Minun mielestäni aloitteisiin ja niiden tekemiseen on ihan selkeä sääntö. Sen ihmisen tehtävä on tehdä aloite, joka tietää tai edes huomaa jossain ihmisen johon haluaa tutustua, eikä kuvitella, että se kiinnostavan oloinen ihminen osaa lukea ajatuksia ja tietää että joku on kiinnostunut hänestä. Ja tämä ihan sukupuoleen katsomatta.
Jos minä huomaan jossain kiinnostavan oloisen miehen, johon haluan tutustua, niin kyllä nyt minun itseni pitää olla aloitteellinen, eikä kuvitella, että kyseinen mies tajuaisi minun olevan kiinnostunut hänestä ilman, että teen mitään. Ja sama toisinpäin. Jos mies on kiinnostunut minusta, niin osoittakoon kiinnostuksensa selkeästi, älköönkä kuvitelko, että minä osaan lukea hänen ajatuksiaan.
Ja se on syytä pitää mielessään, että vaikka kuinka tekisi aloitteita, niin kenelläkään vastakkaisen sukupuolen (eikä samankaan) edustajalla ole mitään velvollisuutta kiinnostua minusta. Ei vaikka niitä aloitteita olisi tehnyt ties kuinka paljon ja saanut aina pakit, niin ei sillä seraavallakaan ole mitään velvollisuutta tähän.
Jos minä huomaan jossain kiinnostavan oloisen miehen, johon haluan tutustua, niin kyllä nyt minun itseni pitää olla aloitteellinen, eikä kuvitella, että kyseinen mies tajuaisi minun olevan kiinnostunut hänestä ilman, että teen mitään. Ja sama toisinpäin. Jos mies on kiinnostunut minusta, niin osoittakoon kiinnostuksensa selkeästi, älköönkä kuvitelko, että minä osaan lukea hänen ajatuksiaan.
Ja se on syytä pitää mielessään, että vaikka kuinka tekisi aloitteita, niin kenelläkään vastakkaisen sukupuolen (eikä samankaan) edustajalla ole mitään velvollisuutta kiinnostua minusta. Ei vaikka niitä aloitteita olisi tehnyt ties kuinka paljon ja saanut aina pakit, niin ei sillä seraavallakaan ole mitään velvollisuutta tähän.
Vastaukset 8
Vanhimmat
se on katastrofi ja pääsee toki helpommallakin kun miehiä kuitenkin jonoittain edessä.
Mahdatkohan olla nainen? Kuulostaa harvinaisen positiiviselta ajatusmaailmalta. Muistuttaisin vielä, että jos tuntemattomuudesta viedään juttu parisuhteeseen, on vielä monta rikkaa rokassa ensialoitteen lisäksi. Ensin pitää saada puhevälit aikaan, sitten jonkun pitää jatkaa yhteydenpitoa, jonkun pitää aloittaa kosketukset, jonkun pitää viedä juttu seksiin ja sitten ehdottaa seurustelua. Usein naiset näyttävät olevan sitä mieltä, että miehen pitää hoitaa näistä kaikki tai melkein kaikki. Monet naiset ovat myöntäneet, että ovat olleet kiinnostuneita minusta, mutta ovat vain halunneet että teen nämä asiat. Tämä siis teinimmässä iässä, kun en oikein hahmottanut "mitä pitää miehen olla". Tottakai riski siitä, että he eivät anna vastakaikua on aina täysin minulla, samoin heidän reaktionsa tulkinta, voisi sanoa.
"Ja se on syytä pitää mielessään, että vaikka kuinka tekisi aloitteita, niin kenelläkään vastakkaisen sukupuolen (eikä samankaan) edustajalla ole mitään velvollisuutta kiinnostua minusta."
Naiset lähes poikkeuksetta vetävät herneen nenään, jos torjut kohteliaastikin heitä missä tahansa prosessin vaiheessa. Saat vastaan murjotusta, haukkumista, homottelua, impottelua jne. Kerro tuo juttusi kavereillesikin ja pistä hyvä kiertämään.
Kyllä naiset ottaa asian ihan hyvin, jos kieltäytyy seksistä hyvännäköisen naisen kanssa. Näin itse tein, ja nainen ymmärsi ihan hyvin, etten vain halunnut sänkyyn hänen kanssaan. Ei hän vetänyt siitä hernettä nenään!
P.S. Nainen teki sisi aloitteen saksistä (mikä sinänsä harvinaista, ja minä sanoin EI, mikä sekin lienee miehelle aika harvinaista).
Miksi kieltäydyit?
En tee aloitteita miehille jotka eivät kiinnosta. Yksinkertaista.
Täällä liikaa valitetaan siitä kun naiset eivät tee aloitteita(miehet valittavat), naiset kun harvoin kiertelevät baareissa kymmenittäin aloitteita tekemässä, mielestäni se on ajan haaskausta, ei se määrä vaan se laatu.
Jokainen suhteeni on alkanut omasta aloitteestani, jokaisen miehistä olen tuntenut etukäteen ja olen kiinnostunut heistä sekä sisäisen että ulkoisen kauneuden perusteella, pelkkä komea ulkokuori ei vielä riitä, sisältöäkin täytyy olla.
Pakkejakin on tullut kun muutama mies on ollut varattu enkä ole sitä "iskemistä" tiennyt, mutta elämä on sellaista, ei kaikki minua halua enkä minä kaikkia.
Palstan miehetkin voisivat ymmärtää että naiset eivät yleensä lähde iskemään tuntemattomia samalla tavoin kuin miehet pelkän kauniin kuoren perusteella vonkaavat kaunottaria baareissa. Ei ole kumma jos pakkeja tulee jos kuoren perässä juostaan..
Ei miehet voi tuntea entuudestaan kuin pienen osan naisista. Eri paikoissa on ihan eri meininki. Jos käy vaikka samassa koulussa/töissä tai on jonkun kaverin/sukulaisen kaveri niin sitten pitkällinen tutustuminen voi olla mahdollista. Baarissa taas ei. Eli lähestyminen tapahtuu pakosta ulkonäön perusteella ja nopeat syövät hitaat.
Meillä on hyvin samanlaiset ajatukset ja kokemukset. Kun minä olen ollut kiinnostunut jostakusta miehestä, olen hankkiutunut hänen seuraansa ja katsellut, minkälainen mies se siinä onkaan. Yleisesti ottaen olen aina tuntenut miehen jo ennestään ja jossakin vaiheessa on kiinnostuskin herännyt. Ja pakkeja on tullut myös juuri siinä tilanteessa, että mies onkin ollut varattu - sormuksia eivät kaikki käytä eivätkä monet koskaan puhu vaimostaan kodin ulkopuolella. Ihmisestä voi luulla tietävänsä perusasiat, mutta ei se aina niin yksinkertaista ole.
Mistä nämä asiasta valittavat miehet luulevat tietävänsä, etteivät naiset tee aloitteita? Eiväthän naiset edes VOI tehdä kymmeniä ehdotuksia saman illan tai viikon aikana, kun viimeistään se kolmas mies sanoo "joo". Ei ehdi, ei millään, vaikka tavoite olisi vain viiden minuutin pikainen nurkan takana, saati sitten, jos tavoitteena olisi parisuhteeseen päätyminen. Ja laatukriteeritkin rajoittavat ehdottelemista. Laatukriteereistä johtuu sitten sekin, että on olemassa miehiä, joille kukaan ei vahingossakaan ikinä ehdottele, mutta siitähän ei taas pidä päätellä, että kukaan ei ikinä ehdottele kenellekään miehelle mitään.