Minne sinkut hävisivät?

Itse vietän joulua perheen parissa (vanhemmat ja muutamia muita sukulaisia). Joulu on todella masentavaa aikaa, vaikka itse vietän sen porukassa. Sillä mun luonteeni ja persoonani, elämänkokemukseni ja yleinen sieluni on sellainen, että mä välitän nimenomaan ihmisistä, jotka eivät ole ns. mainstreamea ja etenkin yksinäiset ihmiset saavat sympatiani helposti. Olen itsekin nykyään melko yksinäinen, vaikka kavereitakin on jonkun verran ja perheessämme on lämminhenkiset ja kommunikatiiviset välit. Tunnen vieraantuneisuutta yhteiskunnista ja toisista ihmisistä. Usein uuden/jo tavatun ihmisen kanssa keskusteltaessani minulle tulee usein tunne, että mitä tässä oikein pitäisi puhua, kun tuntuu siltä, että toinen osapuoli jo ikäänkuin valmiiksi jännittää jotain meikäläisen olemuksessa olevaa ja vaikka puhuisin tyyliin rennoista aiheista, se ei muuta sitä tosiasiaa, että olen ulkopuolinen sosiaalisissa tilanteissa nimenomaan sen takia, että en koe tyydystä useimmiten käydyistä keskusteluista. Ja tällä en tarkoita, että pitäisi aina puhua tyyliin rocket science, vaan ihmisten tyyli puhua on usein jotenkin päälleliimattu ja ennalta-arvattava, kuin viulu joka soittaa samaa säveltä hieman eri variaatiolla eri ihmisten keskuudessa. Kommunikaatio on sanalla sanoen heikkoa, epämukavaa ja sellaista, että usein tekisi mieli poistua paikalta välittömästi. Jotenkin sen teeskentelyn ja mukakivan näkee ihmisten non-verbaalisessa habituksessa ja tietynlaisessa elekielessä, joka on usein tyyliin "mulla on kiire pois tästä keskustelusta" vaikka ulosanti olisikin tyyliin "olipa mukavaa nähdä". En tiedä muista kirjoittajista täällä ja heidän motiiveistaan, mutta omasta puolestani toivotan sulle vilmittömästi hyvää joulua ja voimia sekä onnea tulevaan vuoteen. Maailmassa on todella paljon pahaa ja vastenmielistä, usein nimenomaan niiden keskuudessa, jotka ovat äänitorvina pelastamassa maailmaa ja vouhottamassa asioista, joille eivät voi tehdä mitään. Kuitenkin meidän jokaisen lähipiireissä on ihmisiä, joita voi auttaa ja jotka voivat auttaa meitä päivittäisessä elämässä. Siis teoriassa nämä ovat asioita, joille me voimme jotain ja voimme konkreettisesti auttaa toisia ihmisiä ja vastaanottaa apua. Auttaa voi myös tuntematonta kun tilanne sallii. Kuitenkin suurin osa ihmisistä valitsee sen "voi vittu ilmastonmuutos 2000"-tyylisen vouhotuksen, ja jos tulisi tilanne vastaan, jossa vaikka joku tyyppi tarvitsisi hätätilamajoituksen, keskusteluseuraa tms, sitten vedotaan kiireeseen tms. Tällainen tekopyhyys on mielestäni vastenmielistä ja joudun taistelemaan sen liiallisen pohtimisen kanssa päivittäin. Yritän olemalla itse aktiivinen omassa arjessani auttaa mun lähimmäisiäni ja yrittää samalla unohtaa maailman tukahduttava kuristusote, joka ottaa yliotteen heti, jos sille antaa liikaa kallisarvoista aikaansa.