En oikein edes tiedä mistä aloittaisin, koitan pitää tämän mahdollisen lyhyenä. Olen siis äärettömän rakastunut kaveripoikaani...joka on varattu. Olemme tunteneet toisemme päälle vuoden. Minä olin alusta asti äärettömän ihastunut ja perhosia oli vatsassa pelkästä pojan ajattelemisestakin. Olen ollut aikaisemminkin ihastunut pariin poikaan ja luulin niitä todella suuriksi ihastumisiksi, mutta tämän rinnalla ne eivät ole yhtään mitään. Tutustumisemme alussa poika ehdotteli tosi usein että voisimme nähdä, hän oli se aktiivisempi osapuoli. Minusta tuntui että hän flirttaili mulle, mutta en pystynyt uskomaan niin koska tiesin faktat. Luulin hänen pitävän minua vaan pelkkänä kaverina ja että hänellä ei olisi mitään romanttisia tuntemuksia mua kohtaan. Riuduin koska olin niin äärettömän ihastunut, mutten tiennyt pojan tunteista mitään ja tosiaan uskoin että hänellä ei niitä edes olekkaan mua kohtaan. Noin viiden kuukauden tuntemisen jälkeen poika kuitenkin paljasti olevansa kiinnostunut minusta, kun tuli mustasukkaiseksi minusta. Poika kertoi kuinka ei enää tunne mitään tyttöystäväänsä kohtaan, jätti jopa tämän, mutta palasi taas hänen luokseen. Poika silti jatkoi edelleen pelailua kanssani, mutta lopulta tajusi tekevänsä väärin ja kaveruutemme viileni. Välien viilennettyä kärsin järkyttävästä ikävästä poikaa kohtaan muutaman kuukauden ajan ja itkin kaikki illat. Kunnes taas tapasimme vähän aikaa sitten ja olemme taas nähnyt useasti viikonloppuisin, vaikka hän voisi olla tyttöystävänsä kanssa (kaukosuhde). En kestä koska pojan käytös on niin ristiriitaista, enkä ota selvää hänen tunteistaan. Hän vaikuttaa niin paljon siltä kuin olisi edelleen kiinnostunut, yhteiset ystävämmekin ovat huomanneet sen. Mutta sitten en haluaisi pettyä jos hän taas pitääkin mua ihan pelkkänä kaverina, eikä tunne mitään mua kohtaan. En uskalla kysyäkkään asiasta enkä tunnustaa että mulla on edelleen tunteita, koska pelkään ystävyytemme loppuvan taas siihen. En kestäisi sitä. Mietin että kannattaako minun riskeerata ystävyytemme tunnustamalla mun tunteet. Yritän sinnitellä hänen kaverinaan, mutta osa musta kärsii koko ajan, koska tunteita olisi enemmänkin. En kestä että saan olla hänen lähellään, mutta en kuitenkaan tarpeeksi koska se ei ole luvallista. Koskaan en ole tuntenut näin, voisin sanoa olevani rakastunut. Toinen on vaan kaikkea mitä haluan, hän tuntuu niin oikealta. Olen niin sekaisin koska poika tosiaan vaikuttaisi olevan vielä kiinnostunut mutten voi olla 100% varma. Auttakaa, onko jotain samassa tilanteessa? Ja mitään ihan teinejä ei kumpikaan olla, itse olen kohta 20 ja poika vähän päälle 20.
ihastunut varattuun
miepävaan
21048
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et voi valita turvallista vaihtoehtoa ja unelmaa. On valittava. Jos valitset väärin, etenkin kun olet vääryydellä liikkeellä niin se kyllä sinut syö. Ja kuitenkin haluaisit jotenkin tehdä siitäkin turvallista. Ei sellainen ole mahdollista.
Sinun on ymmärrettävä, että heillä voi suhteessaan olla suvantovaihe, vaikka muuten suhde toimii hyvin. Mies siis kokee ihastumisen kautta tunteita kanssasi, koska ne ovat jostain syystä omassa suhteessa lukossa. Eli, voi olla, että käytät tilaisuutta hyväksesi, heidän ollessa mahdollisuuden äärellä löytää suhteessaan uusi syvempi aste. Jos viet miehen siinä vaiheessa, niin se tulee vielä teillekin eteen. Mitäs sitten?
Jos haluat pitää ystävyyden mutta suhdetta ei tule niin sitten sinun on purettava ne suhteen syyt keinolla millä hyvänsä. Yksi tapa voisi olla jutella miehelle ja hänen tyttökaverilleen niin, että he molemmat ovat paikalla. Tuommoinen on vaan niin pelottava tilanne täynnä kamalia mahdollisuuksia ettei siihen kovin moni pysty. Toisaalta se varmaan ystävyyden kannalta olisi loistavin vaihtoehto, kunhan tekee selväksi, että ennemmin lähtee kokonaan kuin jää kiusaamaan, jos jotakuta häiritsee. Ei siinä voi kuin antautua toisen armoille, kun sotkee toisten välejä. Jos tuon teet niin lopulta se sinut palkitsee jollain tapaa niin hyvin, ettei sitä pysty käsittään.
Jos haluat suhteen niin sitten sinun on kerrottava tunteista miehelle riskeeraten kaiken. Miehen on sitten kerrottava omista tunteistaan tyttökaverille, mikä tekee heidän väliinsä sellaisen sotkun, että sen selvittämiseen menee vuosia. Tyttökaverin maailma voi mennä palasiksi vuosikymmeniksi. Sitäkö sinä haluat? Voi olla myös, että tyttökaveri ei itsekään enää halua jatkaa vaan on kiinni suhteessa ja heitä jakaa jokin juttu pysyvästi. Se ehkä selviää tuon myrskyn kautta.
Ainoa tie on valita jokin ja ottaa riski kaikkinensa. Yksi tie on juosta karkuun ja etsiä jokin kokonaan toinen mies. Varmasti selkein ja helpoin ja heille molemmille reiluin tie. Koeta pitää kaikista langoista kiinni varoen ja se repii sinut palasiksi.
Vou, oli aika tyhjentävä vastaus tossa ylempänä. Olet ihan oikeassa että ei kai siinä auta muu kuin ottaa riski ja valita. Suoraan sanottuna vaan v*tuttaa kun olen nyt alkanut taas miettiä asioita vakavemmin.
Mietin mm. tätä ystävyyttämme. Luulen että vaan huijaan itseäni, sillä en pysty olemaan puhtaasti vain ja ainoastaan tämän jätkän YSTÄVÄ, koska kuitenkin sisimmässäni haluan aina enemmän. Aina kun näämme olen onneni kukkuloilla mutta kun taas eroamme, muistan todellisuuden. Tajuan että tämä kaveripoikani ei välttämättä halua jättää tuttua ja turvallista, pitkään kestänyttä suhdetta taakseen ottaakseen riskin minun kanssani. Tuntuu pahalta ajatella tota ja kohdata tosiasiat. Ja vaikka joskus seurustelisimmekin, niin luulen että tämän entisen tyttöystävän varjo painaisi liikaa. Mitä jos jätkä kaipaisi takaisin hänen luokseen. Tiedän että tässä tilanteessa on kaikki huonot ennusmerkit ja erittäin huonot mahdollisuudet suhteen onnistumiseen ja siltikin elättelen mielessäni toiveita että ehkä jonain päivänä jotain tapahtuisi kuitenkin. Typerää. Lisäksi tuntuu että alan taas masentumaan, tuntuu etten jaksa mitään, en halua tehdä mitään. Itken vaan ja mietin tätä asiaa koko ajan. Myös itsetuntoni on ihan nollissa tämän asian takana. Tunnen itseni rumaksi ja huonoksi, vertaan itseäni mm. tähän kaveripoikani tyttöystävään ja mietin kuinka hän on paljon kauniimpi ja parempi kuin minä ja kuinka hän sopii kaveripojalleni paremmin. He ovat sellainen täydellinen "kiiltokuva pari" vai miten se nyt sanotaan. Ainakin ulkonäöllisesti, suhteen sisimmästä poika on antanut minulle aikaisemmin aika huonon kuvan. Tuntuu vaan niin helvetin pahalta kun mielialat pomppaa onnellisuudesta täyteen masennukseen.