Näin meitä kuvaillaan. Tutut ovat jo tottuneet siihen että me tykätään kulkea yhdessä melkein kaikkialla. Meillä kummallakin on omatkin menomme ja omia kavereita ja liikumme myös ilman toisiamme mutta jos on tilaisuus ja mahdollisuus niin kimpassa mennään. Parina.
Puhun nyt laajasti iltamenoista kaveriporukoissa - tapahtumiin - vapaa-ajan viettoihin. Eikä nyt ole puhe mistään mustasukkaisuus syndroomasta tai läheisyysriippuvuudesta vaan ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä et me viihdymme yhdessä ja me haluamme molemmat olla ja mennä yhdessä.
Onko meillä kohtalotovereita?
Otin asian puheeksi syystä, että työpaikalleni on tullut jokin aika sitten uusi ihminen, samanikäinen kuin minä ja oikeastaan aika samanlainen elämäntilanne eli on mies ja perhettä yms. Hän pitää meitä ihan ihmeellisinä, esimerkiksi kun me haluamme käydä mieheni kanssa yhdessä kaupassa, heille vastaavanlainen tilanne olisi outoa. He tekevät paljon, oikeastaan hyvin paljon, juttuja ihan itsekseen tai perheenä, mutta eivät parina mitään. Minulle tämä on yks lysti ja minä tajuan ihmisten erilaisuuden ym seikat mutta tälle naiselle me parina olemme kummajaisia. Asia ei vaivaa minua vaan ihan silkasta mielenkiinnosta kysyn tätä.
Saa kysyä tarkennusta, vähän hätäisesti tuli kirjoitettua.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis häh?
Suhteilla on standardikaava. Standardikaavaa noudattamattomat parit pitää välittömästi raahata pariterapiaan ja jos se ei toimi niin sitten suoraan aivopesukammioon.
Minä haluan nuo molemmat vaihtoehdot. Heh.
Kyllä minäkin käyn aina vaimon kanssa yhdessä kaupassa ja illanvietoissa. On meillä kummallakin omia harrastuksia ja omia kavereita, mutta kyllä me kodin ulkopuolella vapaa-aikana pääosin yhdessä liikutaan.
kapinahan siitä nousisi jos yksin pitäisi käydä kaupassa.
Käymme yhdessä kaupassa ja tanssimassa, lenkkeilen yksinäni koiran kanssa. Siinäpä se sitten onkin, ei pääse omia harrastuksia harrastamaan ikinä.
Me käydään avokin kanssa keskimäärin kerran viikossa yhdessä kaupassa, muuten yksin. Samoin on pari samaa harrastusta jota yhdessä harrastamme, mutta on meil myös omat harrastuksemme.
Minä olen pistänyt merkille, että ostosheveteissä kyllä luuhataan yhdessä, mutta juhlia ei haluata toisen kanssa. Johtunee vissiin siitä, että kauppaan tarvitaan maksumies, jonka juomatottumuksia ei viihteellä kestetä. No, meillä käydään kaupassa pääsääntöisesti erikseen, mutta viihteellä yhdessä. Niin päin se on paljon hauskempaa.
vaimo ainakin maksamaan ostokset ja mies itse pakkaa tyytyväisenä.
Kukin pariskunta toimii tyylillään.
Naisen perhe on vain delekoineet asiat mahdollisimman hyödyllisiksi.
Itse tunnen muutaman pariskunnan, mies vie vaimon kauppaan ja mies odottaa joko kaupassa olevalla penkillä/tuolilla/baarissa, että vaimo saa ostokset tehtyä.
Ajatellaan, että toisella loppuu työt kolmelta ja toiselta neljältä, mielestäni silloin klo 3.00 voi käydä kaupassa jolloin klo 4.00 lopettavan ei tarvitse olla jonossa.
Tuossa tietysti tulee huomioida työmatkat jne.
onko tuossa nyt jotaki erikoista..??..tommosiahaa meki ollaa..tosin eipä liikuta juur kavereissakaa erikseen..vaikka voitas liikkua..hehe..vaan luulenpa et syytä olis rupee liikkumaan enempi erikseenki..=o))
kun ei kummiskaan olla siiamilaiset kaksoset..
kait sitä on vakka kattonnu kantensa..majakka ja perävaunu..
=o)
Jos teillä on omia kavereita vain työpaikalla, joita tavataan vain siellä tai jos olette erikseen vain kerran puolessa vuodessa niin toinen teistä on tossun alla ja toisella läheisyysriippuvaisuus.
Onko jompi kumpi menettänyt ystäviä sen jälkeen rutkasti kun menitte yhteen? Vissiin on.
Ei olla kumpikaan läheisriippuvaisia. Eikä tossun alla. Ja ollaan kyllä useammin kuin kerran puolessa vuodessa erikseen ;D Kavereita on työpaikan ulkopuolelta sekä sieltä. Sekä yhteisiä kavereita nuoruudesta, harrastuksista, lasten kavereiden vanhemmista, tuttuja ja sukulaisia. Kaverit eivät ole vähentyneet, niitä on tullut yllin kyllin lisää.