Miettikäähän poliitikot miltä työttömästä tuntuu: Ilmaiseen orjatyöhön pakotettuna 80 km päähän kotoa, ei autoa. Joka aamu bussilla 1.5 tuntia pakolliseen orjatyöhön josta ei saa senttiäkään hyötyä, kun 8 euroa/päivä menee pelkkiin linja-autolippuihin ja ruokaan. Sitten viereiseen työpisteeseen tulee naapurissa asuva vakinainen työntekijä, jolla on TES-työsopimus ja joka saa 45 minuutissa saman rahan kuin orjatyöläinen koko päivänä. Illalla sitten orja istuu 1.5 tuntia takaisinpäin bussissa 80 kilometriä, eikä ole hyötynyt antamastaan työpanoksesta MITÄÄN.
Mitäpä poliitikot kuvittelette että tämä orjatyöläinen ajattelee teistä? Entä mitä hänen lainkuuliaisuudelleen tapahtuu? Miten perustelette esimerkiki sen, että kymmenien vuosien työhistorian omaava viisikymppinen joutuu HARJOITTELEMAAN ILMAISEKSI kuukausia jotakin perustyötä jonka hän oppii päivässä.
Ehkä hän jopa yön pimeimpinä tunteina pohtii, että oikeasta työstä pitäisi maksaa oikeaa palkkaa.
Hän saattaa myös pohtia mitä merkitystä on perustuslailla, jossa taataan ihmisille oikeus valita työnsä, sekä sitä että samaisessa perustuslaissa kielletään orjien pitäminen.
Mitäpä poliitikot kuvittelette että tämä orjatyöläinen ajattelee teistä? Entä mitä hänen lainkuuliaisuudelleen tapahtuu? Miten perustelette esimerkiki sen, että kymmenien vuosien työhistorian omaava viisikymppinen joutuu HARJOITTELEMAAN ILMAISEKSI kuukausia jotakin perustyötä jonka hän oppii päivässä.
Ehkä hän jopa yön pimeimpinä tunteina pohtii, että oikeasta työstä pitäisi maksaa oikeaa palkkaa.
Hän saattaa myös pohtia mitä merkitystä on perustuslailla, jossa taataan ihmisille oikeus valita työnsä, sekä sitä että samaisessa perustuslaissa kielletään orjien pitäminen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tarinan opetus: olisi kannattanut käydä koulunsa yhtä hyvin kuin naapurista tuleva TESsiläinen!
Mitenkäs minun naapurissa on monta akateemista työtöntä?
Kansanedustajille kustannetaan veronmaksajien varoista kalliit harrastukset kun on niin raskas työ avustajineen. Jopa puolisot kustannettiin moottoripyörä harrastuksiin jossa hotellit ja lounaat. Orja työläinen ei saa edes työkenkiä, uimahalli lipuista puhumattakaan. Työpaikalla on jokin kummajainen joka ei sovi joukkoon mutta päähänpotkittavaksi erittäin täydellisesti.
Juu saikkua masiksesta on pakkotyö-orjuutettavan paras ase, aina tulee kun tarpeeksi masentaa ja pummiyrittäjä jää ilman ilmaista työvoimaa. Moni kyykytettävä on ihan oikeastikin alamaissa valtion pakko-orjatyön takia.
Itse koin todella huutavana vääryytenä sen kun olin vuokramiehenä firmassa ja firman omat sai uudet kalliit vaatteet ja vuokramiehille annettiin likaisia rikkinäisiä vuokrafirman varastosta. Ja samaan aikaan vaadittiin yhteishenkeä.... ei ihan toiminut. Työteho laski vastaavasti.
no mitä tuo yksi sanoi että "olisi kannatanut käydä koulut" ; just joo! ei mitään kannata -sanon - , kävin, ei kannattanut.
Kävin koulut ja olen työttömänä ollut kaksi vuotta. Mitä tähän sanoisin - että niitä työpaikkoja oikeasti saataisiin , niin suomeen pitäisi tulla -nimenomaan tulla- semmoinen kansallinen asetelma (eu riippumaton) että duunia alkaisi löytymään. Miten se sitten syntyy? No tietenkin niin että nähdään oikein kansainvälinen (taloustilanne) ja säädetään verotus riittävän alas jotta business/ yrittäminen kantsii täällä.. johan alkaa kapitaalia tulla ja työttömyys-% laskee pariin prossaan kuten norjassa - ihan ilman niitä öljy-rikkauksiakin.
"
Mitäpä poliitikot kuvittelette että tämä orjatyöläinen ajattelee teistä?
"
Minusta tuntuu että lainsäätäjä on jättänyt pienen mahdollisuuden työttömälle selvitä ilman karenssia jos vain kulkee tuon 80 km työttömyyskorvauksellaan plus sillä 8 eurolla. Jos työmatkan pituus olisi määrätty vaikkapa 300 km:ksi, niin hankalapa 600 km * 21,5 kulkea korvauksilla. Tuo tarkoittaisi sitä, että jokaiselle työttömälle voitaisiin määrätä niin pitkä työmatka, että pakko olisi ottaa karenssi ja alennettu toimeentulotuki. Mutta jättivät sentään pienen mahdollisuuden olla menettämättä työttömyyskorvaustaan.
Tästä tulevasta karenssi tehtailusta kannattaisi ilmoitella yle:n MOT ohjelmaan. Koska työtön pakotetaan karenssin uhalla työharjoitteluun/työelämävalmennukseen tms karenssin uhalla 80km päähän eli päivään 160km edestakainen matka ja noin 3tuntia menee matkoihin. Tästä työtön ei hyödy millään tavalla ei ammatillisesti eikä rahallisesti koska tuo 8e/päivä ylläpitokorvaus menee pelkästään matkoihin eikä taida edes riittää. Eli työtön jää ilman lounasta tms tämä on todella vääryys työttömiä kohtaan tässä se nähdään millaisia päättäjiä suomessa oikein on tästä säädöksestä tuli se kyllä aivan selväksi että herrat haluavat kyykyttää ja nöyryyttää työttömiä sen minkä vaan kerkiävät. Tästä asiasta kannattaisi myös ottaa yhteyttä euroopan ihmisoikeustuomio istuimeen koska tämä varmasti tulee rikkomaan EIS:n pykäliä pahemman kerran,
bussihinnaston mukaan 8 eurolla pääsee 12km päähän ja takaisin.
80 km edestakainen matka maksaa 24,30 euroa. Eli tosiasiassa kyseessä
on vain uusi tehokas karenssiautomaatti.
Nyt varmaan kaikki työttömät osoitetaan työharjoitteluun juuri tarkalleen tuon 80 km päähän. Näitä harjoittelupaikkojahan on kiireellä perustettu juuri tätä varten jokaisesta työttömästä 1,5 tunnin/80 km matkan taakse. Voi jössess, että jaksate olla naurettavia..
jos työmatka on noin pitkä niin silloin saa laajennettua ylläpitokorvausta eli 16e!
Että oikein 16e päivän palkaksi! Kyllä nyt hakeudun heti ilmaiseen orjatyöhön!
16 € päivässä, silti jää miinukselle 8,30 €. Todella aktivoivaa.
"Koska työtön pakotetaan karenssin uhalla työharjoitteluun/työelämävalmennukseen tms karenssin uhalla 80km päähän"
Läheskään kaikkia työttömiä ei pakoteta työharjoitteluun tai työelämänvalmennukseen sen paremmin 8 kuin 80 kilometrin päähänkään.
Ainoastaan sellaiset työttömät, jotka ovat pöljyyttään menneet hyväksymään ja itse allekirjoittamaan sellaisen työnhakusuunnitelman, jossa asiasta sovitaan.
Eli sikäli voi peiliin kattoa.
Työnhakusuunnitelmia virkailijat kirjoittaa kuin liukuhinhnalta, ja samalla pohjalla aina. Hienot ministeriön ohjeet yksilöllisyydestä ja henkilökohtaisesta palvelusta on aikapäivää unohdettu toimistoissa. Sellainen virkailja, joka tekee 6 työnhakusuunnitelmaa päivässä, on hyvä ja ahkera virkailja ja pomo kehuu. Tosin siitä seuraa se, että suunnitelmissa ei paljon yksityiskohtia kysellä eikä katella.
Työttömän ei ikinä pitäisi allekirjoittaa toimistoissa yhtään mitään, ennenkuin on kunnolla lukenut mitä siinä lukee ja mihin sitoutuu. Yksilöity työnhakusuunnitelmakin on säädetty niin sitovaksi, että sen laiminlyönnistä, ja saatika siitä ettei tule paikalle sitä tekemään, kosahtaa karenssi.
ÄLKÄÄ IKINÄ KOSKAAN HYVÄKSYKÖ TYÖNHAKUSUUNNITELMAA JONKA HYVÄKSYMÄLLÄ TEIDÄT VOIDAAN PAKOTTAA ILMAISEEN NÖYRYYTYS-ORJATYÖHÖN.
ÄLKÄÄ ALLEKIRJOITTAKO.
Suomessa on työpaikkoja paljonkin, niistä ei vaan saa pyytää palkkaa,, jos tekee ilmaiseksi niin heti työllistyy.
Jos paikka kuuluu normaaliin työssäkäyntialueeseen, niin silloin saat vain sen 8€ / päivä.
Nykyään nämä niin sanotut normaalit työssäkäyntialueet ovat niin laajoja, että helpostikin tulee tuo 80 km matkaa.