Miksi nainen kertoo kaiken kavereille?

riidoistani kenellekään ulkopuoliselle, siis mun ja mieheni esim. Ei ne muille kuulu. Olen lojaali miehelleni tai ystävälleni, ei ole rehtiä peliä levitellä juttujaan muille. Riidat ja erimielisyydet puidaan sen henkilön kanssa jonka kanssa niitä on. Piste.

Mutta joo tiedän tuollaisen tyypin ja se on tosi rasittavaa kuunnella, ikäänkuin olisin jokin kaatopaikka jonne voi kipata vaikka mitä paskaa. Alussa jaksoin jonkinverran vastailla ja heittää jotain kommenttia, ERIÄVÄÄ, väliin mut nykyään on vaan hiljaa enkä edes viitsi vaivautua kommentoimaan...

Jotain ihmeen sympatiaa ne ihmiset vaatii, ymmärrystä ja vahvistusta omille mielipiteilleen ja teoilleen.

Kyllä minä ainakin puhun parhaiden ystävieni kanssa parisuhdeongelmista, jos niitä on. Ystäviltä saa tukea ja heille voi purata pahaa oloa, etten tekisi sitä miehelle.

Kaikkihan tietävät sen, että kun toinen osapuoli paasaa kumppanistaan, niin se on vain ja ainoastaan toisen näkökanta, ystävät kuitenkin tahtovat antaa tukea silloin kun sitä tarvitaan eivätkä ota niin kirjaimellisesti näistä toispuolisesta ongelmista puhumisen.

asioista kertominen kavereille on joskus varsin hyödyllistä.
Esimerkiksi ystäväni entinen poikaystävä harrasti henkistä väkivaltaa ja oli käyttänyt myös jokseenkin fyysistä väkivaltaa, niin on helpompi kannustaa naista eroamaan poikaystävästään kun hän eroa on harkitsemassa.

Miehenä olen harmistunut usein samasta asiasta. En ymmärrä miten naiset ottavat usein oikeudekseen kertoa kaikki yksityisasiat eteenpäin. Ja miten he kuvittelevat että miehen pitäisi hyväksyä itsestäänselvyytenä esim. se että kaikki seksiasiatkin kerrotaan kavereille? Yritä siinä nyt jutella sivistyneesti naisystävän kaverin kanssa jos tiedän että penikseni kokokin on käsitelty jossain tyttöjen juoruillassa.

Onhan tuo nyt itsestäänselvää, että kavereilta saa sympatiaa. Niin sinäkin saat, kun harmittelet omille kavereillesi naisesi käytöstä.

Joissakin fiksummissa kaveriporukoissa, voidaan asioita pohtia monelta kantilta (myös miehen kannalta). Yleensä nämä juorukellot eivät niitä fiksuja ole, ja heillä on muutenkin taipumus pitää kaikki yksityisasiansa levällään. He eivät yksinkertaisesti osaa pitää mitään omana tietonaan. Ei tuo kuitenkaan naisten keskuudessa niin tavallista ole, kuin sinusta ehkä tuntuu.

Itse en missään tapauksessa levittelisi parisuhdeasioitani muille ihmisille. Omassa parisuhteessani, mies olisi herkemmin avautumassa ulkopuolisille kuin minä. Onneksi hän on kuitenkin pystynyt pitämään suunsa kiinni. (Hänen sukulaismiehensä avautui koko suvulle omista parisuhdeongelmistaan, ja minusta se oli kiusallista.)

Riskinä tällaisessa on se, että kun parisuhdeongelmaa vatvotaan naisporukassa vain sen toisen osapuolen näkemyksen perusteella, niin kaikkihan toki tukevat naista ja syyllistävät miestä. Loppujen lopuksi naiselle jää psyykkauksen jälkeen vakaa tunne siiutä, että hänessä ei ole mitään vikaa ja mies on täysi paska ja suhde ajautuu yhä syvempään kriisiin tai jopa eroon, vaikka alkuperäisessä kiistatilanteessa korjaamista olisi puolueettomin silmin katsottuna ollut molempien toiminnassa, tai jopa enemmänkin naisen.

Koska on juoruileva, ajattelematon ja piittaamaton toisen tunteista. Sen tarkoitus on kai kiillottaa omaa egoa ja peitellä omaa vastuutaan suhteen ongelmiin. Hakea luultavasti vahvistusta omalle epävarmalle ja heikolle itsetunnolle kertomalla parisuhteeseen kuuluvia asioitaan ulkopuoliselle.

Emmä nyt kaikkea kyllä menis kertomaan :)
Mutta kyllä me jutellaan mun parhaan ystävän kanssa myös meidän parisuhteista, ja tuetaan toisiamme, yritetään myös löytää eri näkökulmia asioihin, ja yleensä esim. kun ystäväni kertoo jostain, en yritä niinkään ottaa kantaa, tai kerätä muistiini yksityiskohtia miehestä (ei ne kuule kiinnosta niin paljon kun miehet kuvittelee, on teitä tässä nähty..), kun vaan olla läsnä ja kuunnella sillä tavalla ystävääni, jolla on jotain asiaa, ymmärrätkö? Ei aikuiset mistään munan koosta juttele, vaan jos seksissä on vaikka ongelma, niin ei se mikään naureskelun asia ole (ehkä jollekin pissikselle tai hieman muuten simppeleille..?) vaan mietitään voisiko sitä ratkaista... Etenkin jos se mies ei suostu millään tavalla. Tai sitten vaikka jos on jotain tilapäistä kriisiä tms. niin kannustetaan jaksamaan, että kyllä se siitä.

Lisäksi monesti me yritetään kannustaa kyllä pysymään suhteessa ja ratkaisemaan ne ongelmat, jos niitä on, mutta tietenkin jos toinen on voinut pahoin, niin parempihan se on erota,-ja tietää ettei ole yksin. Me ollaan siis tunnettu jo vuosia ja vuosia. Muutaman ystävän kanssa jutellaan parisuhteista, yleisemmin, mutta vain yhden kanssa enemmän. Siinähän levittää omia asioitaan samalla, eikä kukaan halua kaikille suhteitaan jakaa. Tai kukaan, mutta suurin osa.

Kyllä me ainakin tiedetään, että se on vaan sen toisen näkemys, ainahan se on. Kyllä me jo tiedetään, että kyse on tunteista ja jokainen parisuhde on PARIsuhde, koska siinä on kaksi.

Ehkä sä olet sitten tehnyt jotain niin pahaa että sua hävettää? Vai mikä on? En mä ole koskaan kokenut niitä juttuja elämää suuremmiksi tai että sillä miehellä mitään hävettävää olisi, tosin enhän mäkään ihan kaikkea kerro, joten ehkä sun mimmis sitten kertoo, ja sillä on jotain kerrottavaakin silloin..?
Kyllä mun miesystävät on tunnustaneet juttelevansa suhteista parhaan ystävänsä kanssa ja myös seksistä, eikä mua hävetä yhtään. Kyllä mä jopa tiedän, että ilkeyksissään musta on juoruiltu vääriä asioita, niin siis MIES, mutta mitä sitten: ei mua kuule liikuta mitä joku ulkopuolinen ajattelee.

Niin, ehkä sulla ei ole kavereita? Parasta ystävää ainakaan, kenen kanssa voisi jutellakaan?
Kannattaisi olla.

Se on nimittäin tutkittu juttu, että tämä ns. juoruilu parantaa sydäntä. Kun saa jutella, vastoin käymiset pienenee ja olo helpottuu ja tuntee ettei ole yksin. Joskus asioita voi jakaa ystävän kanssa paremmin ja senkin voisi ottaa niin, ette koskaan ihan vaan yhden ihmisen päälle tarvitse kaikkea kaataa.
Joku ehdotti tälläistäkin:"Riskinä tällaisessa on se, että kun parisuhdeongelmaa vatvotaan naisporukassa vain sen toisen osapuolen näkemyksen perusteella, niin kaikkihan toki tukevat naista ja syyllistävät miestä. Loppujen lopuksi naiselle jää psyykkauksen jälkeen vakaa tunne siiutä, että hänessä ei ole mitään vikaa ja mies on täysi paska ja suhde ajautuu yhä syvempään kriisiin tai jopa eroon, vaikka alkuperäisessä kiistatilanteessa korjaamista olisi puolueettomin silmin katsottuna ollut molempien toiminnassa, tai jopa enemmänkin naisen."

Mutta kylllähän se niin on, että jos ei nainen osaa vielä erottaa psyykkausta eikä koskaan omia virheitään ja koko suhde on kavereitten kaadettavissa, niin sen sopiikin kaatua. Nimittäin ei kukaan aikuinen kyllä ihan noin menettele, vaan harkitsee itse, osaa kyllä erottaa psyykkaukset ja mitäs ne sellaiset kaverit edes ovat, jotka laumassa panettelevat vaan toista jne... Aika lapsellista sanon minä.

Ehkä sitten on huono itsetunto, kun pelkää sitä juoruilua niin? En mä itse pelkää ja mulle se on ihan sama. Ne ihmiset ketkä ovat läheisiä, ovat sitä ja suhteessa, jos miehellä on paras ystävä, puhukoot ihan mitä lystää, loppujen lopuksi meidän asiat on meidän ja jos se nyt antaa vaikka jonkun kavereitten hajottaa jopa suhteen, niin ei ole niin lapsellinen mies minun arvoiseni.

Kannattaako tuosta nyt niin murhetta ottaa, jospa vaan elää elämäänsä.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että kertovat omat käsityksensä kaikesta kaikille tyhjentävästi. Ikävä juttu.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6976828 Tuossa on aiempi samankaltainen keskustelu.

Niin, onhan se pirun väärin, kun ei voi lirkutella naisen kavereita sitten ja selitellä, ettei nainen anna.. kaveri kun tietää, että syy on stondisongelmissa..

Hä?
Siksi, ettei saa haluaamaansa vastakaikua? Siksi, ettei halua puida asioita? Siksi, että se on opittu toimintatapa?

Siksi, että me ollaan erilaisia? Tapa käsitella asioita on erilainen?

Mulle kertominen ja keskusteleminen selkiyttää asioita. Auttaa tajuamaan sitä omaa osuutta. Opettaa muuttamaan toimintatapoja. Helpottaa. Yhdistää.

Jos kerran olet noin kypsä kaverisi tilitykseen, oisko reilumpaa sanoa se hälle suoraan?

Ihan ikuisesti yksinolleena miehenä uskon, että ”ystävät” näkee asioita kertomattakin. ”Ystävät” tietää jopa yksinolevistakin kaiken kertomatta. Kyse on vain siitä ettei haluta puuttua.

Jätkät kertovat intiimejä seksijuttujaan ällöttävästi. Eikö se ole väärin? Jätkät arvostelevat naisten kehoa ja ulkomuotoa kuin ameebat. Jos naiset kertovat toisilleen miehen henkisistä ominaisuuksista, niin mitä pahaa siinä on. Ystävätär on halvempi vaihtoehto kuin terapia.

Nais-narratiivin vahvistamistahan tuo on. Nimenomaan sanaton sopimus tyttöjen kesken että siskon näkemystä tuetaan.

Näitä asioita ei puida edes ystävämiesten kanssa koska on riski että miehen neutraali näkökulma tuo esiin niitä piirteitä naisen toiminnassa joiden heikkouksia voidaan osoittaa.

Nainen haluaa aivopieruilleen konformistisen vertaisryhmän ja kokoaa sellaisen samanlaisista. Yhteinen kupla "sallittavasta naiseilusta" vahvistaa jäseniään eikä turha analyysi tai loogisuus pääse pilaamaan hyväntuoksuisen häröpallon sisäistä konsensusta siitä että on ok olla perseestä.