Tälläkin palstalla kirjoitetaan usein, miten se jätetty on "tehnyt kaikkensa", mutta ero vain tuli. Rivien välistä voi lukea, miten puoliso on ollut välinpitämätön ja haluton paikkaamaan liittoa.
Olin naimisissa yli kaksikymmentä vuotta. Liittoamme nakersivat samat ongelmat lähes saman ajan, eikä mieheni ollut halukas muuttamaan käytöstään. Yritin jaksaa, kunnes mitta tuli täyteen. Kun kerroin, että otan hänestä eron, hän alkoi touhuta terapiaa (josta oli kieltäytynyt usein), vannoi muuttuvansa, kun vain antaisin tilaisuuden yms.
Sitten sukulaiset saivat kuulla, että vaikka mieheni "teki kaikkensa", minä halusin eron. Sain kuulla olevani itsekäs nainen, vaikka kaksikymmentä vuotta elämästäni rakastin ja toivoin ja tein osani liittomme onnistumiseksi. Olen ihan uuvutettu.
Olin naimisissa yli kaksikymmentä vuotta. Liittoamme nakersivat samat ongelmat lähes saman ajan, eikä mieheni ollut halukas muuttamaan käytöstään. Yritin jaksaa, kunnes mitta tuli täyteen. Kun kerroin, että otan hänestä eron, hän alkoi touhuta terapiaa (josta oli kieltäytynyt usein), vannoi muuttuvansa, kun vain antaisin tilaisuuden yms.
Sitten sukulaiset saivat kuulla, että vaikka mieheni "teki kaikkensa", minä halusin eron. Sain kuulla olevani itsekäs nainen, vaikka kaksikymmentä vuotta elämästäni rakastin ja toivoin ja tein osani liittomme onnistumiseksi. Olen ihan uuvutettu.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sitä en käsitä että miksi toista pitäisi yrittää muuttaa. Mutta jos on kyse kotitöiden tekemisestä niin silloin luulisi asioiden tulevan kuntoon.
Alkoholin käyttö oli riidan aihe numero yksi. Minusta perheenisän juomatavoilla on väliä. Myönnän, että halusin hänen muuttuvan juomatavoiltaan. Eihän siitäkään pidä sanoa. Ryyppääminen on Suomessa yksityisasia, johon ei saa puuttua.
No alkoholin käyttö on ihan eri asia kuin esim. kotityöt. Muutenkin täyttä myrkkyä eikä sitä tarvitsisi jatkuvasti juoda. Mun suvussani todella monilla on ollut ongelmia alkoholin kanssa ja se vähän surettaa. Monet ovat kuolleetkin siihen, enkä itse aio koskaan sen vuoksi ruveta läträämään sen kanssa liikaa. Ehkä kerran parissa vuodessa otan lasin jos on joku juhla tms mutta siinä se sitten onkin. Ryyppääminen pilaa monen elämän, ei ainoastaan juojan omaa elämää.
Miksi odotit noin pitkään, että toit omat ajatuksesi ilmi? Vai yrititkö saada muutosta aikaan jo aiemmin siinä kuitenkaan onnistumatta?
Omalla kohdalla puolison toteamus, siitä ettei hän enää ole onnellinen parisuhteessamme, avasi ainakin minun silmäni ja sen jälkeen olen tehnyt kaikkeni parisuhteemme eteen, jotta pysyisimme yhdessä ja ennen kaikkea voisimme olla onnellisia yhdessä. Itse en varmaan olisi osannut virheitäni alkaa korjaamaan, jos ei puolisoni olisi asiaa ottanut puheeksi.
Siinä olet kyllä oikeassa, että on tosiaankin väärin, että suku syyllistää erosta vain sinut. Oletko kertonut heille, millaista elämänne oli ennen eroa ja kuinka pitkään miehesi oli välinpitämätön suhdettanne/sinua kohtaan?
Myönnän, että itse osallistuin asioiden peittelyyn. Esimerkiksi kun mieheni menetti ajokorttinsa, keksimme aina syyn, miksi minä olin ratissa, vaikka hän siihen asti aina ajoi itse perhematkoilla.
Teit oikean ratkaisun. Nyt pitäisi elää tätä päivää ja huomista. Odotitko jotain sääliä ja hoivaa erosi yhteydessä. Mitä väliä sillä on, jos joku serkunpoika on sitä mieltä, että olet itsekäs. Tiedät itse ratkaisusi syyt ja tehneen oikein, mitä väliä mitä muut ajattelevat.
Parhaiten todistat oikean ratkaisun saavuttamalla elämänilon, silloin tyhmempikin tajuaa, että ratkaisu oli oikea. Vastaa vain kysymykseen, miksi erosit niin ihanasta miehestä, että voit todella pahoin. Ei selittelyjä uhrauksista ja yrittämisistä. Jätä taakse ja elä uutta elämää.
Olin tosiaan niin hölmö, että odotin ymmärtämystä. Kuvittelin, että kaikkien on täytynyt huomata asioita. Anopilleni olen joskus sanonutkin, että asumme maalla vain siksi, ettei ole kapakoita naapurustossa. Kyllä hän on aina tiennyt, että hänen poikansa alkoholin käyttö on ylenmääräistä.
Riippuu, tietenkin minkälaisista asioista on kyse, mihin muutosta toivoo. Muiden on vaikea sanoa juuta tai jaata. Yleensä elämänkoulu vasta tuo muutoksen ja aina meillä itsellämme ei ole voimaa muuttaa itseämme.
Minä halusin tehdä kaikkeni pelastaakseni avioliittomme, mutta ei kuulemma auta. Vaimoni mukaan olen kohdellut häntä ja yhteistä poikaamme väärin kymmenen vuotta ja ainoa asia jonka olen tehnyt väärin on että en ole muka koskaan paikalla. Olen ollut tekemässä rahaa koko perheellemme, pyörittänyt yritystä hiki valuen tarvittaessa 24h vuorokaudessa. Ja tässä kiitos!! Kiitos siitä, että vaimollani on ollut uusi auto käytössä, rahaa vaatteisiin ja ruokaan, mahtava kesämökki vene. Ja kun ero tuli, niin kaiken huipuksi vaimo olisi halunnut puolet omaisuudestani, eli juuri siitä firmasta jota hän on niin "inhonnut". Kiittämättömyys on maailman palkka, se on taivahan tosi! Senttiäkään en anna helpolla ja suurin osa rahoista on jo ollut pitkään verottajan ulottumattomissa. Vielä tässä pitäisi ilkeää ex-vaimoa elättää omalla työllä. Maksan lähes minimi elatusapua ja olen siitä ylpeä. Pojalleni ostan vaatteet, pleikkarit ja polkupuyörät. Käytän etelänmatkoilla kerran vuodessa ja antaisin mitä vain. Mutta kun sen antaa konkreettisesti, eikä rahana, niin eipähän pääse ilkeä noita-akka ex-vaimo väliin!!
katkera, totta tosiaan. Miltä maistuu elämä märehtien menneitä,? jos siitä voimasi saat, niin onneksi olkoon!
miestä, mutta lapsille on kyllä tärkeää, että isä jaksaisi olla heidänkin kanssaan eikä kaikki aika menisi rahaa tehdessä. Ei yksi etelän matka vuodessa riitä isän ja lapsen välien hoitoon. Aika yksin olet vaimosikin jättänyt, vaikka maallista hyvää onkin kertynyt. Kyllä siinä tunteet viilenevät, jos tietää että firma on numero yksi ja muut tulevat kaukana perässä. Pyydän anteeksi, jos loukkaan, mutta miehillä on tapana sanoa, että he tekevät työtä perheen eteen. Kuinkahan lienee?
Ex-mieheni oli samanlainen mammonan hankkija. Minun tehtäväni oli olla edustava vaimo, kasvattaa lapset (yksin), miehenihän teki töitä, töitä perheensä eteen. Missä hän oli silloin kun olisin tarvinnut häntä eniten. Lasten sairastuessa tai muiden ikävien asioiden tapahtuessa. Minä pidin kotimme siinä kunnossa että liiketuttavien yllätysvierailut onnistuivat, olin aina iloinen enkä marmattanut. Kestin sitä 15 vuotta. Erossa olisin myöntynyt siihen että lapset olisivat jääneet hänelle, yhteiseen kotiimme. Olisin ollut lähistöllä aina lapsia varten jos siltä heistä tuntuisi. Lapset sanoivat että mitä he tekisivät tuon isäksi kutsutun "vieraan" miehen kanssa. Asun lapsieni kanssa vuokrakolmiossa. En jaksanut riidellä omaisuudestamme. Ajattelin että nauttikoon rauhassa omaisuudestaan. Aikoinaan se kuitenkin todennäköisesti jää lapsillemme. Nyt mies ruikuttaa kun vein häneltä lapset. Oikeasti lapset eivät halua tavata häntä vaikka tiedossa olisi niitä "etelänmatkoja ja polkupyöriä". Tietääkö ex-vaimosi että hänellä on mahdollisuus periä elatusmaksut rahana ulosoton kautta. Myös oikeusteitse voi omaisuuden saada jakoon jos vaan viitsii. Oletko sinä ajatellut että lahjojen lisäksi olisi perheesi tahtonut isältä aikaa? Mikä sitten on kenellekin tärkempää...aika vai raha.
Kyllä meitä miehiäkin on samassa tilanteessa. Itse olin 16v naimisissa sellaisen ihmisen kanssa jonka elämän filosofia perustui siihen että ei tarvitse tehdä mitään, siis teki kaikensa sen eteen että ei tarvitse tehdä mitaan. Viimeiset 7v poissa työelämästä, eikä kotonakaan tehnyt juuri mitään. Itse tein 2 työtä ,että saa perheele leipää, lainat maksettua ym. silti minua esim. odotettiin kotiin tekemään ruokaa, käymään kaupassa ja siivoomaan. Tottakai taloudessa piti olla 2 kpl autoja , kesämökki ja omakotitalo. Mutta nyt kun olen hypännyt oravanpyörästä niin sanon että alkaa pikkuhiljaa saada takaisin elämän iloa. Ymmärrän sen miltä sinusta tuntuu , mutta anna aikaa itselesi toipua kyllä se siitä.
Ja tästä syylistämisestä , on minutkin syylistetty lasten silmissä ex-kumpanin taholta ja se tuntuu tosi raskaalta mutta jos ei jaksa enää niin ei jaksa niin se vaan on.
Jaksamisia.
Jos pidät yhteyksiä lapsiisi, välinne kyllä säilyvät. Lapset tietävät aina, millainen kuvio perheessä on. Yritä kestää.
Ehkä liiankin tutulta kuulostaa tuo tarina.
Niin paljon on omassa tilanteessani nyt samaa.
Luulin olevani ainut mies, joka on saanut itsensä tähän tilanteeseen. Onneksi en kuitenkaan, tuntui hyvältä lukea tuo. Siitä sain itsekin voimia jatkaa selviytymistaistoa.
Seura tekee kaltaisekseen. Pitkässä juoksussa - joksi 20 yhteistä vuottanne voi hyvin kutsua - totutut tavat hioutuvat niin pitkälti kuin vain hioutua voivat. Mutta ihmisen perusluonne ei muutu koskaan! Tässä asiassa sanoihin uskominen on itsensä pettämistä. Jos sanat ja käytös ovat ristiriidassa, sanat ovat väärässä.
Keskustelu polveilee. Jos kysymyksessä oli miehesi liiallinen alkoholin käyttö, sinulla ei ole mitään syytä tuntea, että "miehesi teki kaikkensa". Hyvä, että pääsit irti, alkoholisti sairastuttaa myös ympäristönsä. Älä kuitenkaan odota ymmärtämystä ihmisiltä, jotka eivät tunne ko. sairautta. On monia muitakin sairauksia, jotka ymmärtää vain sitten, kun ne on itse kokenut. Yritä rakentaa elämääsi pääsi pystyssä ja tietoisena oikeista ratkaisuista.