Moi !
Minulla on nyt hieman inhottava tilanne tässä päällä. Täytän pian 20-vuotta ja tahtoisin jo lopultakin muuttaa omilleni ( äitini on tähän saakka pitänyt minua kotona syillä, " ei sitä kannata vielä kallista vuokra-asuntoa ottaa kun voit asua kotonakin..) Aiemmin taloudellinen tilanteeni ei sallinut omaan asuntoon muuttamista, eikä äidiltä herunut yhtään apua, ei edes lainaa vaikka olisin toki maksanut sen hänelle takaisin.
Sain viimesyksynä vakituisen työpaikan, mutta nyt vastikaan iso-britanniassa asuvilta sukulaisiltamme sain melko houkuttelevan tarjouksen. Pääsisin huomattavasti parempipalkkaiseen töihin heidän yritykseensä ja he vieläpä avustaisivat minua asunnon hankkimisessa yms. Olen varhaisteini-ikäisestä saakka halunnut muuttaa ulkomaille, nimen omaan britanniaan, joten tämä olisi minulle aivan uskomaton tilaisuus.
MUTTA, kun äitini kuuli tästä, hänhän päätti etten minä ole lähdössä minnekään. Kun totesin hänelle, että eikö hänestäkin olisi mukavampaa, jos en enää pyörisi hänen nurkissaan ja etten enää ole riippuvainen hänestä. ( Kun on saamattomuuttani kovasti sukulaisille valitellut..)
Keskustelu ajautui sitten siihen, että jos muutan pois kotoa, äiti lopettaa koiramme. Tilanne on hankala, sillä koiraa en mitenkään voi ottaa mukaan. Koira on minulle kuitenkin erittäin rakas, joten niin kauan kuin äiti kiristää minua koiran lopettamisella, olen jumissa äitini katon alla.
En edes ymmärrä, miksi äiti haluaa pitää minut talutusnuorassaan. Tapa, jolla hän puhuu minusta sukulaisillemme on inhottava. Hän myöskin haukkuu minua, vähättelee saavutuksiani, tekee kaikkensa musertaakseen heikon itsetuntoni ja käyttäytyy muutenkin ilkeästi minua kohtaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän suorastaan vihaa minua. MIKSI hän sitten pitää minua väkisin kotonaan??
Äiti on jopa puhunut ostavansa uuden asunnon, jonka saan sitten kun hän joutuu vanhainkotiin tai muuttaa muualle. Mutta kun hän ei tosiaankaan tunnu tajuavan, että minä en HALUA hänen asuntojaan tai mitään muutakaan!
Muutenkin hän kohtelee minua kuin pikkuvauvaa, kotiintuloaika (!!) on seitsemältä, nukkumaan mennään viimeistään kymmeneltä, jopa viikonloppuisin. Minnekään en saa mennä, enkä mitään saa tehdä. Äiti kyttää pukeutumistani ja ulkonäköäni kuin haukka, saan aina kuulla miten huoramaisen paljastavasti pukeudun ( vaikka mielestäni pukeudun aivan normaalisti, enkä todellakaan mitenkään huoramaisesti.) ja miten ruma olen. Äitini myös yrittää neuvoa minua miten pukeutua ja miltä minun pitäisi näyttää. Omasta mielestäni olen jopa ihan kaunis, mutta tuntuu kuin äitini haluaisi minun vain olevan rumempi kuin hän, jotta hän itse näyttäisi kauniimmalta.
Seurustelusuhteita minulla ei ole ikinä ollutkaan, sillä äitini takia olen hirvittävän epävarma. Äiti tosin sanoo, että syy seurustelemattomuuteni on ulkonäössäni.
Äiti ei ole ikinä antanut minun edes puhua isästäni, saati sitten pitää yhteyttä häneen, joten en tiedä mitä isäni ajattelee minusta.
Joskus tuntuu pahalta kun perheeni on tälläinen. Haluaisin vain päästä irti siitä, mutta en tosiaankaan tiedä mitä teen äitini kanssa..
Minulla on nyt hieman inhottava tilanne tässä päällä. Täytän pian 20-vuotta ja tahtoisin jo lopultakin muuttaa omilleni ( äitini on tähän saakka pitänyt minua kotona syillä, " ei sitä kannata vielä kallista vuokra-asuntoa ottaa kun voit asua kotonakin..) Aiemmin taloudellinen tilanteeni ei sallinut omaan asuntoon muuttamista, eikä äidiltä herunut yhtään apua, ei edes lainaa vaikka olisin toki maksanut sen hänelle takaisin.
Sain viimesyksynä vakituisen työpaikan, mutta nyt vastikaan iso-britanniassa asuvilta sukulaisiltamme sain melko houkuttelevan tarjouksen. Pääsisin huomattavasti parempipalkkaiseen töihin heidän yritykseensä ja he vieläpä avustaisivat minua asunnon hankkimisessa yms. Olen varhaisteini-ikäisestä saakka halunnut muuttaa ulkomaille, nimen omaan britanniaan, joten tämä olisi minulle aivan uskomaton tilaisuus.
MUTTA, kun äitini kuuli tästä, hänhän päätti etten minä ole lähdössä minnekään. Kun totesin hänelle, että eikö hänestäkin olisi mukavampaa, jos en enää pyörisi hänen nurkissaan ja etten enää ole riippuvainen hänestä. ( Kun on saamattomuuttani kovasti sukulaisille valitellut..)
Keskustelu ajautui sitten siihen, että jos muutan pois kotoa, äiti lopettaa koiramme. Tilanne on hankala, sillä koiraa en mitenkään voi ottaa mukaan. Koira on minulle kuitenkin erittäin rakas, joten niin kauan kuin äiti kiristää minua koiran lopettamisella, olen jumissa äitini katon alla.
En edes ymmärrä, miksi äiti haluaa pitää minut talutusnuorassaan. Tapa, jolla hän puhuu minusta sukulaisillemme on inhottava. Hän myöskin haukkuu minua, vähättelee saavutuksiani, tekee kaikkensa musertaakseen heikon itsetuntoni ja käyttäytyy muutenkin ilkeästi minua kohtaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän suorastaan vihaa minua. MIKSI hän sitten pitää minua väkisin kotonaan??
Äiti on jopa puhunut ostavansa uuden asunnon, jonka saan sitten kun hän joutuu vanhainkotiin tai muuttaa muualle. Mutta kun hän ei tosiaankaan tunnu tajuavan, että minä en HALUA hänen asuntojaan tai mitään muutakaan!
Muutenkin hän kohtelee minua kuin pikkuvauvaa, kotiintuloaika (!!) on seitsemältä, nukkumaan mennään viimeistään kymmeneltä, jopa viikonloppuisin. Minnekään en saa mennä, enkä mitään saa tehdä. Äiti kyttää pukeutumistani ja ulkonäköäni kuin haukka, saan aina kuulla miten huoramaisen paljastavasti pukeudun ( vaikka mielestäni pukeudun aivan normaalisti, enkä todellakaan mitenkään huoramaisesti.) ja miten ruma olen. Äitini myös yrittää neuvoa minua miten pukeutua ja miltä minun pitäisi näyttää. Omasta mielestäni olen jopa ihan kaunis, mutta tuntuu kuin äitini haluaisi minun vain olevan rumempi kuin hän, jotta hän itse näyttäisi kauniimmalta.
Seurustelusuhteita minulla ei ole ikinä ollutkaan, sillä äitini takia olen hirvittävän epävarma. Äiti tosin sanoo, että syy seurustelemattomuuteni on ulkonäössäni.
Äiti ei ole ikinä antanut minun edes puhua isästäni, saati sitten pitää yhteyttä häneen, joten en tiedä mitä isäni ajattelee minusta.
Joskus tuntuu pahalta kun perheeni on tälläinen. Haluaisin vain päästä irti siitä, mutta en tosiaankaan tiedä mitä teen äitini kanssa..
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen mies 60 v ja ikäni olen sitä katunut, etten nuorena armeijan jälkeen maailmalle lähtenyt.
Tuossa iässäsi ihmisen viimeistään pitää vanhemmistaan irrottautua. Ellei se sovussa ole
mahdollista, niin sitten muuten. Olen varma että elämäsi kadut sitä, jos äitisi helmoihin edelleen
jäät. Itsenäistä ihmistä sinusta ei tuossa tilanteessa kotona asuen tule, niin se vain on.
Voi ottaa kipeää äitisi asenne ja toiminta,mutta se kipu sinun kannattaa kärsiä. Jos tilanteesi
jatkuu nykyisellään, olet pian nelikymppinen katkera nainen, jolta elämä on jäänyt elämättä.
Minusta ainoa viisas vaihtoehto on lähteä.
Enää totella äitiä kun olet täyttänyt 18 vuotta olet täysi-ikäinen ja suomen lain mukaan äitisi ei voi määrätä sinulle minkäänlaisia kotiintuloaikoja koska olet täysi-ikäinen ja sekään ei vaikuta siihen vaikka asut vielä kotona. Lähdet ilman muuta sinne mistä olet saanut hyvän työtarjouksen ja annat koiran jollekkkin tutulle joka hoitaa hyvin koiraa niin ei äitisi voi kiristää sinua. Äitisi on melko varmasti läheisriippuvainen kun ei osaa päästää lapsestaan irti vaikka lapsi on täysi-ikäinen ja hommaa oma asunto mahdollisimman pian että pääset elämään omaa elämääsi niin on kaikkein paras ratkaisu. Ota itse yhteyttä isääso äläkä kysy sitä äidiltasi koska olet täysi-ikäinen ja rupea kapinoimaan kunnolla äitiäsi vastaan ja teet niinkuin itse haluat ja kakki asiat teet eritavalla kuin äitisi neuvoon niin pääset äitistäsi eroon etkä toottele äitiäsi ainakaan kotituloajoissa ja rupeat etsimään miestä elämääsi niin rupeaa helpottamaan kun saat seksiä kun olet jo 20v. Ei muuta kuin kova kovaa vastaan äidillesi ja teet niikuin itse huvittaa vaikka se koira täytyisi lopettaa niin lähdet sinne mistä olet saanut hyvän työtarjouksen.
Kyllä sitä vaan täytyy jotain yhteisiä sääntöjä noudattaa, jos asutaan yhdessä. Mutta sairashan tuollainen äiti on joka vaatii että aikuistumassa oleva tyttö on kotona klo 19!!!
Kun aikoinaan täytin 18v niin sanoin vahemmille että nyt kyttääminen ja vahtiminen loppu ja eivät ne pihlle heittäneet ja välit paranivat huomattavasti kun itse kävin töissä ja maksoin kaikkimenoni eikä tarvinnut mitään avustuksia ja aikanaan muutin pois niin hyvää tulee. Äitini joskus sanoi että et oile ruoka-aikoina kotona niin sanoin että minulle ei tertte enää valmistaa ruokaa koska teen sen itse tai menne ravintolaan syämään ja niin edelleen. Kyllä täysi-ikäisellä pitää olla oma elämä vaikka lapsuuden kodissa asuisi eikä häritsisi vanhempiensä elämää ja vanhempien pitää antaa lapsien täytettyä 18 v ekää omaa ekämäänsä.
Ulkomaille lähtö ei ole mikään helppo ratkaisu, mutta suosittelen sitä silti. Itse lähdin 21-vuotiaana, juuri ammattiin valmistuneena töihin maahan jonka kieltä en osannut. Ensimmäinen puoli vuotta kului arvaillessa mitä ihmiset mahtavat sanoa ja vapaa-aika nukkuessa, 12 tunnin yöunet eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia kun sopeutuminen vei energiaa. Alunperin piti mennä vain kesätöihin, mutta ne kesätyöt jatkuivat viisi vuotta ennen kuin palasin vauva masussa Suomeen mieheni kanssa, olin siinä viiden vuoden aikana käynyt hakemassa miehen mukaani kotimaasta, matkamuistoksi kai... Nyt jälkeen päin olen ajatellut, että kun olen tuosta reissusta selvinnyt niin selviän mistä vain. Aina ei mennyt hyvin ja välillä itketti lujaa, mutta jotenkin ne asiat aina järjestyivät, ei ehkä niin kuin olin ajatellut, mutta järjestyivät kuitenkin.
Äitisi touhut vaikuttavat suorastaan sairailta ja kun kerrot hänelle päättäneesi lähteä tulevat temput todennäköisesti vielä sairaammiksi. Hän tulee epäilemään pärjäämistäsi, mollaamaan sinut maanrakoon (kuten tuntuu jo tekevän muutenkin) ja ennen pitkää vielä syyllistämään sinut hänen hylkäämisestään. Oma äitinä sairastui aivoverenvuotoon vajaa kuukausi ennen muuttopäivääni, hän on silti aina hokenut niin minulle kuin muillekin, että nuorena pitää saada mennä eikä jäädä omien vanhempiensa vangiksi. Samaa hän toisti myös sukulaistytölle, jolle joku oli jo ehdottanut koti-Suomeen sairaiden vanhempien luokse palaamista. Äiti toipui nopeammin kuin olisin uskonut mahdolliseksi ja oli jo päässyt kotiin lähtöpäivänäni. Ja jälkeenpäin hän on ihmetellyt vahvuuttani, kun sain hoidettua koulun loppuun (viimeiset tentit ja muut työt menossa hänen sairastuessaan) ja hoidettua tavaroiden muuton hänen varastoonsa (minulla oli oma huusholli 500km:n päässä äitini luota) kunnialla ja lähdettyä kahden ison matkalaukun kanssa kohti uutta aikuista elämää ilman hänen apuaan. Tuumasin että kasvatuksella saattoi olla siinä osansa ;-)
Jos jäät äitisi helmoihin et takuulla pääse itsenäistymään. Lähde maailmalle ja anna mennä! Siipesi kantavat kyllä, ehkä hiukan vaappuen, mutta kantavat varmasti. Irti riuhtaisu tekee kipeää, mutta on sinulle hyväksi. Onnea ja siunausta matkaan!
Äitisi ei osaa päästää lapsestaan irti. Hän toimii väärin. Etsi koiralle koti ja lähde maailmalle.
Ei äitisi pidä sinua talutusnuorassaan, vaan sinä annat hänen pitää itseäsi talutusnuorassa!!
Mitä ihmettä tuota aikuinen täysi-ikäinen ihminen äidiltä lupaa elämiseesi kyselet. Ja kuule, sitä lainaa saa tarpeen tullen muualtakin kuin äidilltä.
Sinä ihan ilmiselvästi käytät vain äitiäsi tekosyynä, minkä varjolla voit jättää asioita tekemättä. Eikö olekin, niin että sinun itsesi on helpompi pyöriä siellä äidin nurkissa, kuin alkaa itsenäistymään!
Etsit koirallesi uuden kodin ja lähdet niin että hippulat vinkuu. Ei siinä mitään! Totta kai pärjäät, tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat lähteneet ulkomaille ja paras ikä on juuri tuo 20 nurkissa!
Ethän ole onnellinen nykyisessä asemassasi. Totta kai pitää uskaltaa muuttaa pois. Tuskinpa joudut huonompiin oloihin ainakaan... Tunnistan nimittäin kaikki mitä sanoit äitis käytöksestä, oma äitini oli samanlainen joten uskon mitä olet kertonut. Moni joka ei ole samaa kokenut ei usko äidin voivan kohdella omaa lastaan niin huonosti.
Nyt vain rohkeutta, kyllä pärjäät!
Jatkan muiden tahdissa, että ala mennä vaan. Äitisi on vaikea, ikävä ja läheisriippuvainen, josta täällä viestiketjuissa oli jo muutenkin puhetta ja sinun on yksinkertaisesti pakko luottaa itseesi, juuri nyt, ja lähteä rohkeasti.
Tulet varmasti katumaan, jos et tee sitä, mitä sinä tahdot tehdä. Jos koet, että olet saamassa elämäsi tilaisuuden, niin siitä ei pidä ikinä päästää irti. Olet jo sen ikäinen, että elämäsi on pakko alkaa ja se vaatii joskus rohkeutta, voimia ja kipuakin.
Äitisi käytös ei ehkä muutu koskaan, joten sitäkään suuremmalla syyllä et voi jäädä elämään hänen ehdoillaan.
Koirasi sijoittamiseen uuteen kotiin saat varmasti apua paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä. Kerrot heille tilanteesi ja äitisi uhkaukset, niin eiköhän heilläkin ole neuvoja avuksi. Tai jos koirasi on tietyn rotuinen voit rotuyhdistyksen kautta kuulostella sijoituskotia. Pääasia, että valvot koirallesi turvalliset ja varmat olosuhteet. Mitään kaverin kaverille-juttuja en suosittele, koska jos koirasi ei sovikaan heille, et voi enää vaikuttaa koirasi kohtaloon kuin voit kääntymällä asiantuntijoiden puoleen.
Asiat järjestyvät, jos luotat, että ne järjestyvät. Lykkyä!
Siis miksi ihmeessä SUOSTUT tulemaan kotiin seitsemältä? Olet täysi-ikäinen, vaikka äiti soittaisi poliisille, ei ne tulisi sua hakemaan. Samoin ei kai sinua voi kukaan pakottaa nukkumaan väkisin.
Ei kai tuollaisia ihmisiä ole.
Miksi nuori antaisi polkea itseään tuolla tavalla.
Millä tavoin aikuista ihmistä voi kontrolloida kotiintuloajoilla? Pakkoko sellaisia on noudattaa?
Onko koiran elämä tärkeämpi kuin aloittajan?
Mikä aloittajaa estäisi pitämästä yhteyttä isään?
Aloittajan äiti ei voi olla kuin viisissäkymmenissä. Turhaa on ajatella, että äidin ostama asunto siirtyy tyttärelle, kun äiti menee vanhainkotiin. Siihen on aikaa vielä ainakin 25 v.
Ja periihän tytär äitinsä aikanaan joka tapauksessa.
Tässä ei ole kerrottu kaikkea.
kokenut.
Näitä päälle tallaajia ja murskaajia riittää.
Ensin kotona on lytätty, sitten riuhtaisin itseni au-pairiksi kovan myräkän keskeltä, au-pair perheen äiti paljastuio vieläkin sairaammaksi kytäksi, lähdin sieltä poikaystävn luo joka ei antanut minun olla nainen vaan kyyläsi kuin jokin lestadiolais isä minua, jätin hänet.
Nyt olen kipuillut yksin täällä lähiössä ja yritän säästää rahaa työttömyyden sekä hanttihommien keskellä että pääsisin muuttamaan erääseen maahan jossa haluaisin asua ja elää edes hetken vapaana ja onnellisena naisena.
Olen jo kolmissakymmenissä oleva nainen ja armeija ihmisiä on ylitseni kävellyt, tuntuu kuin en saisi elää...
Koirani menetin aikoinaan...kyllä sitä minua vastaan käytettiinkin..
Itse en ole nähnyt äitiäni moneen vuoteen. Mitäs sekaantui asioihin jotka ei sille kuulu. Mulle ei vittuilla.
Et tarvitse lähtöön äitisi lupaa.
Koirat ei elä ikuisesti, joten lopettanen on vain ennenaikaistettuna se mitä on kuitenkin kohta edessä. Sama koskee äitiäsi, hänkään ei elä ikuisesti, joten älä elä hänen elämäänsä.
Jos sinulla on halua lähteä ulkomaille ja nyt hyvä tilaisuus, niin kadut koko lopun elämäsi jos jätät mahdollisuuden käyttämättä. Muutaman vuoden päästä olet naimisissa, sinulla on lapsia, eikä tuolaisia lähtöjä voi helposti enää tehdä ja aina kun olet tyytymätön elämääsi muistat mahdollisuuden joka jäi käyttämättä.
Päättäväisesti vain hommaa eteenpäin, silläkin uhalla että välit äitiin menee.
Äitisi motiivit vähän ihmetyttää, ilmeisesti ei juurikaan kiinnosta tyttären tulevaisuus, vaan ainoastaan itsekäs läheisriippuvaisuus ajaa hänet tuollaiseksi.
Kyllä sille selainen hyvä löytyy, etenkin kun laitat sen sillä, että "äiti uhkasi tappaa sen, jos lähden kotoa maailmalle ja itsenäistyn, pelastakaa ja antakaa hauvalle kiva koti".
Äitisi keksii uhkailuja vaikka kuinka. Ota niitä vaikkapa nauhalle joskus kun juttelette. Paljon helpompi laittaa painetta vaikka sitten joidenkin sukulaisten toimesta tai jotain, kun kuulee, missä hengessä keskustellaan.
Sitten sanot, että kyllähän sinä rakastat äitiäsi mutta että mitä lujempaan se pitää kiinni, sen kauemmaksi sinä lopulta pakstakin ajaudut, kun se käy kipeää, jos niin kovaa pitää kädestä kiinni.
ota työ, etsi koiralle uusi koti (esim. eläinsuojeluyhdistys haulla löydät lähimmän) ja lähde.
Koska äitisi haluaa estää sinua ottamasta kyseistä työpaikkaa vastaan, jätä kaikki materiaali. Ainakin mahdollisimman vähän tavaraa mukaan.
Todennäköisesti äitisi yrittää estää lähtösi mitä ihmeellisin tavoin, mikäli alat pakkaamaan.
Paikanpäällä voit ostaa käytettyä tai uutta.
Koirasta sen verran, kumpi sen on hankkinut, sinä vai äitisi?
Mikäli äitisi, hän on hankkinut sen siksi, että olisit sidoksissa häneen.
kuulostaa aivan samanlaiselta, kuin oman isäni. Itse muutin 19-vuotiaana salaa poikaystäväni kanssa toiselle paikkakunnalle, olin todella peloissani. Ihan aidosti uskoin, että isäni voisi pakottaa minut tulemaan takaisin kotiin, joten ymmärrän hyvin tuntemuksesi. Myös sen, ettet välttämättä usko pärjääväsi yksin, koska itsetuntosi on rääkätty maanrakoon äitisi toimesta. Tuollaisesta toipuminen ottaa aikansa, joillakin hyvinkin pitkään. Minäkin olen todella uupunut aina käytyäni lapsuudenkotona, jopa monta päivää. Silti tulen yhä vahvemmaksi, mitä kauemmin olen ollut poissa kotoa, ehkä joku päivä mieleeni ei edes juolahda "mitä isäni ajattelisi?"! Sinullekin kunnon irtiotto tekee varmasti hyvää, uskohan se! Suosittelisin, ettet myöskään vastaa puhelimeen, koska kokemuksesta tiedän, että puhelinterrori alkoi heti muutettuani. Sinulla ei ole velvollisuutta kunnioittaa ihmistä, joka ei kunnioita lainkaan sinua - olipa hän sitten vaikka vanhempasi.
Toivottavasti koirasi löytää hyvän kodin!
lopettaisiko äiti koiran, vai onko kyse pelkästä uhkauksesta?
Koiraa ei saisi hankkia, jos koira joutuu olemaan yksin yli 8 tuntia päivässä.
Jos aloittaja tekee töitä normaalit 8 tuntia arkipäivä matkat, sekin menee jo koiran puolelta hankalaksi.
Joten on oletettavaa, että äiti käy koiran kanssa ulkona kun tytär on töissä.
Jos tytär muuttaa omaan kotiin ja ottaa koiran mukaan, tulee hankaluuksia.
Ellei koiraa voi jättää pihalle ja talvipakkasilla ei voi jättää, ellei koira ole hyski.
Kun meillä oli koira ja itse tein vuorotyötä, jolloin olin poissa tuon 8 tuntia.
Kotiin päästyäni koira syöksyi ulos kuin ammus tekemään hätiään.
äitisi on kanssa on sairaampi kuin uskotkaan. Nyt heti tänään etsimään koiralle uutta kotia ja vastaat sukulaisillesi, että otat heidän tarjoaman paikan vastaan. Tulee olemaan paras päätös, jonka olet tehnyt!
Koiralles uus koti !
JA LÄHE ULKOMAILLE !!
Itsenäistyt , pääset Britanniaan ja olet vapaa!
Olet jo 2-kymppinen ja päätät itse asioistasi. Ei muuta kuin kytkin ylös ja kolvi kohti Britanniaa, jos olet ulkomailla työskentelystä haaveillut. Tartu tilaisuuteen kun sellainen on, ei tartte sitten olla vanhempana katkera.
Lähde ihmeessä ulkomaille, kun se on kerta ollu jo pidemmän aikaa haaveissa ja nyt kun vielä tuli nuin hyvä tarjouski! Harvalle tulee koskaan koko elämänsä aikana tuollaista tilaisuutta eteen!
Äidilläs on nähtävästi vaikea irrottautua sinusta ja vaikeaa myöntää edes itelleensä että sen pikku-tyttö on jo aikuinen nainen, vaikka muistaakin kun vasta leikit legoilla ja nukuit pinnasängyssä. Mutta sinun täytyy nyt herättää se todellisuuteen ja ensinnäkin muuttaa ehdottomasti pois sen helmoista! Muuten et pääse itsenäistymään ja menetät kokonaan haaveesi ja itsekunnioituksesi ku äiti kokoajan mollaa tekemisiäs.
Minunki vanhemmat on romuttanu minun unelmat ja tekemiset sanomalla aina: "Et sie osaa", "et sie pysty", "ei kannata ees yrittää". Mutta onneksi omistan kavereita jotka jaksaa tukea ja uskoa minun haaveisiin ja kykyihin, ku kotopuolessa semmosta en saa. Ja eräs täysikäinen kaverini muutti omaan asuntoon niin äiti heti huolestu ja kyseli: "Miten se oikein muutti " jne. Itse olen 17 vuotias ja suunnitelmissa on kyllä täysikäisenä heivautua piakkoin pois vanhempien helmoista, sanokoot mitä sanoo. Omat isoveljeni muuttivat opiskeluasuntolaan jo 16-vuotiaina, mutta koska olen TYTTÖ niin mulle voi kuulemma sattua ja tapahtua kaikkea ikävää tässä pahassa maailmassa. huoh
Jos koirasi elämä on sinulle tärkeämpi kuin mikään muu, hanki itsellesi heti paikalla oma huusholli ja muuta koirasi kanssa pois äidin luota.
Äitisi alkaa kyllä kaivat teitä ja pyytää edes koiran takaisin, kun ja jos suunnittelet sitä ulkomaanmatkaa tosissasi.
Ala mennä. Ja jos kaikki todella kilpistyy koiraan, niin mieti, mieti.
Jos se on hyvin pidetty, ota yhteys Kenneliin.