Olen seurustellut mieheni kanssa 1v 7kk Hän on 27vuotias minä 20v En oikein tiedä mitä tehdä? Hän on kävelyt mun silmien alla kaverini kanssa käsikädessä ja nuoleskellu PETTÄMISTÄ minun mielestä? Olen antanut anteeksi mutta en ole voinut unohtaa ja suhteemme perustuu siihen että hän määräilee ja kun sanon vastaan ja avaan suuni hän vollottaa ja anelee etten jätä.
Minusta vaan tuntuu etten jaksa tällästä en saa mennä kavereiden kanssa kahville yms. ja jos menen kun palaan kotiin hän tivaa mitä puhuimme ja jos en kerro niin hän suuttuu. OIKEESTI AUTTAKAA
Mitä mun pitäis tehdä mä en jaksa.
Minusta vaan tuntuu etten jaksa tällästä en saa mennä kavereiden kanssa kahville yms. ja jos menen kun palaan kotiin hän tivaa mitä puhuimme ja jos en kerro niin hän suuttuu. OIKEESTI AUTTAKAA
Mitä mun pitäis tehdä mä en jaksa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noissa hiekkalaatikkoleikeissä ei toisten järki auta, jos sitä ei omasta päästäsi löydy. Ilmainen neuvo: Lapsi ei paranna huonoa suhdetta. Sitten jos tulet raskaaksi, olekin mokannut viimeisen kerran.
Mutta tavallaan kysyn mitä mieltä asiasta. ? koska haluan tietää mitä muut tekisivät tälläisessa tilanteessa?
millainen kaveri antaa sun miehesi pusitella ym.? Ei ole sun kaverisi kun noin tekee. Heivaa ukko ja "kaveri". Parempia löytyy ja sellaisia jotka ovat arvoisiasi. Älä ihmeessä vaan ala tekemään lapsia vai haluatko kattoa ukkos touhuja hautaan asti?
Sinun pitää lopettaa suhde ja hanki siihen vaikka ammattilaisen apua.
Miehesi on vain pettäjä ja hän kiukuttelee kuin lapsi, koska haluaa saada vain, mitä itselle sopii muista välittämättä. Tajuatko? Ei hän oikeasti välitä siitä, mitä sinä tunnet. Ei todella. Häneltä voi löytyä sympatiaa mutta varsinainen empatia puuttuu kokonaan.
Pettäjä toimii juuri noin: Syytetään toista mahdollisimman paljon, jotta sitten itse voidaan ottaa taas karkumatka omille poluille ja sitten uhataan heti uudestaan niin pysyypähän toinen aisoissa. Se tapahtuu noin, koska se useasti toimii!
Hän on vain yksinkertaisesti säälittävä eikä hän tule kuin muuttumaan pahemmaksi ja pahemmaksi ennen kuin oppii, että elämä ei yksinkertaisesti palkitse tuommoista toimintaa. Jos sinä jatkat hänen kanssaan osoitat hänelle, että tuo hänen ahneutensa on ansaittua.
Ymmärrä ensin joka tilanteessa se, että se mitä hän sanoo juontaa juurensa siihen, missä hän saa sitten käyttää sen johonkin omaan hyväänsä sinua ajelematta. Vaikka se olisi kuinka ruusuista, mitä hän sanoo.
En ymmärrä tunnen ihmistä kohtaan paljon mutta kuitenkin samalla myös vihaa ja ärtyisyyttä. miten teen sen mitä sanon. Mutta mielestäni pettäminen on pettämistä oli se sit pusu tai kaks ja kävelis vaikka 200m käsi kädessä.. prkl. ja viellä sekin että kun hän sanoo en oo pettäny ja ei hän muista mitään ja hän ei ole pettäjä tyyppiä.. ärr.. MIKSI KAIKKI PÄÄTTYY NÄIN
Ensiksi toi pettäminen. Kertomastasi päätellen en oikein usko että olisit aikuisten oikeesti antanut sitä anteeksi, mutta se on ok, ei sellanen hetkessä tapahdukaan. Riittää kun annat itelles anteeksi, "unohtaminen" tapahtuu sitten sen jälkeen. En muista mitään/en ole pettäjätyyppiä on ihan vakioruikutusta, oman syyllisyydentunnon purkamista ja säälin anelua. Viittaa niille kintaalla, todella halpamaista touhua. Sanoisin lapsellista, mutta lapsetkin on aidompia.
Se että miehesi sanoo ettei ole pettänyt on sitten hiukan toinen juttu. Jos miehesi käsitys pettämisestä on paljonkin erilainen kuin sinun, ettekä ole näitä näkemyksiä tyhjentävästi toisillenne kertoneet, niin se on voi voi. Se on yksi niitä asioita jotka kannattaa selvittää suhtpian suhteen alkamisen jälkeen. Tosin tuo miehesi mitä-teit-kenen-kanssa-ja-mistä-puhuitte kiukuttelu kyllä kertoo siitä, että käsitys pettämisestä on hyvinkin samankaltainen. Eli syyllisyydentunnon purkamista ja itsetunnon kompensointia vallankäytöllä. Ihmisellä pitää olla vapaus tavata ystäviään suhteessakin, sukupuolesta viis, ja kumppanin tulee kyetä luottamaan toiseen. Ja samalla tietysti sen toisen tulee osoittaa kumppanilleen olevansa luottamuksen arvoinen. Miehesi ei ainakaan enää pysty luottamaan sinuun, kun on itse teidän suhteenne luottamuksen rikkonut.
Toisekseen tuo että suhteenne perustuu miehesi määräilylle. Ei mikään oikea suhde tuollaiselle voi perustua, johan siinä tulee vihaiseksi ja ahdistuneeksi ilman pettämistäkin. Etenkin jos vastaanpannessa määräilijä alkaa vollottamaan kuin pikkuvauva. Sorry vauvat :) Ei tee hyvää sinulle olla tuollaisessa suhteessa, jossa toinen määräilee ja joutuessaan vallankäyttönsä osalta kiistatilanteeseen, heittäytyy reppanaksi. Ilmeisen lupaava narsistinura aluillaan tuolla nuorella miehellä.
Mitä sun pitäis tehdä, kun et jaksa?
No mikähän sais sut sitten jaksamaan? Se, että saat tilaa, aikaa ja ennen kaikkea rauhan kelata homman läpi. Eli pane kaveri pihalle, edes niin että suhde on tauolla ja mietit sitten rauhassa mitä oikeasti elämääsi haluat liittää. Juuri tuon miehen? Totaaaa, kelaas vielä toisenkin kerran, ihan rauhassa vaan.
Ainoa mikä tohon hommaan tuo selkoa on etäisyys ja aika. Ai niin, anna myös sille kaverilles kenkää, mutta ei mitään taukoja, vaan töppöstä kunnolla. Se on nimittäin sellainen homma, että se ei mikään oikea ystävä ole jos puolisoasi vonkaa, ja tuo kaverisi petos tuskin tulee jäämään viimeiseksi, jos muuhun annat mahdollisuuden. Älä siis anna. Vmäiseksi ei tartte ryhtyä, jos teillä muutenkin on yhteiset kaverit, mutta etäisyyttä muuten kuin pakollisissa kohtaamisissa suosittelen lämpimästi. On nimittäin kokeiltu sitä toista tapaa, se ei ollut hyvä diili, vaikka kaveri muuten olikin varsin mainio veijari.
Vastaus ekaan otsikkoosi:
Pettänyt on, mutta se on vain mun mielipiteeni. Mitä mieltä itse olet? Se on nimittäin ainoa millä on mitään väliä ja se on samalla ainoa oikea vastaus, sinulle. Päätät oliko se pettämistä vai ei, ja sitten jätät sen homman siihen, sitä on ihan turha vatvoa sen enempää. Jos puoliskosi muuta inttää, niin kysy siltä sopiiko sille että menet hiukan kuolaamaan sen miehesi bestiksen huulille. Eiköhän asia ole sillä käsitelty.
Vastaus tokaan otsikkoosi:
On ja ei ole. Jättäminen on helppoa, kun suostut myöntämään että olet tehnyt ei-ihan-niin-loistavan valinnan puolisosi suhteen 1v 7kk sitten. Se on se vaikeus, myöntää itselleen ettei ehkä tehnyt kovin hyvää valintaa, vaikka alussa homma kukkikin kuin kesäinen keto.
Toinen vaikeus on kestää se toisen suru ja viha, mutta sillekään sinä et mitään voi. Jos rupeat elämään toisen tunteita ja väistelet omaa hyvinvointiasi, niin aika livakkaan löydät itsesi psykiatrin juttusilta pilleripurkki kainalossa. Hiukkasen tarttee sen kaverin surua kestää ja selvitellä miksi ero tuli, se on reilua, siitä voi kumpikin oppia paljon, ja samalla se on hinta siitä hiukan huonommasta valinnasta 1v 7kk sitten. Ilmaisia lounaita ei ole eikä tule.
Ja kolmas vaikeus on sen myöntäminen, että suhteen alkamisen syy ei luultavasti ollut pelkästään puhdas rakastuminen, vaan muina syinä oli vaikkapa yksinäisyyden tunteet ja niistä eroon pääseminen, mikä on aika standarditavaraa, jos uskaltaa rehellisesti itteään kuunnella.
Tsemppiä!