Miksi vieläkin tuntuu sydämessä, itkettää ja surettaa saamani järkyttävä kohtelu, vaikka vuosia on vierinyt ? Terveys meni, perintö meni, kaik mänt, niin kuin sanotaan, ystävät ovat tukeneet, mutta miksi oman suvun piti tuhota elämääni ? En edelleenkään voi ymmärtää, mitä tehdä ?
Elämänpituinen sukuhelvetti
Ikuinen suruko ?
81152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minullakin suku pahentaa elämää, ystävät parantavat. Pappa oli ainoa mukavan kohtelun sukulainen, mutta hänestä on jo liian kauan. Myös minulla terveys meni pahimman suvun takia. Perintöni aion ottaa rahana aikanaan, en materiana.
Ota riittävä etäisyys sukuusi. Ei riitä edes sama maakunta kokemukseni mukaan. Salaa heiltä yhteystietosi. Jos mikään ei auta, turvaudu poliisiin. Mieleni tosin ei ole parantunut tähänastisten kokemusten ja yritysten (edellä) aikana.
Minut hoitivat perinnöttömäksi. Isä kelpasi ilmaiseksi työjuhdaksi, kunnes menetti henkensä, niin veljilleen, heidän pojilleen, kuin sitten omalle pojalleen. Ihan turha kenenkään väittää, että Suomessa enää aikoihin olisi ollut sama laki köyhille ja rikkaille. Rahalla saa oikeutta tässä maassa, se on nähty. Asia on tutkittu Oikeusministeriötä myöten ja niin se on.
Olen 70-vuotias. Olen aina tiennyt, se opetettiin jo kotona, että laki on eri rikkaille ja köyhille.
Ja siitä lähdin, kun kouluttauduin ja menin työelämään. Nyt olen jos en rikas, niin omavarainen ainakin.
Sinulta ei vedetty mattoa jalkojen alta, etkä ole saanut syntymälahjaksi vakavaa autoimmuunisairautta, johon "kotihoitona" oli väkivalta, mollaaminen, laiskaksi haukkuminen, henkinen masentaminen jne
Olet onnekas, kiitä siitä ja auta ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin.
Terveys keikkuu ilmassa. Aina on haukuttu. Viimeinen vierailu oli pahin tai ensimmäisen kerran tiedostin huonon kohtelun. Haukkumista ja uhkailua. Perintö oli jaettu yhden ehdoilla. Sain virkateitse osituskirjan. Kokoukseen ei päästetty, vain yksi pääsi. Hän teki jakokirjan. Lähetin hänelle kirjeen. Vastausta ei ole kuulunut.
Jos vääryydentekijät eivät vapaaehtoisesti suostu korvaamaan tekosiaan, aiheuttamiaan elämää tuhoavia tekojaan, tuodaan asiat julkisuuteen, se on aina hyvä keino, ja kosto sitten viime kädessä, jos ei muu auta.
Se on lopulta heidänkin parhaakseen, että tajuavat tekojensa vaikutuksen.
Väärintekijät harvoin tajuavat tekojaan, he ovat mielestään oikeutettuja tekoihinsa. Sitä paitsi tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Kosto pilaa omaa elämää, siinä suorastaan tuhlautuu sellaista arvokasta elinaikaa, jonka voi käyttää arvokkaamminkin. Väärintekijän elämä on jo itsessään kurjaa, joten siinä kostoa sellaiselle, joka sitä haluaa.
On itselle helpompaa,jos pystyy antamaan anteeksi.Ja kyllä he sen vielä löytävät edestään,mitä ovat toiselle tehneet.Jollakin lailla se tulee vastaan kuitenkin lopulta.