Kun tilanne on selvä, mies on ja pysyy naimisissa, etkä sinä kakkonen voi häntä koskaan omaksi saada, niin mikä teidät pitää hiljaisena? Eikö koskaan tule piru mieleen, että narautanpa äijän niin on kurjaa silläkin? Ja miten ihmeessä te jotkut kakkoset suostutte vuosikausia pysyttelemään sivussa ja salassa, kun mies pitää kulissia kotona ja kakkoselämää teidän kanssa? Tuleeko koskaan kiusausta kertoa jollekin, vaikka ei välttämättä miehen vaimolle, mutta edes jollekin?
Itsellä on tilanne, että olen naimisissa, rakastuin naimisissa olevaan naapurin mieheen. Mies ihastui minuun. Jossain vaiheessa olin niin rakastunut, että olisin ollut valmis jättämään kaiken hänen vuokseen (ONNEKSI siihen asti ei päästy, nyt HÄVETTÄÄ omat ajatukset). Muutimme pois (emme tästä syystä), kuitenkin asumme edelleen samassa kaupungissa. Mitään fyysistä ei koskaan tapahtunut välillämme. Nyt mies on alkanut lähettelemään tekstareita, joissa kehuu seksikkääksi yms. ja ehdotti että alkaisin hänelle kakkoseksi! Onneksi silmäni aukenivat hänen suhteensa ennekuin mitään ehti tapahtua. Asiani ovat kotona hyvin, enkä halua ikinä loukata miestäni pettämällä tai muutenkaan. Nyt kuitenkin tuo entinen ihastukseni, tuo sika, saa minut raivon valtaa törkeällä ehdotuksellaan. Kihisen innosta päästä huutamaan koko maailmalle millainen sika hän on, valmis pettämään vaimoaan koska tahansa. Itsehillintäni on todella koetuksella etten mene tätä asiaa laulamaan ympäri kyliä. Siksi siis tarvitsisin vertaistukea, mikä motivoi kakkoset pysymään hiljaa?
Itsellä on tilanne, että olen naimisissa, rakastuin naimisissa olevaan naapurin mieheen. Mies ihastui minuun. Jossain vaiheessa olin niin rakastunut, että olisin ollut valmis jättämään kaiken hänen vuokseen (ONNEKSI siihen asti ei päästy, nyt HÄVETTÄÄ omat ajatukset). Muutimme pois (emme tästä syystä), kuitenkin asumme edelleen samassa kaupungissa. Mitään fyysistä ei koskaan tapahtunut välillämme. Nyt mies on alkanut lähettelemään tekstareita, joissa kehuu seksikkääksi yms. ja ehdotti että alkaisin hänelle kakkoseksi! Onneksi silmäni aukenivat hänen suhteensa ennekuin mitään ehti tapahtua. Asiani ovat kotona hyvin, enkä halua ikinä loukata miestäni pettämällä tai muutenkaan. Nyt kuitenkin tuo entinen ihastukseni, tuo sika, saa minut raivon valtaa törkeällä ehdotuksellaan. Kihisen innosta päästä huutamaan koko maailmalle millainen sika hän on, valmis pettämään vaimoaan koska tahansa. Itsehillintäni on todella koetuksella etten mene tätä asiaa laulamaan ympäri kyliä. Siksi siis tarvitsisin vertaistukea, mikä motivoi kakkoset pysymään hiljaa?
Vastaukset 73
Vanhimmat
hei, olin yli kaksi vuotta erään miehen kakkonen. Hän jätti minut sähköpostiviestillä kirjoittamalla en jaksa tällaista enää..ja mitä siihen voi sanoa; jos ei jaksa ei jaksa. Onhan kaksoiselämä stressaavaa ja kuluttavaa, varsinkin kun hän pelkäsi tosi paljon kärähtämistä. Kyllähän mä olin pettynyt, kun en saanut enää miestä tavata, vihastuinkin, vihasin jonkun aikaa - ja totta kai käräyttäminenkin kävi mielessä ,varsinkin kun se olisi ollut pahinta, mitä miehelle hänen mielestään voisi tapahtua! Mutta oikeasti en ollut edes aikeissa miestä käräyttää. Tärkein syy ovat heidän kolme lastaan, kaikki kouluikäisiä. Miksi lasten olisi tarvinnut kärsiä siitä, että isä on häntäheikki. (Mies on ennenkin vaimoaan pettänyt, siitä nimitys). Kun kerran mies ei minua rakasta, mitä minä saavuttaisin käräytyksellä, en kuitenkaan milloinkaan saisi miestä itselleni! Eli kärsin itsekseni tän jutun. En ole kertonut kenellekään, enkä kerro, koska häpeäisin paljastaa, että sorruin ukkomieheen, joka ei loppujen lopuksi varmaan edes juuri välittänyt minusta. Miksi tällaista kokemusta alkaisin mainostaa. Tästä ei tiedä kuin mies, eikä hän taatusti paljasta itseään.
Tai mainosta? Johan sä kerroit tänne sen ja siitä se lähtee. Toiset ei vaan osaa pitää salaisuutta. ;)
No mulla on työkaverina yksi todellinen häntäheikki, siis ihan todistetusti eikä vaan puheissaan!
Yksi kakkonen otti jättämisen niin kovasti että soitti hänen vaimolleen asiasta ja soitteli sitten vielä "salaisesta numerostaan" tälle häntäheikille jopa yöllä "häläreitä".
No, mitäs siitä seurasi. Nyt hän on syytteessä kotirauhan tikkomisesta ja perättömistä puheista.
Siis tää jätetty kakkonen. Että pitää ainakin harkita tarkkaan että millä tavoin kertoilee ja millaisilla todisteilla. Ja muistaa ainakin se intimiteettisuoja, kaikesta ei saa puhua!
En peloittele vaan ihan vaan ohjeistan. Helposti siinä saa itselleen se käräyttäjä huonon maineen.
Nii kyllä sitä ihmettelee miksi toiset pysyvät kakkosina, vaikka tietävät ettei suhde siitä etene. Samaten miksi sitä vuodesta toiseen katsoo sitä pettäjää, vaikka myös tietää ettei hän siitä muutu. Itse elin vuosia jälkimmäisessä tilanteessa, kunnes tajusin, että elämässä on kyllä muutakin kun odottaa, että oma puoliso muuttuisi. Tällaisia asioita on vain niin vaikea itselleenkään selittää, kyllä sitä monasti näin jälkikäteen on miettinyt miksei aiemmin tehnyt asialle mitään, mutta hyvä että tulin järkiini.
itse en ainakaan halua aiheuttaa pahaa oloa viattomalle eli vaimolle, vaikka tietenkin hänelle pitäisi kertoa, millainen hänen miehensä oikeasti on. Miehelle ei useimmiten käy kuinkaan, koska vaimot ovat niin anteeksiantavaisia. Ehkä vuoden joutuu olemaan lyhemmällä talutusnarulla ja passaamaan vaimoa, ja jonkin verran anelemaan anteeksiantoa, sitten elämä palautuu jokseenkin entiselleen ja mies voi etsiä uuden kakkosen, entinenhän jää tietenkin tuossa käräytystouhussa. Kukaan kakkonen ei voi olla niin tyhmä, että uskoisi saavansa miehen itselleen sen jälkeen, kun on mennyt tekemään paljastuksia vaimolle ja se on toinen syy, miksi kakkoset vaikenevat ja kärsivät, tai miten itse kukin suhteensa ottaa. Joillekinhan se on pelkkää hauskanpitoa puolin ja toisin, mutta useimmissa on tunteet aika vahvasti mukana eikä se silloin ole helppoa. Kakkossuhteet loppuvat yleensä parissa vuodessa, koska silloin arki astuu siihenkin suhteeseen, joten vaimolle voi olla parempi, ettei tiedä mitään koko asiasta. Toisaalta, jos vaimo todella välittää miehestään, niin hänen kyllä pitäisi itse huomata toisen naisen olemassaolo miehen käytöksestä, ja toimia sitten niin kuin parhaaksi näkee.
Miehet taitavat olla loppujen lopuksi ikuisia pikkupoikia, jotka tarvitsevat vaimon määräämään kaapin paikan, ja heiltä on kiva karkailla pitämään hauskaa kakkosen tai irtonumeroiden kanssa, ja sitten kun jäädään kiinni, niin ollaan niin katuvaisia seuraavaan kertaan asti. Onpahan vähän jännitystä elämässä heilläkin. Millaista se mahtaisi olla ihan aidosti onnellinen omassa parisuhteessa, niin ettei tarvitsisi miettiä millaista olisi olla jonkun toisen kanssa..
Mitähän nämä perättömät puheet on ollut?tälläiset pettäjä häntäheikki miehet keksii vaikka mitä ,täytyy vaimon olla tosi sairas jos uskoo miehensä jorinat?
Minä en huolisi itselleni tuollaista häntäheikkiä. Panona se käy oikein loistavasti, ja hyvänä reissukaverina. Eli suomeksi: en halua koskaan tulla ykköseksi tuolle pettäjälle.
Ollaan tapailtu vuoden verran muutaman kerran viikossa, tehty matkoja ja reissuja ja vaimonsa ei muka tajua... Varmasti tietää, muttei välitä.
Pidän miehestä kovasti, mutten haluaisi sen kanssa mitään vakavampaa. Näin on hyvä.
Luulen, että kaikki toimii hyvin niin kauan, kun mies saa asua perheensä luona. Jos se mun luokseni tuppautuisi, potkisin sen pihalle.
Mulla on ystäviä, jotka tietävät tapauksesta. Vaimolle ei tulisi mieenkään kertoa. Jos se soittais ja kysyis, niin sitten kertoisin. Ja kertoisin kaikista muistakin äijän suhteista, vuosikymmenen pettämisistä ja ryhmäpanoista ja muista irstailuista. Mutta ei se soita, koska se ei halua kuulla totuutta. Näin uskoisin.
En tunne kuin ihan muutaman miehen, jotka EIVÄT ole pettäneet vaimoaan tai tyttöystäväänsä KOSKAAN. Aika surullista. Se vaan on miehen luonto sellainen, että mulkku vie. Ei niille oikein voi vihanenkaan olla. Elämä on, näillä mennään. Jos haluaa sellaisista pikkuasioista kun muiden panemisista riitaa haastaa, niin saa riidellä, varmasti. Pitää vain hyväksyä.
Mutta eikös se ole niin, että jokaisella suhteen osapuolella on samat oikeudet? Vai mitä miehet?
Sinulla ei nähtävästi ole minkäänlaisia tunteita pelissä suhteessasi tuohon ukkomieheen? ei sitä muuten voisi noin kevyesti suhtautua, on mielipiteeni vain. Joskus vaan tulee tunteitakin mukaan, entä sitten? niitä ei voi aina hallita. Ihailen toki tuota asennettasi, mutta vaikuttaa vähän kolkolta...
Mutta olen myös realisti. Voin rakastaa miestä juuri tässä tilanteessa, mutta jos hän tekisi minulle tuon saman kuin vaimolleen, en kestäisi sellaista. Kaikissa meissä on huonoja puolia, tässä miehessä se huono puoli on tuo huoripukkeilu. Se ei ole niin loukkaavaa, koska minä en ole se jota petetään. Minä tiedän, että ukolla on muita seksisuhteita (miehiä ja naisia), se on mulle helpompaa kun tiedän. Jos mies alkaisi valehtelemaan, se loukkaisi.
Myös minulla on muita seksisuhteita. En ole yksiavioista enkä sitotuvaa sorttia. Tämä sopii minulle, tiedän ettei se sovi suurimmalle osalle. Tarvitsen oman vapauteni ja suon sen toiselle.
Minun ja miehen ero on siinä, että minä olen rehellinen kaikille kumppaneilleni. Jokainen tietää missä mennään. Olen vapaa, mutta mies on perheellinen ja varattu.
Mustasukkaisuuteni on lientynyt nuoruusvuosista. Ehkä itsetuntoni on parantunut vuosien kuluessa? Tärkein oppi kuitenkin ihmissuhdeviidakossa on: toista ei voi omistaa. Tuon kun muistaa, niin pääsee paljon helpommalla. Kun osaa rakastaa itseään virheineen, niitä virheitä suvaitsee paremmin muillakin.
on hyvin helppoa lukea että vaimo tietää mutta ei välitä selvästikkään miehestään ja sinä olet mustasukkainen tuosta miehestä.
Täällä näitä analyytikoita ja selvännäkijöitä riittää :)
Vaimo välittää kyllä miehestään, heillä on pitkä suhde takana. Se, että vaimo ei välitä miehen sivusuhteista, onkin sitten aivan eri juttu.
Ja minä olen kovin vähän mustasukkainen tuosta miehestä, kuten kenestäkään muustakaan. Se ei silti estä minua tuntemasta muuten, saati sitten rakastamasta.
Elämä sinuakin opettakoon nim. "Mitä turhia". Me olemme kaikki erilaisia. Onnea elämällesi!
niin päätellä että vaimo välittää miehestään? Jos vaimo ei pääse eroon miehstään. Nykyaikana voi ottaa kylläkin kaikki keinot käyttöön.
tämä tilanne on: kun pitkän työkaveruuden jälkeen huomasimme, että välillämme on muutakin kuin kaveruutta, mies teki minulle selväksi tilanteensa: kotona oli asiat suht mallillaan eikä hän ollut valmis vanhoja kuvioita rikkomaan, kun on lapsikin... Vaikka suhteemme on tuon jälkeen syventynyt, en ole hetkeäkään kuvitellut, että asiat olisivat yhtäkkiä toisin. Varsin pitkällehän tässä miehen ehdoilla mennään - itse erosin juuri samoihin aikoihin, kun suhteemme alkoi eli olisihan minulla aikaa "enempäänkin" - ja ottaahan se välillä päähän, että miehen on niin helppo sulkea minut elämästään esim juhlapyhinä. Mutta omapa on valintani eli ei ole mitään syytä levittää omaa pahaa oloa toisen kotiin. Jos ja kun mies pystyy vaimolleen esittämään vakuuttavasti osaansa nuhteettomana perheenpäänä, se on hänen asiansa. Poikansa vuoksi mies on sanonut haluavansa säilyttää nykyiset kuviot ja toki on niin, etten lapsen elämää halua järkyttää aiheuttamalla kotiin riitaa ja "kylille" isästään naurunaihetta.
Onhan minullakin heikot hetkeni, salarakas kun ei ole niitä kaikkein parhaiten sanansa valitsevia miehiä... Tiedän, että jos joskus haluan "kostaa" jotain, minulla on keinoni tehdä se ilman, että hänen perhe-elämänsä järkkyy... Kun pienehköllä paikkakunnalla ollaan, hän tuntee useamman ystävistäni ulkonäöltä, ja jos veemäiseksi heittäydyn, voin kertoa miehelle, kenelle aion meistä kertoa... Tiedän, että miehelle merkitsee paljon se, mitä muut hänestä ajattelevat - joten olisi äärettömän kiusallista esim marketin kassajonossa miettiä, mitä tuokin ystävistäni hänestä ajattelee... Ja että pitääkö ko ystäväni varmasti asian vain omana tietonaan. Mutta tuskinpa vain koskaan tuotakaan teen. Pari ystävääni tietää anonyymisti salarakkaasta elämässäni, muiden ei tarvitsekaan tietää.
Hmm... Mitä tulee aloittajan tilanteeseen... Taidat olla äärettömän pettynyt siihen, että olisi kelvannut tunteidesi kohteelle vain kakkoseksi? Kuitenkaan ei se alkutilannetta muuta - että olisit ollut valmis heittämään kaiken menemään tämän miehen vuoksi... Varmasti karmeaa huomata, että palavien tunteiden kohde onkin vain seksiseuraa vailla oleva öykkäri, sellaista se. Sinun tilanteessasi miettisin varmaan omaa mainettani... Oletko varma, ettei mies kääntäisi tilannetta sinua vastaan laittamalla liikkeelle vastahuhun, että sinä olet ollut kaiken aikaa seksinnälkäinen aloitteen tekijä ja kun hän ei "kunnollisena perheenisänä" moiseen suostunut, sinä vedit herneen nekkuun ja laitoit huhun liikkeelle? Shit happens, näes...
Minä en ainakaan ole ollut enkä aio olla hiljaa! Ei ole mitään syytä suojella ex-rakastajaani ja hänen perhettään! Päinvastoin, hänen eukollaan on oikeus tietää mitä ukkonsa touhunnut selkänsä takana monta vuotta!!! En mitenkään pystyisi olemaan hiljaa! Sitä saa mitä tilaa! AI että olen nauttinut ku äijä kiemurtelee siellä pelko perseessä kun oma "rakas" pikkuemäntä on saanut ukon kiinni monen vuoden huoraamisesta! Nyt voi eukko valita pitääkö petturin hyvänään vai laittaako ulkoruokintaan! Suosittelen kaikille "kakkosille" samaa. eli mitä varten meidän pitäisi suojella tälläistä äijää??!!! EI MITÄÄN! KÄRY VAAN KÄYMÄÄN!! HEH HEE
susta mielestäsi paljon paremman ihmisen..?! Ensin nait varatun miehen kanssa vuosikaudet ja sitten kitkeränä räjäytät paskan miehen perheen silmille... Mikset sitten käräyttänyt äijää jo suhteenne alkumetreillä, kun kerran vaimolla on "oikeus" tietää..?! Tosi "jaloa" käytöstä - meilläpäin tollasta kutsutaan huonoksi häviäjäksi.
Jees. K useen vaan kaikki. Kumma jos ei ala elämän arvot realisoitumaan kun menee maat ja mannut jakoon. Ja pääsee leikkimään vkl isää.. Heh! Hyvä palkka vuosista..
tulee väkisinkin mieleen, mikä se todellinen syy sinun ylettömään raivon tunteeseesi on?
kuulostaa siltä, että olet vihainen itsellesi, kun olet mennyt jotain moraalitonta kunnon ihminen
joskus tuntemaan. niin se on, että ihminen ei tahdo hyväksyä eikä uskoa itsestään mitään pahaa
ja jollain konstilla sitä tunnetta pitää helpottaa. olemalla vihainen toiselle ;)
lue joku teksti projektiosta.
Miksi vehdata ensin vuosikaudet varatun kanssa ja sitten käräyttää, kun mies kyllästyy? Huono häviäjä tosiaan, itse suostuu ensin soppaan ja hyväksyy, että vierailla laitumilla ollaan, tyhmähän nainen on jos, vuosikausia on kakkonen, mies lähtee heti avioliitostaan jos lähtee.
Ja nyt puhun kaiken kokeneena, petettynä ja todellakin meidän tapauksessa kakkonen käräytti, hyvä kun niin teki, mutta voi säälitys mitä käytöstä, kuinka sitä joku nainen laittaakin itsensä niin "alas" jonkun miehen takia? Joo mies teki paskan tempun ja on kuin hakattu koira, naiselle ei riitä mikään, sanoo tuhoavansa minut, no empä anna onnistua, rikosilmoitus oli vain aika ikävä tehdä kaiken tämn päälle, mutta kaipa kotirauha pitää lastenkin tähden pitää, hinnalla millä hyvänsä. Takaisin en ole antanut, nainen on ampunut kovilla, minä en ammu itse, poliisi tekee sen puolestani, laillisin keinoin.
Että miettikää todella ennenkuin alatte salasuhteeseen, meidän tapauksessa lopputulos on todella ollut karmeaa katseltavaa. Olisin todella halunnut selvittää asian asiallisesti, mutta naisesta ei ollut siihen. Kertaakaan en ole häntä haukkunut, miestäni kyllä.
Että tässä nyt ainakin aukeni mieheni silmät, että onko se kotiakka sittenkään niin kamala. Ainakaan tälläistä helvettiä hän ei ole minun takiani ennen käynyt. Ja tosiaan, mies on syypää, empä puolustele, mutta kyllä kakkosenkin pitäisi katsoa jo peiliin ja lopettaa.
Mutta niin kai se on, mikä ei tapa, se vahvistaa. Muistakaa petetyt naiset pitää itsenne naisina, vaikka sattuisi kuinka...
Hyviä syitä löytyi. Suurimmasta kiukusta päästyäni, en ole käräyttämässä miestä. Sen verran vellihousu olen. Toisaalta onhan mulla omakin lehmä ojassa, käräyttäessäni joutuisin ehkä tunnustamaan miehelleni aikaisemmat tunteeni toista miestä kohtaan. Ja onhan tällä ex-naapuriperheellä pienet lapsetkin, joten antaa olla. Syy kiukkuuni taitaa olla aivan kuten hopihopi kirjoitti: pettymys itseeni miten olen voinut tuollaiseen luuseriin joskus retkahtaa. Antaa olla. Nyt voin vain itsekseni naureskella heidän perheidyllilleen.
" Oletko varma, ettei mies kääntäisi tilannetta sinua vastaan laittamalla liikkeelle vastahuhun, että sinä olet ollut kaiken aikaa seksinnälkäinen aloitteen tekijä ja kun hän ei "kunnollisena perheenisänä" moiseen suostunut, sinä vedit herneen nekkuun ja laitoit huhun liikkeelle? Shit happens, näes... "
Miehellä ei ole mitään todisteita mistään aloitteista, hän aloitti sen perässäni juoksemisen ja teki kaikki aloitteet, näistä on todisteena lukuisat tekstiviestit. Vastasin toki viesteihin samalla mitalla, kaipasin häntä kehuin seksikkääksi yms. mutta aloitteita ei minun suunnaltani koskaan tullut, mieheltä niitä tuli jatkuvalla syötöllä niin eipä tarvinnut itse mitään alotella ;-) Joten aika heikoilla mies olisi jos lähtisi juttua päälaelleen kääntämään.
kuule ihan itsellesi ja omalle perheidylillesi. Ja aivan yhtä paljon löytyy aiheita sinusta, joten on todella sinun syytä olla hiiren hijaa. Lue oma tekstisi uudelleen ajatuksella, niin näet mitä se kertoo.
ihme, kun ei itsessä ole mitään vikaa koskaan, mieshän se petti, luuseri heikko paska. Itse on kuitenkin myös osasyyllnen ja isosti, jos vielä itsekin on vakituisessa parisuhteessa.
Kyllä kannattaisi itseäänkin katsoa peiliin, miksi ihastui moiseen luuseriin, tuskin pakotettiin siihen. Ja kun on soppaa hämmentämässä, vaikka vain vähänkin, niin siinä sopassa on, eikä auta yhtään kieltää, kumpi teki aloitteen ja miten, kumpi hämmensi enempi vai vähempi.
Itse olet myös luuseri, ota vastuu myös omista tekosistasi, äläkä sysää miehen niskaan.
mutta helppohan miehen olisi väittää, että on poistanut viestejä ym - kas kun tod.näk. hänellä kuitenkin jotain on, millä todistaa, että olit mukana. Niin yksinkertaista se! Miksikö intän tätä? Siksi, että tiedän tapauksen, jossa kävi juurikin noin. Kyseessä oli sinkkumies, joka sai naiselta näpeilleen loppupeleissä. Nainen kertoi koko jutun aviomiehelleen, joka lähti kovistelemaan sinkkumiestä. Sinkkumies näytti pari suht kiihkeää txt aviomiehelle ja totesi, ettei ole kaikkia vonkaamisia iljennyt edes säilyttää, sen verran alas nainen vajosi. Joten miten todistaisit syyttömyytesi vastaavasssa tilanteessa, kun on vain sana sanaa vastaan? Vaikka miten vakuuttelisit, olisitko aivan varma, ettei oman miehesi mielessä kytisi epäillys, että jospa kuitenkin vieras mies puhuu totta. Karu totuushan on, että sinä olet ollut leikissä mukana, muista se.
...kyllä välillä huvittais käräyttää mies, pakkohan se on myöntää.. Eihän sen tarvisi olla kuin puhelinsoitto väärään aikaan, viesti väärään aikaan tai vaikka facebookissa laittaa miehen tekstejä "ykköselle" .. Mutta mitä sitten, olisko hyvä mieli?? :/ ..eiköhän se oo jonkun muun tehtävä päättää noin suurista asioista..
Mutta uskon ettei KUKAAN nainen voi olla niin tyhmä, etteikö huomaisi omasta miehestään jos tällä on ajatukset toisaalla.. Jos oikeasti rakastaa, niin ei tälläistä voi päästä tapahtumaan... Toki vannomatta paras, mutta näin uskon.. Toki se, jos vaan sokeasti luottaa TÄYSIN, eikä laske 1 1=2 :(
Ja kuka sitten on se "voittaja", ykkönen vai kakkonen.. Riippuu varmaan suhteen laadusta, onko "voittaja" se joka jakaa talouden miehen kanssa vai se joka jakaa henkisen ja fyysisen puolen miehen kanssa.. Kaippa se, mitä kukakin arvostaa....
linjoilla olen. Toki olin ajoittain kateellinen miehen vaimolle, kun ajattelin,e ttä hän saa olla aina miehensä kanssa ja minä vain joskus jonkun hätäisen tunnin. Käräyttäminen on käynyt jonain synkkänä hetkenä mielessä, jotta mieskin kärsisi niin kuin minä kärsin, mutta oikeasti en sellaista kuitenkaan tekisi. Mitä sillä saavuttaisin, en oikein käsitä? Ja jos kerran mies haluaa olla vaimonsa kanssa, mitä se muu mulle kuuluu. Tietenkin tilanne on miehen kannalta edullinen: hän sai vähän aikaa pitää hauskaa ja saa pitää vaimonsa edelleen. Mutta ehkä se hinta tulee joskus, jollakin tavalla hänellekin maksettavaksi, mutta se ei ole mun tehtävä. Ja olen päässyt vaimoa kohtaan tuntemastani kateudesta: miksi kadehtisin häntä, kun mies on häntä vuosien ajan pettänyt. En todellakaan haluaisi itselleni sellaista miestä, että loppu hyvin, kaikki hyvin.
sinunkin juttusi kumpuavat. Mistä sinä miehen ajatukset tiedät? Oletko niin naivi, että luulet täyttäväsi kokonaan miehen mielen? Jos niin olisi, mies eroaisi. Hyvin loogista, eikö? Niin, ja nyt tekosyyt kehiin, mies ei eroa lasten, omaisuuden yms vuoksi. Totuus on, että kelpaat vain kakkoseksi, salaa vaimolta? Jep, tunne vaan itsesi voittajaksi ja pidä kuvitelmasi vain talouden jakamisesta. Mies ei halua erota vaimostaan sinun vuoksesi. Siihen et riitä, sorry. Ja arvostamisesta vielä, kuka arvostaa kakkosena oloa? En minä ainakaan.
Toki paskanpuhujia on maailma täynnä... mut kai sit oon naiivi kun osittain niin uskon ;) ..ja helppo huudella kun ei tiedä koko totuutta.
Aika näyttää mihin elämä heittelee ketäkin.. Pääasia et arvostaa itse itseään, oli sit ykkönen tai kakkonen. :)
arvoilla arvostaa itseään, ei tarvitse tekojaan ihmetellä;) Ei kovin korkealle.
Olen tapaillut toisen puolisoa nyt 6kk. Ei siis mikään mahdoton aika mutta silti
ihana ja olen nauttinut joka hetkestä joita yhdessä vietetään.
Työpaikan pikkujouluissa suhde alkoi, siis on tunettu ennenkin jo kauan.
Kokoajan olen tiennyt miehen perheestä ja montakertaa olemme
keskusteleet kuinka älytön meidän suhde on.
En koskaan aio hänen vaimolle kertoa meistä. Ei minulla ole hetkeäkään ollut harhaluuloa että hän vaimonsa jättäisi. Ei myöskään ole kyse seksipuutteesta miehellä vaimon suhteen.
Omien puheidensa mukaan on tyytyväinen seksiin avioliitossaan vain
että vaimo on hiukan pidättyväinen muuten just toivevaimo.
Olen todella ihastunut ja niin myös mies jaksaa minulle muistuttaa olevansa.
Meitä vetää siis seksi yhteen ja ainakun vapaa-ajalla tavataan on myös on seksiä.
Olemme useita kertoja päättäneet myös lopettaa suhteen just sen järjettömyyden
vuoksi.
Kuitenkin aina ollaan ajaiduttu takaisin yhteen viimeistään vuorokauden jälkeen eropuheesta. Aikusia ihmisiä ollaan kumpikin ja mies ollut avioliitossaan jo yli 20v.
Itse ainakin olen kakkosena lähtenyt peliin täysin tietoisena olosuhteista ja haluan kantaa oman osani vastuusta teoistani. Jos jatkaa vuosia kakkosena, haluaa saada ne rakkauden muruset, mitä on mahdollista saada. Oma rakkauteni estää moisiin kostoimiin ryhtymisen, että käräyttäisin rakkaan. Olkoon vaikka mikä luuseri, niin alas ei soisi kenenkään vajoavan. Itse on ollut haavojaan aiheuttamassa, nuolkoon ne myös.
Mulla on ollut joitakin ukkomiehiä rakastajinani, mut en mä ole siitä huolimatta alkanut heitä käräyttää sen takia, että meillä on suhde mennyt poikki joko mun laittamana tai sitten jonkun heistä. Ei se eroaminen ole saanut mua katkeraksi, että mun pitäisi sen takia alkaa heille kostaa. Ja vaikka joku sellainen ukkomies on joskus mua houkutellut uuteen suhteeseen niin en mä ole enää alkanut.
Jos se sun ex-ihastusmies kiusaa sua nykyisin tekstiviesteillään niin sano hänelle, ettei sua kiinnosta hänen ehdotuksensa ja että sä toivot hänen lopettavan sun häirinnän asialla. Ja jos hän ei lopeta niin vaihda sun puhelinnumeroa.
Tai jos muu ei auta niin ehkä sun varmaan kannattais puhuu sun oman miehes kanssa tai miten vain.
Itselläni suhde varatun kanssa etenee neljättä vuotta. En ole hetkeäkään ajatellut, että hän jättäisi vaimonsa - en todennäköisesti edes haluaisi sitä. Alkuaikoina hän sivusi kotiasioitaan ohimennen, mutta meillä on muutakin puhuttavaa.
Jos ja kun suhde joskus loppuu, se sitten vain loppuu. En näe mitään syytä puhua asiasta ainakaan hänen vaimolleen. Asia ei kuulu hänelle. Eikä kyllä kenellekään muullekaan. Sitä paitsi, jos rakastan jotain ihmistä, niin en todellakaan halua hänelle mitään pahaa.
"Asia ei kuulu hänelle". Mitä h....ttiä! Miten asia ei kuulu vaimolle! Ja tollasta nimität rakkaudeksi. Jaat miehen, suljet todellisuuden ulkopuolelle, eipä elämäsi hääviä ole.
Siis mikä osa kahden ihmisen suhteesta tai tunteista kuuluu kolmannelle ihmiselle? Tai tässä tapauksessa naiselle x hänelle oudon naisen y tunteet? Tarkemmin kaiketi siinä vaiheessa, kun suhde on ohi.
Muistaakseni aviopuolisotkaan eivät ole toistensa omaisuutta tai orjia. Ja avoliittolaisillahan ei ole mitään laillisia yhteyksiä toisiinsa.. Tavaroihin ja rahaan on avio-oikeus (sekin kai vasta erossa) mutta tunteet ovat jokaisen yksityisomaisuutta.
huomioita!!!!
mitä ajatusmailmaa. Miksi olla avioliitossa? Omistamisesta ei ollut kysymys. Toivon mukaan aviomieheni ei koskaan sekaannu noin idiootteihin;)
no, luetun ymmärtäminen? Mitenkä vaimo on kolmas? Eikö kolmas ole avioliiton ulkopuolinen? Tokkopa ymmärrät avioliitosta mitään tai yleensä mistään mitään.
jos naimisissa/avoliitossa olevalla ihmisellä on suhde johonkin muuhun ihmiseen kuin omaan puolisoonsa, niin eikö silloin siinä suhteessa ole tämä ihminen ja se, johon suhde on. Avio/avopuoliso ei liity siihen suhteeseen millään lailla. Eihän? Sitten tietysti on se toinen, "virallinen" suhde, johon taas sillä ns. toisella ei ole mitään osuutta.
Jotkut ihmiset pystyvät ylläpitämään kahta tai jopa kolmea suhdetta yhtä aikaa. Itse en siihen pystyisi, tai ainakin nyt luulen niin. Mutta mikä minä olen muita tuomitsemaan...
Millaisen toisen naisen soisit miehesi valitsevan? Jonkun samanlaisen kuin sinä? Kauniimman? Nuoremman? Fiksumman? Suvaitsevamman?
mutta minun tietääkseni ja lain mukaankin avioliitto/avoliitto on kahden kauppa, ei kolmen, neljän jne...Toki muualla maailmassa voi ottaa vaimoja useita, mutta Suomessa se on rikos. Eli naimisiin menessäni minä tiedän, että avioliittoon kuuluu kaksi, joten jos homma muuttuu, niin totta helvetissä se kuuluu minulle. Kuinka mieheni voi mennä panemaan kolmatta, koska meillä on sopimus avioliitosta? Eikö minun kuuluisi tietää asiasta, jos sopimusta rikotaan?
Todella yksinkertaista, kun halutaan nähdä asiat, siten kun ne on.
idiootteihin. Jos löytää paremman, on aivan varmasti vapaa lähtemään. Miehelleni toivon parasta;)
sentään fiksujakin ihmisiä! Hyvä! Verrattain simppeliä. Näinhän se menee mutta eräiden äly ei vaan riitä.
että kun osoittelee toisia sormella ja nimittelee, niin osa sormista sojottaa omaan napaan. Eipä tuo omakaan artikulointisi kovin korkeaa tasoa osoita... Mutta ehkäpä miehesikin on tasoisesi, toivottavasti olette siis ansainneet toisenne.
artikulointini? Ota lääkettä harhoihisi, sillä tuskin olet kuullut puhettani;)
yleissivistys kohdallaan, tietäisit, ettei kyse ole vain puheesta - vaan selkeäsanaisuudesta, sujuvasta tekstintuottamisesta. Capiche?
Besserwisser, jee!
katsonut muutaman Sopranon liikaa, käyttämällä Italian 1940-luvun slangisanaa.
Ainahan sopimuksen tehnyt on vastuussa tekemästään sopimuksesta. Siitä, että sopimus pitää - tai jos ei pidä, siitä asiasta kertomisesta. Jos mieheni pettäisi minua, en todellakaan halua, että siitä kertoo minulle se toinen nainen, sisko, työkaveri tai naapuri. En ole varma haluanko tietää ylipäätään koko asiasta, mutta jos sen joku kertoo, niin se on mies.
Jos taas pettäisin miestäni toisen miehen (tai naisen) kanssa, ei minulla olisi mitään asiaa hänen puolisolle.
Jokainen vastaa tekemistään itse. Jos minua petetään, katson kyllä ensimmäisenä peiliin. Ja kaikkein pahiten ihminen pettää itseään.
en ole katsonut ainuttakaan jaksoa ko sarjasta. Jos sinäkin olisit kuluttanut aikaasi muuhun kuin ko sarjaan, esim ollut hereillä koulun äidinkielen tunnilla, luulisit vähemmän ja kenties tietäisit enemmän. Jos se tekee ihmisestä besserwisserin, että pohjaa puheensa faktoihin ylenmääräisen luulemisen sijaan, mieluummin miten vain.
avoliitto ei ole yhtikäs mitään... Mikään ei estä pitämästä useampaa avovaimoa tai avomiestä, jos rahkeet piisaavat. Ja näitähän löytyy... Todella yksinkertaista, kyllä!
vaikka mies jätti mut tosi rumasti, töykeästi, hyvää jatkoa toivottamatta. Sydämeni särkyi; ei sen vuoksi,että suhde päättyi, vaan sen vuoksi, miten hän minua kohteli. Jätettyään ei vastannut yhteenkään viestiini. Ihmettelen näin jälkeenpäin, miksen huomannut aiemmin, millainen hän on, mutta ihastuneen lasien läpi ei sellaisia ikäviä asioita huomaa. Jotenkin tuntuu kuin paha olisi mua koskettanut. Kylläkin sen ansaitsin, mutta toki miettii, miksei mies joudu maksamaan mitään hintaa, vaan porskuttaa tyytyväisenä..? Katson kuitenkin niin, että oma virheeni ja virheistä yleensä maksetaan joku hinta.
samat fiilikset täällä, juuri noin ajattelen.
Jätä kaikki miehen lähettämät textarit talteen, paras todistusaineisto.
Sano hänelle että, ellei hän jätä sua rauhaan, teet tutkintapyynnön poliisille kotirauhan rikkomisesta ja tarvittaessa voit kertoa näyttäväs viestit vaimolle.
Itsellä kävi niin että mies kärysi. Tyhmä vaimo uskoi miehen selitykset ettei mitään ole ollutkaan! Vielä jatkuu....
Ja kaikki kiihkeät textarit tallessa! Jos puh. ei ole tilaa kaikille niin onhan noita muistikorteja ja -tikkuja.
Olen muutaman kuukauden tapaillut varattua miestä. Itse olen sinkku. Tällä hetkellä suhde sopii minulle mainiosti. Pidän miehestä, mutten kuitenkaan kuvittele vaaleanpunaisia unelmia yhteisestä elämästä. Olen hänelle sanonutkin, etten usko, että meidän suhteesta edes tulisi mitään, vaikka hän eroaisi, koska en voisi häneen todennäköisesti luottaa näiden tempauksien jälkeen. Epäilisin joka kerta, kun hän jäisi "ylitöihin" tai lähtisi käymään ostoksilla löytämättä mitään.
Miksi sitten suostun tähän? Kaipaan läheisyyttä, hellyyttä, fiksuja keskusteluja ja saan niitä häneltä. En koe asiasta huonoa omaatuntoa, se mitä tapahtuu miehen ja minun välillä on minun puoleltani ihan minun oma asia, miehen oma asia taas on kertooko hän koskaan vai ei. En tunne hänen vaimoaan, enkä haluakaan tuntea. En koskaan aijo häntä käräyttää, ellei vaimo sitten jostain saa minun puhelinnumeroani ja soita minulle itse. En silloin lähde valehtelemaan.
Lähipiirissäni tiedän vain muutaman pitkän parisuhteen, joissa ei ole petetty, surullista.
ja minä. Sopii minulle.. Jos joskus löydät oikean parisuhteen, niin toivon todella , että tulee joku minä kuka aloittaa miehesi kanssa salasuhteen. Katsotaan sen jälkeen, miltä tuntuu...
Eihän sitä kukaan sen mihen kanssa väkisin suhdetta aloita, itse olen ollu se ketä petettiin ja miestäni ei kyllä kukaan väkisin siihen pakottanut. Onko tämä joku ikuisuus kysymys ja syyllisen etsimistä. Kyllä se on aina se pettäjä joka on syyllinen jokainen vakituisessa suhteessa elävähän itse päättää pettääkö vai ei. Sitä vain pitää jokaisen itse miettiä lähteekö varatun mukaan ja jokaisen vaimon itse miettiä jatkaako tällaisen ihmisen kanssa. Toisille se käy toisille ei, ei se pettäminen siihen lopu, että syyllistetään niitä "kakkosia", niitä tuntuu aina tulevan uusia vaikka joku näistä lopettaisikin suhteen.
mist'ä näitä löyhä moraalisia kakkosia aina riittää. Edes itseään eivät arvosta.
Itse olen neljättä vuotta suhteessa ukkomieheen. Aivan ihanaa on joka kerta kun tavataan, mutta, silti en halua tästä miehestä itselleni uutta miestä. Nautin yksinolemisesta ja välillä kaksinolemisesta. Intohimo on uskomatonta, kaipaus, toisen odotus vahvistaa halua. Arvostan tätä ihmistä omana itsenään vailla turhia odotuksia. Totuus kuitenkin on että mies pettää, valehtelee, laittaa perheensä rahoja toiseen naiseen. En haluaisi vaihtaa osia hänen vaimonsa kanssa. Kiinni hän on useita kertoja jäänyt aivan itse, vaimo haluaa uskoa selitykset ja lupaukset muutoksesta, ymmärrän kyllä häntäkin, julkisivu, omaisuus, lapset, mukava elämä taloudellisesti. Itse en uskoisi pystyväni moiseen. En tiedä olenko täysin kykenemätön parisuhteeseen vai eikö vain sitä oikeaa ole tavannut. Olen ollut liitossa, ihan ok, mutta onnellisempi olen itsenäisenä ja aika paljon yksin aikaani viettävänä. Paljon on asioita joita haluan tehdä rauhassa, harvoin kaipaan toisen ihmisen läsnäoloa, siksi kakkosena olo sopii minulle hyvin. Käräyttämisessä en näe järkeä kun en hänen halua erota ja se vaikeuttaisi tapaamisiamme.
ikuisuuskysymys: mistä näitä Täydellisiä Ykkösiä riittää? Osaavat todellakin arvostaa itseään...
Vai osaavatko - jakaa nyt mies jonkun likaisen luntun kanssa ja käydä täällä haukkumassa munahaukkoja...
todennäköisesti olet jo jonkun kakkonen. Näinhän se useasti menee. Pettäjä on toki syyllinen mutta aivan yhtä syyllinen on kakkonen, joka tietoisesti lähtee varatun matkaan. Joten se siittä syyllisyydestä. Eiköhän sitä syyllisyys asiaa ole täällä puitu pilvin pimein. Itse en millään muotoa ymmärrä tietoisesti varatun matkaan lähtemistä. En mistään selityksestä.
laukaus arviostasi. Ja munahaukat vois hävittää;)
viäntää? Kun näitä palsoja lukee, niin aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta pettäminen on Täydellisen Ykkösen mielestä sen vittumaisen luuska-kakkosen syytä ; tämä tulee ja vie kiltin ja viattoman perheenisän väkisin Täydellisen Ykkösen vierestä. Ja sitten täällä vielä ähätellään, että miehestä ei päästetä irti kun niin on hyvin asiat ja kulissit ja mies ei vaan millään vaimokultaa jätä... Sekö on itsensä arvostamista? Todellisuuden pakoilemista lähinnä.
mitä viennät. Taidat olla luuska-kakkonen, eikö? Vai miksi noin kauhea älämälöö:)
Asiaa....
..siis tuo Roetron tykitys... ;)
Et ole tavannut sitä oikeaa, etkä tapaakkaan kun olet kieron ja valehtelevan ukon koukussa.
Et arvosta edes miestä, näet mikä hän on miehiään, pettävä valehteleva ukko, mutta silti ukko kelpaa sinulle. Et siis edes arvosta itseäsi.
Kun tarkasti mietit, olet samanlainen kuin tuo mies, pettävä ja valehteleva,koska tiedät miehen olevan varattu ja perheellinen.
Käytät perheen rahoja,ukko sinuun, ja elät perheen elämää siivellä,vapaamatkustajana.
Ymmärrän näkökantasi, kyllä, en ehkä tapaa sitä oikeaa koskaan, mutta kaksikymmentä vuotta sitten olen eronnut enkä kaipaakkaan toista koko ajan vierelleni, en kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa arkielämääni.
Vuosia sitten olen päättänyt elää yksin, en yksinäisenä. Siinä olet väärässä ettenkö arvoistaisi tätä miestä saatikka itseäni. Kaikilla ihmisillä ei vain ole sama arvomaailma ja moraali kuin muilla. En pode huonoa omaatuntoa miehen ajan ja rahankäytöstä, se kuuluu miehelle. Me teemme toisemme hetkeksi onnellisiksi ja nautimme toisistamme, tyydytämme toistemme hellyyden ja läheisyyden ja seksuaalisuudentarpeemme. Ja kun se aikanaan loppuu meidän väliltämme, uskon meidän molempien etsivän itselleen toisen ihmisen joka nämä tarpeet täyttää. Siksi en edes pode huonoa omaatuntoa miehen perheen vuoksi, vaikka se en olisi minä, se on joku muu, minusta se ei ole kiinni pettääkö mies vaimoansa vai ei.
samaa mieltä munahaukoista. Mukavaa, että on jollain moraalia!
nyt sitten ja vähän viennellään... Ei, en ole luuska-kakkonen - vaan vittuuntunut ikisinkku, kerran eronnut miehen pettämisestä johtuen. Tämän vuoden aikana olen omakohtaisesti saanut kuunnella kaveripiirissä tapahtuneista "pikku episodeista" - juuri samanlaisia tapauksia kuin täältäkin voi lukea. Täydellinen Ykkönen uhoaa Pyhää Vihaa kakkoslumpulle, miestä on viety väkisin jne... Eroa ei tule, koska kaikki on kuitenkin NIIN hyvin, mies rakastaa ja katuu ja plaa plaa plaa... Ja sama saamarin älämölö jatkuu, kun ei asioita noin vain pöydältä pyyhitä. No: kukin tavallaan, alkaa vain mättää ihmisten mustavalkoisuus.
Ja jos palataan tuohon omaan pettämiskokemukseen... Vaikka se olikin elämäni vittumaisinta aikaa tähän mennessä, en minä sitä paskaa kakkosen syyksi pistänyt enkä pistä. Isoin "syntinen" oli tietysti petollinen mies, mutta olipa minussakin "puoleni"... Vaikka kotona oli "kaikki periaatteessa ok", oli talot ja autot, oli suht laadukasta seksiäkin (omasta mielestäni), oltiin välillä kaksin vknloppu lasten ollessa mummolassa... Niin silti siinä oli rako toisen naisen tulla, yhteinen harrastus johti kaikenlaiseen muuhunkin. Mies on yhdessä tämän kakkosensa kanssa tänä päivänä, tapahtumista on viitisen vuotta. En ole erityisen katkera, ei maailma yhteen mieheen kaadu. On hoitanut velvollisuutensa lapsien suhteen hyvin, sillä saa jo paljon anteeksi. Itse olen päätynyt pitämään miehet käsivarren mitan päässä elämästäni, niin on hyvä. Jossei ole iloa parisuhteesta, niin ei surujakaan. No, meni nyt paatostelun puolelle... Whatever. Parempaa Tulevaa Vuotta!
Olen kakkonen tai rakastajatar tai luuska tai mikä vaan.
Minulla on suhde naimisissa olevan miehen kanssa, en vienyt väkisin,
en edes houkutellut.
Tanssiravintolassa tavattiin ihan normaalisti tanssien merkeissä.
Sovittiin uudestaan samaan ravintolaan tapaminen kuukauden päähän.
Nyt on yhteisiä hetkiä ollut jo 3v ajan ja niitä on vietetty tanssien ja muunkin mukavan merkeissä.
Tiesin että mies on varattu ja hän tarkisti olenko minä varattu, en ole varattu ja mies olisi toivonut löytävänsä varatun kun ei ole niin isoa riskiä kiinnijäämisen takia.
Minä en aio kertoa hänen puolisolleen, en haaveile meidän enevän koskaan vakituisesti yhteen-
Me olemme kaksi aikuista joilla on tarpeita ja pidämme toisiamme hyvänä, se riittää.
Kukaan ei voi toista aikuista omistaa eikä vahtia tekemisiä.
Itseään kiusaa jos niin tekee!
...oisko niin, et kakkonen on aina loppupeleissä ykkönen...
itselleen uskotella olevansa se ykkönen. Ongelma onkin se, kuka niistä kakkosista on se ykkönen?
Miksi pitää sijoittua? Tärkeä ihminen toiselle, se riittää.
NÄIN TEEN AINAKIN MINÄ, JA VAIMONAKAAN EN KUVITTELISI OMISTAVANI!
TÄLLÄ HETKELLÄ OLEMME TOISILLEMME TÄRKEÄT JA KOROSTAN SANOJA TÄLLÄ HETKELLÄ-
HUOMISESTA EI TIEDÄ KUKAAN VIELÄ SANOA MITÄÄN.
EN KOE KILPAILEVANI VAIMON KANSSA.
TARPEEMME TÄMÄN MIEHEN KOHDALLA EIVÄT VARMAANKAAN OLE SAMANLAISET.
MINÄ OLEN YKKÖNEN SILLÄ HETKELLÄ KUN OLEN HÄNEN SYLISSÄÄN JA SAAN KAIKEN HELLYYDEN JA HUOMION, VAIMO YKKÖNEN OLKOON KUN MIES KOTONA HÄNEN LUONAAN.