Olen 28 v nainen ja ollut monta vuotta sinkkuna. Nyt olen tavannut miehen johon olin alkuun ihastunut (en sanoisi että tulisesti mutta kuitenkin). Ollaan nähty muutaman kerran ja selvää on että tästä voisi tulla suhde jota olen kaivannutkin koko ajan. MUTTA jostain syystä kiinnostukseni on alkanut lopahtaa. Olen hirveän kranttu sekä miesten että kaiken muunkin suhteen elämässä ja pienikin virhe tai moka vähentää kiinnostustani. Tiedän että se on typerää koska en ole itsekään täydellinen joten en voi odottaa sitä muiltakaan. Haluaisin silti antaa tälle suhteelle mahdollisuuden koska en yksinkertaisesti halua olla enää yksin. Jos päästän tämän miehen menemään, voi olla etten ikinä löydä ketään parempaakaan. Ja jos ihastusta on alkuun ollut niin ehkä löydän sen tunteen vielä. Haluaisin tietää onko kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia ja miten olette päässeet siitä yli?
Miksi kiinnostukseni lopahtaa?
ärtsykkä
2630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyse on myös valinnasta. Valitsenko alkaa ajattelemaan miehestä kriittisesti ja etsimään hänestä vikoja ja epäkohtia, vai päätänkö hyväksyä hänet ja kiinnittää huomioni niihin positiivisiin puoliin?
Luultavasti kärsit alitajuisesti sitoutumiskammosta tai tiedostamattasi jollain tavalla pelkäät miehiä ja läheisyyttä ja siksi alitajuisesti torjut kaikki mahdolliset suhteet ja miesten lähestymisyritykset. Tai sitten olet hyvin ylpeä, yliarvioit itsesi ja aliarvioit muita, alitajuisesti olet sitä mieltä että kukaan ei ole tarpeeksi hyvä sinulle ja siksi etsit vikoja ja pikkuvirheitä joiden nojalla plokkaat mieskandidaatit elämästäsi pois. Itsellä oli ennen taipumusta samaan mutta kun tiedostin asian olen pystynyt oppimaan siitä pois. Mietin rehellisesti, olenko sittenkään itsekään niin hyvä catch kuin mielelläni ajattelin olevani ja tajusin että olenkin loppujen lopuksi melko friikki, en todellakaan "mainstrem" jokamiehenunelma. :) Käsitin, että ei minullakaan ole varaa liikaa nirsoilla, en itsekään kelpaa kaikille... Muista että sama pätee myös sinuun. On hyvä tiedostaa, että saatat itse olla omasta mielestäsi täydellisen miehen silmissä täysi nolla. ;) Tottakai terveellä tavalla pitää olla kriittinen, ei saa tyytyä johonkin mitä ei oikeasti ja rehellisesti halua, mutta sellainen liiallinen kriittisyys, joka etsii vikoja täydellisestäkin miehestä on pahasta ja saa sinut jäämään lopulta vain aina yksin, ylhäiseen yksinäisyyteesi ja voit miettiä onko se sitä mitä sinä lopulta haluat?
Kiitos viestistäsi, olet kyllä ihan oikeassa. Tiedostan sen etten ole itsekään täydellinen enkä todellakaan kelpaa kaikille miehille. Mulla on vaan joku kompleksi että sen miehen pitää olla sellainen jota voin katsoa ylöspäin, joka on olevinaan virheetön (eihän kukaan ole) mutta aina kun minulla on sellainen mies ollut niin homma ei ole toiminut. Silloin itselle tulee kova alemmuudentunne ja sitä koko ajan pelkää että en ole sille tarpeeksi hyvä ja se löytää paremman. Tiedän täysin että vika on minussa, nyt pitää vaan tietoisesti yrittää päästä siitä eroon jos joskus haluaa kunnon suhteessa elää. Minä kun olen aina ollut mieluummin yksin kuin sellaisen kanssa joka ei sytytä, niin sitä on sitten liian helposti tyrmännyt ihan varteenotettaviakin tapauksia.