Kaikki käyttää dopingia..

Niin, eli uskoisin että suurin osa huipputasolla olevista urheilijoista käyttää dopingia, ainakin jossain muodoissa. En tarkoita että kaikki kilpailisivat epärehellisin keinoin, mutta uskoisin että valmistautumisessa ainakin käytetään jonkin verran kiellettyjä aineita. On nimittäin vaikea kuvitella, että lääkärit eivät olisi tietoisia ylimääräisten aineiden käytöstä.

Kaikki käyttää, mutta vain tyhmät jäävät kiinni. Nyt tällä kertaa näyttää siltä, ikävä kyllä, että kaikkein tyhmimpiä ovat suomalaiset huippuhiihtäjät. On aivan turha selitellä, että Suomen hiihtoliitto ei vielä ole aineita kieltänyt, sillä kansainvälisen hiihtoliiton listaa päivitetään (tietääkseni) jatkuvasti. Siten onkin huvittavan kuuloista että Isometsä ja Immonen harkitsisivat tosissaan oikeustoimia... Sitäpaitsi sillä ei ole edes merkitystä, kun käry on käynyt. Selityksille on vain vähän sijaa; oikeudessakaan tietämättömyys ei ole riittävä "peruste" tai selitys.

Nyt tippuu päitä, mutta toivottavasti ei Suomalaisen huippuhiihdon..

No joo, kaippa tästä joku selvää saa...
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Immortal kirjoitti:

Niin, eli uskoisin että suurin osa huipputasolla olevista urheilijoista käyttää dopingia, ainakin jossain muodoissa. En tarkoita että kaikki kilpailisivat epärehellisin keinoin, mutta uskoisin että valmistautumisessa ainakin käytetään jonkin verran kiellettyjä aineita. On nimittäin vaikea kuvitella, että lääkärit eivät olisi tietoisia ylimääräisten aineiden käytöstä.

Kaikki käyttää, mutta vain tyhmät jäävät kiinni. Nyt tällä kertaa näyttää siltä, ikävä kyllä, että kaikkein tyhmimpiä ovat suomalaiset huippuhiihtäjät. On aivan turha selitellä, että Suomen hiihtoliitto ei vielä ole aineita kieltänyt, sillä kansainvälisen hiihtoliiton listaa päivitetään (tietääkseni) jatkuvasti. Siten onkin huvittavan kuuloista että Isometsä ja Immonen harkitsisivat tosissaan oikeustoimia... Sitäpaitsi sillä ei ole edes merkitystä, kun käry on käynyt. Selityksille on vain vähän sijaa; oikeudessakaan tietämättömyys ei ole riittävä "peruste" tai selitys.

Nyt tippuu päitä, mutta toivottavasti ei Suomalaisen huippuhiihdon..

No joo, kaippa tästä joku selvää saa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu