Tapasin maailman ihanimman miehen noin kaksi vuotta sitten, joka aluksi ei vastannut yhtään käsitystäni unelmieni miehestä. Näin kyseisen henkilön silloin tällöin baarissa kaatokännissä ja ajattelin että onpa ällöttävä oksentelija. Ystäväni tapaili tuolloin kyseisen miehen kaveria ja he yrittivät luonnollisesti parittaa meitä mutta eihän siitä mitään tullut.
Eräänä iltana menimmekin kyseisen miehen asunnolle jatkoille ja huomasimme jääneemme kahden kaikkien muiden kadotessa. Nukuimme yhdessä ilman mitään suurempia tapahtumia. Aamulla ihmettelimme emmekä oikein osanneet puhua toisillemme. Sovimme kuintenki että näkisimme seuraavana viikonloppuna ja niinhän siinä kävi.. tapasimme.. Ja hän oli taas hirveässä kaato kännissä.. Menimme kuitenkin hänen asunnolleen vaikka ajatus ei heti houkutellut kun kyseinen mies oli vielä sinä iltana oksentanut päälleni. En vieläkään uskonut että meistä tulisi mitään suurempaa ajattelin vain että kai sitä voi kerran hauskaa pitää ja jatkaa elämää.
Toisin kävi kului vain pari viikkoa kun aloin jo kiintyä mieheen ja pikku hiljaa rakastua (selvisi ettei hän mikään känniääliö ollutkaan) Vietimme todella paljon aikaa toistemme seurassa. ei ollut päivääkään jollon emme olisi nähneet ja jos emme jostain syystä nähneet meidän oli pakko soittaa toisillemme. Olimme umpirakastuneita. Mies osittautui juuri oikeaksi minulle: hemmottelua,ihania sanoja,yllättäviä tekoja hän laittoi meille useasti vaahtokylvyn jossa olimme kynttilöiden valossa ja toi kimpun ruusuja riitelyn jälkeen. Kaikki oli niin täydellistä. En ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista. Mietin aina että voiko tämä olla unta koska tuollaista kuuluisi tapahtua vain elokuvissa.
Vietimme yhdessä ihanat puolitoista vuotta. Kunnes tapahtui järkyttävä auto-onnettomuus missä mieheni menehtyi. Elämäni romahti palasiksi. En osannut enää olla ilman häntä, koska olimme niin tiiviisti aina yhdessä. Ystävätkin tuppautui välillä unohtumaan. Nyt minulla on todella yksinäinen olo vaikka olisinkin ystävieni kanssa. Tuntuu ettei elämällä ole enää tarkoitusta. Olimme juuri suunnitellut kihlajaisia,yhteistä kotia ja lapsiakin jo suunniteltiin sinne jonnekkin tulevaisuuteen. Tuntuu että kaikki jatkavat elämäänsä ja minä jään yksin paikalleni polkemaan.
Tapaus on vielä aika tuore joten en voisi kuvitellakkaan haluavani uutta suhdetta tulevina vuosina. Mutta pelkään että jään yksin, koska niinhän se menee että sen oikean rakkauden löytää vain kerran elämässään, mutta entä jos sen oikean menettää?
Haluaisin kuulla jos jollekulle toiselle olisi käynyt jotain vastaavaa, että voiko tälläisestä tuskasta ja ikävästä oikeasti ikinä päästä yli ja jatkaa elämäänsä? Tuntuu todella pahalta ajatella että pitäisi jatkaa elämää, vaikka haluaisi sen oman rakkaansa viereen mutta kun ei pääse..
Eräänä iltana menimmekin kyseisen miehen asunnolle jatkoille ja huomasimme jääneemme kahden kaikkien muiden kadotessa. Nukuimme yhdessä ilman mitään suurempia tapahtumia. Aamulla ihmettelimme emmekä oikein osanneet puhua toisillemme. Sovimme kuintenki että näkisimme seuraavana viikonloppuna ja niinhän siinä kävi.. tapasimme.. Ja hän oli taas hirveässä kaato kännissä.. Menimme kuitenkin hänen asunnolleen vaikka ajatus ei heti houkutellut kun kyseinen mies oli vielä sinä iltana oksentanut päälleni. En vieläkään uskonut että meistä tulisi mitään suurempaa ajattelin vain että kai sitä voi kerran hauskaa pitää ja jatkaa elämää.
Toisin kävi kului vain pari viikkoa kun aloin jo kiintyä mieheen ja pikku hiljaa rakastua (selvisi ettei hän mikään känniääliö ollutkaan) Vietimme todella paljon aikaa toistemme seurassa. ei ollut päivääkään jollon emme olisi nähneet ja jos emme jostain syystä nähneet meidän oli pakko soittaa toisillemme. Olimme umpirakastuneita. Mies osittautui juuri oikeaksi minulle: hemmottelua,ihania sanoja,yllättäviä tekoja hän laittoi meille useasti vaahtokylvyn jossa olimme kynttilöiden valossa ja toi kimpun ruusuja riitelyn jälkeen. Kaikki oli niin täydellistä. En ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista. Mietin aina että voiko tämä olla unta koska tuollaista kuuluisi tapahtua vain elokuvissa.
Vietimme yhdessä ihanat puolitoista vuotta. Kunnes tapahtui järkyttävä auto-onnettomuus missä mieheni menehtyi. Elämäni romahti palasiksi. En osannut enää olla ilman häntä, koska olimme niin tiiviisti aina yhdessä. Ystävätkin tuppautui välillä unohtumaan. Nyt minulla on todella yksinäinen olo vaikka olisinkin ystävieni kanssa. Tuntuu ettei elämällä ole enää tarkoitusta. Olimme juuri suunnitellut kihlajaisia,yhteistä kotia ja lapsiakin jo suunniteltiin sinne jonnekkin tulevaisuuteen. Tuntuu että kaikki jatkavat elämäänsä ja minä jään yksin paikalleni polkemaan.
Tapaus on vielä aika tuore joten en voisi kuvitellakkaan haluavani uutta suhdetta tulevina vuosina. Mutta pelkään että jään yksin, koska niinhän se menee että sen oikean rakkauden löytää vain kerran elämässään, mutta entä jos sen oikean menettää?
Haluaisin kuulla jos jollekulle toiselle olisi käynyt jotain vastaavaa, että voiko tälläisestä tuskasta ja ikävästä oikeasti ikinä päästä yli ja jatkaa elämäänsä? Tuntuu todella pahalta ajatella että pitäisi jatkaa elämää, vaikka haluaisi sen oman rakkaansa viereen mutta kun ei pääse..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kuinka surullista :´(
Koita jaksaa vaikka vaikeaa se on !!