Nyt musta on alkanut ihan oikeasti tuntumaan, että mä en ikinä mene naimisiin. Näin sinkkunaisena mut on yrittänyt niin moni perheellinen ukkomies iskeä, että oikeasti alkaa ällöttämään. En ole ruvennu mihinkään tekemisiin näitten ukkomiesten kanssa, koska en ihan periaatteesta halua sekaantua varattuun mieheen enkä olla missään kolmiodraamassa osallisena, mutta inhottaa tosi paljon se, kuinka moni perheenisä on valmis pettämään vaimoaan. Ja sitt ne vielä luulee, että sinkkunainen elää niin hirveässä puutteessa, että on helppo saalis. Turha luulo. Mut oikeesti, jotenkin käy tosi paljon sääliks näiden miesten vaimot, jotka oikeasti luottaa miehiinsä ja mies vaan valehtelee ja pettää aina kun saa tilaisuuden. Ja jos on vielä lapsiakin, niin se on vielä surullisempaa.
Jotenkin sitä pikkusen ymmärtäis, jos näillä miehillä menis huonosti vaimonsa kanssa ja joillain ehkä meneekin, mutta ei kaikilla. Mutta monet sellasetkin pettää, joilla periaatteessa menee omassa parisuhteessa ihan kivasti. Ne haluaa vaan seikkailua ja jännitystä elämään. Ja vaikka ne pettää, niin silti ne pelkää toisaalta hirveesti että jää kiinni ja vaimo ottaa eron. Ristiriitaista touhua. Eikä nää pettäjät ikinä hyväksyis sitä, että niiden vaimot tekis samalla tavalla. Joskus melkein toivon, että niiden vaimot pettäis niitä, että ne sais kunnon opetuksen.
Jotenkin kun näkee missä valheessa monet naiset tietämättään elää, niin alkaa tuntua siltä että parasta ehkä sittenkin pysyä vaan sinkkuna ja keskittyä itseensä kuin tulla jonon jatkoksi petettyjen vaimojen sarjaan. Noita pettäviä ukkomiehiä on niin paljon ettei ikinä uskoisi. Mä en tajua miten ne osaa niin hyvin teeskennellä ja esittää edessäpäin hyvää tyyppiä ja sitt olla kuitenkin niin kieroja. Nyt tietysti joku älähtää ja sanoo, ettei kaikki miehet ole semmosia ja plää plää, mutta niin monet on, että naimisiinmeno on tosi iso riski. Mä alan yhä enemmän ja enemmän ymmärtää niitä naisia, jotka vapaaehtoisesti valitsee sinkkuelämän ja hankkii lapsen yksinään. Senkin mä olen huomannu näissä pettureissa, ett ne ei kyllä lastensa parasta ajattele yhtään. Omaa etua vaan ajetaan. Hyi helvetti !
Jotenkin sitä pikkusen ymmärtäis, jos näillä miehillä menis huonosti vaimonsa kanssa ja joillain ehkä meneekin, mutta ei kaikilla. Mutta monet sellasetkin pettää, joilla periaatteessa menee omassa parisuhteessa ihan kivasti. Ne haluaa vaan seikkailua ja jännitystä elämään. Ja vaikka ne pettää, niin silti ne pelkää toisaalta hirveesti että jää kiinni ja vaimo ottaa eron. Ristiriitaista touhua. Eikä nää pettäjät ikinä hyväksyis sitä, että niiden vaimot tekis samalla tavalla. Joskus melkein toivon, että niiden vaimot pettäis niitä, että ne sais kunnon opetuksen.
Jotenkin kun näkee missä valheessa monet naiset tietämättään elää, niin alkaa tuntua siltä että parasta ehkä sittenkin pysyä vaan sinkkuna ja keskittyä itseensä kuin tulla jonon jatkoksi petettyjen vaimojen sarjaan. Noita pettäviä ukkomiehiä on niin paljon ettei ikinä uskoisi. Mä en tajua miten ne osaa niin hyvin teeskennellä ja esittää edessäpäin hyvää tyyppiä ja sitt olla kuitenkin niin kieroja. Nyt tietysti joku älähtää ja sanoo, ettei kaikki miehet ole semmosia ja plää plää, mutta niin monet on, että naimisiinmeno on tosi iso riski. Mä alan yhä enemmän ja enemmän ymmärtää niitä naisia, jotka vapaaehtoisesti valitsee sinkkuelämän ja hankkii lapsen yksinään. Senkin mä olen huomannu näissä pettureissa, ett ne ei kyllä lastensa parasta ajattele yhtään. Omaa etua vaan ajetaan. Hyi helvetti !
Vastaukset 14
Vanhimmat
pahinta on se, ettei kaikki vaimot edes välitä kun meis ravaa vieraissa.
Kaverin mies yritti mua niin monesti ja petti kaveria niin useasti että vihdoin sanoin siitä kaverille, se ei uskonut vaan pani välit poikki minuun. Nyt sen äijä viimein lähti uuden, nuoremman naisen matkaan ja jätti kaverin yksin kahden lapsen kanssa. Että näin. EIkä ole ainut esimerkki. Olkaa naiset yksin vain, onnellisemmaksi siten tulee elämässä!
Minulla on täsmälleen samoja kokemuksia: ukkomiehiä on riittänyt vonkaamassa joko suoraan tai vähän vihjaillen jo parikymmentä vuotta eikä loppua näy. Ulkopuolisen silmin siis rehtejä aviomiehiä ja perheenisiä, työpaikoillaan suoraselkäisiä, duunareista lääkäreihin ja lakimiehiin. Jotkut ovat vain vailla raikkaan piristävää naisseuraa (= ei oma vaimo, vaikkei omassa vaimossa olisikaan yhtään mitään vialla) ja useimmilla on puute vain vieraisiin pöksyihin pääsemisestä. Yhteistä heille on se, että heitä pelottaa hirveästi kiinni jääminen, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. On joskus käynyt myös selväksi, että pitempiaikainenkin panosuhde olisi sitten toiveissa.
Nyt kannattaa kuitenkin muistaa se, että miehet eivät pääsääntöisesti ole vieraissa juoksevia pettäjiä. Niitä ovat vain ne, jotka sinä panet kitkerästi merkille. Jolleivät he vonkaisi, et kiinnittäisi heihin samalla tavalla huomiota. Ei siis kannata päätellä, että niitä suoraselkäisiä miehiä ei olisi ollenkaan olemassa ja että naimisiin ei kannata ikinä mennä.
Noiden vaimoaan pettävien vonkaajien touhuista olen kyllä täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. Vaimoja käy tosissaan sääliksi, sekä niitä, jotka tietävät, ja niitä, jotka eivät (vielä) tiedä.
Niin no ne pettäjät ei kyllä koskaan ajattele muuta kuin itseään, ja mun mielestä jos mies jolla on vielä lapsiakin, pettää, hän pettä samalla myös lapsensa.
Ja sekin outoa, että sitten kun nämä pettäjät kärähtävät ja heidän vaimonsa heittävät heidät pihalle, niin sitten ollaan niin surkeita ja maailman murjomia ja itketään kännissä, kun vaimo heitti ulos...
En menis kyllä ikinä naimisiin sellasen kanssa, joka olisi pettänyt exäänsä. Ei semmoseen voisi ikinä luottaa.
On ihan totta, että on ihan liikaa uskottomia miehiä. Silti on pakko muistuttaa, että naisten omatuntokaan ei kovin puhdas ole. Pettäjänaisia on nykyään ihan yhtä paljon kuin pettäjämiehiäkin.
Varatut naiset toinen toisensa perään pyörii netissä etsimässä "kaverimiehiä", joiden kanssa aletaan sitten järkkäämään salaisia kahvituokioita ja lopulta ollaan peppu pystyssä "kaverimiehen" sängyssä. Miksi vituss varatun naisen täytyy ylipäätään etsiä jotain vieraita ukkoja kaverikreikseen, saatikka vielä tapailla heitä oman ukkonsa selän takana.
Siihen päälle mm kaikki työkavereidensa kanssa panevat naiset, "tyttöjen illoissa", pikkujouluissa, laivamatkoilla ym vierasta munaa metsästävät naiset, jotka vailla mitään omantunnontuskia palaavat kotiin esittämään uskollista ja ihanaa äitiä ja vaimoa.
Näin miehenä voin sanoa, että suurin osa varatuista naisista ei edes millään tavalla ilmaise olevansa varattu. Voidaan hyvin tanssia vieraan miehen kanssa, suudella ym ja mennä jopa sänkyyn ennen kuin "muistetaan" että se oma mies odottaa kotona ja lapsiakin oli. Että se siitä naisten uskollisuudesta.
Yhtä paskaa ja itsekästä porukkaa ollaan, sekä miehet että naiset.
No varmasti niitä pettäviä naisiakin löytyy. Monet varatut miehethän pettää just varattujen naisten kanssa, joten se on ihan selvä. Enkä ihmettele, jos joistain sinkkumiehistäkin tuntuu, ettei tee mieli mennä naimisiin. Välillä tuntuu, että me sinkut ollaan itseasiassa paljon kunnollisempia ja rehellisempiä ihmisiä kuin monet perheelliset. Ehkä me siksi ollaan jääty yksin. Meissä ei ole mitään jännittävää eikä kiinnostavaa, kun ollaan niin "kunnollisia".
En vaan tajua, miten jotkut voi elää tyynesti jotain kaksoiselämää ja valehdella jatkuvasti omalle kumppanille. Mä en vois kuvitellakaan pystyväni siihen. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa ?
"ehkä se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella"-vaiva. Hyvin usein vaan huomataan, ettei se ollutkaan sen vihreämpää ja häntä koipien välissä kohta vingutaan takaisin kotiin, kun on koettu taas se kauan kadoksissa ollut ensihuuman tunne.
Ihmiset ei nykyään tyydy mihinkään, aina halutaan sitä mitä ei ole ja sitä mitä on, halveksitaan, kun kuvitellaan jostain syystä että tuolla jossain on jotain parempaa.
Myöskin nykymaailmassa kun seksiä tuputetaan sieltä täältä ja pettäminen nähdään vaan jännittävänä juttuna ilman seuraamuksia niinkuin telkkarissa, niin se saa ihmiset käyttäytymään ihan miten sattuu.
Parisuhteita ei enää arvosteta samalla tavalla kuin ennen, siitä on tullut käyttötavaraa.
Myöskin sitoutuminen toiseen koetaan hyvin epämieluisana asiana.
Niin varmaankin. Aikalailla tää suhtautuminen parisuhteisiin on muuttunut. Meidän isovanhempien nuoruudessa oli normaalia, että mentiin kerran naimisiin ja pysyttiin, ellei ollut jotain poikkeuksellisen pätevää syytä erota. Meidän vanhempien nuoruudessa avioerosta alkoi tulla yleisempi ja nyt tänään puolet eroavat ja monet eroavat jopa kaksi kertaa. Mäkin tiedän ihmisiä, jotka on eronneet kaksi kertaa ja ovat kolmatta kertaa naimisissa.
Jos nää pettämiset ja eroamiset vaan lisääntyy entisestään, niin kohta kukaan järkevä ihminen ei uskalla mennä naimisiin.
Jep. Ennen sitoutuminen tuntui tosiaan olevan tavoittelemisen arvoinen asia, eikä pelkkiä tyhjiä sanoja ilman merkitystä. Parisuhdetta pidettiin tärkeänä asiana, eikä vankilana jossa kamala puoliso kieltää kaiken kivan flirttailun ja muiden kanssa vehtaamisen. Halutaan vaan lisää ja lisää huumaa, jännitystä ja vastakkaisen sukupuolen huomiota, vaikka itsellä jo olisi hyvä puoliso ja rakkaita lapsia.
Tuntuu ettei nykyään ole enää rakkautta siinä merkityksessä kuin ennen oli. "Rakkaus" on vain sitä, että sitä kautta saadaan itselle hyvä olo. On kivaa seurustella ja saada se ihana perheidylli. Sitten alkaa tylsistyttämään ja aletaan etsimään jännitystä ja uutta kivaa itselle. "Rakkauden" kohde vaihtuu heti kun sitä kautta saadaan taas itselle lisää kivoja pikku perhosia vatsaan ja pöksyt märäksi. Siinä vaiheessa ei mitkään rakkaudentunnustuksen tai lapsen luottavainen katse merkkaakaan enää mitään, kun isi tai äiskä haluaa uuden kiihkeän panon ja ensihuuman.
Hyvinä esimerkkinä näilläkin palstoilla esiintyvät kirjoitukset, joissa mies tai nainen sanoo että on tosi hyvä ja ihana puoliso, mutta se varmaan täytyy nyt jättää kun joku ihanan komea tai kaunis tuttavuus vähän kiinnostaisi ja on perhosia masussa kuin pikkuteinillä.
Itseäni todella masentaa se ajatus, kuinka vähän ihmiset arvostavat sitä mitä heillä on. Esim. ne varatut naiset jotka ovat minuun ihastuneet olisivat olleet heti vaikka mihin valmiita miehensä tai lapsiensa selän takana ja olisivat varmaan jättäneet heidät heti jos olisin näyttänyt vihreää valoa suhteelle. Kuvottavaa itsekkyyttä. Usein nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka ovat aina saaneet osakseen paljon huomiota. Sitten kun suhteessa ei tulekaan enää joka suunnalta ruusuja ja palvontaa, niin onkin "tylsää" ja halutaan uusi salapano, muiden tunteista välittämättä.
Jos jäädään kiinni, niin kadutaan ja parutaan lähinnä sitä että jäätiin kiinni eikä ole enää kivaa, ei sitä että kaduttaisiin oikesti tekojaan ja toisien loukkaamista.
ne ihmiset jotka jo pettävät vaimojaan ja miehiään, pettävät todennäköisesti niitä joiden kanssa ensin pettävät jos siitä jotain pidempää sattuu tulemaan.
Liian monesti ensihuumaa erehdytään luulemaan rakkaudeksi ja kun se laantuu ja arki iskee vasten kasvoja ajatellaan että "tässäkö se nyt olikin", kun ei tajuta että rakkaus kasvaa ajan myötä ja vaihtuu huuman ja intohimon jälkeen kumppanuudeksi, tasaiseksi ihanaksi elämäksi jota he eivät koskaan kykene arvostamaan.
Olen huomannut että mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän tunnen intohimoa ja palavaa huumaa mutta se on oikeastaan vain hyvä, koska sellainen suhde joka kehittyy pikkuhiljaa, kestääkin paljon kauemmin kuin sellainen jossa eletään suuria tunteita.
Joskus tapasin miehen joka sanoi olleensa 6 vuotta intohimottomassa suhteessa. Hän sanoi etsivänsä naista tositarkoituksella, mutta etsikin vain räiskyvää tunnetta, suurta intohimoa, taivaiden aukenemista ja ilotulituksia. Sitä hän saa etsiä kauan, ja kun se loppuu hänelle ei jää käteen mitään kun minä elän onnellisesti hyvässä suhteessa jossa panostan suhteeseen, en siihen että nyt pitäisi intohimon koko ajan räiskyä ja enkeleiden huutaa hallelujaa.
Jos mä uskaltaisin mennä joskus naimisiin, niin mä en kyllä ottais sellaista miestä, jonka mä tietäisin pettäneen ex-kumppania. Mun olis tosi vaikea luottaa siihen ja aina sais pelätä, että pettääköhän se joskus vielä muakin. Se olis tosi heikko pohja avioliitolle. Mä en jaksa ymmärtää niitä sinkkuja, jotka alkaa ihastumisen huumassa suhteen varattuun ja uskaltaa vielä vakiintua sellaisen kanssa. Mä en uskaltais. Ja ainakin mulla olis todella paha omatunto, jos joku jättäis perheensä mun takia. Mä en tajua, että joillakin ei ole, vaan ne menee suhteeseen varatun kanssa ihan kevyesti. Onks niillä sitt niin paljon itseluottamusta, että ne uskoo sen varatun olevan niille uskollisia, vaikka se ei ollut sille exälle. Musta se on kyllä epärealistista. Mutta ehkä mun perimmäinen ongelma on se, että mä olen vaan syntynyt liian myöhään. Olis pitänyt elää sillon isovanhempien aikaan. Elintaso oli kyllä heikompi, mutta parisuhteet kestävämpiä.
Rakastunut ihminen uskoo siihen mihin haluaa uskoa.
"Vaimo ei ymmärtänyt sitä, mutta minua se rakastaa oikeasti"
"Se sanoi ettei ikinä pettäisi minua, vaikka on ennen pettänyt"
"Se sanoi että on ollut pelimies, muttei ole enää"
Jne, jne, jne.
Sen lisäksi rakastunut haluaa nähdä rakkauden kohteessaan vain hyvät puolet, vaikka toiset kuinka varoittelisivat. Käännytään jopa parasta ystävää vastaan, jos hän kehtaa varoittaa jostain rakkauden kohteen epäilyttävistä puolista.
Pahimmillaan se sitten on sitä, että rakkauden kohdetta hyväksikäytetään rankasti, tai näitä "Se on tosi ihana kun se ei ole kännissä" ja "Ihan vahingossa se varmaan löi ja se oli minun vikana" -juttuja.
Toisaalta, hyvässä suhteessa on kuitenkin parempi olla kuin yksin sinkkuna murehtien muiden suhteita. Muutoinkin, jos aiot hankkia lapsen sinkkuna yksinään, niin lapsen isä voi olla isolla riskillä sitä sorttia oleva mies josta kirjoitat, eli isekeminen ajaa sitoutumisen ohi. Voihan joku myös sanoa, ettei sekään ole lapsen parhaaksi ajateltuna jos tekee yksinään lapsen vain sen takia, että kaverien miehet ovat pettäneet. Voihan sitä avioliiton sijasta tyytyä avoliittoon, tms.
että sustakin on tullut musta 8o