Olen mies ja seurustellut nyt hieman yli vuoden kumppanini kanssa. Olen huomannut, että hän nauraa enemmän kavereidensa seurassa ja minä omien kavereideni seurassa. Kyllä hän minunkin seurassa nauraa suhteellisen usein, mutta hän ei esimerkiksi naura vitseilleni. En minäkään hänen vitseillensä kovin paljoa naura. Meillä on kuitenkin mukavaa yhdessä. En tiedä, miten paljon vaikuttaa, mutta itse olen kasvanut riitojen keskella, eikä meidän kotona niin paljoa huumoria ole ollut. Kumppanini taas on kasvanut rauhallisessa perheessä, jossa huumoria on enemmän mukana.
Millaisia käsityksiä teillä on siitä, miten "tosikko" mies ja komedia-filmeistä pitävä nainen sopivat yhteen? Hän nauraa enemmän "pieruhuumorille", kun taas minä enemmän hieman erilaiselle huumorille. Kertokaa kokemuksia ja mielipiteitänne siitä, voiko tällainen olla hyvä suhde ja onko tämä tavallista?
Mieleeni on hiipinyt paljon ajatuksia parisuhteeseen ja ihmisten ihastumiseen/rakastumiseen liittyen. Olen miettinyt, että haluaako onnellisessa perheessä elänyt ihminen enemmän "kovempaa kundia", jonka lapsuus ei ole ollut pelkkää hymyä vai onnellisessa perheessä elänyt ihminen enemmän yhtä elämäniloista kumppania. Monimutkaisia asioita, joihin vaikuttaa myös perintötekijät suuresti, mutta vaikea sanoa.
Kiitoksia vastauksista jo etukäteen:)
Millaisia käsityksiä teillä on siitä, miten "tosikko" mies ja komedia-filmeistä pitävä nainen sopivat yhteen? Hän nauraa enemmän "pieruhuumorille", kun taas minä enemmän hieman erilaiselle huumorille. Kertokaa kokemuksia ja mielipiteitänne siitä, voiko tällainen olla hyvä suhde ja onko tämä tavallista?
Mieleeni on hiipinyt paljon ajatuksia parisuhteeseen ja ihmisten ihastumiseen/rakastumiseen liittyen. Olen miettinyt, että haluaako onnellisessa perheessä elänyt ihminen enemmän "kovempaa kundia", jonka lapsuus ei ole ollut pelkkää hymyä vai onnellisessa perheessä elänyt ihminen enemmän yhtä elämäniloista kumppania. Monimutkaisia asioita, joihin vaikuttaa myös perintötekijät suuresti, mutta vaikea sanoa.
Kiitoksia vastauksista jo etukäteen:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, yhteenosuva ja toimiva huumori(ntaju) on suhteessa tärkeätä. Niinkuin on arvot. Läheisyys. Seksi. Huomioiminen. Ja kaikki. Mitä noihin vitseihin tulee, niin niille nauretaan jotka naurattaa. Teillä on varmaan ainakin vitsien suhteen hiukan eriävä maku, mutta ne onkin sitten vitsejä vaan.
Sitten toi tyypitys tosikkoon ja komedioista pitävään. Eikös sua komediat viihdytä, ihan kunnon jätkien pieru- ja sekoilukomediat tai vaikka romanttiset komediat? Siis meinaan että koetko ne vastenmielisinä vai onko ne ihan ok, jopa hauskojakin toisinaan. En nyt oikein tiedä kannattaako leffamausta esimerkiksi vetää kovin kummosia johtopäätöksiä, oikeastaan kannattaako sitä asiaa edes pohtia, vaan avartaa ennemmin omaa ymmärrystään katsomalla aivan erilaisia leffoja, vaikka jo ihan siksi että oppisi paremmin ymmärtämään kumppaniansa.
En tiedä haluaako kukaan, lapsuudestaankaan johtuen, juuri tietynlaista puolisoa. Luulisin että kaikki haluavat hyvän puolison, joka rakastaa, kunnioittaa ja huomioi. Noi kun täyttyy, niin esimerkiksi huumorintajunkin erot on sivuseikka, vaikka voivatkin joskus tuottaa kolareita. Niistäkin oppii sitten tuntemaan toisiaan paremmin.
Ota rennosti, löysin rantein, kuuntele kumppaniasi ja itseäsi.
Kyllähän minua jotkin komediat viihdyttävät, mutta lähinnä sellaiset joissa on joitan keksittyjä juttuja. Pieruhuumori ei minua vain naurata
Elokuvista sen verran, ettän olin kerran elokuvissa kumppanini kanssa ja tuli hieman huonohko olo siellä kun sali täyttyi naurusta joissain kohtauksissa ja itseäni ei naurattanut ollenkaan. Naiseni tietysti nauroi innoissaan. Lähinnä vitseilä tarkoitan, että en saa kumppaninia kovin helposti nauramaan, jos yritän. Enkä yleensäkään sosiaalisissa tilanteissa naura "ilman syytä". Esimerkisi en ole koskaan sellaisella hilpeällä tuulella, että nauran kokoajan, en edes väsyneenä. Nauran vain niin sanotusti "keksityille jutuille, joissa piilee hauskuus", en hilpeän ilmapiirin takia. Joskus, kun olen kumppanini ja hänen kavereidensa kanssa, hän käyttäytyy minua kohtaan oudosti kun kaikki muut nauravat ja itse olen tosikkona enkä naura niin paljoa. Joskus tämä häiritsee minua. Olen sitä mieltä että tosikkoluonteeni juurtuu vaikeammasta lapsuudestani. Muutenhan meilllä on kaikki hyvin ja pystymme puhumaan avoimesti. Olisi kiva kuulla samanlaisista kokemuksista:)