Tilanteeni lyhykäisyydessään: Olen seurustellut mieheni kassa 14v lähtien. Nyt olen 27v, naimisissa hänen kanssaan ja yksi lapsi. Näihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Olen tullut petetyksi usean kerran, viimeksi neljä vuotta sitten miehelläni oli suhde toiseen. Minulla on ollut vuosia paha olla, asioita ei koskaan ole selvitetty. Viime syksynä "sekosin". Lähdin laivalle, ja minulla oli yhdenyönjuttu. Tein sen tahallani, halusin kokeilla. Myöhemmin, kun selvisi, että mieheni oli käynyt maksullisissa, kerroin hänelle totuuden reissustani. Seurasi kamala kriisi..jonka jälkeen aloimme aukomaan vanhoja haavoja, selvittämään asioita. Miehenikin murtui täysin, kaikki alkoi loppujen lopuksi näyttää hyvälle. Viime viikonloppuna menin ulos kavereiden kanssa, tapasin miehen..ihastuin korviani myöten. Mieheni vuoro illanviettoon oli lauantaina, hän ei tullut yöksi kotiin..hyvä selitys kyllä löytyi. Nyt tunnen, etten jaksa enää. Tapasin tämän uuden tuttavuuteteni eilenäveltiin, juteltiin. enää emme tapaa, hänkin on varattu eikä asu Suomessa. Nyt en tiedä mitä teen. Sydän huutaa, että avioero, järki taas käskee odottelemaan..
Kaikki hajoaa=(((
annika
122538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Usko pois kun sanon ettei kannata jatkaa. Ero tuntuu kamalalta ajatella nyt, mutta kun se on tehty on huomattavasti helpompi hengittää ja olla. Tiedän, että tilanne jossa elät nyt, aiheuttaa sinulle jatkuvaa ahdistusta ja tuskaa. On mahdotonta elää suhteessa, jossa joka kerta kun toinen lähtee ulos yksin joutuu yön miettimään tuleekohan se kotiin vaiko ei. Eroon liittyy aina vaikeita asioita, kuten lapset, velat, asunto, omaisuude jako jne. Pidä kuitenkin mielessä, että lapsia lukuunottamatta se kaikki muu on vain materiaa. Mikäli pääsette lasten huoltajuudesta hyvään sopuun ja välinne pysyvät kohtuuhyvinä kaikki muu kyllä aina järjestyy. Itse lykkäsin monta vuotta samoista syistä päätöstä ja kun sen lopulta tein muuttui elämäni huomattavasti paremmaksi. Löysin ilon uudestaan elämääni (kuulostaa kornilta, mutta totta se on).
Ai niin olen muuten mies.
En tiedä edes miksi kirjoitan. Kaikki on niin säpäleinä. En jaksaisi mitään. Haluaisin vaan nukkua. Nytkin itkettää, työkaverit varmaan huomaa=( Luulen, että mies tekisi eron hankalaksi, ja pelkään ihan kamalasti yksinolemista..En tiedä todella miten selviän tästä..en ole koskaan ollut yksin=(
Sehän se siinä pelottaakin. Kun itse erosin olin ollut suhteissa/avoliitoissa yli 15 vuotta peräkkäin eli en ikinä yksin. Nyt olen ollut yksin (lapseni kanssa) puolitoistavuotta ja olen huomannut, että se on todella mahtavaa. Tuntuu todella vapauttavalta pitää huolta vain lapsesta ja omasta itsestään eikä tarvitse murehtia koko ajan jonkun toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Ja jos puolisosi uhkaa viedä sinulta lapsesi ei sinun tarvitse sitä murehtia. Suomalainen yhteiskunta ei isälle huoltajuutta myönnä lukuunottamatta tapauksia, joissa äiti on syystä tai toisesta täysin kykenemätön hoitamaan lastaan, siis puhutaan mielenterveysongelmista, alkoholismista tms. Esim. raha ym. asiat eivät vaikuta. Paikkakuntasi oikeusaputoimisto auttaa sinua varmasti mikäli sellaista apua tarvitset. Sinun on myös tiedostettava, että jatkuva huonovointisuutesi vaikuttaa ahdistavasti myös lapseesi. Lapsella on huomattavasti parempi olla vaikka vanhemmat olisivat eronneet kuin, että asuvat väkisin yhdessä ja lapsi vaistoaa ja yrittää selvitä ja selvittää teidän välillä/välejä. Lapsen on saatava olla lapsi. Älä pelkää yksinoloa, puoli vuotta erosi jälkeen maailma näyttää paljon paremmalta ja ihmettelet, että miksi näin kauan odottelin.
Siinäpä sitä taas tuli neuvoa yh-äiteeltä... älä viitsi puhua lasten edusta, lapsen etu on aina se että hänellä on molemmat vanhemmat kotona.
Jos äiteen hamosessa polttelee niin sitten polttelee, ei siihen tartte lapsosia selitykseksi vetää.
Terveisin Teitä yh-äitejä hoitoina useampiakin,sekä myös varattuja rouvia, aina samat jutut ja oikeesti vaivana vaan oikean uroksen suoron puute..:)
Enpä usko että saat provosoitua ketään..niin kovasti hakoteillä olet. Mutta keväistä päivänjatkoa sinullekkin=)
Olen itse ollut 12 vuotta ensi rakkauteni kanssa.KAikki on mennyt jo yli viisi vuotta tosi hyvin ja meillä on kaksi lasta.Ensi kesäksi suunnittelimme häitä´.Kaikki oli varattu ja järjestetty.Päivä hääpuvun hakemisen jälkeen mieheni sai tekstiviestin työkaveriltaan josta selvisi että niillä on jotain vireillä.Mitään seksuaalista ei ole vielä tapahtunut koska juttu oli vasta alussa, eikä mieheni osannut varoa että tälläistä viestiä olisi voinut tulla.Kuitenkin he olivat jo keskenään puhuneet tunteisttaan.Mieheni valehteli koko sen ajan kun yritin tätä asiaa selvittää.Nyt hän on vihdoin kertonut mitä on tapahtunut, mutta luotto on jo mennyt.Nainen on myöntänyt tuntevansa halua miestäni kohtaaan, mutta hänen miehelle ei saa kertoa.Mieheni mielestä hän ei ole pettänyt koska itään fyysistä ei ole tapahtunut.Pitääkö mun kestää että hän on jatkossa päivittäin tämän naisen kanssa tekemisissä?Nuorimmaisemme on vasta 9 kk vanha.En tiedä pitäisikö erota kun mies ei suostu vaihtamaan paikkaa, eikä nainenkaan.Kyseessä on kuulemma niin hyvä työryhmä.Olen ihan rikki.Mielipiteitä??
malttia ja harkintaa, kuin pikaista eroa, koska olette kumminkin viimeaikoina keskustelleet ongelmista, eihän tilanne heti korjaannu vaikka kissa pöydälle nostetaankin.
Miksi käytte eri aikaan ulkona tuulettumassa?
Se ei ole paras tapa korjata suhteen ongelmia.
Teille on tullut todellinen arki ja en tiedä yhtään liittoa, jossa niin ei olisi käynyt.
Ainoa asia, joka auttaa, on keskustelu. Syyttely ja vanhojen kaivelu ei auta. Voisitteko vain istua ja kertoa omista tuntemuksista ilman riitaa.
Kerro mitkä ovat sinun pelisääntösi, joiden kanssa haluat jatkaa. Kuuntele myös hänen pahaa oloaan. Käytä asiantuntijan apua, jos mahdollista, taistella kannattaa, varsinkin jos perusasiat on kunnossa eli ei väkivaltaisuutta, alkoholismia yms.
Tästä ihastuksesta vain, että jos on huono olla, kaikki ystävälliset ihmiset tuntuvat aarteilta.
samassa veneessä,minä olen ollut yli kaksikymmentä vuotta naimisissa ja nyt mietin miltä elämä tuntuisi elää yksin.Lapset on aikuisia melkein ja omaa aikaa on nyt liikaa.Minun mies on muuten hyvä ja huolehtivainen mutta välillä alkohooli maistuu liian hyvältä,jos menen ulos tai ystävien luo yksin niin varma on että mieheni menee myös.Ravintolaan ja tanssimaan vaikka hän ei edes pidä tanssimisesta ja varma on että tulee vasta aamulla tai seuravana päivänä kotiin,mutta selitys on niin helppo ´olin niin humalassa en muista mitään tapasin jonkun kaverin ja mentiin hänen luokse´.Ja viime kerralla jäi kiinni kun naisystävä hermostu kun hän ei ottanut yhteyttä kun minä peruin menoni,ja soitti miehelleni aamulla,vastasin mieheni puhelimeen kun hän oli vielä niin huppelissa.Kehtasi vaan pyytää että antaisin puhelin miehelleni kun hänen pitää saada tietää pitääkö se paikkaansa mitä mieheni oli luvannut hänelle.
Mieheni lupasi että ei tapaa enään naista ja anteeksi,ja niin se asia oli pois pyyhitty minun mieheni mielestä.
Viimeksi kun hän joi niin hän syytteli minua että minulla on joku mies,ja että hän ei halua elää näin kun vaimo torjuu häntä hän haluaa naisen.
Mutta kun on selvinpäin niin kaikki on ihan hyvin hänen mielestä ei puhu asioista on vaan.
Annika minuakin pelottaa en ole koskaan elänyt yksin ja mieheni on hoitanut kaikki juoksevat asiat minä vaan lapset ja kotia.
Mietin joka päivä mitä pitäisi tehdä mieheni ei ole ilkeä ja ostaa minulle kaiken mitä haluan on huomaavainen kohtelias hyvän näköinen ja hyvä isä,mutta minä jähmetyn jos hän yrittää lähestyä tulee vaan tunne että vertaa minua niihin toisiin.
Elämä on tosi vaikea tällä hetkellä ja itku on herkässä vaikka kevät tulee ja kaikki pitäisi olla hyvin.
Hyvää kevättä sinulle ja toivon että löydät sen oikean ratkaisun.
tämä ei olekkaan niin "harvinaista" kuin kuvittelin. Asiasta on vaikea puhua, koska aina kuvitellaan, että haaveilen jatkuvasti muista miehistä jne. näin ei kuitenkaan ole, ja jos eroan, en todellakaan ota uutta miestä riesakseni. Tuntuu, että ainoastaan silloin jos mies hakkaa tai ryyppää, on oikeus myöntää epätoivo. Se että rakkautta ei riitä, ei ole hyväksyttävä syy. Nelivuotiaani kysyi eilen, että äiti miksi olet aina niin surullinen? Niin, kuvittelen ettei lapsi huomaa, mutta taidan olla väärässä. Joku kirjoitteli arjen tulemisesta..uskoisin kyllä, että arki on meille tullut jo ajat sitten, olemme kuitenkin olleet yli 10vuotta yhdessä. Joskus oli aika, jolloin nautin suunnattomasti arjesta. Mieleni on todella sekaisin..nyt kun mieheni on poissa kotoa, mietin, että ehkä kaikki järjestyy. Kun hän astuu ovesta sisään tulee myös ahdistus. Enpä tiedä, mikä sitten on oikea ratkaisu, ja onko onnea oikeasti edes olemassa?
Hyvää jatkoa myös sinulle Meri
Itse olen vähän vastaavassa tilanteessa... Ollaan oltu 7 vuotta yhdessä, tuntuu että arkikin on ollut jo jonkin aikaa. Tämän lisäksi vaimoni petti minua toisen miehen kanssa. Halusin olla vähän aikaa yksin, vaimoni muutti muualle. Nyt parin päivän jälkeen olen huomannut, että olo on selvästi helpottanut. Aion asua edelleen yksin ja miettiä asioita. Luulen että minun pitää olla yksikseni jonkin aikaa, sitä kautta löydän ratkaisun, haluanko jatkaa suhteessamme. Mutta älä pelkää yksinoloa, minulla se on ainakin vain parantanut oloa.
Uskon että onnea on olemassa...
Hyvää jatkoa ja rohkeutta tehdä päätöksiä, sitä kautta löytyy myös vastauksia...
Aamulla menin tapaamani miehen hotellihuoneeseen, ja petin miestäni. Mulla ei ole mitään tunteita kehenkään, olen pettänyt ennenkaikkea itseni. Olo on turta..Miten voin enää jatkaa, en kai mitenkään.