Minä ja mieheni kait puhumme eri kieltä, kun rahasta ja hankinnoista puhumme. Se raha, mikä minulle on iso, on miehelle "kahvirahoja". Sitten ne hankinnat kuitenkaan ei ole mitään tosta noin vaan lonkalta haettavia, vaan mietitään onko tarve vai ei. Minulla ko. hankinnalle on aivan eri funktio kuin miehelle.
Esimerkkinä vaikkapa miehen lapset edellisestä liitosta, käyvät tapaamisella viikonloppuisin. Jos minä ostan heille tänne vaatteita ja tarvikkeita, ei siinä ole mitään ongelmaa. Mutta jos minulla ei olekaan rahaa ostaa, mutta minun mielestäni tarve olisi, niin.. niin asia jää siihen. Asia ei ole miehelle välttämättä tärkeä.
Se, mistä meillä käsitykset kolisee vastakkain on VAATTEET. Jotain muuta pientä myös, yhteisen vauvamme tarvikkeet muun muassa, mutta ennenkaikkea VAATTEET. Olipa se hankita tehtävä kelle tahansa, minulle, hänelle tai lapsille.
Pienen kuuloinen asia saa isot mittasuhteet, koska rahaa on vähän. Ja nimenomaan minulla sit rahaa on vähän. Miehen tuloista ja menoista en tiedä. Minä olen äitiyspäivärahalla vielä pari-kolme kuukautta ja sitten minun pitäisi jäädä hoitovapaalle, laskin että tulen saamaan nettona n. 300 e/kk.
Minä olen kuitenkin se, joka lapsiin liittyvät hankinnat ja ostopäätökset tekee.
Tarpeita kuitenkin olisi, ja siinä se on miettiminen mikä tarve ohittaa toisen tarpeen. Prioriteetti näille hankinnoille. En halua olla mikään uhrautuva äiti, joka luopuu omistaan jotta lapsi saa. En myöskään koe oikeudenmukaisena sitä, että minä luovun, minun lapseni luopuu, jotta miehen "viikonloppulapsena" saa.
Hän ei koskaan kyseenalaista hankintoja, jos kohteena on hänen lapsensa. Pohdin kuitenkin aina ääneen tarvetta - "vatkutan" eestaas onko vaiko ei.. vaikka kyseessä olsi vain 5 euron pusero..
Mutta jos kyseessä on meidän yhteisen lapsen tarve, joku kohtuullisen hintava hankinta, ei sitä hyväksyvää mutinaa tuolekaan. Ei myöskään sitä, että jos sulla ei ole rahaa niin kyllä minä... asia jää sikseen. Hän jättää homman minun päätökselle. Ja minun päätös riippuu rahasta, jota ei ole.
Päinvastoin: on kova selittäminen että onko se nyt ihan oikeasti tarpeellinen.. ja sitten sen hankinnan hintaa taivastellaan, esimerkiksi vavauvelin kevätmyssy. Halvemmallakin niitä saa, mutta päähän parhaiten passasi Reiman hintavampi. Sitä asetellessa on mies monta kertaa tuumannut asiasta, hinnasta, merkistä.
Hän on itse kohtuullisen hyväosaisesta perheestä lähtöisin, mutta ei hän itse sitä niin näe. Ei, vaikka esimerkkejä lausun asiasta. Ja edellisessä liitossaan sen enempää hän itse kuin exänsä tai lapsensa eivät kait pahemmin piitanneet mitä päällä on, kunhan nyt jotakin on. Ja siltä he kaikki näyttäväktin. Välillä on hävettänyt ihan tosissaan, ihmiset tuijottaa. En liioittele. Siksi olen hankkinut lapsille jonkin verran vaatteita.
Mutta ne kaikki on pois minulta itseltäni ja omilta lapsiltani. Kun kakku on pieni, ei voi jakaa kovin monelle. Kaikille ohut viipale, okei, mutta ei silti mene minun oikeustajuuni, että minä ja minun lapseni jäisi tavallaan vähemmälle, sillä tarve on eri.
Erilainen tarve muodostuu vaikkapa siitä, kuka asuu vakituisesti ja missä, kuinka usein käy täällä / miten usein vaatetta käyttää. Jos vkl-lapsi käy 2x/kk = 4 pv /kk, niin eikö käyttötarve toppatakille ole ihan eri, kuin lapselle joka asuu tässä 28-31 pv/kk = vakituisesti ja aina?
Ei ole varaa ostaa uutta välikausihaalaria, vaikka tarve on, vai onko? Vauva valuu hikeä (äitiys)pakkauksen toppapuvussa. Pakkauksen vanupukuun ei ole ikiaikaan sopinut tuo isokokoinen pieni muksu. Kirpparilta löytyi, mutta on vielä auttamattoman iso.
Kakkosrattaat levisi. Minun mieletäni täysin käyttökelvottomat. Mies on eri mieltä. Samanlaisia vempuloita ne on kaikki, kuulemma. Uusia ja parempia ei kuitenkaan voi ostaa, kun on ykkösrattaina ihan uudet ja hienot ja kalliit (jotka reisteilee jo nyt) .
Jos sitä rahaa kuitenkin on niin, että voi sanoa, että no ostetaan sitten! niin miksi ei osteta saman tien kun ostetaan ne uudetkin??
Mutta sitten sitä rahaa ei olekaan..kuulemma..
en minä ymmärrä miten se ajatus rahasta ja hankinnasta menee ihmisellä, joka periaatteessa koskaan ei ole kokenut helkutinmoista, ahdistavaa niukkuutta ja puutetta, jonka elämä on ollut ihan oikeasti kiinni 10 markasta / alle 2 eurosta. Jonka ei ole tarvinnut itkeä että mitä kattilaan tänään lapsille, tai kuka saa kengät kun kaikki tarvitsee, mutta rahaa ei olisi yksiinkään.
Miten menee ajatus rahasta, puutteesta ja tarpeista ihmisellä, jonka todellakaan ei ole koskaan ollut pakko pukea lapsia ja itseään ryysyihin koska muuta ei ole eikä varaa ostaa, ottaa vastaan muovipusseittain toisten vanhoja vaatteita , joita inhoaa jo valmiiksi, jotka on aikoja sitten muodista pois jääneitä, mutta muuten ehjiä.. ja joita käyttäessään vain toivoo, että vielä koittaisi aika, jolloin on varaa ostaa edes käytettynä päällensä just sellaisia kamppeita joista tykkää ja jotka näyttävät "omilta" päällä, väriä myöten. Kun sisarusten kaverit olisivat valmiit sylkemään päälle pelkän ulkoisen habituksen vuoksi: hei, se on mun systeri, sillä on aika tiukkaa rahasta. Kun bileissä haetaan tanssimaan säälistä. Kun joka paikassa on ihan vihonviimeisen surkeasti pukeutunut, paitsi itse, myös lapset.
Kun siitä on päässyt pois, ei todellakaan haluaisi palata edes siihen suuntaan takaisin. Rahat riittävät jokaisella vanhemmalla omiin lapsiin ainakin, eikö ? miehellä ne lapset ovat nämä viikonloppulapset? Jos heille ostan, ei kyseenalaisteta. Ei ihmetellä, että oliko tarpeellinen . Meidän yhteiselle minun määrittelemät tarpeet ovat turhuuksia? Minulle itselleni määrittelemät tarpeet ovat turhuuksia?
Mutta harrastukseen, siihen löytyy rahaa! Ja on muuten ihan yleisesti ottaen hiton kallis harrastus!
Esimerkkinä vaikkapa miehen lapset edellisestä liitosta, käyvät tapaamisella viikonloppuisin. Jos minä ostan heille tänne vaatteita ja tarvikkeita, ei siinä ole mitään ongelmaa. Mutta jos minulla ei olekaan rahaa ostaa, mutta minun mielestäni tarve olisi, niin.. niin asia jää siihen. Asia ei ole miehelle välttämättä tärkeä.
Se, mistä meillä käsitykset kolisee vastakkain on VAATTEET. Jotain muuta pientä myös, yhteisen vauvamme tarvikkeet muun muassa, mutta ennenkaikkea VAATTEET. Olipa se hankita tehtävä kelle tahansa, minulle, hänelle tai lapsille.
Pienen kuuloinen asia saa isot mittasuhteet, koska rahaa on vähän. Ja nimenomaan minulla sit rahaa on vähän. Miehen tuloista ja menoista en tiedä. Minä olen äitiyspäivärahalla vielä pari-kolme kuukautta ja sitten minun pitäisi jäädä hoitovapaalle, laskin että tulen saamaan nettona n. 300 e/kk.
Minä olen kuitenkin se, joka lapsiin liittyvät hankinnat ja ostopäätökset tekee.
Tarpeita kuitenkin olisi, ja siinä se on miettiminen mikä tarve ohittaa toisen tarpeen. Prioriteetti näille hankinnoille. En halua olla mikään uhrautuva äiti, joka luopuu omistaan jotta lapsi saa. En myöskään koe oikeudenmukaisena sitä, että minä luovun, minun lapseni luopuu, jotta miehen "viikonloppulapsena" saa.
Hän ei koskaan kyseenalaista hankintoja, jos kohteena on hänen lapsensa. Pohdin kuitenkin aina ääneen tarvetta - "vatkutan" eestaas onko vaiko ei.. vaikka kyseessä olsi vain 5 euron pusero..
Mutta jos kyseessä on meidän yhteisen lapsen tarve, joku kohtuullisen hintava hankinta, ei sitä hyväksyvää mutinaa tuolekaan. Ei myöskään sitä, että jos sulla ei ole rahaa niin kyllä minä... asia jää sikseen. Hän jättää homman minun päätökselle. Ja minun päätös riippuu rahasta, jota ei ole.
Päinvastoin: on kova selittäminen että onko se nyt ihan oikeasti tarpeellinen.. ja sitten sen hankinnan hintaa taivastellaan, esimerkiksi vavauvelin kevätmyssy. Halvemmallakin niitä saa, mutta päähän parhaiten passasi Reiman hintavampi. Sitä asetellessa on mies monta kertaa tuumannut asiasta, hinnasta, merkistä.
Hän on itse kohtuullisen hyväosaisesta perheestä lähtöisin, mutta ei hän itse sitä niin näe. Ei, vaikka esimerkkejä lausun asiasta. Ja edellisessä liitossaan sen enempää hän itse kuin exänsä tai lapsensa eivät kait pahemmin piitanneet mitä päällä on, kunhan nyt jotakin on. Ja siltä he kaikki näyttäväktin. Välillä on hävettänyt ihan tosissaan, ihmiset tuijottaa. En liioittele. Siksi olen hankkinut lapsille jonkin verran vaatteita.
Mutta ne kaikki on pois minulta itseltäni ja omilta lapsiltani. Kun kakku on pieni, ei voi jakaa kovin monelle. Kaikille ohut viipale, okei, mutta ei silti mene minun oikeustajuuni, että minä ja minun lapseni jäisi tavallaan vähemmälle, sillä tarve on eri.
Erilainen tarve muodostuu vaikkapa siitä, kuka asuu vakituisesti ja missä, kuinka usein käy täällä / miten usein vaatetta käyttää. Jos vkl-lapsi käy 2x/kk = 4 pv /kk, niin eikö käyttötarve toppatakille ole ihan eri, kuin lapselle joka asuu tässä 28-31 pv/kk = vakituisesti ja aina?
Ei ole varaa ostaa uutta välikausihaalaria, vaikka tarve on, vai onko? Vauva valuu hikeä (äitiys)pakkauksen toppapuvussa. Pakkauksen vanupukuun ei ole ikiaikaan sopinut tuo isokokoinen pieni muksu. Kirpparilta löytyi, mutta on vielä auttamattoman iso.
Kakkosrattaat levisi. Minun mieletäni täysin käyttökelvottomat. Mies on eri mieltä. Samanlaisia vempuloita ne on kaikki, kuulemma. Uusia ja parempia ei kuitenkaan voi ostaa, kun on ykkösrattaina ihan uudet ja hienot ja kalliit (jotka reisteilee jo nyt) .
Jos sitä rahaa kuitenkin on niin, että voi sanoa, että no ostetaan sitten! niin miksi ei osteta saman tien kun ostetaan ne uudetkin??
Mutta sitten sitä rahaa ei olekaan..kuulemma..
en minä ymmärrä miten se ajatus rahasta ja hankinnasta menee ihmisellä, joka periaatteessa koskaan ei ole kokenut helkutinmoista, ahdistavaa niukkuutta ja puutetta, jonka elämä on ollut ihan oikeasti kiinni 10 markasta / alle 2 eurosta. Jonka ei ole tarvinnut itkeä että mitä kattilaan tänään lapsille, tai kuka saa kengät kun kaikki tarvitsee, mutta rahaa ei olisi yksiinkään.
Miten menee ajatus rahasta, puutteesta ja tarpeista ihmisellä, jonka todellakaan ei ole koskaan ollut pakko pukea lapsia ja itseään ryysyihin koska muuta ei ole eikä varaa ostaa, ottaa vastaan muovipusseittain toisten vanhoja vaatteita , joita inhoaa jo valmiiksi, jotka on aikoja sitten muodista pois jääneitä, mutta muuten ehjiä.. ja joita käyttäessään vain toivoo, että vielä koittaisi aika, jolloin on varaa ostaa edes käytettynä päällensä just sellaisia kamppeita joista tykkää ja jotka näyttävät "omilta" päällä, väriä myöten. Kun sisarusten kaverit olisivat valmiit sylkemään päälle pelkän ulkoisen habituksen vuoksi: hei, se on mun systeri, sillä on aika tiukkaa rahasta. Kun bileissä haetaan tanssimaan säälistä. Kun joka paikassa on ihan vihonviimeisen surkeasti pukeutunut, paitsi itse, myös lapset.
Kun siitä on päässyt pois, ei todellakaan haluaisi palata edes siihen suuntaan takaisin. Rahat riittävät jokaisella vanhemmalla omiin lapsiin ainakin, eikö ? miehellä ne lapset ovat nämä viikonloppulapset? Jos heille ostan, ei kyseenalaisteta. Ei ihmetellä, että oliko tarpeellinen . Meidän yhteiselle minun määrittelemät tarpeet ovat turhuuksia? Minulle itselleni määrittelemät tarpeet ovat turhuuksia?
Mutta harrastukseen, siihen löytyy rahaa! Ja on muuten ihan yleisesti ottaen hiton kallis harrastus!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luin viestisi kahteen kertaan ja totesin että on siinä itsekäs ukko.
En tiedä oikein mitä sanoisin, siis ihan uskometon juttu. Siis uskon, että tuomoisia "itserakkaita" ihmisiä on olemassa. Tuomosen miehen ei pitäisi saada omia lapsia ollenkaan.
Yhteisiä niiden rahojen pitisi olla, kun kerran on yhteinen perhekkin. En halua kehua, enkä tuottaa sinulle enemmän pahaa mieltä. Mutta....
Meilläkin mies tienaa paremmin kuin minä. Minä olen kodinhoidon tuella, siinä ei ole kuin se perus osa ja sitten vähän lisä osaa. Mutta ei meillä mies pimitä itsellään niitä rahoja ja kuinka voisikaan, kun minä hoidan meillä kaikki raha asiat, maksan laskut käyn kaupassa. Eikä todellakaan minulla riitä omistani nuihin kaikkeen.
Niin ja minulla on edellisestä suhteesta myös lapsi ja hänellekkin ostetaan mitä se nyt sattuu tarvitsemaan. Ja siinä ei silloin katsota, et onko rahat minun vai mieheni. Vaan jos tarvis on niin se hankitaan. Ei meilläkään ole hirmuisesti ylimääräistä rahaa, koska on velkaa ja oma talo. Mutta mies on sanonut, että vaatteista ei tingitä. Syödään enemmin kaurapuuroa vaikka viikko, mutta lapsilla täytyy olla kunnon vaatteet päällä.
Itse olen joutunut käyttämään lapsena toisten vanhoja vaatteita ja se ei aina ollut mukavaa. Siksikin olen jo alusta pitäen ostanut lapsilleni uutta, tosin käyn kyllä kirppikselläkin ja joskus sieltä löytääkin jotain, mutta harvemmin.
Siis meidän uusio perheessä on yksi lapsi minun edellisestä suhteesta, joka on nyt eka luokalla ja toinen lapsi on yhteinen joka on reilun vuoden. Meillä mies on itse vaikka ilman uusia vaatteita, että lapset saa, kuin sitten minäkin, jos tarvin.
Isommista hankinoista tietysti keskustellaan ensin, mutta minä yleensä käyn sen ostamassa miehen rahoilla. Kun ei minulla itsellä ole, mutta olen joskus sitten kyllä sanonut miehelleni, että minua vaivaa se asia että kun minulla ei ole omaa rahaa. Mies on sitä mieltä, että kun yhdessä asutaan ja eletään niin kaikki on silloin yhteistä. Miehellä on työ auto ja minulla on sitten "meidän" siis mieheni parempi auto käytössä, joka päivä. Pääsen liikkumaan kauppaan yms.
Yksinhuoltajanakin pärjää ihan hyvin, raskasta se on mutta en katsoisi tuollaista miestä hetkeäkään. Minulla on kokemusta yh- äitinä olemisesta kolme vuotta. Ja ihan raskauden loppu ajoista asti. Yksin kävin synnyttämässäkin.
Pistä se mies seinää vasten, eihän yhteinen lapsenne voi olla ilman vaatteita tai sitten muita hoitotarvikkeita. Lapselle täytyy antaa kaikki tarpeellinen.
Voimia sinulle, jutelkaa ja sano että näinkään ei voi jatkua....
ole onnellinen että sinulla on mies joka ostaa tavaroita myös lapselle joka ei ole hänen. Hänen ei tarvitsisi. Harvinainen mies.
Siis oliko tällä naisella omia lapsia?Minä ymmärsin että tämä oli heidän yhteinen!
Asiasta on keskusteltu moneen kertaan. Eihän minun tehtäväni ole vaatettaa miehen viikonloppulapsia. Heidän vaatettaminen kuuluu heidän äidilleen, joka sen omalla tavallaan hoitaakin. Mies maksaa elarit kuten kuuluukin.
Käsitys siitä, miten ja mitä lapsille puetaan on näköjään kovin erilaiset eri perheissä. Miehen ex-perheissä nimenomaan vaatteet ovat olleet semmoinen, no, ei mitenkään tärkeä asia. Miehen lapset tulevat äitinsä vaatettamina... hmmm. Käytännöllistä, mukavaa, joustavaa ja edullista. Collareita, legginseja, t-paitoja, verkka-asuja, halpiskenkiä, reilua kasvunvaraa toppavaatteissa ja kengissä. Vaatteet myös käytetään niin loppuun, ettei niistä jää kuin rihmat jäljelle. Rikkinäistä vaatetta katsellessa miettiin, milloin rikkinäinen ja reikänen vaate on riittävän rikki jotta sen raskii nakata roskiin. Miehen asia tämä ei ole, ei minunkaan, vaan sen exän.
Kun sitten tässä ex-perhekuviossa perussuomalainen mies on elänyt kymmenkunta vuotta, niin tämä minun käsitys vaattetuksesta yms. on kovin kaukana tuosta edellisestä.
En kertakaikkisesti ilkeä kuljettaa mukana niin riepuisissa ja/tai kuluneissa vaatteissa kulkevia lapsia - minua luullaan heidän äidikseen!
Kesää odotan mielenkiinnolla: mitenhän tänä kesänä ne viikonloppulapset on (heidän äitinsä toimesta) vaatettu, miten monta vaatekappaletta saadaan vaihtovaatteeksi kesäloman ajaksi - viimeksi tuli 3 pv:n vaihtovaatekerta!!!! En tiedä
ollenkaan miten paljon ja mitä kaikkea pitää taas hankkia..
Vaihtoehto on, että kuljemme eri porukoissa = minä en liiku samassa seurueessa. Miehelle aihe, vaatteet, eivät ole tärkeät.
Kun valitan asiasta, hän sanoo aina saman, että kyllä hän ostaa ja maksaa ja jos hänellä ei ole, niin isovanhemmat sitten. Mutta...
En ilkeä kerjätä mieheltä. Siihen on kait kuitenkin mentävä, kun tuntuu ettei omat varat riitä. Anopin kanssa ei ole semmoset välit, että viitsisin ostattaa, sen enempää tälle yhteiselle kuin miehen "ex-muksuillekaan".
Minä olen sen verran itsekäs, että en olisi valmis luopumaan omista tarpeista.
Ei hän minusta itsekäs ole. En näe toimintaa semmoisena. Hän ei vain tajua asiaa samalla tavalla kuin minä, asia ei ole hänelle niin mielettömän tärkeä kuin minulle.
70-luvun lapsuus on ollut niukempaa kuin tänä päivänä, mutta hän ei ole koskaan itse ollut sellaisessa niukkuudessa tai sellaisissa ryysyissä, joissa minä olen ollut. Eikä hän ole ollut kiusan koihteena ulkonäön takia, kuten minä. Olinko sitten niin mielettömän ruma vaiko vain huonosti puettu , ehkä molempia.
Tällä asialla on hänelle siis täysin eri painoarvo kuin minulle. Minulle asia on tärkeä, ja se on jotenkin korostunut nyt, kun tässä rinnalla laahustaa miehen exän vaatettamat pienet ryysyrinsessat. JA kun minun rahavarat ovat ä-loman (ja tulevan hoitovapaan) takia pienentyneet.
hmm...käy ostaan lapsille vaatteet kirppikseltä-ja piät siellä kotonas niitä ja peset,kyllä ne niille kelpaa,kun kerran rääsytkin kelpaa..älä pese äitin mukaan antamia vaatteita ollenkaan vaan kun lapset tulee teille niin rääsyt naulakkoon ja sitte päälle kun menee kotiinsa..ei siinä äiti paljo lapsistaan välitä kun antaa rääsyissä kulkea vai haluaako vaan tehä sulle kiusaa?kuhan aikas pengot kirppisten tankoja niin kyllä se siitä---toivon niin.
Ostettu on. Uusia ja kirppiskamaa. Hyvin kelpaavat lapsille, mielellään käyttävät. Sekä sisä- että ulkokäyttöön. Isommalle vaan ei enää tahdo löytyä, sen kokoisia ei enää oikestaan ole kirpparilla. Uusia en raskisi ostaa.. tarjouskorista ei oikein löydy sille isommalle enää... toppavaatteita ei myöskään ole kirpparilta löytynyt, tai sitten ovat tosi huonokuntoisia. Koot ovat jo niin isoja, että sen ikäiset käyttää vaatteensa aika perusteellisesti.
En pese heidän vaatteitaan. Sellaista ei minulta vaaditakaan, paitsi tietysti kesäloman aikana, mutta kolmella vaatekerralla ei silti selviä, pyykkikiertohan olisi että joka pv muutama vaatekppale koneeseen...
Laitan puhtaat, käyttämättömät, kuten myös ne likaiset samaan pussiin takaisin sinne.
Ei lasten äiti MINULLE kiusaa tee. Juu, hän inhoaa minua, oletan, mutta ei se minua huoleta. Varsinaisen inhon kohde on mies, lasten isä. Ei hänkään öitä valvo siksi, että joku ihminen inhoaa ja lasten välityksellä tekee kiusaa, mutta eihän se kiva juttu ole, eikä tuo exä kovin kummosia "pointseja" minun silmissäni, kuten ei miehenkään silmissä, saa. Tuskin se häntä haittaa, jos haittaisi, homma toimisi toisella tavalla kaiken kaikkiaan.
Exä tietysti aattelee että mies ostaa lapsille elatusmaksujen lisäksi vaatteet kun panee ryysyissä lapset teille.Onkos tuo exä itse töissä?Ihmetyttää että miksei se tai sinä voi korjata lasten vaatteita käyttökelpoisiksi vai onko ne korjattu moneenkin kertaan,eikä enää viitsi?
Kun mieheni exä oli yksin lasten kanssa,hänen piti ostaa kaikki vaatteet uutena ja sitten kun löysi uuden miehen,sen jälkeen alkoi hommata lapsille kirppareilta vaatteita-ja sen kyllä huomasi-vaatteet alkoivat roikkua päällä!
No,nykyinen mies taitaakin olla aika saita,joten hyvä vaan että tuolle naikkoselle opettaa miten rahaa käsitellään!
Exä ei huoli lapsilleen lasten isältä tai tämän suvulta yhtään mitään. Vaatteita kaikkein vähiten! Synttäri- ja joululahjatoiveet välittää ja ne on niitä kalliimpia. Koskaan eivät saa tuoda tapaamiselle tätä lahjaksi saatua tavaraa, vaikka juuri isä olisi sen ostanut.
Kerta riitti opetukseksi: emme osta enää vaatteita lapsille sinne äidin = miehen exän luo. Jos ei hänelle kelpaa, ei palauta (vaikka pyydettiin niin), mutta ei anna lapsenkaan käyttää. Myy kirpparilla.
Minä en saa korjata lasten vaatteita. Heidän äitinsä eli exä korjaa. Tieto tästä asiasta ei ole tullut exältä, vaan ihan kokemus: oli joku rikkinäinen vaate, olisiko nyt vain puuttunut toppahoususta ne lenkit kenkien alle. Olisin laittanut, mutta lapsi oli hädissään. Ei saa, äiti suuttuu. Pieni reikä trikoovaatteessa: olisin korjannut, mutta lapsi ei antanut. Lasten vaatteet on korjattu, ne mitkä on. Ja silleen miten on. Vetoketjun uusiminen takkiin tai haalariin on kait vaikeaa, lopputulos on kamala. Mutta ne rääsyt, joista marisen: ei niitä voi enää korjata! Jos hihat ovat rispaantuneet kyynärpäihin asti saumoista. Kuluneet resorit voi vielä uusia, ei sitä jos hihat on kainaloon asti saumasta silmäpakoja täynnä. Jos legginsit on sihkuneet perssaumoistaan koko matkalta puhki, kuminauha pilkistää paikka paikoin ulos. Paidan helma on reikiä täynnä kuin haulikolla ammuttu. Pusero on pesty kieroksi, vinoksi. On leveämpi kuin pidempi.
Exä käy työssä, vakipaikka.
Lasten huono vaatetus ei ole mikään ilmiö erosta johtuen, on aina pukenut lapsensa tällä tavalla.