kihlatullani on 3v vanha poika,ja olen hänen äitipuolensa. Nyt viime viikonloppuna kun hän kävi täällä,hän sanoi(poika) ettei halua tulla enää,ettei viihty,ei pidä isästään ja aikoo sanoa äidilleen ettei tule enää. Onko tämä vain uhmaikää,vai pitäisikö ottaa tosissaan?
Olot meillä on siistit,leluja on paljon,ruoka hyvää etc. päihdeongelmia ei ole. Ei siis pitäisi olla mtn valittamista. leikimme pojan kanssa paljon ja huomioimme muutenkin.
Miesystäväni(eli isä) sanoo olevan vain uhmaikää,mutta itse pahoitin mieleni aikalailla...olen yrittänyt olla kiva ja mm.leiponut ja käynyt huvipuistossa pojan kanssa. tyhmä aihe ehkä ,mutta asia vaivaa minua. en halua pakottaa poikaa käymään jos hän ei todella halua.
Olot meillä on siistit,leluja on paljon,ruoka hyvää etc. päihdeongelmia ei ole. Ei siis pitäisi olla mtn valittamista. leikimme pojan kanssa paljon ja huomioimme muutenkin.
Miesystäväni(eli isä) sanoo olevan vain uhmaikää,mutta itse pahoitin mieleni aikalailla...olen yrittänyt olla kiva ja mm.leiponut ja käynyt huvipuistossa pojan kanssa. tyhmä aihe ehkä ,mutta asia vaivaa minua. en halua pakottaa poikaa käymään jos hän ei todella halua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos lapsi ei halua vierailla isänsä luona, vanhemmat (toivottavasti) keskustelevat asian keskenään. Lapsen ei missään nimessä kuulu olla päätöksentekijänä tuossa iässä, eikä vierailuista saa tehdä asiaa, jonka lapsi voi kyseenalaistaa tai sillä uhkailla. Eli miehesi on oikeassa.
Asia ei kuulu sinulle, ja sinun täytyy pysytellä asiassa ulkopuolisena. lapsen ei tarvitse koskaan pitää sinusta, ja silti sinun pitää kyetä asettumaan asian yläpuolelle. Jos lapsi huomaa, että pystyy sanomisillaan pahoittamaan mielesi, hän tulee käyttämään sitä aina sinua kohtaan niin halutessaan.
Grow up.
ai kasva aikuiseksi...
tottakai tiedän,että asia on vanhempien välinen asia.voin kai silti olla huolissani asiasta,kun välini lapsen kanssa on kuitenkin todella lämpimät.En vain halua olla osallisena siinä,että lapsi käy jos ei halua,koska mieheni kuuntelee minunkin mielipidettäni.minusta lastakin pitää kuunnella. Minua ei kuunneltu lapsena,kun en halunnut käydä isäni luona koska hänellä oli päihde ongelma. Aikuinen ei vaan ole aina oikeassa.
kannattaisi uskoa, mitä miehesi sanoo... Hän on lapsen isä ja tuntee lapsensa. Kolmivuotias on puuskiaan täynnä, välillä pelkkää aurinkoa, välillä rajuilmaa. Kuulostaa uhmalta, kokeilee rajojaan - ei kysymys ole "elämästä tai kuolemasta".
Nuorempi poikapuoleni oli juuri kolmen vanha, kun muutimme yhteen poikien isän kanssa. Enimmäkseen meni kaikki ok, mutta olihan noita kiukunpuuskia ts lähinnä mököttämistä välillä. Tiedän kokemuksesta, että kun parhaansa yrittää ja silti kuulee kiukuttelua, kyllä se mieltä maahan vetää - mutta asioiden kanssa oppii elämään. Jos ja kun teillä joskus on yhteisiä lapsia, huomaat kyllä omasta kolmivuotiaastasi kaikenlaista "mielenkiintoista".
niin...lapsi vaan vähän ongelmallinen...lapsen äiti on aika "rikas"...
lapsi mm.kysyi mm. kun käytiin suihkussa ,etä missä on poreallas.. ja kun annettiin lahjat,että miksi niin vähän lahjoja. harmittaa kun lapsi oppii tällaiseen..
Voit tietysti olla kateellinen lapsen äidille ihan omia aikojasi.
Mutta tässä on siis oikeasti olemassa uhmaikäinen lapsi (3-vuotias, googleta jos et löydä kirjoja) ja hänen isänsä, hajonnut perhe eli lapsen äiti ja isä asuvat eri osoitteissa.
Tuon ikäinen normaali lapsi alkaa testata kumpi vanhempi on vokotettavissa puolelleen. Ei hän tarkoita sitä ja hän kärsii jos tähän mennään jotenkin mukaan, ja ns. testaaminen ei todella tapahdu hänen puoleltaan tietoisesti tai tahallaan. Vaan siksi koska niin on tapahduttava, meille kaikille. Emme me aikuisena muista mitä on tapahtunut, koska niin se vain on että neljän viiden vuoden maissa unohduksen jumala sulkee ja valikoi sen mitä se antaa muistaa ennen tätä. Erinäisistä syistä, joita en taas jaksa tässä selittää, lue vaikka joskus muutama lapsipsykologian kirja...
Niin. Minusta sulla kuulostaa olevan mukavan viksu poikakaveri, mutta olet kyllä itse ihan sikiö jos et tajua asettua aikuiseksi kolmevuotiaalle, vaan yrität elää tasa-arvoisessa ja tasavertoisessa suhteessa tämän kanssa. Tietenkin me olemme samanarvoiset, olemme minkäikäiset ja minkäkuntoiset hyvänsä. Mutta johan se jossain ihmisoikeuksissa vissiinkin julistetaan että lapset ovat erityisen suojelun ja ymmärryksen tarpeessa.
Kuten muutkin ovat todenneet, ei tuommoiset jutut ole kovin vakaalla tasolla 3-vuotiaan suusta. Jos jotain kivaa kielletään, niin "minä en tykkää susta", "mä en tule enää tänne", "mä vihaan sua" jne. on ihan normaalia. Meillä jo reilusti päälle 4-vuotias vieraileva tähti yrittää vähän väliä suoltaa mitä ihmeellisempiä lausahduksia ilkeilynä tai "kiroiluna". Kokeilee rajojaan ja katsoo miten se tehoaa. Eräs tuttavan 3-vuotias myös kerran kertoi, että hän ei enää halua elää. Itsetuhoinenko? Tuskin. :D
Missään nimessä tuon ikäisen lapsen sanomisista ei pidä loukkaantua tai ottaa henkilökohtaisesti. Eihän hän vielä täysin edes ymmärrä mitä sanoo. Jos sen sijaan oikeasti alkaa näyttää siltä, että lasta harmittaa käydä teillä eikä ole kivaa (ainahan ei toki tarvitsekaan olla kivaa... etäisäkin on kuitenkin kasvattaja), niin sitten siitä voi jutella lapsen äidin kanssa ja kokeilla kuulostella pojalta itseltäänkin mikä mättää.
Mitä tulee lapsen tottumiseen "rikkaaseen" elämään, niin sillehän sinä et mitään voi. Teette vain kihlattusi kanssa selväksi, että äidillä ehkä on näin, mutta täällä ei. Talossa talon tavalla.