekään muulle olisi mahdollisuutta.
Voisiko mies / nainen olla vielä ystäviä tuonkin tunnustuksen jälkeen?
Kumpikin hyväksyy tilanteen sellaisenaan kuin se on. Ei kait se siitä miksikään muutu. Elämä jatkuu senkin jälkeen.
telkusta Monte Criston Kreivi... tunteita... pienoisia esteitä rakkauden tiellä...
Noh, itse ajatteleisin niin, että sellaisessa kuperkeikan mainitsemassa ystävyydessä saattaisi olla osia, jotka eivät olisi välttämättä aina mukavia. Jokin tunne, häivähdys siitä, mitä voisi olla, mutta ei kuitenkaan voi olla. Silti uskoisin, että hyviä asioita olisi paljon enemmän. Ajatuksellinen ja kaverillinen yhteys jollakin tasolla. Elämä kun on ainutlaatuista ja ihmiset ihmeellisiä otuksia. Minulle ei parisuhde ole mikään elämän täyttymys ja tavoite. Kun sitten kohtaa hämmentävän mielenkiintoisen persoonan, en häntä haluaisi menettää, tiedän sen nyt.
Elämässä on kuitenkin asioita, jotka menevät niin kuin menevät. Ja minun on mentävä mukana, halusin tai en. Silloin pitää vain päästää irti, ja antaa virran viedä.
mielestäni tärkeintä ihmisten kesken. Uskon myös että soppa on pahempi jos tunteista ei puhuta täysin avoimesti. Tietysti fiksuutta pitää olla puolin ja toisin, jos realiteetti on ettei suhteelle ole mahdollisuutta.
Ja vielä ystävyydestä, siihen on mahdollisuus, mutta olisiko se ihan sydänystävyyttä, en tiedä.
Jos mullakin on tunteita ja nainen kokee suhteen yrittämisen vääränä niin sitten repee jostain kohtaa ja nimenomaan sauman vierestä, luultavasti se joku kohta on mun päässäni.