Mitä valitat, itsepähän olet tähän itsesi tuonut... -on valmis vastaukseni itselleni kysymykseen, miksi tällaista pitää sietää?
Aloitetaampa alusta.
Vuosia yksin (vaikkei ihan yksin) olleena ja miessukukuntaan totaalisesti kyllästyneenä, tapasin ns. vanhanpojan ja alettiin viettämään aikaa yhdessä. Emme ole siis ihan nuoria enää.
Hän kävi minun luona, eikä tahtonut minua hänen luokseen vierailulle, koska talo jossa asui ja omisti, oli kurjassa kunnossa. Sanoin että antaa minun päättää se mitä ajattelen.
Ensimmäinen kerta oli -täytyy myöntää- järkytys. Hän oli useampia vuosia asunut ihan yksin ja koti näytti tasan (ja voit kuvitella 10 astetta vielä pahempaa) siltä että sitä ei oltu siivottu koskaan. Mutta... mies vaikutti ihanalta ja ympäristö kauniilta, joten ajattelin että tässä voisi olla oikea mahdollisuus. Jonkin ajan kuluttua ja siellä aikaa vietettyäni (siis joitakin kuukausia) esitin toivomuksen että saisin muuttaa sinne. Hän suostui. Tein talossa SUUR-siivouksen, laitoin mattoja ja verhoja, toin tullessani huonekaluja ja koristeita. Talo alkoi näyttämään asuttavalta. Ajan päästä esitin että haluaisin kihloihin, hän suostui. Taas ajan päästä kosin häntä koska tein hänelle selväksi, etten ala kenenkään avovaimoksi. Hän suostui.
Luulin kokoajan että kyse vain oli siitä, että hän on jotenkin vain saamaton, mutta haluaa samoja asioita kuin minäkin. Tunnustettiin toisillemme rakkauttamme, elämä oli hyvällä alulla.
Hän puhui joskus uuden talon laittamisesta, eikä mitään pientä mökkiä -mitä ne naapuritkin sanoisivat jos joku "koirankoppi" pihaan ilmestyisi! Olin innostuksesta mykkyrällä, vihdoin koti ja uusi sellainen!!
Jonkinlaisia aikasuunnitelmia tuli esille ja jäätiin elelemään mukavaa kuherruskuukautta. Mutta vähitellen kun asiaa otettiin uudestaan esille (lue = minä), alkoi joidenkin asioiden peruminen tai siirtäminen, esim. aikataulun puolesta. Kun oli vanhoja lainoja jotka pitää maksaa ensin ym.... Tietenkin, tottakai tällaiset pitää ottaa huomioon, siirretään vain, olihan minullakin joitakin esteitä! Taas kului aikaa, hänen tavat alkoivat muuttumaan, vaatteita jäi keskelle lattiaa, kaikki käyttämänsä kupit ja kipot pitkin huoneita ja lattioita, työvaatteilla makoilemaan sohvalle, työsaappailla sisälle... jne, jne, eli hän alkoi palaamaan niihin aikoihin kun talossa ei ollut emäntää. Koitin asiasta ensin nätisti sanoa ja siittä oli vähän hyötyäkin, hän jaksoi jonkin aikaa skarpata. Mutta aina tietyn ajan päästä palattiin taas samaan. Hermo alkoi mennä.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että hän ilmoitti ettei ole mahdollisuutta (tai vaan yksinkertaisesti halua) laittaa mitään uutta taloa. Koti on aina sotkuinen, en jaksa joka päivä töitten jälkeen siivota ison ihmisen jälkiä. Lapsiahan tässä taloudessa ei ole ollut alkuunkaan, ovat jo omillaan. Hän ei viitsi tehdä paljonkaan ulkotöitä (lumenluontia ym.). Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin televisio.
Onko tämä vain omaa vikaa? Hän ei minua tänne tahtonut. Hänellä ei ole koskaan ollut tarvetta hankkia mitään uutta kotiin, kiinnostaa vain työhönsä liittyvät hankinnat. Hän ei ole koskaan kertonut missä päivän aikana käy (työ on siis pihapiirissä), näen vain ehkä auton paikan muuttumisesta että on ollut "kylillä". Tai siittä että vaatteet jotka ovat yleensä rytyssä lattialla, ovatkin seuraavana päivänä toisessa paikassa. Siis "kylävaatteet". Ei koskaan kerro etukäteen suunnitelmistaan käydä jossain, eikä välttämättä sen jälkeenkään. Ei ilmiesesti kuulu minulle.
Onko mikään ihme että pitkään olin tosi mustasukkainen kun elin pimennossa. En jaksa enää olla, ei siitä ole mitään hyötyä. Hän menee ja tulee miten haluaa, niinkuin poikamies. En jaksa enää itsekään kertoilla päivän tapahtumia, vaikka olen puhelias nainen. Eikä häntä tunnu kiinnostavan mitkään suunnitelmanikaan.
Hän ei enää itse kerro rakastavansa minua, myöntää sen vain jos kysyn, että tottakai. Hän ei tule minun kanssani nukkumaan, jää katsomaan televisiota vaikka kuinka myöhään venyttäisin. Yleensä en jaksa kun aamulla pitää niin aikaisin herätä töihin. Kaipaan hellyyttä ja koskettelua, suukkoja. Mieheni turvallista syliä. Saan sitä jos menen hänen luokseen. Hän ei tule enää minun luokseni. Seksi on vähentynyt ja kaavoittunut. Ei se sellaista ennen ollut... ja ennen häntä totuin enempään määrään ja monipuolisuuteen. Nyt vain käytetään samaa asentoa.. olen koittanut ehdottaa että hankittaisiin vaikka asentokirja! Ei kuulemma sellaista tarvita, ihan hyvin meillä menee.
EI MENE!
Rakastan häntä täydestä sydämestä. Haluan olla vain hänen kanssaan ja tehdä yhdessä asioita. Suunnitella ja toteuttaa.
Mutta hän on palannut poikamiespäiviin............. :´(
Aloitetaampa alusta.
Vuosia yksin (vaikkei ihan yksin) olleena ja miessukukuntaan totaalisesti kyllästyneenä, tapasin ns. vanhanpojan ja alettiin viettämään aikaa yhdessä. Emme ole siis ihan nuoria enää.
Hän kävi minun luona, eikä tahtonut minua hänen luokseen vierailulle, koska talo jossa asui ja omisti, oli kurjassa kunnossa. Sanoin että antaa minun päättää se mitä ajattelen.
Ensimmäinen kerta oli -täytyy myöntää- järkytys. Hän oli useampia vuosia asunut ihan yksin ja koti näytti tasan (ja voit kuvitella 10 astetta vielä pahempaa) siltä että sitä ei oltu siivottu koskaan. Mutta... mies vaikutti ihanalta ja ympäristö kauniilta, joten ajattelin että tässä voisi olla oikea mahdollisuus. Jonkin ajan kuluttua ja siellä aikaa vietettyäni (siis joitakin kuukausia) esitin toivomuksen että saisin muuttaa sinne. Hän suostui. Tein talossa SUUR-siivouksen, laitoin mattoja ja verhoja, toin tullessani huonekaluja ja koristeita. Talo alkoi näyttämään asuttavalta. Ajan päästä esitin että haluaisin kihloihin, hän suostui. Taas ajan päästä kosin häntä koska tein hänelle selväksi, etten ala kenenkään avovaimoksi. Hän suostui.
Luulin kokoajan että kyse vain oli siitä, että hän on jotenkin vain saamaton, mutta haluaa samoja asioita kuin minäkin. Tunnustettiin toisillemme rakkauttamme, elämä oli hyvällä alulla.
Hän puhui joskus uuden talon laittamisesta, eikä mitään pientä mökkiä -mitä ne naapuritkin sanoisivat jos joku "koirankoppi" pihaan ilmestyisi! Olin innostuksesta mykkyrällä, vihdoin koti ja uusi sellainen!!
Jonkinlaisia aikasuunnitelmia tuli esille ja jäätiin elelemään mukavaa kuherruskuukautta. Mutta vähitellen kun asiaa otettiin uudestaan esille (lue = minä), alkoi joidenkin asioiden peruminen tai siirtäminen, esim. aikataulun puolesta. Kun oli vanhoja lainoja jotka pitää maksaa ensin ym.... Tietenkin, tottakai tällaiset pitää ottaa huomioon, siirretään vain, olihan minullakin joitakin esteitä! Taas kului aikaa, hänen tavat alkoivat muuttumaan, vaatteita jäi keskelle lattiaa, kaikki käyttämänsä kupit ja kipot pitkin huoneita ja lattioita, työvaatteilla makoilemaan sohvalle, työsaappailla sisälle... jne, jne, eli hän alkoi palaamaan niihin aikoihin kun talossa ei ollut emäntää. Koitin asiasta ensin nätisti sanoa ja siittä oli vähän hyötyäkin, hän jaksoi jonkin aikaa skarpata. Mutta aina tietyn ajan päästä palattiin taas samaan. Hermo alkoi mennä.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että hän ilmoitti ettei ole mahdollisuutta (tai vaan yksinkertaisesti halua) laittaa mitään uutta taloa. Koti on aina sotkuinen, en jaksa joka päivä töitten jälkeen siivota ison ihmisen jälkiä. Lapsiahan tässä taloudessa ei ole ollut alkuunkaan, ovat jo omillaan. Hän ei viitsi tehdä paljonkaan ulkotöitä (lumenluontia ym.). Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin televisio.
Onko tämä vain omaa vikaa? Hän ei minua tänne tahtonut. Hänellä ei ole koskaan ollut tarvetta hankkia mitään uutta kotiin, kiinnostaa vain työhönsä liittyvät hankinnat. Hän ei ole koskaan kertonut missä päivän aikana käy (työ on siis pihapiirissä), näen vain ehkä auton paikan muuttumisesta että on ollut "kylillä". Tai siittä että vaatteet jotka ovat yleensä rytyssä lattialla, ovatkin seuraavana päivänä toisessa paikassa. Siis "kylävaatteet". Ei koskaan kerro etukäteen suunnitelmistaan käydä jossain, eikä välttämättä sen jälkeenkään. Ei ilmiesesti kuulu minulle.
Onko mikään ihme että pitkään olin tosi mustasukkainen kun elin pimennossa. En jaksa enää olla, ei siitä ole mitään hyötyä. Hän menee ja tulee miten haluaa, niinkuin poikamies. En jaksa enää itsekään kertoilla päivän tapahtumia, vaikka olen puhelias nainen. Eikä häntä tunnu kiinnostavan mitkään suunnitelmanikaan.
Hän ei enää itse kerro rakastavansa minua, myöntää sen vain jos kysyn, että tottakai. Hän ei tule minun kanssani nukkumaan, jää katsomaan televisiota vaikka kuinka myöhään venyttäisin. Yleensä en jaksa kun aamulla pitää niin aikaisin herätä töihin. Kaipaan hellyyttä ja koskettelua, suukkoja. Mieheni turvallista syliä. Saan sitä jos menen hänen luokseen. Hän ei tule enää minun luokseni. Seksi on vähentynyt ja kaavoittunut. Ei se sellaista ennen ollut... ja ennen häntä totuin enempään määrään ja monipuolisuuteen. Nyt vain käytetään samaa asentoa.. olen koittanut ehdottaa että hankittaisiin vaikka asentokirja! Ei kuulemma sellaista tarvita, ihan hyvin meillä menee.
EI MENE!
Rakastan häntä täydestä sydämestä. Haluan olla vain hänen kanssaan ja tehdä yhdessä asioita. Suunnitella ja toteuttaa.
Mutta hän on palannut poikamiespäiviin............. :´(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmaan miehelle oli hienoa kun tulit siivosit ja laitoit paikat kuntoon. Teittekö silloin myös yhteistuumin uudet pelisäännöt ja kummallekin se kävi? Selkeät roolijaot kodinhoitoon vai meniko asiat omalla painollaan? Enään ei mene.
Siinä kuhertelun lomassa tuppaavat pelisäännöt unohtumaan kun toisen miellyttäminen on vielä tärkeää.
Nyt olette arkisia ja sinä olet hommasi hoitanut. Hän myös omasta mielestään.
Ehkä sinulle tekisi terää hankkia jokin oma harrastus tuon kodin ulkopuolelta. Sinä olet kuitenkin nyt opettanut miehelle että sinä kannat vastuun kaikista isoista päätöksistä ja hän vain odottelee mitä päätät haluta seuraavaksi. Sinä olet päällikkö. Nyt et enään haluaisi vaan odotat hänen ottavan vastuuta teidän parisuhteesta. Ei hän sitä tajua.
Oletko muuten kysynyt itse missä hän kyläilee vai odotatko että hän kertoo oma-aloitteisesti?
Mitä hän vastaa?
Ikämmiestä on vaikea alkaa muuten enään opettamaan uusille tavoille ja olettaa että hän niissä pysyisi muistuttamatta. Aina pitää jaksaa muistuttaa ja pyytää. Hän tuntee silloin itsensä tärkeämmäksikin kun tekee hommia kun pyydetään ja sitten kiitetään ja kehutaan.
Todennäköisesti hän uskoo että teillä menee hyvin. Tee nyt selväksi ettei mene.
Hän ehkä joutuu miettimään haluaisiko vielä alkaa panostamaan sinuun ja ehkä ymmärtää että se vaatii päivittäistä panostusta.
Miehet olettaa että kun jotain suurempaa tekee kerran se riittää loppuelämäksi.
Sinä teet selväksi hänelle mitä tarvitset joka päivä ja millaista seksiä. Hän päättäköön haluaako samaa.
Valintajuttuja.
Ei auta sanoo,että tiesit,mihin lusikkas panit..turhaa ironiaa..Se vaan on niin,ettei se vanha koirakaan enää uusia temppuja opi..ja jos oppii,niin ei kohta muista!
Vois sanoo myös,että kerää tavaras ja lähe,mutta kun oot vielä niin rakastunut mieheesi,niin sekään ei ole hyvä..Oletko alkanut huomaamattasi mäkättään sille? Saattaa loukkaantua siitä,kun arvostelet hänen tapojaan.
Hänhän ei ole koskaan aikonut muuttaa tapojaan? Ja miksi muuttaisikaan..sinähän se siihen halusit tulla,vaikka hän olisi varmaan tyytynyt vain vierailemaan luonasi..
Yrität liikaa muuttaa kaikkea,mihin hän on ollut ennen tyytyväinen ja se tekee eripuraa.
Ennen oli hänellä sotkuisessa,mutta seesteisessä kodissa rauha,nyt siellä häärii pirttihirmu..ei tunnu enää ehkä kodilta..tyytymätön vaimo vain vaatii ja vaatii..
Vanhemmat miehet eivät seksissä enää perusta mistään extrasta,koska se vehekkään ei taho enää kauan seistä,huoli on ennemminkin siitä,ehtiikö sen eukon tyydyttää seisokin aikana..vaadit sillä saralla kyllä nyt liikaa mieheltäsi..armahda häntä ja osta hieromasauva,se joka tytön ystävä..sillä hoidat sitten itsesi välillä,kun käyt liian isoilla kierroksilla..
Olisit oppinut ensin tuntemaan miehesi,ennenkuin kauhealla kiireellä painostit hänet suunnitelmiisi..hän ei loppujen lopuksi ollutkaan se unelmien prinssisi..eikä semmoiseksi muutukkaan..karkaa vaan luotasi..
Saattaa jopa salaisesti toivoa,että lähet siitä aikanasi..ja saatat lähteäkkin,kun rakkaus aikanaan muuttuu arkipäivän kiintymykseksi,joka ei huonossa liitossa kauaa kannattele!
Vaikka itse tiedän,että suomalaiset ukot on yleensä huonoja suhteesta puhuun,mutta kannattaa ainakin kokeilla,kun olet vielä niin rakastunut häneen..
Nostat vain kissan pöydälle ja sitä rataa..Sano,että kun nyt siinä asut,niin sinunkin tarpeesi pitää ottaa huomioon..Siivouksesta tiedän,ettei ne ukot paljon siitä perusta(yleensä),mutta sikailu pitää kuitenkin älytä lopettaa!! Seksistä olen samaa mieltä tuon vanhan vaimon kanssa,ei jaksa vanhat miehet enää..kokemusta on! Pitää mennä heidän ehdoillaan,tai loppuu kokonaan muna seisomasta..Osaat sinä itsekkin itsesi välillä tyydyttää!! Älä vaadi mahdottomia!!
Ole onnellinen,jos hän kuitenkin antaa sinulle sylinsä! Moni ukko vaan pierasee nainnin päälle ja kääntää selän.. Oikeesti!
Ymmärrän sinua,kun rakastuneena haluais niiin paljon sitä yhteistä,mutta siinäkin ukot on vähän erilaisia..
Niillä on se järki aina kaikessa mukana ja "lällyttelyt" on vähän niitten mielestä turhaa puuhaa..
Arki on tullut suhteeseenne ja kannattaa vaan hyväksyä se ja lakata vaatimasta koko ajan kaikkea.
Siivouksesta voit mainita,mutta seksi on arka alue..nauti niistä lämpimistä käsivarsista ja näytä iloista naamaa,sitä,mihin hän aikanaan ihastui sinussa! Ehkäpä hän alkaisi taas juttelemaan kanssasi ja viihtymään kotona..äkästä akkaa kaikki painuu pakoon!!
Ja muista..nuo suunnitelmasi olivat sinun,ei hänen niinkään..
mutta sanoisin, että viestistäsi paistaa pitkälti läpi se, että sinä halusit tehdä niin, sinä halusit näin. Tuttua, me naiset usein varsinkin ihastuneina käännämme asiat niin, että kaikki (mies) muuttuu rakkautemme ansiosta. Kun nimenomaan pitäisi löytää se, jota voimme rakastaa juuri sellaisena kuin hän alunperin onkin, ei pitäisi ottaa sitä, jonka voimme maagisesti "muuttaa joksikin", jota voimme rakastaa.
Mies jaksoi yrittää vähän aikaa, mutta sitten suhteeseenne saapui ARKI.
Ja se on miehelle entisenlainen... Miksi hyvää muuttamaan.
Hui, kuulostaa AIVAN mun entiseltä mieheltä!
Eli olin täysin samassa tilanteessa reilut 10v. sitten (en asunut virallisesti miehen talossa, mutta "epävirallisesti" kuitenkin). Minun ratkaisuni ongelmaan oli, että lähdin menemään. En jaksanut uskoa, että mies siitä siistimmäksi tai ystävällisemmäksi muutuisi. Se kun sortui uudelleen noihin vanhoihin tapoihin, niin enpä usko että tiikeri raidoistaan pääsee. Sellainen se kuitenkin pohjimmaltaan on, taisi esittää vaan alkuhuumassa jotain muuta.
meistä ei pääse raidoistaan, se kannattaa pitää mielessä. Me kaikki ollaan mitä ollaan, eikä muuksi muututa.
Sinä taidat rakastaa sitä omaa kuvitelmaasi onnellisesta parisuhteesta. Miehesi on se, mikä on ollut alusta lähtien. Tuskin muutos on ollut yhtäkkinen, vaan et ole "rakkaudeltasi" nähnyt todellisuutta.
Meitä kohdellaan just niin kuin me annetaan meitä kohdella. Voit siis ainakin osittain syyttää ihan itseäsi kun olet itsesi tykö tuonut ja kai kuvitellut, että mies halusi samaa.
Mitä sinä siis pohjimmiltasi nyt haluat? Entä jos hankkisit oman elämän ja ymmärtäisit, että et voi yksin suhdetta kasassa pitää. Joko mies herää miettimään missä olet, kun et ole koskaan kotona tai et ole laittanut ruokaa ja siivonnut. Tai sitten ei, ja se kertoo aikalailla siitä, että hän ei juuri välitä siitä oletko siellä vai et. Ikävä sanoa, mutta uskon että parisuhteenne on hyvin yksipuolinen ja sinä yrität pitää sitä kasassa siinä onnistumatta..
Luovu siis haaveistasi tai pistä mies miettimään missä mennään vikaan. Alunperinkään ei ole hyvä lähtökohta mennä toisten kotiin ja alkaa pitää sitä omanaan.
Turha sinun on odottaa toisaalta miestä muuttumaan, muuta ensin itseäsi niin alat nähdä muutosta toisessa, jos hyvin käy. Miksi mies siis mieluummin valitsee television kuin sinun seurasi..? Entäpä jos olette liikaa yhdessä, eihän siinä enää jaksa toisen asiat kiinnostaa..