Aina kun vuosi vaihtuu, putoaa kaikkien autojen arvo, eli kauppiaat häviävät lasipalatseissaan aina eniten uudenvuoden aattona, ja ostolakossa oleva autovero-odottaja vähiten.
Isö määrä autoja pudotti juuri arvoaan reilusti.
Ostolakkolainen
7772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ne onkin eri miehet, jotka autoilla ajaa ja eri miehet, jotka niitä odottaa!
Lasipalatsien kannalta on ikävää kun kerran ulkomailta auton hankkinut hankkii myös seuraavan autonsa sieltä. Tällainen asiakas on lasipalatsin kannalta ikusesti ostolakossa. No, palatsit ja valtio ovat tiensä valinneet, ja pitkäaikaisella kusetus ja ryöstöhintapolitiikallaan karkoittaneet parhaat käteisellä auton ostoon pystyvät asiakkaat.
Käteisellä auton ostava asiakas ei ole autoliikkeen kannalta se paras asiakas. Parhaita ovat sellaiset, jotka antavat hyvän vaihtoauton ja maksavat lopun rahoituksella.
On totta, että auton arvo tippuu aina vuoden vaihteessa, mutta hinnat eivät.
Tai ei sittenkään, ajan vanhalla pienikoneisella pensa-autolla, eikä harmita yhtään.
Ei ole mitään mieltä ostaa autoa, koska hyvityshinnat vanhoista ovat täysin olemattomat ja uudet maksaa verollisena (rangaistussakko) yli kaiken mahdollisen järjen rajojen, olkoot siis autokauppa jumissa minun puolestani niin kauan kun autoveroa ei saada edes kohtuulliselle tasolle. Piste.
Ei ole todellakaan ihme että monet hakevat autonsa ulkomailta ja säästävät siinä tuhansia euroja jo halvemmissakin autoissa.
Ala pitää näköjään pyöräyttää aivan pohjamutien kautta, ai niin Mazdaliike Turussa on pistänyt ovet säppiin, montako autokaupan ruumista vielä saadaan ennen kesää?
Ja mitä järkeä on ajaa idioottimaisellä ja epäoikeudenmukaisella veropolitiikalla.
Autovero pois ja autokauppa käyntiin kotisuomessa ja normalisoidaan ala, kaikki voittavat. , luonto säästyy ja ihmishenkiä säästyy, sanon minä.
Joo kyllä kannattaa lukea www.mobile.de, www.autoscout24.de ja vaikka www.blocket.se, ja pääsee vertaamaan Suomen hintoja todellisiin eurooppalaisiin markkinahintoihin.
Katsotaanpa, mitä Veto-työryhmä saa aikaan: helpottaako autovero, vai poistuuko kokonaan.
Vinkiksi heitän vaikka 2006 vuoden Mondeon Saksasta: Suomessa hinnat jopa 15 donaa, Saksasta puolella siitä.