Haluaisin kertoa omasta tilanteestani hieman siinä toivossa, että saisin mahdollisesti apua tai neuvoja tai ulkopuolisen näkemystä asiaan. Osittain jopa yllätyksekseni ja ilokseni löysin tältä palstalta ainakin muutaman hyvin samankaltaisen kertomuksen, josta sain paljon voimia. En olekaan tilanteessani yksin.
Olemme siis mieheni kanssa olleet yhdessä 6 vuotta. Olemme molemmat iältämme kahdenkympin puolivälissä, olemme siis tavanneet nuorina. Tämä on minulle ensimmäinen seurustelusuhde, ja olen mieheni lisäksi harrastanut seksiä vain muutaman muun miehen kanssa. Miehelläni on ollut ennen minua yksi suhde, mutta hänkin on lisäkseni ollut vain muutaman naisen kanssa. Kokemuksia ei yksinkertaisesti ollut ehtinyt kertyä ennen tätä suhdetta.
Suhteemme oli aluksi todella intohimoinen ja pari ensimmäistä vuotta seksielämä oli todella hyvä. Yhteen muuttamisen jälkeen sitten seksi alkoi pikkuhiljaa hiipua. Viimeiset pari vuotta seksiä on ollut todella vähän! Jotenkin en vain halua miestäni enää samoin kuin ennen. Luulen että jonkinasteista kyllästymistä aina samaan seksiin ja ihmiseen on molemmilta puolilta, mutta erityisesti minun osaltani. Pidän miestäni edelleen todella komeana ja kaikin puolin haluttavana, mutta jotenkin pitkä suhde ja elämän arkipäiväistyminen on vienyt suhteesta intohimon. Mieheni jaksoi jossain vaiheessa vielä yrittää, mutta luultavasti koska useimmiten torjuin hänet, hän lopetti yrittämisen jossain vaiheessa. Nyt pitkään olemme olleet tässä tilanteessa, eikä kumpikaan ole tehnyt asian eteen mitään. Seksin puute on kuin vaaleanpunainen elefantti huoneessa, tiedostamme asian molemmat erittäin selvästi, mutta siitä ei vain puhuta. Asiasta puhuminen tuntuu todella vaikealta ja ehkä jopa jollakin tasolla nololta. Olen miettinyt nyt paljon asiaa, ja seksi ei tunnu hänen kanssaan mitenkään vastenmieliseltä. Ei ole kyse siitä, ettenkö voisi harrastaa hänen kanssaan seksiä. Minun ei vaan tee sitä erityisemmin mieli. Seksi, kun sitä on, on ihan nautinnollista ja hyvää. Aina kun saamme sen aikaseksi tuntuu, että tätä pitäisi tehdä useamminkin. Seksi tuntuu kuitenkin hieman siltä, kuin harrastaisi seksiä ystävän kanssa. Jollakin tasolla se tuntuu ikään kuin hieman väärältä tai epäluonnolliselta. Eläimellinen palo ja toisen haluaminen on kadonnut jo kauan sitten.
Muilta osin sanoisin, että suhteemme on hyvä ja onnellinen. Emme olisi näin kauaa olleet yhdessä, jos toisen kanssa ei olisi hyvä olla. Viihdymme toistemme seurassa ja haluamme elämältä pitkälti samoja asioita. Olemme suunnitelleet häitä, lapsia ja omakotitaloa jne. Tietysti huonojakin puolia suhteessa on. Miehestäni puuttuu paljonkin sellaista, mitä toivoisin kumppanilta. Eniten minua häiritsee ehkä se, että hän ei ole niin kypsä kuin toivoisin. Hän on muuttanut kotoaan suoraan minun kanssani asumaan, eikä ole koskaan oppinut itsenäistymään tai hoitamaan omia asioitaan. Olen tavallaan ottanut suhteessamme äidin roolin, neuvon miten hänen tulee tehdä asioita ja pidän huolta että hän yleensä ottaen hoitaa omat asiansa. Myös tämä on syönyt paljon suhdettamme, sillä jotenkin minusta ei tunnu, että hän olisi tasavertainen kumppani. Mielestäni aikuisen miehen tulisi osata tehdä kotitöitä myös itsenäisesti sekä olla muutenkin elämässä oma-aloitteinen, mutta meillä kaikki tehdään aina minun aloitteestani ja minun ohjeitteni mukaan. Mieheni ei myöskään ole millään tavalla romanttinen eikä pidä hellyydenosoituksista, varsinkaan julkisista sellaisista! Sängyssä kyllä nukumme sylikkäin, mutta siinä se onkin. Hän ei halua suudella tai suukotella tai sanoa kauniita sanoja. Tähän on todettava, että tietysti tiesin mieheni olevan tällainen jo alussa. Silloin ne vain eivät tuntuneet suurilta puutteilta. Tietysti hän myös silloin huomioi minua enemmän kuin nykyään. Nyt minusta on alkanut tuntua, että olen saattanut suhteen alussa tehdä liiankin monta kompromissia, ja nyt vuosien saatossa ne alkavat vasta kalvaa. Myös oma itsenäistymisen puutteeni vaivaa. En ole koskaan asunut yksin ja saanut toimia täysin itsenäisesti. Olen kasvanut aikuiseksi mieheni kanssa ja määritellyt itseni aina suhteemme kautta, koko aikuisikäni on ollut vain "me sitä, me tätä". Tuntuu, että olen kadottanut itseni jonnekin suhteeseemme, ja kulkenut vuosia kuin side silmillä ajattelematta mitään. Nyt tuntuu kuin olisin herännyt pitkästä unesta ja kun katson ympärilleni, en tunnista itseäni mistään enkä käsitä miten olen päätynyt tähän tilanteeseen missä nyt olen. Eniten pelkään ehkä sitä, että suhteemme on muuttunut vuosien saatossa enemmän ystävyydeksi, ja että olemme yhdessä vääristä syistä. En oikeastaan haluaisi olla yksin. Toisen kanssa on hyvä ja turvallinen olla, ja on ihanaa kun voi jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.
Pitkä suhde muuttunut ystävyydeksi?
25
7499
Vastaukset
- Erota vai ei?
Erityisesti muutaman viime vuoden aikana olen alkanut myös ihastua muihin miehiin. Haaveilen seksistä heidän kanssaan ja mietin millaista elämä olisi toisenlaisen kumppanin kanssa. Yleensä ottaen kaipaan todella paljon seksiä ja intohimoa. Minua on suhteemme alusta asti ahdistanut kaikkein eniten se, etten ehtinyt kokea enempää seksiä muiden miesten kanssa. Olen kuitenkin ollut suhteessamme tyytyväinen ja ajatellut, että tätä haluan elämältä. Olen ajatellut, että kokemusten puute ei ole riittävä syy erota. Olen tehnyt sen virheen, että vaikka suhde on epäilyttänyt, olen vain puskenut eteenpäin kuin juna. Olemme tehneet ratkaisuja, jotka ovat sitoneet meitä koko ajan enemmän toisiimme. Nyt on kuitenkin iskenyt paniikki. Tätäkö loppuelämäni on? Eikö mitään muuta enää koskaan tule? Voisiko minulle olla tuolla jossain jotain parempaa tai sopivampaa? Minusta on alkanut tuntua, että jos lähden tästä suhteesta, se pitäisi tehdä nyt tai ainakin pian. Mitä enemmän sitä siirrän, sitä enemmän olemme kiinni toisissamme. Jo nyt tuntuu siltä, että eroaminen olisi aivan suunnattoman vaikeaa, lähes mahdotonta. Eroaminen toisesta, jota rakastaa syvästi ja josta välittää, tuntuu maailmanlopulta. Minulle jäisi hirveä syyllisyys että hylkään hänet ja jätän oman onnensa nojaan. En kuitenkaan haluaisi tehdä sitä virhettä, että menemme naimisiin ja saamme lapsia, ja tämän jälkeen päädyn kuitenkin samaan ratkaisuun. Silloin satuttaisin häntä ja itseäni vielä enemmän.
Sain vihdoin puhuttua miehelleni näistä ajatuksistani, mikä auttoi todella paljon. Hän suhtautui uskomattoman ymmärtäväisesti, mutta ei itse koe samalla tavalla. Hän on onnellinen suhteessamme, eikä missään nimessä halua erota. Kysyin häneltä, miten hän kokee seksin puutteen, eikö se häiritse häntä. Hän kuitenkin sanoi, ettei asia ole hänelle niin tärkeä, että sen takia ikinä haluaisi erota. Hän sanoi asian tietysti vaivaavan häntä, mutta hän on kuulemma ajatellut sen olevan vain jonkinlainen vaihe suhteessamme, joka menee ohi. Olen itsekin kyllä joskus ajatellut näin, mutta kuinka pitkä vaihe sitten on kyseessä, ja onko se kuitenkaan normaalia? Voiko intohimo vain yhtäkkiä palata näin pitkän tauon jälkeen, varsinkaan tekemättä mitään radikaalia muutosta, esim. että eroaisi vähäksi aikaa? Itsestäni se ainakin tuntuu todella epätodennäköiseltä, että kaikki vain voisi korjaantua itsestään. Lisäksi minusta tuntuu, että olen liian nuori elämään näin kaverillisessa suhteessa. Ymmärrän täysin sen, että intohimo ainakin suurimmalla osalla pareista hiipuu aikanaan. Eikö sen kuitenkin pitäisi tapahtua vasta myöhemmällä iällä, edes lasten tekemisen jälkeen? Miten niitä lapsia edes tehdään, jos seksiä ei ole? Kaiken lisäksi koen olevani kaunis ja haluttava nainen. Tiedän, että minulle ei olisi vaikeaa löytää seuraa. Enemmän pelkäänkin sitä, että en löytäisi enää uutta elämänkumppania, vaan jäisin yksin. Tiedän, etten ole yksineläjä. Hetken aikaa voisin jopa nauttia siitä ja se voisi tehdä hyvää, mutta ei lopullisesti. Tiedän myös haluavani lapsia, ja tämän takia aika on rajallinen. Myös tästä syystä koen biologista painetta, että tekisin lapset joko nykyisen (hyvän) miehen kanssa, tai sitten nyt olisi jo korkea aika alkaa etsimään uutta kumppania, jos sellaisen haluan löytää tarpeeksi ajoissa.
Suurin ongelma kuitenkin on, että rakastan miestäni aivan valtavan paljon ja haluan hänelle pelkkää hyvää. Viimeinen asia mitä haluaisin tehdä, olisi millään tavalla loukata häntä. Hän on todella ihana, kiltti, luotettava ja kunnollinen mies. Parempaa ei varmasti helpolla löydä, jos ollenkaan. Hänen kanssaan minun on hyvä ja turvallinen olla. Miten sellaisesta voisi ikinä lähteä? Mitä jos lähden ja kadun päätöstäni?- Karo**
Kuulostaa niin tutulta - aivan kuin minä olisin itse kirjoittanut tuon tekstin. Olen tismalleen samassa tilanteessa. Mutta tein sen radikaalin ja kammottavalta tuntuvan päätöksen; lopetin meidän suhteen.
Helppoa ei ole. Itketty ja valvottu monta yötä. Tunteet aaltoilee ja joka päivä kadut ainakin hetken päätöstäsi. Mutta sitten kuitenkin tajuat, että tämä on oikea ratkaisu.
Kyllä tämä ehkä tästä. Ehkä aurinko paistaa vielä joku päivä. Tästä alkaa minun uusi elämä. - wild rose
Täällä toinen, jolla takana täysin samanlainen suhde. Ja tein myös saman ratkaisun kuin Karo**, tavarat on pakattu ja huomenna saan avaimet omaan kotiini. Helppoa tämä ei todellakaan ole ollut eikä tule olemaan vielä pitkään aikaan, olimmehan yhdessä yli kolmanneksen tähänastisesta elämästäni, mutta sisimmässäni tiedän, että ratkaisu on oikea ja näin sen pitikin mennä. Suhteen jatkaminen olisi vain rikkonut ja kyynistänyt meidät molemmat. Mukavampaa ja helpompaa olisi tietysti ollut jäädä, mutta lopulta olisin luultavasti vihannut itseäni siitä, etten seurannut sydäntäni.
Voimia sinulle aloittaja ratkaisuusi, oli se sitten mikä tahansa. - Erota vai ei?
Todella ihanaa ja helpottavaa kuulla, että muillakin voi olla samanlainen tilanne. Saisinko kysyä teiltä vielä tarkemmin, oliko seksielämänne suhteen sama tilanne kuin meillä? Yritän kovasti kartoittaa juuri sen asian merkitystä ajatuksissani suhteestamme. Mietin koko ajan, että jos vain tämän puolen saisimme kuntoon, voisin olla mieheni kanssa vaikka loppuelämäni. Löysin jonkun aikaisemman tekstin, jossa kirjoittajalla oli hyvin samankaltainen tilanne kuin meillä, mutta hän valitti suhteen olevan tylsä. Itse en koe näin, vaan teen mielelläni asioita yhdessä ja viihdymme toistemme seurassa. Moni on myös puhunut siitä että häpeää kumppaniaan tai kokee, että heillä olisi erilaiset arvot/toiveet elämältä. Meillä ei tämäkään ole ongelma, vaan kunnioitan häntä suuresti ja olen hänestä kaikin puolin myös ylpeä. En vain jaksa ymmärtää, miksi seksielämälle on kuitenkin käynyt näin. Ja kun tunne ja rakkaus on yhä tallella, eikö seksipuolta mitenkään saisi vielä korjattua? Saisinko myös udella minkä ikäisiä suurin piirtein olette? Vaikuttiko ikä päätökseenne? Minulla on myös pelko, että olen jo liian vanha lähtemään ja aloittamaan täysin alusta (26v.). Vaikka tiedän että todellisuudessa näin ei varmasti ole, en voi tunteelle mitään. Pelkään, että sinkkuvaihe ja kokemusten haku olisi pitänyt hoitaa jo muutama vuosi sitten, ja että en enää löytäisi ketään uutta.
- wild rose
Erota vai ei? kirjoitti:
Todella ihanaa ja helpottavaa kuulla, että muillakin voi olla samanlainen tilanne. Saisinko kysyä teiltä vielä tarkemmin, oliko seksielämänne suhteen sama tilanne kuin meillä? Yritän kovasti kartoittaa juuri sen asian merkitystä ajatuksissani suhteestamme. Mietin koko ajan, että jos vain tämän puolen saisimme kuntoon, voisin olla mieheni kanssa vaikka loppuelämäni. Löysin jonkun aikaisemman tekstin, jossa kirjoittajalla oli hyvin samankaltainen tilanne kuin meillä, mutta hän valitti suhteen olevan tylsä. Itse en koe näin, vaan teen mielelläni asioita yhdessä ja viihdymme toistemme seurassa. Moni on myös puhunut siitä että häpeää kumppaniaan tai kokee, että heillä olisi erilaiset arvot/toiveet elämältä. Meillä ei tämäkään ole ongelma, vaan kunnioitan häntä suuresti ja olen hänestä kaikin puolin myös ylpeä. En vain jaksa ymmärtää, miksi seksielämälle on kuitenkin käynyt näin. Ja kun tunne ja rakkaus on yhä tallella, eikö seksipuolta mitenkään saisi vielä korjattua? Saisinko myös udella minkä ikäisiä suurin piirtein olette? Vaikuttiko ikä päätökseenne? Minulla on myös pelko, että olen jo liian vanha lähtemään ja aloittamaan täysin alusta (26v.). Vaikka tiedän että todellisuudessa näin ei varmasti ole, en voi tunteelle mitään. Pelkään, että sinkkuvaihe ja kokemusten haku olisi pitänyt hoitaa jo muutama vuosi sitten, ja että en enää löytäisi ketään uutta.
Kyllä ainakin minulla on tuo seksielämän puuttuminen ollut yksi tekijä päätöksen teossa. Ei yksistään ratkaiseva, mutta merkittävä. Meillä ei se puoli ollut erityisen kiihkeää alussakaan ja vuosien aikana sekin vähä kipinä laimeni entisestään. Uskottelin aina itselleni, että ei se haittaa, mutta kyllä se vaan haittasi.
Uskon, että teillä voisi vielä olla mahdollisuus korjata asiat, kun kerran tunnepuoli on kunnossa ja rakkauttakin riittää. Meillä ne tunteet olivat jo ehtineet kuolla. Oletteko ajatelleet/oletko ajatellut ottaa yhteyttä parisuhde- tai seksuaaliterapeuttiin? Tehkää se mahdollisimman pian, mikäli koette pystyvänne siihen ja haluatte oikeasti jatkaa yhdessä.
Itse olen 26 v. kuten sinäkin, exä muutaman vuoden vanhempi. En usko, että iällä on tekemistä ratkaisuni kanssa, mutta olen tyytyväinen, että tein sen nyt enkä esimerkiksi vasta kymmenen vuoden kuluttua. En missään nimessä koe olevani liian vanha, tässä on vielä paljon paljon vuosia aikaa mennä, kokea ja etsiä Suurta Rakkautta. - ollakko vai eikö...
löytyy täältäkin sielunsiskosi. Pari asiaa on minun tilanteessani toisin. Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kolme vuotta, seurusteltuamme vuoden päätimme muuttaa yhteiseen kotiin. Rakastan miestäni todella paljon enkä voisi kuvitella elämääni erillään hänestä. Mutta siinä on vain sama juttu kuin sinullakin että vaikka olemme vielä nuoria (19v ja 21v) on seksielämämme lopahtanut melkein täydellisestä. Vaikka seksi ei koskaan ole mitään intohimoista ollutkaan, olen silti siitä nauttinut jonkun verran, ja harrastanut sitä hänen kanssaan mielellään. Nykyää olen yrittänyt vältellä koko aihetta, ollut paljon poissa kotoa, jolloin aikaa seksille ei ole edes jäänyt. Pelkään samoin kuin sinä, jättäväni hänet oman onnensa nojaan jos jätän hänet, pelkään myös sitä että toista yhtä ihanaa ihmistä ei kohdalle satu ja jään yksi, vaikka olenkin omasta mielestäni ihan viehättävä nainen. Kolmanneksi, pelkään myös sitä yksin asumista, koskaan en ole ollut yksin asuja enkä varmaan tule olemaakaan. Avomieheni kanssa on niin turvallinen olla, mutta ollessani näin nuori, toivoisin suhteelta enemmän intohimoa, kaikessa asiassa. Olen, minä myös, yllättäny itseni hiljaisina hetkinä miettimästä että millaista olisi elämä hyvän miespuolisen ystäväni kanssa, huomaan myös itseni kuvittelemasta millaista olisi seksi hänen kanssaan. jos toisaalta toisen kanssa on hyvä turvallinen ja lämmin olla mutta toisaalta suhde on enemmän laskenut sinne ystävyyden tasolle, ja huomaan itseni miettimässä elämää tämän miespuolisen kaverini kanssa. Mitä tehdä? Elämä ilman avomiestäni kuulostaa mahdottomalta ja vaikealta, entä jos jään ikuisesti yksin. Tästä nyt ei taas ollut mitään apua, kunhan jaoin oman kokemukseni asiasta.
- Kamelianainen.
Karo** kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta - aivan kuin minä olisin itse kirjoittanut tuon tekstin. Olen tismalleen samassa tilanteessa. Mutta tein sen radikaalin ja kammottavalta tuntuvan päätöksen; lopetin meidän suhteen.
Helppoa ei ole. Itketty ja valvottu monta yötä. Tunteet aaltoilee ja joka päivä kadut ainakin hetken päätöstäsi. Mutta sitten kuitenkin tajuat, että tämä on oikea ratkaisu.
Kyllä tämä ehkä tästä. Ehkä aurinko paistaa vielä joku päivä. Tästä alkaa minun uusi elämä.oikean ratkaisun. Siis jos olet kypsymätön ihminen ja kykenemätön rakastumaan mieheen. Elät parisuhteessa vain seksin määräilemänä ja et osaa muuntua parisuhteen kaavan mukaan. Sikäli siis teit oikean ratkaisun, kun sinun tulee vielä kasvaa ja oppia suhteista... muuten ratkaisu on väärä.
Löydät itsesi samasta tilanteesta seuraavan miehesi kanssa, koska suhteet kehittyvät aina noin. Ensin huumaa ja sitten kun huuma ja kiihko haihtuu, niin pitäisi olla kyky rakastua uudella tavalla puolisoon ja kiintyä häneen tai sitten tehdä kuten sinä, jos kykyä pitkään suhteeseen ei vielä löydy.
Kenenkään kanssa ei kiihko säily yli 5 vuotta, tai ainakin se on epänormaalia ja erittäin, erittäin harvinaista. Itse opin tämän ja huomasin että ensimmäisen suhteen lopettaminen noista sysistä nuorena tytön hupakkona ei tuonut parempaa onnea. Uusia miehiä kyllä, joiden kanssa päädyin aina ennen pitkää samaan tilanteeseen. Vasta neljännen miehen kanssa olin jo yli nelikymppinen ja sen verran oppinut ja kasvanut että osasin arvostaa muutakin kuin kiihkoa. Siispä ensimmäistä kertaa jäin suhteeseen ja osasin rakastua uudella tavalla mieheeni kiihkon hävittyä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo ensimmäisen mieheni kohdalla, joka kaikella tavalla oli elämäni mies, jonka kaikessa tyttömäisessä viisaudessani jätin seksin ja kiihkon perässä juoksiessani. Edelleen tuo ensimmäinen on se jota monesti haikailen ja kaipaan, mutta nykyinen mies on tietty mieheni ja häneen osasin todella rakastua ja kiintyä sillä tavalla, kuin suhteen kehityskaavan mukaan kuuluukin.
Joskus vain haikailen että voi kun olisin osannut tämän silloin nuorena. Menetin etsiessäni sitä mitä minulla jo oli suuren osan elämästäni.
Hyvää jatkoa "uuteen elämääsi". Kyyneliä ja valvottuja öitä on tiedossa jatkossakin, mutta niistä selviää, kuten kaikesta elämiseen liittyvästä. Oppia tämä kaikki vaan on. - 20v ja sekaisin
Helpottavaa lukea täältä vastaavista tunteista kuin itselläni on.
Olen kohta 20v nainen ja mieheni 21v. Ollaan seurusteltu 4v, mistä vajaa 2v asuttu yhdessä ja vajaa 1v oltu kihloissa. Nuorina ollaan siis aloitettu tämä suhde ja nyt parin viimekuukauden aikana on tullut tunne, että haluan elämältä jotain muutakin. Ei ole koskaan ollut muita miehiä seksikumppanina kuin hän, eikä hänelläkään ole ollut muita naisia.
Arvostan myös kovasti häntä, hän on mielestäni komea ja tietysti on turvallinen tunne hänen kanssaan. Ollaanhan tässä jo pitkään tunnettu ja oltu, mutta kai tässä ollaan vain kasvettu tähän. Olin peruskoulun viimeisellä luokalla kun alettiin seurustella, joten kasvukin ollut ihan kesken, molemmilla.
Olen siis parin viimeisen kuukauden aikana ihan tosissani miettinyt sitä, että pitäisikö erota, mitä tehdä, täytyisikö yrittää mitä mitä... Sitten toisaalta olen jossain määrin "kiinnostunut" eräästä toisesta miehestä... Olen yrittänyt työntää hänet pois ajatuksistani, ettei se häiritse mietintää tämän asian suhteen. Enkä haluaisi mahdollisen eron jälkeen juosta suoraan toiseen suhteeseen vaan vähän rauhoittua ja olla vaan.
Meilläkään ei ole juuri ollenkaan seksielämää, ja se on pitkälti minusta kiinni. Mieheni on halukas ja yrittää mutta minun ei tee mieli. On tullut se tunne, että mies on minulle enemmän pelkkä ystävä kun miesystävä. Olen ajatellut, että se johtuu minusta, että en vain enää tarvitse/kaipaa seksiä, mutta parisen viikkoa sitten aiemmin mainitsemani kiinnostuksen kohde suuteli minua ja silloin tajusin että kaipaan seksiä. En vain mieheni kanssa.
Kerroin miehelleni suudelmasta, ja sitten keskusteltiin pitkään. Olen myös kertonut hänelle tunteitani siitä, että hän on minulle enemmän ystävä kuin miesystävä. En kuitenkaan osaa ajatella eroamista, miten se tapahtuu, mitä sanon. Tiedän että siitä tulisi todella raskasta, miehelleni ja minulle. Silti ajattelen että tulevaisuudessa kohtaisimme molemmat sellaiset ihmiset jotka sopisivat meille paremmin. Että olisimme onnellisia. Olenhan kuitenkin vasta 20v, joten tuntuu tyhmältä "tuhlata" elämää tällaiseen...
Ja myös tuntuu että eron olisi tapahduttava pian, ahdistaa välillä niin paljon että sattuu...
Mitähän tässä sitten tekisi, ei viitsisi aina lykätä asiaa ajattelemalla että aika näyttää. - humuxxx
Huh miten paljon samanlaisia kokemuksia. Aloittajan teksti tuntui muutamaa lausetta lukuunottamatta kuin omalta. Nyt tuntuu siltä, että lopunajat menossa ja että olisi oikeasti parempi erota, vaikka se tosi pahalta tuntuukin. Pahinta on nimenomaan se, että rakastan poikaystävääni aivan valtavasti ja hän on mulle tosi tärkeä, mutta meistä on tullut lähinnä kavereita. Toisaalta aloittajan tilanteesta poiketen mä olen alkanut tajuamaan, että meillä tuntuu olevan erilaiset tulevaisuunnitelmat ja haaveet. Jotenkin elämäntyylit eivät ole samanlaiset. Tää lause kuulostaa niin tutulta: "Nyt minusta on alkanut tuntua, että olen saattanut suhteen alussa tehdä liiankin monta kompromissia, ja nyt vuosien saatossa ne alkavat vasta kalvaa." Tuntuu, että olen jotenkin uskotellut itselleni, että tän ihmisen kanssa haluan olla aina. Ja varmaan haluaisinkin, jos meillä olisi samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja arvot. Mutta tuntuu että ei ole. Meillä siinä mielessä hyvä tilanne, että molemmat tiedostaa tilanteen ja ymmärtää, että näin ei voi jatkua. Ajatuskin erosta alkaa heti itkettää, mutta nyt tuntuu, että se on vaan kohdattava.
- just joo
provo varmaan;
tietysti jokainen suhde muuttuu ja ihminen ei ole kypsä, ellei ymmärrä sitä, siksi ei pidäkään rynnätä heti yhteen asumaan, vaan nauttia niistä seurustelun väreilyistä mahdollisimman pitkään
on aivan harhaluulo kuvitella, että yhdessä asumista pitää leikisti kokeilla, yhteen muutetaan jos päätetään kestää myötä- ja vastoinkäymiset, joita joka suhteessa tulee, enemmin tai myöhemmin- nyt onnellinen
Olen myös 25-vuotias nainen, joka oli noin kuukausi sitten ihan tismalleen samanlaisessa tilanteessa: oma mies ei herättänyt haluja, oikeastaan ärsytti, ja näyttikin typerältä omaan silmään... Muut miehet kiinnosti, ja mietin, että hitto vieköön, nyt pitäisi tästä suhteesta lähteä jos koskaan! Kohta on sitten asunto ja auto ja lapset... ONNEKSI ääni takaraivossa sanoi, että hullu olet, jos tuon ihanan, täydellisen miehen jätät, hullu...
Kamalaa oloani kesti yli kuukauden- se oli hirveää aikaa itselleni ja miehelle tietysti vielä enemmän. Kävin ammattiauttajalla puhumassa- ei ollut minulle mintään hyötyä. Annoin ajan kulua, ajattelin, etten mitään suurta päätöstä vielä halua tehdä, kun en saanut ajatuksistani minkäänlaista varmuutta.
Ja yhtenä päivänä, muissa ympyräissä kuin kotona, tajusin, että hemmetti soikoon, tässä edessäni on se ihannemieheni! Aivan täysin kaikin puolin! (kaikissa on omat ärsyttävät piirteensä, mutta noin niinkuin kokonaisuutena) Ja jotenkin rakastuin uudelleen...:)
Kasvoin ihmisenä ensinnäkin arvostamaan tätä toista ihmistä, jha ymmärtämään vähän, minkälaista elämä toisen ihmisen kanssa tulee olla. Oon ollut aiemmin liian itsekeskeinen, ja en ole itse tarpeeksi panostanut parisuhteeseen. Nyt kun hyväksyn tämän toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on, myös seksi on parempaa. En koko ajan mieti, että haluanko vai enkö (siis kaiken sen touhun lomassa), annan vaan mennä enkä ajattele mitään. Ei ehkä aina eläimellistä himoa, mutta molempia tyydyttävää ja mukavaa. :)
Oon itsekin miettinyt että voisi joskus mennä seksuaaliterapeutille tms., ihan vain sitä puolta piristääkseen. Mutta mielestäni tuota puolta voi ehdottomasti parantaa, jos molemmilla on halua, ja varsinkin kun suhteen muut osa-alueet ovat kunnossa!
Nykyään mielestäni pidetään rohkeana sitä kun uskaltaa lähteä "huonosta" suhteesta jne... Huono suhde on tietenkin asia aivan erikseen, mutta jos on hyvän kumppanin löytänyt, kannattaa siihen panostaa, ja ikään kuin vain päättää, että tässä sitä nyt ollaan. Se on mielestäni rohkeutta! Olla toisen ihmisen tukena hautaan saakka.
Itse olen todella onnellinen, etten tehnyt suurta virhettä, ja lopettanut suhdettamme!
Onnea teille ja muistakaa, että huonoja aikoja väistämättä joskus tulee!
Hyvää Uutta Vuotta 2010!! - nyt onnellinen
nyt onnellinen kirjoitti:
Olen myös 25-vuotias nainen, joka oli noin kuukausi sitten ihan tismalleen samanlaisessa tilanteessa: oma mies ei herättänyt haluja, oikeastaan ärsytti, ja näyttikin typerältä omaan silmään... Muut miehet kiinnosti, ja mietin, että hitto vieköön, nyt pitäisi tästä suhteesta lähteä jos koskaan! Kohta on sitten asunto ja auto ja lapset... ONNEKSI ääni takaraivossa sanoi, että hullu olet, jos tuon ihanan, täydellisen miehen jätät, hullu...
Kamalaa oloani kesti yli kuukauden- se oli hirveää aikaa itselleni ja miehelle tietysti vielä enemmän. Kävin ammattiauttajalla puhumassa- ei ollut minulle mintään hyötyä. Annoin ajan kulua, ajattelin, etten mitään suurta päätöstä vielä halua tehdä, kun en saanut ajatuksistani minkäänlaista varmuutta.
Ja yhtenä päivänä, muissa ympyräissä kuin kotona, tajusin, että hemmetti soikoon, tässä edessäni on se ihannemieheni! Aivan täysin kaikin puolin! (kaikissa on omat ärsyttävät piirteensä, mutta noin niinkuin kokonaisuutena) Ja jotenkin rakastuin uudelleen...:)
Kasvoin ihmisenä ensinnäkin arvostamaan tätä toista ihmistä, jha ymmärtämään vähän, minkälaista elämä toisen ihmisen kanssa tulee olla. Oon ollut aiemmin liian itsekeskeinen, ja en ole itse tarpeeksi panostanut parisuhteeseen. Nyt kun hyväksyn tämän toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on, myös seksi on parempaa. En koko ajan mieti, että haluanko vai enkö (siis kaiken sen touhun lomassa), annan vaan mennä enkä ajattele mitään. Ei ehkä aina eläimellistä himoa, mutta molempia tyydyttävää ja mukavaa. :)
Oon itsekin miettinyt että voisi joskus mennä seksuaaliterapeutille tms., ihan vain sitä puolta piristääkseen. Mutta mielestäni tuota puolta voi ehdottomasti parantaa, jos molemmilla on halua, ja varsinkin kun suhteen muut osa-alueet ovat kunnossa!
Nykyään mielestäni pidetään rohkeana sitä kun uskaltaa lähteä "huonosta" suhteesta jne... Huono suhde on tietenkin asia aivan erikseen, mutta jos on hyvän kumppanin löytänyt, kannattaa siihen panostaa, ja ikään kuin vain päättää, että tässä sitä nyt ollaan. Se on mielestäni rohkeutta! Olla toisen ihmisen tukena hautaan saakka.
Itse olen todella onnellinen, etten tehnyt suurta virhettä, ja lopettanut suhdettamme!
Onnea teille ja muistakaa, että huonoja aikoja väistämättä joskus tulee!
Hyvää Uutta Vuotta 2010!!Pakko lisätä yksi ajatus... Onkohan tytöt, meidän iällämme, jotain osuutta asiaan? :) Tuntuu, että juuri tuossa 20-ja 30 välimaastossa alkaa tuollaiset kriisit iskeä itse kullekin...?
- xx
nyt onnellinen kirjoitti:
Olen myös 25-vuotias nainen, joka oli noin kuukausi sitten ihan tismalleen samanlaisessa tilanteessa: oma mies ei herättänyt haluja, oikeastaan ärsytti, ja näyttikin typerältä omaan silmään... Muut miehet kiinnosti, ja mietin, että hitto vieköön, nyt pitäisi tästä suhteesta lähteä jos koskaan! Kohta on sitten asunto ja auto ja lapset... ONNEKSI ääni takaraivossa sanoi, että hullu olet, jos tuon ihanan, täydellisen miehen jätät, hullu...
Kamalaa oloani kesti yli kuukauden- se oli hirveää aikaa itselleni ja miehelle tietysti vielä enemmän. Kävin ammattiauttajalla puhumassa- ei ollut minulle mintään hyötyä. Annoin ajan kulua, ajattelin, etten mitään suurta päätöstä vielä halua tehdä, kun en saanut ajatuksistani minkäänlaista varmuutta.
Ja yhtenä päivänä, muissa ympyräissä kuin kotona, tajusin, että hemmetti soikoon, tässä edessäni on se ihannemieheni! Aivan täysin kaikin puolin! (kaikissa on omat ärsyttävät piirteensä, mutta noin niinkuin kokonaisuutena) Ja jotenkin rakastuin uudelleen...:)
Kasvoin ihmisenä ensinnäkin arvostamaan tätä toista ihmistä, jha ymmärtämään vähän, minkälaista elämä toisen ihmisen kanssa tulee olla. Oon ollut aiemmin liian itsekeskeinen, ja en ole itse tarpeeksi panostanut parisuhteeseen. Nyt kun hyväksyn tämän toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on, myös seksi on parempaa. En koko ajan mieti, että haluanko vai enkö (siis kaiken sen touhun lomassa), annan vaan mennä enkä ajattele mitään. Ei ehkä aina eläimellistä himoa, mutta molempia tyydyttävää ja mukavaa. :)
Oon itsekin miettinyt että voisi joskus mennä seksuaaliterapeutille tms., ihan vain sitä puolta piristääkseen. Mutta mielestäni tuota puolta voi ehdottomasti parantaa, jos molemmilla on halua, ja varsinkin kun suhteen muut osa-alueet ovat kunnossa!
Nykyään mielestäni pidetään rohkeana sitä kun uskaltaa lähteä "huonosta" suhteesta jne... Huono suhde on tietenkin asia aivan erikseen, mutta jos on hyvän kumppanin löytänyt, kannattaa siihen panostaa, ja ikään kuin vain päättää, että tässä sitä nyt ollaan. Se on mielestäni rohkeutta! Olla toisen ihmisen tukena hautaan saakka.
Itse olen todella onnellinen, etten tehnyt suurta virhettä, ja lopettanut suhdettamme!
Onnea teille ja muistakaa, että huonoja aikoja väistämättä joskus tulee!
Hyvää Uutta Vuotta 2010!!että meille käy näin.. omalla rakkaalla mietintä päällä jatkaako meidän suhdetta vai ei. 3 vuotta yhdessä, 2,5 asuttu yhdessä ja yhteinen asuntolainakin.. kaikki oli hyvin, mielestäni, sitten tuli nämä että arki on tylsää, intohimo loppu, haluaa katsoa onko jotain muuta kuin minä..
tekisin melkein mitä vain että oma kultani kokisi tällaisen "valaistumisen"... - Niin...
xx kirjoitti:
että meille käy näin.. omalla rakkaalla mietintä päällä jatkaako meidän suhdetta vai ei. 3 vuotta yhdessä, 2,5 asuttu yhdessä ja yhteinen asuntolainakin.. kaikki oli hyvin, mielestäni, sitten tuli nämä että arki on tylsää, intohimo loppu, haluaa katsoa onko jotain muuta kuin minä..
tekisin melkein mitä vain että oma kultani kokisi tällaisen "valaistumisen"...hän on jo ottanut opikseen. Jos asialla ensi kertaa, niin nuoruuden haihattelu ja sen uutuuden intohimon haikailu saattaa viedä voiton. On yleistä että pysyvämmät parit muodostuu toisella tai kolmennella kierroksella yli 30-vuotiaana, jolloin opit on jo haettu uusista suhteista.
- xx
Niin... kirjoitti:
hän on jo ottanut opikseen. Jos asialla ensi kertaa, niin nuoruuden haihattelu ja sen uutuuden intohimon haikailu saattaa viedä voiton. On yleistä että pysyvämmät parit muodostuu toisella tai kolmennella kierroksella yli 30-vuotiaana, jolloin opit on jo haettu uusista suhteista.
oli petetty aiemmassa suhteessa, muttei ole siitä sen enempää puhunut. ikääkin on jo lähempänä kolmeäkymppiä kuin kahtakymppiä..
on vaan niin raastavaa olla ja yrittää toivoa parasta, ja pelätä pahinta.. - Niin...
xx kirjoitti:
oli petetty aiemmassa suhteessa, muttei ole siitä sen enempää puhunut. ikääkin on jo lähempänä kolmeäkymppiä kuin kahtakymppiä..
on vaan niin raastavaa olla ja yrittää toivoa parasta, ja pelätä pahinta..raastavaa. Jos on liian, niin kehoittaisin sinunkin tekemään jotakin päätöksiä itsesi takia. Kerrot asian myös kumppanillesi, että osaa pitää sinua löysässä hirressä tietäen riskit myös sinun puolelta teidän yhdessäolon jatkuvuuteen.
- hyvä...
xx kirjoitti:
että meille käy näin.. omalla rakkaalla mietintä päällä jatkaako meidän suhdetta vai ei. 3 vuotta yhdessä, 2,5 asuttu yhdessä ja yhteinen asuntolainakin.. kaikki oli hyvin, mielestäni, sitten tuli nämä että arki on tylsää, intohimo loppu, haluaa katsoa onko jotain muuta kuin minä..
tekisin melkein mitä vain että oma kultani kokisi tällaisen "valaistumisen"...Loppuu väistämättömästi ellei itse kykene muuta kuin odottamaan valmista. Tietynlaista uudistumista ja vaihtelua jokainen suhde tarvitsee ja se vaatii töitä molemmilta. Toinen vaihtoehto tietysti on tosiaan vaihtaa ihmistä.
- :'(
hyvä... kirjoitti:
Loppuu väistämättömästi ellei itse kykene muuta kuin odottamaan valmista. Tietynlaista uudistumista ja vaihtelua jokainen suhde tarvitsee ja se vaatii töitä molemmilta. Toinen vaihtoehto tietysti on tosiaan vaihtaa ihmistä.
et yleensä saa, kuin korkeintaan yhtä hyvän... monesti huonomman :( Kokemusta on ja sitä vanhaakaan ei enää saa takas... Mua viisaampi sen jo ottanut omakseen :'(
- xx
xx kirjoitti:
oli petetty aiemmassa suhteessa, muttei ole siitä sen enempää puhunut. ikääkin on jo lähempänä kolmeäkymppiä kuin kahtakymppiä..
on vaan niin raastavaa olla ja yrittää toivoa parasta, ja pelätä pahinta..jatkaakseni omasta tilanteestani, erosta ei kuitenkaan ole puhuttu ensisijaisena vaihtoehtona. kysyessäni puolisoltani että olemmeko nyt eronneet vai mitä, vastaus oli että ei eronneita, muttei yhdessäkään. viikko sitten muutin yhteisestä kodista vanhempieni luokse, ei ole muutakaan paikkaa.. joten kumpikin on vapaa toisesta. sapettaa myös puolisoni tokaisu että jos haluan treffimielessä tapailla jotain niin se on ok.. joo, kolmen vuoden suhde on katkolla ja ensimmäiseksi haluan treffeille! aivan varmasti.. saattoi hakea oikeutusta omille hakemilleen kuvioilleen.
todellinen tauko siis. näemme yhteisen harrastuksen vuoksi muutaman kerran viikossa, ja soittelemme päivän kuulumisista, ei päivittäin mutta kuitenkin.
olen kysynyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat jutut häneltä, että missä mättää, mutta puolison vastaus on vain ettei hän tiedä mitä tuntee, eikä osaa tällä hetkellä ajatella että minä olen hänen elämässään vain ja ainoa. tilanteen yhtäkkisyys on jotenkin outoa.. kuukausi sitten uskoin olevani onnellisessa parisuhteessa, mutta asia ei sitten niin ollutkaan. puoliso pitää ajanvietosta kanssani ja pystymme edelleen juttelemaan vaikka mistä.
ja hassuinta on että yhteisessä kaveripiirissämme on muutama kaveri ketkä hyppivät suhteesta toiseen ja haluavat kokea vain tämän alkukiihkon seurustelukumppaninsa kanssa ja sitten tylsistyvät. puolisoni on katsonut tätä ihan yhtä pahalla kuin minäkin ja siltikään ei vielä toistaiseksi halua alkaa selvittämään meidän suhdetta ja rakentamaan sitä uudestaan.
toivon niin hartaasti että puolisoni soittaisi ja pyytäisi palaamaan kotiin ja saisimme puhuttua ja sovittua asiat, mutta ei taida tapahtua.. - xx
xx kirjoitti:
jatkaakseni omasta tilanteestani, erosta ei kuitenkaan ole puhuttu ensisijaisena vaihtoehtona. kysyessäni puolisoltani että olemmeko nyt eronneet vai mitä, vastaus oli että ei eronneita, muttei yhdessäkään. viikko sitten muutin yhteisestä kodista vanhempieni luokse, ei ole muutakaan paikkaa.. joten kumpikin on vapaa toisesta. sapettaa myös puolisoni tokaisu että jos haluan treffimielessä tapailla jotain niin se on ok.. joo, kolmen vuoden suhde on katkolla ja ensimmäiseksi haluan treffeille! aivan varmasti.. saattoi hakea oikeutusta omille hakemilleen kuvioilleen.
todellinen tauko siis. näemme yhteisen harrastuksen vuoksi muutaman kerran viikossa, ja soittelemme päivän kuulumisista, ei päivittäin mutta kuitenkin.
olen kysynyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat jutut häneltä, että missä mättää, mutta puolison vastaus on vain ettei hän tiedä mitä tuntee, eikä osaa tällä hetkellä ajatella että minä olen hänen elämässään vain ja ainoa. tilanteen yhtäkkisyys on jotenkin outoa.. kuukausi sitten uskoin olevani onnellisessa parisuhteessa, mutta asia ei sitten niin ollutkaan. puoliso pitää ajanvietosta kanssani ja pystymme edelleen juttelemaan vaikka mistä.
ja hassuinta on että yhteisessä kaveripiirissämme on muutama kaveri ketkä hyppivät suhteesta toiseen ja haluavat kokea vain tämän alkukiihkon seurustelukumppaninsa kanssa ja sitten tylsistyvät. puolisoni on katsonut tätä ihan yhtä pahalla kuin minäkin ja siltikään ei vielä toistaiseksi halua alkaa selvittämään meidän suhdetta ja rakentamaan sitä uudestaan.
toivon niin hartaasti että puolisoni soittaisi ja pyytäisi palaamaan kotiin ja saisimme puhuttua ja sovittua asiat, mutta ei taida tapahtua..puolisoni halusi omaa aikaa miettiäkseen ja kokeillaakseen onko tekemässä elämänsä virhettä vai mitä.. ja on pitänyt yhteenpaluun avoinna.
mutta jos siinä että tajuaa tekevänsä elämänsä virheen, menee vuosia, niin olen riutunut hengiltä siinä vaiheessa. enkä tarkoita että odottaisin, vaan että puolisoni on elämäni rakkaus, eikä varmasti tule päivääkään etten ajattelisi häntä, ikinä. - Niin...
xx kirjoitti:
puolisoni halusi omaa aikaa miettiäkseen ja kokeillaakseen onko tekemässä elämänsä virhettä vai mitä.. ja on pitänyt yhteenpaluun avoinna.
mutta jos siinä että tajuaa tekevänsä elämänsä virheen, menee vuosia, niin olen riutunut hengiltä siinä vaiheessa. enkä tarkoita että odottaisin, vaan että puolisoni on elämäni rakkaus, eikä varmasti tule päivääkään etten ajattelisi häntä, ikinä.kynnysmattona oleminen. Eihän tuossa ole mitään rajaa, mitä se sinun rakas sinulle tekee. Sano sille että nyt tää empiminen loppuu... ota tai jätä. Jos jättää, niin se on sitten siinä ja takaisin ei ole tulemista. Ei noin saa tehdä kenellekään, mitä tuo sinun puoliso tekee! Härskiä meininkiä.
Kun noin ilmoitat asian, niin alkaapahan tietämään joko tai. Löysä hirsi on sinulle paha paikka pidemmän päälle. - 24
:'( kirjoitti:
et yleensä saa, kuin korkeintaan yhtä hyvän... monesti huonomman :( Kokemusta on ja sitä vanhaakaan ei enää saa takas... Mua viisaampi sen jo ottanut omakseen :'(
minulla on aivan samat ajatukset mielessäin kuin aloittajalla... asioita miettineenä, niin yksin kuin miehen kanssa, olen kallistumassa suhteen pelastamisen kannalle. 4v yhdessä takana, tottakai se eli muuttuu verrattuna ekaan vuoteen yhdessä.. loppuviimein minulla on hyvä, turvallinen ja ihana olla miehen kanssa. en osaa kuvitella olevani kenenkään muun kanssa.
- UlleroPullero
24 kirjoitti:
minulla on aivan samat ajatukset mielessäin kuin aloittajalla... asioita miettineenä, niin yksin kuin miehen kanssa, olen kallistumassa suhteen pelastamisen kannalle. 4v yhdessä takana, tottakai se eli muuttuu verrattuna ekaan vuoteen yhdessä.. loppuviimein minulla on hyvä, turvallinen ja ihana olla miehen kanssa. en osaa kuvitella olevani kenenkään muun kanssa.
Ihan kuin omia ajatuksia lukisi. Olemme olleet nyt yhdessä kuusi vuotta ja asuneet yhdessä 2,5 vuotta. Molemmat olemme 21-vuotiaita. En tiedä että mitä tunnen miestäni kohtaan. Onko tämä rakkautta ystävien vai puolisoiden kesken? Olenko yhdessä vain ympäristön painostuksen takia? Olenko yhdessä koska en halua olla yksin? Miksi mietin muita miehiä?
Äh, ahdistaa. Tuntuu siltä että ei ole vaihtoehtoja, ympäristö painostaa todella rankasti. Ystävillenikään en voi puhua, sillä ensimmäinen kommentti on aina "mitä, ette te voi erota, te ootte tollanen mallipariskunta, se sekottais kaikkien elämän". Just, kiitti. Tuntuu että oon liian nuori. Haluan kokea vielä paljon.
- pohdiskelija__
Olenpa ollut ihan väärällä palstalla! Nyt vasta tajusin, että täältä löytyy monia kohtalotovereita.
Minulla ja avomiehelläni täsmälleen sama tilanne kuin monilla täällä. Ikää itselläni 23 miehellä 24, neljä vuotta oltu yhdessä. Mies minun ensimmäinen miesystävä sekä seksikumppani, miehellä on ollut suhde minua ennen ja petikumppaneita useampia. Vapauden kaipuu on vaivannut molempia ja olemme nyt etsimässä omia asuntojamme, eli ero tai tauko todennäköisesti edessä.
Elämäntyyliltämme olemme yllättävän erilaisia, mm. mies siisti minä sotkuinen, mies aktiivinen minä laiska, sekä tulevaisuuden haaveet erilaiset. Minä haluaisin lapsia ja naimisiin ennen kolmeakymppiä, mies ei tiedä mitä haluaa. Miten kumma, että alussa tunnuimme niin samanlaisilta mutta nyt vasta erilaisuudet nousevat pintaan. Olen suhteen alussa löytänyt koirista itselleni rakkaan harrastuksen mutta miestä ärsyttää minun koirainnostukseni. Olen itse onnellinen uudesta harrastuksesta, koska en koskaan ennen ole harrastanut juurikaan mitään ja mies on sanonut minulle että minun pitäisi useammin käydä jossain. Nyt kun löysin harrastuksen, hän ei tue minua lainkaan.
Mielestäni meidän pitäisi tässä vaiheessa joko päättää sitoutua toisiimme, hyväksyä erilaisuutemme ja pitää sitä rikkautena, tai sitten päättää että ei toimi ja erota. Miestä ärsyttää, että hän on muuttunut niin paljon parisuhteemme aikana aktiivisesta ja urheilevasta miehestä sohvaperunaksi. Minusta tuo tuntuu syyttämiseltä, en missään vaiheessa ole häntä koskaan pyytänyt tai kannustanut lopettamaan harrastuksiaan.
Jos minä saisin päättää, kehottaisin miestä etsimään itselleen kivan harrastuksen ja keskittymään itse siihen, mikä hänestä voisi tehdä onnellisen. Itse olen löytänyt oman "juttuni" koirista. Nyt tuntuu, että hän syyttää minua oman elämänsä muuttumisesta, vaikka hän itse on eniten vastuussa siitä mitä tekee.
Parisuhde kun kuitenkin koostuu kahdesta erilaisesta ihmisestä joilla täytyy myös olla omia harrastuksia. Sitten kun on sinut itsensä ja omien tekemisiensä kanssa niin voi vasta olla onnellinen parisuhteessa.
Surettaa, koska en tiedä löydänkö enää koskaan yhtä ihanaa miestä kuin nykyinen. Kadunko päätöstä loppuelämäni. Meillä on ihanaa yhdessä, mutta juurikin enemmän kaveripohjalla. Seksiä en viitsi edes manita kuin tässä lausessa, sitä on viimeisen vuoden aikana ollut ehkä kolme kertaa. Hellyyttä ei ole myöskään, ei halailla tai pussailla. Uskon että jos emme nyt viettäisi aikaa erillämme ja oppisi elämään molemmat yksin asia häiritsisi meitä tulevaisuudessa. Molemmat muutimme käytännössä lapsuuden kodeistamme yhteen ilman yksin asumista. Nyt yksin asuminen houkuttelee molempia ja olisi kiva nähdä kaipaako toista. Vai onko yksin asuminen helpompaa. Olen parisuhdeihminen ja haluan olla suhteessa, mies ei vaan mielestäni ollut tässä suhteessa aktiivisesti mukana työstämässä. Hän on eroonkin suhtautunut vähän whatever-asenteella, ja ihmettelee miten jaksaisin puhua tilanteestamme päivittäin. Hän ei yhtään tiedä mitä haluaa, mutta on sitä mieltä että tauko ja erillään asuminen voisi olla hyvä ajatus.
Sekalaisia ajatuksia taas, johonkin piti vaan purkaa.. - Anonyymi
Tilanteeni oli toivoton, minä ja mieheni olimme avioeron partaalla. Olin kauheassa tilassa ja tunsin, etten enää jaksanut elämääni. Sain tietää pappi TAKUTAsta, jolle tulin paljon arvostelua hänen temppelistään, ja otin häneen yhteyttä. Pappi TAKUTA teki minulle jälleennäkemisen rakkausloitsun ja nyt meillä menee taas paremmin kuin koskaan ennen. Kiitos paljon pappi TAKUTA avioliittoni pelastamisesta. Voit ottaa yhteyttä pappi TAKUTAAN hänen sähköpostiinsa [email protected] tai whatsappilla tähän puhelinnumeroon (+16592027218). Hän tekee myös seuraavia: 1) Lottovoitto2) Kadonnut rakkausloitsu. 3) Avioeroloitsu. 4) Avioliittoloitsu. 5) Sitoutumisloitsu. 6) Eroloitsu. 7) Karkottaa entisen rakastajan. 8.) Haluat ylennyksen toimistossasi. Kaikki kohtaamasi ongelmat ovat 100 % turvallisia ja taattuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP on vastuunkantaja, ja siksi suosituin kansan keskuudessa
Kiusaamiseenkin SDP puuttuu heti sellaisen tultua ilmi. Esimerkiksi persut lakaisevat nämä maton alle ja pahentavat site1946620Punavihreät puolueet haluavat Suomeen satoja tuhansia kehitysmaalaisia
SDP, vihreät ja vassarit haluavat nostaa esim. pakolaiskiintiötä todella paljon. Orpon hallituksen aikana maahanmuutto1065513Nyt tuli Suomen somaleista todella ikävää faktaa
sillä osa somalivanhemmista lähettää lapsiaan kotimaahansa kurinpitolaitoksiin, joissa heitä pahoinpidellään. Illan MOT2843534Häirintäkohun keskellä olevalta kansanedustajalta Jani Kokolta (sd) rajua tekstiä somessa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011772322.html Ajaakohan tämä SDP:n kansanedustaja Jani Kokko oikein täysillä valoi1273483Kähmijä puolueen kannatus romahtamassa
Erityisesti naiset ovat suuttuneet SDP:lle kertoo asiantuntijat1112501Kommentti: oikeuslaitos korvattava SDP:n johdolla
Näkisin että Suomessa tuomiovalta pitäisi olla demareiden johtoportaalla. Koska porvarimedia säestettynä persujen kirku42170Sinä et halunnut sitoutua
Samalla tavalla kyin minä ja koen vihdoinkin että se on ihan ok. Sitoutuminen merkitsi meille erilaisia asioita, eikä ne191966Läppärit kahviloissa
Aika omituista nykyään, että mennään ”trendikkäästi” tekemään lämppärillä töitä kahviloihin ja viedään moneksi tunniksi541937Persut pettävät ja valehtelevat aina
Petoksistahan jää kiinni kuten olemme persujen kannatusromahduksesta nähneet, mutta siitä huolimatta persut jatkavat val631793- 1041498