työskenteletkö tämän tyypin alaisuudessa?

6+14

Tässä pätkä Super ry:n sivuilta,
Julma johtaja
Työyhteisön kiusaaja on joka toisessa tapauksessa esimies. Koska psykopaatti haluaa nimenomaan valtaa, hän on usein johtavassa asemassa.
Erityisesti hierarkkiset organisaatiot suosivat kylmiä ja dynaamisia persoonallisuuksia valitessaan esimiehiä. Johtajana tällainen henkilö on kova ja julma. Työnjohto-oikeus antaa runsaasti kiusaamismahdollisuuksia, ja määräaikaiset työsuhteet ovat oiva kiristyskeino.
Psykopaatti ei tunne empatiaa. Hän pystyy kyllä esittämään myötätuntoista ja hämääkin siten monet. Hän voi pyytää anteeksi, mutta ei juuri koskaan mitään konkreettista väärää tekoa tai lausumaa. Anteeksipyyntökin on vallankäytön väline.
Koska psykopaatti ei siedä ympärillään vahvoja ihmisiä, hän suosii alaisinaan nöyriä tai korkeintaan keskinkertaisuuksia. Hänelle on nautinto arvostella alaisen työtä, työtaitoja ja persoonallisuutta. Hän ei siedä toisen saamaa kiitosta, vaan pyrkii mitätöimään sen tavalla tai toisella. Toisaalta hän pönkittää omaa asemaansa alaisten saavutuksilla, mutta pitää kiitokset itsellään. Itseensä kohdistuvaa kritiikkiä hän ei kerta kaikkiaan kestä, vaan selittää sen kateudeksi ja suuttuu. Vastuu virheistäkin on aina muualla.
Tällainen esimies valehtelee ja panettelee alaisiaan, antaa käskyjä ja perustelemattomia työmääräyksiä. Häntä on vaikea saada vastaamaan teoistaan, koska hän viestii mieluiten suullisesti – ja kahden kesken
Vaikka psykopaatin ajattelu voi vaikuttaa johdonmukaiselta, hänen perustelunsa eivät aina ole loogisesti päteviä. Tehokas sanaton viestintä vie huomion puheen sisällöstä. Vain kohdistamalla katseensa toisaalle tai peräti sulkemalla silmänsä, kuulija voi havaita puheen ristiriitaisuudet
Vaikea hoitaa
Hoitoalalla työskentelevät ja tutkijat tietävät, ettei psykopatiaa voi verrata psyykkiseen sairauteen perinteisessä mielessä. Psykopaatit eivät ole todellisuudesta vieraantuneita, eikä heillä ole harhakuvitelmia. Heidän käytöksensä on heidän oman vapaan valintansa seurausta. Psykopatia erotettiin lääketieteessä jo 1800-luvun alkupuolella omaksi ilmiöksi, jossa on kyse luonnehäiriöisten muille ihmisille aiheuttamista sielullisista ja fyysisistä kärsimyksistä.
Vain osa psykopaateista on saanut rangaistuksen uhreilleen tuottamistaan tuskista ja vain murto-osa on tuomittu väkivaltarikollisina. Psykopaatti himoitsee valtaa ja haluaa hallita. Siksi heitä on paljon johtavissa asemissa yrityksissä ja politiikassa. He työskentelevät varsin vaativissa tehtävissä, kuten asianajajina, lääkäreinä, psykiatreina, liikemiehinä ja taiteilijoina.
Monet onnistuvat elämään lainkuuliaisesti tai ainakin tuomion välttäen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin täsmälleen yhtä itsekeskeisiä, tunteettomia ja määräileviä kuin rikoksista tuomitut psykopaatit. He vain pystyvät älykkyytensä, perhetaustansa, sosiaalisten kykyjensä ja elinolosuhteittensa avulla rakentamaan normaalin näköisen julkisivun niin, että saavat tahtomansa rangaistuksitta.
Koska tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita oikeissa tilanteissa. Hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä ovat kuitenkin omanlaisensa, eikä hänellä ei ole pysyviä arvoja tai tavoitteita elämässä. Koska hän katsoo olevansa aina oikeassa, ei psykoterapiastakaan ole apua. Hoito edellyttää, että potilas tarvitsee ja haluaa apua. Potilaan täytyy tunnustaa, että hänellä on ongelma. Psykopaatti ei koe, että hänellä on psyykkisiä tai tunneperäisiä ongelmia, eikä siten näe mitään syytä muuttaa käytöstään.

5

775

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri tällainen dekaani.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En ollut hoitoalalla, mutta muutoin vuorotyössä. Työvuorolistat olivat kiusaavan esimiehen vakiotyökalu, jolla hän laittoi inhokit ahtaalle ja ajoi jopa loppuun. Kääntöpuolena suosikit saivat haluamansa työvuorot, vapaapäivät ja loma-ajat.

    • Anonyymi

      Hyvä teksti ja osuu hyvin. Selvisi paljon asioita.

    • Anonyymi

      Heti kun tulee vahvan dynaaminen ja karismaattinen haastatteluun, Laulilla menee simmut ymmyrkään ja polvet löllöiksi: tuo me halutaan. Kova pöhinä ja konkka, mutta matkanteko kiva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe