Opiskelen samassa ryhmässä naisen kanssa, joka on ryhmämme paras opiskelija. Opiskelemme sosiaaliseen ammattiin jossa on paljon vuorovaikutusta muiden kesken ja ihmisten persoonat tuli tutuiksi jo ekan vuoden aikana. Ajan mittaan olen kiinnittänyt huomiota että nainen on rauhaton ja "pingoittunut" kuin viulunkieli, hyvin stressaantuneen oloinen... Aluksi nainen vaikutti todella pirteältä ihmiseltä joka erottuu joukosta energisyydellään mutta ajan mittaan olen huomannut ettei hänen pirteytensä taida ollakaan niin aitoa. Hän on alkanut näyttää kivettyneeltä ja robottimaiselta silmissäni.
Ehkä menee keittiöpsykologian puolelle mutta hänestä tulee mieleen pikkutyttö joka ei ole saanut hyväksyntää nuorempana ja korvaa sitä nyt raivoisalla menestymisellä? Olen tavannut naisen kihlattunsa kanssa useita kertoja.. pistää silmään että pariskunnan välillä ei tunnu olevan lämpöä, vaikuttavat etäisiltä toistensa seurassa. En tiedä onko luotettavaa arvioida pariskuntia ulkopuolisena, ehkä he kahden kesken ovat erilaisia kun pääsevät kotiin...
Tunnistaako joku nainen itsensä tästä, olette tällaisia tai olitte nuorempana? Oletteko tehneet tämän työnarkomanian takia vääriä siirtoja elämässänne ja tekisittekö jotain toisin jos pääsisitte ajassa taaksepäin?
Ehkä menee keittiöpsykologian puolelle mutta hänestä tulee mieleen pikkutyttö joka ei ole saanut hyväksyntää nuorempana ja korvaa sitä nyt raivoisalla menestymisellä? Olen tavannut naisen kihlattunsa kanssa useita kertoja.. pistää silmään että pariskunnan välillä ei tunnu olevan lämpöä, vaikuttavat etäisiltä toistensa seurassa. En tiedä onko luotettavaa arvioida pariskuntia ulkopuolisena, ehkä he kahden kesken ovat erilaisia kun pääsevät kotiin...
Tunnistaako joku nainen itsensä tästä, olette tällaisia tai olitte nuorempana? Oletteko tehneet tämän työnarkomanian takia vääriä siirtoja elämässänne ja tekisittekö jotain toisin jos pääsisitte ajassa taaksepäin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
No tuota, enemmän mua ihmetyttää, että luulet sosiaalisen alan opiskelijana, että ihmisen a) oppii tuntemaan vuodessa koulussa ja b) ettei ihminen muutu vuodessa.
Että vaikuttaa siltä että sä et ole siellä kärkipäässä sosiaalisissa opinnoissa ;)
Ensimmäiseksi opettelepa ymmärtämään elämästä sellainen asia, että koulu ja työ on koulu ja työ. Niissä ei opi tuntemaan todellista toista kuin hieman, ja kaikki muu elämä on muuta. Vaikka opiskelutoverit näkisikin vapaa-ajalla, aika harvan kanssa syntyy mitään niin läheistä, että kaikkea jaettaisiin. Voi olla, että naisella menee nykyään huonommin ja sä näät, että onpas robotti (joo, tollanen se varmaan on aina ollut), koska kadehdit? En tarkoita aktiivista kadehdintaa, vaan sellaista piilotetettua, että jotain sontaahan tuosta menestyvästä ihmisestä on löydettävä (joo, traumojahan sillä on, ja huonostihan sillä oikeesti menee). Se olisi myös hyvin inhimillistä ja itselle vaikeaa havaita.
"Ehkä menee keittiöpsykologian puolelle mutta hänestä tulee mieleen pikkutyttö joka ei ole saanut hyväksyntää nuorempana ja korvaa sitä nyt raivoisalla menestymisellä?"
No menee kuule. Kyllä meissä ihmisssä on kunnianhimoiosia ja lahjakkaita ihmisiä, jotka vaan olemme luonteeltamme sellaisia ja saamme tyydytystä kilpailusta, voitoista, menestyksestä ja jopa siitä työnarkomaniasta. Että menee ehkä keittiöpsykologian puolelle, mutta nyt sä vuoden katseltuasi, yrität heikentää hänet pikkutytöksi, ja jotenkin saada hänestä huonomman, kun hän vaan aina on se paras?
Toisaalta pistää miettimään, että kenellä ei olisi? Onkos sun elämäs pelkkää oikeeta valintaa ja ihanaa auringon paistetta? No, aika hienoo, oletkin sitten ainoa ihminen, kenet mä tunnen, suurimmalla osalla, kunnianhimiosia tai ei, on aikamoinen läjä jotain taustallaan. Elämä on.
"Olen tavannut naisen kihlattunsa kanssa useita kertoja.. pistää silmään että pariskunnan välillä ei tunnu olevan lämpöä, vaikuttavat etäisiltä toistensa seurassa. En tiedä onko luotettavaa arvioida pariskuntia ulkopuolisena, ehkä he kahden kesken ovat erilaisia kun pääsevät kotiin..."
Nimenomaan, et todellakaan, et tiedä mitään toisten ihmisten parisuhteista, et niistä, mitkä näät päällepäin onnellisina, etkä niistä mitkä sinun arvioitten mukaan on muuta. Lisäksi se on parisuhde. Elämässä on eri osa-alueita: työt, opinnot, parisuhde, ystävät, ja niin edelleen. Ne kaikki on erillisiä, eikä mitään kokonaisvaltaisia. Joo, joo, moni nainen luulee, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta ikävä tuottaa pettymys: ei vaikuta. Mulla voi mennä miten paskasta tahansa parisuhderintamalla, eikä se ole vielä koskaan vaikuttanut mun työn tekoon. Ei että olisin tunteeton, vaan osaan erottaa asiat toisistaan.
Huomaatko, asiat voi kääntää juuri niin kun ne haluaa nähdä. Mun mielestä asiaa voi pohtia, mutta hieman outoa se on. Kannattaa lopettaa se hänen miettimisensä ja keskittyä analysoimaan ja kehitämään vaan itseään.
Olen edelleen työnarkomaani ja menestyn ja joo, kadehditaan, kun ei tajuta, että elämä on valintoja. Mä olen valinnut näin. No en todellakaan vaihtaisi mitään, mä olen iso tyttö ja osaan ihan itse käyttää aivojani. En ole tehnyt sen enempää vääriä siirtoja, kun kukaan muukaan ja kuitenkin kaikki niitä tekevät. Ihmissuuhteet ei ole koskaan ollut mun laji, olen kokenut tai kohdannut miehiä, joitten eteen pitäisi uhrautua: kun kaikkien menestyneitten miesten takana on nainen, on naisten menestyksen tiellä aina mies.
Ja ikävä tuottaa pettymys, mutta kyllä mulla on aitoja ja oikeita ystäviä, yhtä vähän kun kaikilla muillakin, kyllä mullakin on rakkautta ollut, vaikka se perseelleen on mennytkin ja joo, totta, joskus on helvetin väsynyt, kato, se menestys vaatii sen. Se on valinta. Mutta että ihan saan tyydytystä tästä ja olen kuitenkin onnellisempi näin, kun alisuorittamalla, mitä joskus tein myös. Se oli laiskuutta ja epävarman ihmisen luovuttamista. Vai mitä se oli ;)
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html