Kävikö kukaan viemässä

käytiin viemässä..=o)

en tuntennu, kun haikeeta tunnetta..siitä et joskus kaikki loppuu....=o(

isänkin haudalle olisin vienyt, en vain muista missäpäin samaa hautausmaata se on.
Joten laitoin molemmat kynttilät äidin haudalle.

Samaan aikaan saapui samaan hautausmaan osioon nainen, joka hämärässä muistutti toista siskoani.
Lähellä oli etten kysynyt miten tänne etelään eksyi.
Eikä siinä vielä kaikki, tiistaina kun kävin uimahallissa, samaan saunaan tuli täydellinen kopio lankomiehestä.
Tosin lanko potee vakavaa sydänvikaa, eikä saa käydä saunassa. Saati uimassa, koska rasitus kielletty.

äidinja isän haudalle.
Haikea mieli. Katselin kynttilöiden merta hautausmaalla, joku oli tuonut eläviä kukkiakin omaisten haudoille.

Muistot ei koskaan kuole ja muistoissa elävät ne joulut kotona.

JA KAIPASIN LAPSUUDEN JOULUJA JOLLOIN ISTUIN PAPAN POLVELLA!

NÄIN ON!

ketään sellasta lähiomaista delannu mutta olis sitä muuten vaan voinu käydä katsomassa josko sielä olis se kynttilämeri ollu ja muutenki käppäilemässä.. jospa sitte myöhemmin.

aina on hyvä muistaa.

niinkuin joka joulu. Vuosi vuodelta vaan vähemmän muistoja. Loput jäljelläolevistakin tuntuu kuin olisivat jonkun muun elämästä, eikä mun.

Pidän hautausmaan tunnelmasta kyllä. Siellä on kaunista varsinkin nyt kun sitä luntakin oli..

mutta hyvinkin voisin viedä jos joskus tarvetta tulee.

Tän ketjun niin muistin senkin tavan ja vein erään omaiseni haudalle kaksi kynttilää sen ainoan joka tähän lähelle on haudattu.

Siskoni haudalla ja tämä kappale on omistettu hänelle! Kaipaan häntä, sillä suku on rakas.

http://www.youtube.com/watch?v=gOKimhCTLpc

nyt illalla kynttilän tuonne metsään. Aivan lähimpiäni ei ole kuollut, mutta muistin kaikkia edesmenneitä sukulaisia. Sukulaisteni hautapaikat eivät ole ihan helposti saavutettavissa, joten päätin sytyttää tuollaisen symbolisen kynttilän itselleni tärkeään paikkaan, metsän reunaan.

Esivanhempien ja sukulaisten muistaminen liittyy minulla enemmän pyhäinpäivään / kekriin, mutta joulu on oikeastaan sekoitus vanhaa kekriperinnettä, pyhäinpäiväperinnettä ja joulua. Se sopii siis yhtä hyvin vainajien muisteluun.

Monet pitävät joulua lasten juhlana, ja onhan joulussa tuokin elementti voimakkaasti läsnä. Nyt kun omat lapset ovat aikuisia, huomaan että joulun viettämisen tarve ei ole kadonnut mihinkään. Sille täytyy etsiä uusia merkityksiä.
Itselleni on ollut luontevaa, että joulu on muuttunut hengellisemmäksi juhlaksi, niin uskonnoton kuin olenkin. Käytän joulua hengellisen etsinnän, hiljentymisen ja kuuntelun aikana. Esivanhempienkin muistelu sopii tuohon kehykseen hyvin.

viemään itse, mutta luottoihminen vei ja ilmoitti heti kynttilät sytytettyään.

Mutta haudoille kyllä.

Ikävä kyllä olen jotenkin kahden vaiheilla sen muistamisen kanssa, kun se jollain tapaa tuntuu myös velvollisuudelta. Mitä se ei minusta saisi olla. Kivaltahan siellä näyttää kun on paljon kynttilöitä, mutta toisaalta kun huomaa ne kaikki pimeät haudat, niin kiteytettynä se tuo haikeutta mieleen. Ja ihmisen yksinäisyyden. Ajankohtaan liittyviä tunnelmia en kokenut.

Kuuluu eräänä tärkeänä tapahtumana joulun vietossani. Menen aina hautausmalle silloin kun on jo pimeää. Pimeässä kynttilöiden valossa tunnen joulumieleni puhtaimmillaan. Haluan aina menneä sinne yksin. Ei, en mene sinne yksistään rakkaitten omaisteni tähden, olkoonkin että se on kaunis tapa, vaan oman mielenrauhani täyteyden saavuttamisen tähden. Muistanhan heitä jokapäiväisissä esirukouksissani ja jokaisessa jumalanpalveluksessa rukoillen ja sytyttäen tuohuksen (kynttilän) heitä muistellesani.

Kuva hautausmaalta. Eilen otettu:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5451673.jpg