Minua hämmentää kovasti se että kaikki ystäväni ja kaverini ja muutenkin moni läheiseni seurustelee. Heillä kaikilla on suhde, jopa näillä 12-14-vuotiailla tovereillani. Minusta on toki hienoa kun he ihastuvat ja rakastuvat ja ovat onnellisia kumppaninsa kanssa mutta tunnen oloni jotenkin hylätyksi ja ernuksi kun en itse kuulu näihin seurusteleviin ihmisiin. Olen 22-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut. Tämä taas voi johtua siitä että olen aika ujo mutta myös siitä että minulla ei ole hajuakaan miten seurustellaan, mitä siihen kuuluu ja mistä se mies löytyy. Ja toisaalta minua ei kovin paljon edes kiinnosta seurustelu. Silti olo on aika yksinäinen ja tuntuu kurjalta käpertyä nurkkaan sinkkujuttuineen, kun muilla on joku, jonka kanssa jakaa elämän kommellukset.
Kaikenlaiset vinkit, kertomukset ja neuvot ovat tervetulleita. :)
Kaikenlaiset vinkit, kertomukset ja neuvot ovat tervetulleita. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi sinua sitten ei kiinnosta seurustelu, jos elämän jakaminen kumminkin polttelee?
Kiinnostus on vähäistä ehkä siksi että olen yrittänyt karttaa ajatustakin siitä että seurustelisin, koska pelkään seurauksia. Olen aina elänyt väkivaltaisessa ja hyvin apaattisessa perheessä, sellaisessa jossa asiat eivät ole koskaan hyvin. Pelkään että jos löydän kumppanin ja luomme perheen, asiat menisivät samalla tavalla kuin aiemminkin. Minulla on myös vähän mielenterveysongelmia ja pelkään että aiheutan kamalan elämän jollekin niiden vuoksi. On myös kamalaa ajatella että jos joskus saisin lapsia ja että lapset saattaisivat periä ongelmani. En halua sellaista mutta silti tavallaan mielessä muhii kaunis suhde oman elämän kumppanin kanssa.
Älä hyvä neitonen jätä mahdollisuutta elämäsi onneen vain siksi, että saamasi kodinmalli ei ole paras mahdollinen. Sinä itse päätät millaisen elämän saat, sinä voit vaikuttaa siihen tuleeko omasta parisuhteestasi samanlainen kuin lapsuudenkotisi oli. Asia pitää vain tiedostaa, tiedostatkin jo, sitten kokeilla onneaan ja olla hereillä tilanteen kanssa. Silloin huomaa koska asiat menevät ei-toivotulla tavalla ja voit puuttua niihin. Minullakaan ei ole kovin hyvä malli takanani, mutten ole antanut sen estää itseäni, koitan vain seurailla miten se näkyy suhteissani ja oppia siitä, oppia elämään sen kanssa ja muuttamaan niitä asioita joille jotain voin. Kerta kerralta olen pärjännyt paremmin.
Pelkosi siitä, mitä pahaa voisi tapahtua, hallitsee mielikuvaasi itsestäsi ja tulevaisuudestasi. Mutta entäpä ne toisenlaiset ajatukset, kuinka ihanaakin elämä voisi olla, vaikka töitä sen eteen joudutkin tekemään? Onko sinulla sellaisia mielikuvia ollenkaan? Miksi ne jäävät noiden peikkojesi jalkoihin, jotka kahlitsevat sinut yksinäisyyteesi niin, ettet uskalla edes yrittää saada onnellisempaa elämää? Minusta sinä olet ulkoistanut tunteitasi siten, että ajattelet ensin muita ja vasta sitten itseäsi, saat siten itsellesi tuon pelon olla yrittämättä parisuhdetta, ettet satuttaisi jotakuta toista olemalla oma, aito itsesi. Entä sinä itse sitten? Pelkäätkö ollenkaan aiheuttavasi itsellesi jotain kamalaa? Elämässä ryvettyy, joskus nauretaan ja joskus itketään, sitä ei voi välttää vaikka kuinka yrittäisi.
Unohda nuo mielenterveysongelmasi ja niiden mahdollisesti aiheuttama mielipaha jollekulle toiselle. Ihminen voi saada mielenterveysongelmia kesken ihanan parisuhteenkin ja toki puolison, lastenkin, elämä menee silloin hankalammaksi, mutta ei se silti estä ihmisiä hakeutumasta parisuhteisiin. Miksi sen pitäisi sinuakaan estää, ongelmasi eivät ainakaan tulisi itsellesi yllätyksenä, vaan olet jo niistä tietoinen, voit varautua niihin. Mielenterveysongelmia hoidetaan, ei paeta tai anneta automaattisesti estää elämästä hyvää elämää. Sinua rakastava kumppani ei ainakaan lähtisi karkuun ongelmiasi, vaan yrittäisi ymmärtää ja tukea sinua. Kyllä, häntä varmaan sattuisi sinun tuskasi ja ongelmasi, mutta se kuuluu suhteeseen, jaetaan ilot ja surut. Jos sellaista ei kestä, niin sitten ei ehkä ollut valmis siihen suhteeseen.
Harva meistä tietää kuinka seurustellaan ja mitä siihen kuuluu. Ei siitä ole olemassa lakikirjaa, sinä ja kumppanisi itse luotte sen kuinka ja mitä. Ja ne ovat ne asiat jotka teillä muodostavat parisuhteenne normiston. Ne syntyvät itsestään kun alkaa tutustumaan toiseen ja opettelee toista ihmistä, samalla myös itseään ja sitä kuinka itse on yhdessä toisen kanssa. Sitä ei voi tietää etukäteen, koska se kumppani on tuntematon tekijä. En minäkään tiedä mitä seuraavaan parisuhteeseeni tulee kuulumaan seurusteluna, koska en tiedä kuka on seuraava kumppanini. Tiedän vain sen mitä minusta itsestäni siihen suhteeseen ainakin tulee mukaan. Kaikki muu on tuntematonta, ja siten pelottavaa tai jännittävää, uutta ja vierasta.
En tiedä mielenterveysongelmiasi, mutta aika harva niistä taitaa periytyä sellaisenaan, ellei niitä omalla toiminnalla suorastaan anneta perinnöksi. Eli sinä itse voit vaikuttaa siihen, mitä mahdolliset lapsesi sinulta saavat perinnöksi. Valta tässäkin asiassa on sinulla, kuten myös oman onnesi suhteen.
Hyvä viesti tuossa yllä. Ei kannata sen takia jättää seurustelematta, että pelkää olevansa taakka tai että siitä seuraisi jotain pahaa. Eikä seurustelu ole mikään sellainen asia joka yhtäkkä alkaa ja sitten siinä pysytään, voit ihan rauhassa tutustua ihmiisin ja katsoa löytyisikö joku sopiva, ja miltä se ylipäätään sinusta tuntuu. Jos joku sinuun rakastuu, ei sun ongelmat hänen elämästään kamalaa tee, jos vain et piilota niitä häneltä. Eikä lapsiakaan kannata pelätä, sinä (ja kumppanisi) voitte kasvattaa heidät aivan kuten tahdotte. Jos itse olet ollut onneton lapsena, niin nyt voisit varmistaa että edes jollain menee paremmin :) Taatusti mukava seurata heidän varttumistaan.
Toivottavasti rohkaistut yrittämään :)