Vaadin tuukkasen rehabilitointia

niin kasto juttu oli sillai et arvo laitinen jonka pianokvartetto sinfonica v. 1917 joka kuuluu suomen keskeisiin kamimusiikkiteoksiin kuten erik furuhjelmin brahms-vaikutteinen myöhäisromanttinen pianokvintettokin omalta osaltaan vaikka erikistä tulikin 1920-luvulla modernismin airut mm. viisi kuvaa orkesterillöe exotica, tai 2. sinfoniallaan ja jyväskylän kesässä esitetyllä vapaationalisella kvartetollaan vaikkakaan ei uudistajana ollut sulho rannan atonalistisiin kokeiluihin verrattava pioneeri. mutta on se saksalainen musiikki sitten kiehtovaa ja erinomaisen hyvä ja nautittavaa kun radosta ei koskaan juuri muuta kuulekaan, paitsi että onnistuin lainaamaan tuukkasen eerinomaisen lumkoavan ja pakahduttavan kauniin deliusin impressionistista muotokieltäkin hieman sivuavan meri das mer sinfonian solisteille kuorolle ja orkesterille jonka tunnelmat vaihtelevat meren tyvenen kimmeltävyydestä vahtopäille nousseiden aaltojen myllerrykseen hivelevän kauniine vokaliiseineen. 6 sinfoniaa tuukkanen kirjoitti ja paljon muuta orkesteri ja instrumentaalimuiikkia ja kävivät elitessä merikannon kanssa kallistamassa kuppia.

huupilo kirjoitti:

niin kasto juttu oli sillai et arvo laitinen jonka pianokvartetto sinfonica v. 1917 joka kuuluu suomen keskeisiin kamimusiikkiteoksiin kuten erik furuhjelmin brahms-vaikutteinen myöhäisromanttinen pianokvintettokin omalta osaltaan vaikka erikistä tulikin 1920-luvulla modernismin airut mm. viisi kuvaa orkesterillöe exotica, tai 2. sinfoniallaan ja jyväskylän kesässä esitetyllä vapaationalisella kvartetollaan vaikkakaan ei uudistajana ollut sulho rannan atonalistisiin kokeiluihin verrattava pioneeri. mutta on se saksalainen musiikki sitten kiehtovaa ja erinomaisen hyvä ja nautittavaa kun radosta ei koskaan juuri muuta kuulekaan, paitsi että onnistuin lainaamaan tuukkasen eerinomaisen lumkoavan ja pakahduttavan kauniin deliusin impressionistista muotokieltäkin hieman sivuavan meri das mer sinfonian solisteille kuorolle ja orkesterille jonka tunnelmat vaihtelevat meren tyvenen kimmeltävyydestä vahtopäille nousseiden aaltojen myllerrykseen hivelevän kauniine vokaliiseineen. 6 sinfoniaa tuukkanen kirjoitti ja paljon muuta orkesteri ja instrumentaalimuiikkia ja kävivät elitessä merikannon kanssa kallistamassa kuppia.

Lue lisää

Kalervo Tuukkasen 1952 säveltämän postromanttisen Meri-sinfonian Finlandia Recordsin CD:llä olevassa pitkässä 16 ja puoli minuuttisessa avausosassa lähes impressionistisessa pehmeydessään ja aaltomaisessa melodiikassaan, jota valitettavasti ei löydy Tuubista tai Spotifysta joissa teos alkaa 3 ja puoli minuuttisella nopeatempoisella ja osin pandiatonisella toistamiseen soivalla Intermezzolla, saattaa olla, kuulijan näkemyksestä tietysti riippuen, pari heikompaa ja vähemmän inspiroitunutta kohtaa, joista mielestäni ensimmäinen on siirtymä "kehittelyjaksosta" kertausjaksoon ja toinen on muuan kuorojaksojen välissä soiva vapaan "kertausjakson" "orkesterivälike" joka ei toistu siinä identtisenä esittelyjaksoon verrattuna jossa samainen kohta ensimmäisessä ilmaantumisessaan on paljon kiehtovampi. Tämä pieni teosta koskeva huomautus ei kuitenkaan himmennä kokonaisuuden lumoavuutta. Muutoin avausosan musiikki on niin kaunista unohtumattomine kuorojaksoineen että se lyö Sibeliuksen anakronistista klassismia edustavat surkeat sinfoniat mennen tullen. Aikoinaan Meri sinfonian 3. osaa kuunneltuani vanhempien makuuhuoneen parisängyllä tuntui kuin rintakehäni olisi rusentunut patjaa vasten musiikin voimasta. Olinko tarpeeksi epäselvä?

Tuukkasen Meri on ylivoimaisesti hienompi sinfonia täydessä mitassaan kuin yksikään edellä mainittu populaarimusiikkia edustava kappale vaikka sen mittavaa avausosaa aaltomaisessa melodiikassaan lähes impressionistisessa pehmeydessään taivaallisen kauniine sopraanon ja tenorin duettovokaliiseineen ja eteerisine kuorojaksoineen ei voikaan kuunnella tuubista tai spotifysta..

Tuukkasen musiikkia esitettiin suomessa vielä 1950-ja 1960 luvuilla melko säännöllisesti ja hänen 6. sinfoniansakin 10 vuoden sinfonisen hiljaisuuden jälkeen oli odotettu tapaus suomen musiikkielämässä v. 1978 ja jonka jussi jalaskin tallensi kantanauhalle kunnes Tuukkasen musiikki kohutun modernismin ja dodekafonian esiinmarssin jälkeen katosi vähitellen kokonaan ohjelmistosta mistä sitten erinäiset tahot kiistelivät ja taittoivat peistä perinteisen musiikin puolesta modernismia vastaan ja toisinpäin pääsemättä kait tyydyttävään ratkaisuun ja lopputulokseen asian tiimoilta mutta pidettiin tärkeänä että Tuukkasen Muskettisoturien ( hänen suposituin teoksensa) kaltainen perinteinen musiikki olisi myös edustettuna ohjelmistossa mitä seikkaa on täysin laiminlyöty meidän päiviimme saakka ja siksi edelleen vaadinkin Tuukkasen musiikin rehabilitointia.