VIETTÄKÄÄMME OIKEIN IHANA JA RAUHAISA JOULU.MEILÄ ON TÄÄLLÄ KUITENKIN HYVÄ JA TURVAISA OLLA.VAIKKA JOSKUS OTTAAKIN "vanhan aatamin päälle",NIIN HYVÄ ON OLLA.ON LÄMMINTÄ JA RUOKAA,EIHÄN SITÄ NÄIN JOULUNA MUUTA TARTTE.JOS ON MAHDOLLISTA VOIPI MUISTAA MYÖS VÄHEMPI OSAISIA.JOULUNAHAN MIELI ON HERKEMPI JA AJATTELEE ASIOITA VÄHÄN ERI KANTILTA KUIN NORMAALISTI.OIKEIN HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
joulunaika
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toivotuksesta. Tosi on, että elämme kuin Lintukodossa vaikka emme sitä huomaakaan. Mainitsemiesi asioiden lisäksi meillä on rauha. Ei tarvitse suojautua sodalta eikä sen ilmiöiltä. Nukkua saamme rauhassa, meitä eivät uhkaa ulkoiset vaarat. Jos itse olemme niin tyhmiä, että pilaamme oman ja ainakin lastemme, nuortemme ja muiden rakkaittemme joulun viinalla ja riitelyllä, niin sitä ei mikään muu voi estää kuin me itse.
Olen huomannut että joulu tulee sydämeen vaikka emme sitä mitenkään hirmuisesti valmistakaan. Jos joulun tulo ahdistaa, niin silloin meidän tulisi vähän pysähtyä ja jarruttaa. Joulurauha sydämessä ja ihmisten kesken on se suurin joululahja.
Hyvää Joulua jokaiselle kuntamme jäsenelle! Ihmisille ja eläimille.
oikein hyvää, rauhallista ja muistorikasta joulua kaikitte palstalla kävijöille!
hyvää jouluu