Mitä tehdä lapille?

Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen artikkelilla "Mitä tehdä Lapille?" pohjustetaan Lapin yliopiston professorin Asko Suikkasen mukaan valtion asteittaista vetäytymistä Itä- ja Pohjois-Suomesta samalla kun kaikki innovaatio ja kehitystoiminta keskitetään Helsinki-Tampere-Turku kolmion sisäpuolelle.

Professori Suikkasen mukaan lehden antama kuva Lapista aluepoliittisena painajaisena ei vastaa todellisuutta. Julkisessa keskustelussa unohdetaan, että Lappi on ollut 1970-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin saakka aluepoliittinen menestystarina, jolloin valtion toimilla Lapin väkiluvun väheneminen pysähtyi ja hyvinvointiolot kehittyivät selvästi.

Valtio vei tuhansia työpaikkoja Lapista

Tilanne muuttui 1990-luvun puolivälissä, jonka jälkeen valtio on hitaasti vetäytynyt maakunnasta. Lapista on vähennetty vajaassa 20 vuodessa yli 10 000 valtion tai valtioenemmistöisten yhtiöiden työpaikkaa. Tämä selittää ison osan negatiivisesta muuttoliikkeestä.

Olen itse arvioinut, että valtio ei näin yleisessä katsannossa halua enää pitää koko Suomea asuttuna ja tämä koskee Lapin lisäksi koko Itä- ja Pohjois-Suomea. Oma näkemykseni on, että Suomessa tullaan seuraavat 20 vuotta keskittymään Helsinki-Turku-Tampere -kolmion luomiseen.

Suikkasen mukaan ratkaisevaa tulee olemaan miten seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa vuoden 2012 jälkeen kehitetään aluerakennetta ja millä tavalla EU:n rakennerahastot tulevat tukemaan syrjäseutuja vuoden 2013 jälkeen.

- Molemmissa on uhkakuva, että Itä- ja Pohjois-Suomen tukipolitiikka tulee olennaisesti vähenemään vuoden 2012 jälkeen, Suikkanen sanoo.


Että näin.......Tyhjäksi vaan kuten olen aina pelännytkin, nyt se on tosiasia. Matkailu pelastaa....... ja HÖH sanon minä! Siitä ei ole muuksi kuin herrojen vapaa-ajan puuhamaaksi ja sen työllistävä vaikutus on olematon, keppihevoseksi sitäkin parempi.
Tosiasia pitää tunnustaa!
8264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun valtio vetäytyy niin kyllä venäläiset pystyy vastaamaan tyhjiön täyttöön.
He ovat kiinnostuneita ostamaan maa-alueita ja yrityksiä,että näin se menee!

Äänestä
  • tulee. Töitä on kohta. Kemppa ei tyhjene jos on massamiehiin uskominen.

    Äänestä

  • duuniin kirjoitti:

    tulee. Töitä on kohta. Kemppa ei tyhjene jos on massamiehiin uskominen.

    Tosin seki jatko matkaa oli menossa tulppioon kalareissule

    Äänestä

  • duuniin kirjoitti:

    tulee. Töitä on kohta. Kemppa ei tyhjene jos on massamiehiin uskominen.

    Tee palvelus, mene lobotomia leikkaukseen!
    Suuri palvelus Kemijärvelle!

    Äänestä

Loppu valitus etelän jupeilta! Omillaan tulemme kyllä toimeen ja ruhtinaallisesti!
Loppuu ainakin lapin ryöväys!
Mineraalit, metalliteollisuus, vesivoima, metsävarannot, matkailu, siinä on meidän eväät........ mitäpä jää etelään?

Äänestä
  • Norjan mukaisesti. Aina pärjätään paremmin!

    Äänestä

  • laestatius kirjoitti:

    Norjan mukaisesti. Aina pärjätään paremmin!

    Lappi pitää laittaa autottomaksi nimittäin siten, että ainoastaan Lapissa kirjoilla oleva ja yli puoli vuotta avuva saa ajaa täällä autolla. Muiller autonajokielto Lapin alueella. Voivat kyllä oman autonkin tuoda autojunassa, mutta paikallinen kuljettaja tilataan junan pääteasemalle. Näin saamme tänne työtä ja toimeentuloa, kun poromiehistä ja muista joutilaista tehdään osa-aikaisia taksimiehiä. Tuetaan siis . Näinm helppoa on nostaa Lappi arvoonsa ja luoda työpaikkoja. Allin vai mikä Äly se oli, ylipääjohtaja prinssieversti Timo E. Korva siis heti töihin ja 10000 euroa kuukaudessa olevaa palkkaansa oikeasti tienaamaan ja asiaa järjestämään!

    Äänestä

  • lappiin itsehallinto ja kaikki kehä kolmosen sisällä myös katotaan kauanko herrat juo vettä ja syö käristystä ja nauttii SÄHKÖSTÄ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vilosohvi kirjoitti:

Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen artikkelilla "Mitä tehdä Lapille?" pohjustetaan Lapin yliopiston professorin Asko Suikkasen mukaan valtion asteittaista vetäytymistä Itä- ja Pohjois-Suomesta samalla kun kaikki innovaatio ja kehitystoiminta keskitetään Helsinki-Tampere-Turku kolmion sisäpuolelle.

Professori Suikkasen mukaan lehden antama kuva Lapista aluepoliittisena painajaisena ei vastaa todellisuutta. Julkisessa keskustelussa unohdetaan, että Lappi on ollut 1970-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin saakka aluepoliittinen menestystarina, jolloin valtion toimilla Lapin väkiluvun väheneminen pysähtyi ja hyvinvointiolot kehittyivät selvästi.

Valtio vei tuhansia työpaikkoja Lapista

Tilanne muuttui 1990-luvun puolivälissä, jonka jälkeen valtio on hitaasti vetäytynyt maakunnasta. Lapista on vähennetty vajaassa 20 vuodessa yli 10 000 valtion tai valtioenemmistöisten yhtiöiden työpaikkaa. Tämä selittää ison osan negatiivisesta muuttoliikkeestä.

Olen itse arvioinut, että valtio ei näin yleisessä katsannossa halua enää pitää koko Suomea asuttuna ja tämä koskee Lapin lisäksi koko Itä- ja Pohjois-Suomea. Oma näkemykseni on, että Suomessa tullaan seuraavat 20 vuotta keskittymään Helsinki-Turku-Tampere -kolmion luomiseen.

Suikkasen mukaan ratkaisevaa tulee olemaan miten seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa vuoden 2012 jälkeen kehitetään aluerakennetta ja millä tavalla EU:n rakennerahastot tulevat tukemaan syrjäseutuja vuoden 2013 jälkeen.

- Molemmissa on uhkakuva, että Itä- ja Pohjois-Suomen tukipolitiikka tulee olennaisesti vähenemään vuoden 2012 jälkeen, Suikkanen sanoo.


Että näin.......Tyhjäksi vaan kuten olen aina pelännytkin, nyt se on tosiasia. Matkailu pelastaa....... ja HÖH sanon minä! Siitä ei ole muuksi kuin herrojen vapaa-ajan puuhamaaksi ja sen työllistävä vaikutus on olematon, keppihevoseksi sitäkin parempi.
Tosiasia pitää tunnustaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu