Lämmin päivä oli ajanut yllättän paljon väkeä kiertämään töölönlahtea ympäri. Minä siellä mukana menossa mutta hiukan oli erilainen tunnelma polulla verrattuna siihen kun talsin sitä ympäri pimeänä pakkasiltana talvella lähes täydellisessä yksinäisyydessä.
Tavallaan olin kuitenkin yhtä yksin nytkin.
Monenlaista ihmistä(ja koiraa) oli liikkeellä. Rikasta ja köyhää, kaunista ja rumaa, isoa ja pientä, nuorta ja vanhaa, lesboa ja heteroa.
Sinkut erottuivat aika helposti joukosta pelkän olemuksen perusteella. Osa taapersi haikeana eteenpäin toiset piiskasivat kehojaan eteenpäin juoksulla päättäväisenä siitä että fyysinen suorituskyky takaisi heille onnen ihmissuhteissa.
Pareissa iski silmään se kuinka täydellisesti jotkut sopivat toisilleen, miten he olivat ikinä sattuneetkaan löytämään toisensa tässä maailmassa ja osa selvästi vielä eri maista.
Ymmärsin että kumppanin voi kyllä löytää mutta millä helvetillä sen juuri oikean löytäisi.
Istuin penkille ja seurasin viereisellä penkillä istuvaa(ei niin kovin onnellisen näköistä) n. 65v miestä. Mieleeni hiipi pelottava ajatus entä jos siinä olenkin minä tulevaisuudessa. Hän varmasti pohti mennyttä elämäänsä ja ratkaisuja joita oli tehnyt tai oli jättänyt tekemättä.
Vanha mies seurasi erittäin tarkasti jokaista nuorempaa naista(tyttöä) joita käveli polulla ohi.
Noh, pervo tai hänellä ei ollut omia tyttäriä tai molemmat asiat yhdessä tuumin.
Samalla kun ne pakolliset mummot istuivat viereeni pohdin millä tästä oikein selviää kunnialla läpi. Päätin lohduttaa itseäni sillä että polulla liikkui paljon ihmisiä joiden on erittäin vaikeaa saada ketään fyysisten tai psyykkisten poikkeavuuksien takia. Heidät oli tuomittu lähes varmaan yksinäisyyteen jo ensimmäisestä päivästä lähtien.
Melko julmaa mutta he olivat kuitenkin elossa, sehän on tärkein lähtökohta jotta mitään voisi edes yrittää toteuttaa.
Päiväkävelyltä minulle jäi lopulta käteen yksi ajatus, "tuhlausta". Niin monet ovat yksin, osa vähemmän osa totaalisesti.
Miehet kihlautuvat pullon kanssa ja naiset perustavat perheen kotieläimillä. Ei tätä maailmaa varmaan tälläiseksi suunniteltu. Toivon ettei, uskon kyllä, mutta rakkautta ei näy.
Tavallaan olin kuitenkin yhtä yksin nytkin.
Monenlaista ihmistä(ja koiraa) oli liikkeellä. Rikasta ja köyhää, kaunista ja rumaa, isoa ja pientä, nuorta ja vanhaa, lesboa ja heteroa.
Sinkut erottuivat aika helposti joukosta pelkän olemuksen perusteella. Osa taapersi haikeana eteenpäin toiset piiskasivat kehojaan eteenpäin juoksulla päättäväisenä siitä että fyysinen suorituskyky takaisi heille onnen ihmissuhteissa.
Pareissa iski silmään se kuinka täydellisesti jotkut sopivat toisilleen, miten he olivat ikinä sattuneetkaan löytämään toisensa tässä maailmassa ja osa selvästi vielä eri maista.
Ymmärsin että kumppanin voi kyllä löytää mutta millä helvetillä sen juuri oikean löytäisi.
Istuin penkille ja seurasin viereisellä penkillä istuvaa(ei niin kovin onnellisen näköistä) n. 65v miestä. Mieleeni hiipi pelottava ajatus entä jos siinä olenkin minä tulevaisuudessa. Hän varmasti pohti mennyttä elämäänsä ja ratkaisuja joita oli tehnyt tai oli jättänyt tekemättä.
Vanha mies seurasi erittäin tarkasti jokaista nuorempaa naista(tyttöä) joita käveli polulla ohi.
Noh, pervo tai hänellä ei ollut omia tyttäriä tai molemmat asiat yhdessä tuumin.
Samalla kun ne pakolliset mummot istuivat viereeni pohdin millä tästä oikein selviää kunnialla läpi. Päätin lohduttaa itseäni sillä että polulla liikkui paljon ihmisiä joiden on erittäin vaikeaa saada ketään fyysisten tai psyykkisten poikkeavuuksien takia. Heidät oli tuomittu lähes varmaan yksinäisyyteen jo ensimmäisestä päivästä lähtien.
Melko julmaa mutta he olivat kuitenkin elossa, sehän on tärkein lähtökohta jotta mitään voisi edes yrittää toteuttaa.
Päiväkävelyltä minulle jäi lopulta käteen yksi ajatus, "tuhlausta". Niin monet ovat yksin, osa vähemmän osa totaalisesti.
Miehet kihlautuvat pullon kanssa ja naiset perustavat perheen kotieläimillä. Ei tätä maailmaa varmaan tälläiseksi suunniteltu. Toivon ettei, uskon kyllä, mutta rakkautta ei näy.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olin merellä pilkillä kevään viimeisillä jäillä. Sielläkin liikku paljno ihmisiä. Ei sitä silti ehtinyt ajatella ja surkutella. Adrenaliinia veressä kun seuraa vavan tärppejä. Välissä voi jutella kaverin kanssa niitä näitä ja syödä eväitä. Ja kun tulin kotiin niin nyt niin puhki, että kohta kaatuu petiin. Aamulla sitten duuniin ja sieltä kaverin kanssa urheilemaan ja sitten taas melkein kaatuu sänkyyn.
Eli sinkkuuden saa tehtyä itelleen helpommaksi kun haalii itselleen kavereita, kunnon harrastuksia ja sitten tietenkin jos ottaa työ/opiskelut vakavissaan.
Tietty välillä ihan terveellistä pysähtyä ajattelemaan tai katsella ihmisiä, mutta yleensä siitä saa vaan haikeen ja paskan fiiliksen. Siks vältänkin sitä, että sytytän kynttilät, laitan hempeetä musiikkia soimaan ja alan haaveilemaan unelmakumppanistani, koska tollanen saa kuitenkin useimmiten pahan olon.
Harrastuksilla saa paljon sisältöä elämään ja kavereiden avulla saa myös seuraa elämään. Mun mielestä kannattaa käyttää parinetsintään kuluva energia mielummin juuri uusien harrastusten ja kavereiden "etsintään". Noiden kautta voi myös pariutuakin ja kaikenlisäks ei vaan yksinkertasesti ehdi tai jaksa kaivata sitä kumppania elämään kun sen on täyttänyt jo niin monella muullakin asialla valmiiksi.
Oho! Miten oletkaan jäänyt sinkuksi kun selvästikin uskallat ajatella ja tuntea... Sinunlaisesi mies ei ole tavallinen:)
En ole enää sinkku, mutta olin pitkään. Ei ole helppoa tuntevan ja ajattelevan miehenkään löytää sitä naista, jonka kanssa tuntuu oikealta.
"Vanha mies seurasi erittäin tarkasti jokaista nuorempaa naista(tyttöä) joita käveli polulla ohi. Noh, pervo tai hänellä ei ollut omia tyttäriä tai molemmat asiat yhdessä tuumin."
Siinä vaiheessa kun mies ei enää katsele nuoria naisia, on hän valmis saattohoitoon.
Pervoa olisi se, jos tuo vanha mies istuisi kotona katsomassa televisiota ja tekemässä sanaristikoita, vaikka ulkona on kaunis kevätpäivä ja nuoria naisia puisto täynnä.
Jospa kirjoittaja näkee "pieniä pervoja miehiä" puiston penkillä...