Ystävä täyttää pian 50v. Hänellä on jo kaikkea joten lahjan valinta on vaikea.
Kyseinen henkilöä kiinnostaa jollakin tasolla liikunta, mutta painon hallinnassa hän ei ole onnistunut
useista yrityksistä huolimatta.
Mitä mieltä olette?
Voiko lahjaksi ostaa Personal Trainer palvelun ja kuntosalin jäsenyys esim. puoleksi vuodeksi tai vuodeksi.
Onko lahja liian "vihjaileva". Lahjassa olisi useita mukana ja kokonaispotti on noin 2000€
Onko tiedossa pääkaupunkiseudulla Personal Traineria joka olisi motivoiva niin liikunnan kuin
ruokavalion suhteen.
Personal Trainer kysymys
31
3988
Vastaukset
- Tuomas_63
Meidän työpaikalla 20v työssä ollut konttorirouva hoiti työpaikallaan asioita erityisen hyvin, mutta itsensä hän oli unohtanut kokonaan.
Hän sai ylimääräisenä lahjana PT palveluita ja ohjaus tapahtui työpaikan kuntosalilla.
Hän innostui kovasti liikunnasta ja alkoi välittämään myös itsestään joten
olemuksessa tapahtui myös suuri muutos.
Eli vastaus on kyllä, mutta riippuu tyypistä. Täytyy olla kiinnostunut muutoksesta ja valmis tekemään
työtä itsensä eteen. Mikään ei tapahdu itsestään.
Moni henkilö ilahtuisi matkalahjasta, harvempi kylläkin PT yhteistyöstä.
Idea kyllä hyvä.- kannattaa!
olen samaa mieltä edellisen kanssa! Me ostimme 40-v työkaverille 10-kerran kortin, kuntosaliopastuksen, rasvaprosentti- ja kuntomittauksen ja hän innostui oikein kunnolla! Puolisen vuotta synttäreiden jälkeen hän oli kaventunut ja muuttunut muutenkin, vuosia oli lähtenyt harteilta (ja vaatetuksesta/hiustyylistä/yms/yms) ainakin viisi!!! Suosittelen!
- Sanna-Maarit
kannattaa! kirjoitti:

Kitos vastauksista, ei ajatustamme ainakaan heti tyrmätty. Onko vinkkejä motivoivasta
ohjaajasta pääkaupunkiseudulta? - Asiakas Helsinki
Sanna-Maarit kirjoitti:
Kitos vastauksista, ei ajatustamme ainakaan heti tyrmätty. Onko vinkkejä motivoivasta
ohjaajasta pääkaupunkiseudulta?http://www.sportspin.fi Piia Neuvonen.
Hänellä ainakin hyvät ryhmäliikuntatunnit joissa olen käynyt.
Tietää, motivoi ja on vaativa eikä tuosta sairaanhoita- taustasta ole ainakaan haittaa. - TuulikkiS
Sanna-Maarit kirjoitti:
Kitos vastauksista, ei ajatustamme ainakaan heti tyrmätty. Onko vinkkejä motivoivasta
ohjaajasta pääkaupunkiseudulta?http://www.kotipt.fi/ Trainereina Kristian Kunnas ja Joni Hietanen. Tämä uusi firma avattiin maaliskuun 2010 alussa. Todella hyvät avajaistarjoukset, kannattaa käydä tutustumassa. Itse ajattelin hankkia sieltä avajaispaketin, kun kerran halvalla saa, ehkä myöhemmin lisää.
- mieluinen lahja
kannattaa! kirjoitti:
olen samaa mieltä edellisen kanssa! Me ostimme 40-v työkaverille 10-kerran kortin, kuntosaliopastuksen, rasvaprosentti- ja kuntomittauksen ja hän innostui oikein kunnolla! Puolisen vuotta synttäreiden jälkeen hän oli kaventunut ja muuttunut muutenkin, vuosia oli lähtenyt harteilta (ja vaatetuksesta/hiustyylistä/yms/yms) ainakin viisi!!! Suosittelen!
Työkaverille RASVAPROSENTIN MITTAUS lahjaksi...
Lievästi sanottuna herjaavaa. Voi että jotkut osaavat olla kieron ilkeitä ja julmia ja sitten se peitellään mukamas johonkin hyväätarkoittavaan käärepaperiin. Pitääkö toisen heikkouksia pilkata - vielä syntymäpäivänä! - Tuleva asiakas
Asiakas Helsinki kirjoitti:
http://www.sportspin.fi Piia Neuvonen.
Hänellä ainakin hyvät ryhmäliikuntatunnit joissa olen käynyt.
Tietää, motivoi ja on vaativa eikä tuosta sairaanhoita- taustasta ole ainakaan haittaa.Ystäväni on ollut Piian asiakkaana puoli vuotta. Katellisenaa olen muutosta seurannut ja itse olen aloittamassa hänellä tammikuusaa. Olisin aloittanut aikaisemminkin, mutta vapaita aikoja ei löytynyt.
Olen ymmärtänyt Piian olevan vaativa ja pätevä joten siitä johtuen myös tuloksiakin syntyy.
- ?????
Aika reipas budjetti, eikös alle puoleen hintaan löydy salia jossa jäsenyys sisältää personal trainer palvelun ja jäsenien ohjatut tunnit? Toki tilanne muuttuu jos siinä pitää olla koko ajan joku hoputtamassa lisää lisää...
- tässä yksi vinkki
minä jakaisin summan siten, että saliin ja pt-palveluihin tonni ja matkalahjakorttiin toinen tonni. Ensin keho kuntoon ja sitten syksyllä lomalle.
- maarit 68
tässä yksi vinkki kirjoitti:
minä jakaisin summan siten, että saliin ja pt-palveluihin tonni ja matkalahjakorttiin toinen tonni. Ensin keho kuntoon ja sitten syksyllä lomalle.
Jos toisen saa kiinnostumaan terveydestä / liikunnasta niin se on tosi iso juttu
jonka muistaa pitkään.
Usein lomamuistot unohtuu, vaikka sekin kiva on juttu.
Ehkä lahjapotin jakaminen edellisen viestin mukaan on hyvä.
Eiköhän kaikilla ole jo posliinikuppeja ja teatterissakin ole käynyt... joten jotain oikein
henkilökohtaista on yes. - Salosta
maarit 68 kirjoitti:
Jos toisen saa kiinnostumaan terveydestä / liikunnasta niin se on tosi iso juttu
jonka muistaa pitkään.
Usein lomamuistot unohtuu, vaikka sekin kiva on juttu.
Ehkä lahjapotin jakaminen edellisen viestin mukaan on hyvä.
Eiköhän kaikilla ole jo posliinikuppeja ja teatterissakin ole käynyt... joten jotain oikein
henkilökohtaista on yes.Olisi kivaa kuulla kuinka tämä eteni
- Anni_S27
Hei,
Mielestäni lahjaidea kuuulostaa todella hyvältä.
Itse suosittelisin tuota Koti personal trainers-firmaa. Otin vast ikään itselleni heiltä tuon avajaistarjous alkupaketin hintaan 299€(norm. 370€).
Alkupaketti sisältää:
* In Body kehonkoostumusmittaus-testin
* UKK kävelytestin
* Lihaskuntotestin
* Ravintopäiväkirjan (1vko)
* Kaksi Koti PT ohjauskertaa
* Gymstickin
* Käsipainot
* Jumppapallon
* Jumppamaton
* Sauvakävelysauvat
* Koti PT harjoitus t-paita
Tämä on mielestäni erittäin hyvä tarjous ja vielä halvalla sekä ohjaajat tulevat kotiin ohjaamaan eikä tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa kalliisiin kuntosaleihin. SUOSITTELEN- äippä_75_
Kuulin radiosta että Intersport alkaa myymään personal trainingia nyt viikonloppuna täällä tampereella. Onko kellään tietoa tarkemmin, saisikohan sieltä apuja tähän iänikuiseen liikunnan motivaatiopulaan??? Musta kun ei ole mihinkään jäsensalille liittyjäksi :( Vinkkejä pliis!
- Ei tuollaista lahjaa
Hyva etta joku ajattelee sentaan lahjan voivan olla vihjaileva, jos ei suorastaan osoitteleva, jos lahjan saaja on esim. ylipainoinen. Itse loukkaantuisin moisesta. Ikaan kuin muka tyotoverit tietaisivat parhaiten, miten lahjan saajan pitaisi elaa ja toimia. Moni ei kuntoilusta piittaa, ja jos kuntoileekin - haluaa kuntoilla vaikka uimalla tms. Eli valitsemallaan tavalla eika tyokaverien tai sukulaisten valitsemalla. Jotenkin moinen tuntuisi holhoavalta ja alentuvalta, ikaan kuin lahjan saaja olisi niin tyhma, ettei itse tilateestaan ja kunnostaan olisi tietoinen. Joku saattaa jopa jo tehda sen eteen jotain. Itse olen liikunnallinen ihminen, mutta ei tulisi mieleenkaan alkaa jotain perstraineria kayttamaan, vaan ostaisin rahalla jotain mieluisampaa. Tuollahan saa jo kokonaisen kuntokeskuksen kotiin tai parin viikon loman jossain hyvinvointikohteessa. Ehka joku viikko paikassa, jossa voi tehda kaikkea mukavaa oman valinnan mukaan.
Mielestani on tallainen lahja voi olla verrattavissa siihen, etta jotkut "hyvaa tarkoittavat" tyokaverit antaisivat isonenaiselle lahjakortin nenaleikkaukseen tai isoperaiselle rasvaimuun. Taikka kaljulle lahjakortin hiussiirrannaisen laittoon. Tai jos on oikein pahan nakoinen naamastaan, niin koko hela hoidon ja naamankohotuksen. "Kun olet alkanut ihan silmissa rumentua".- mama...
mielestäni ei ole kovin hyviä vertauksia mutta makunsa ja ajatuksensa kullakin. Itse olisin otettu moisesta lahjasta, mielestäni osoittaa välittämistä.
- pilkan kohteena
mama... kirjoitti:
mielestäni ei ole kovin hyviä vertauksia mutta makunsa ja ajatuksensa kullakin. Itse olisin otettu moisesta lahjasta, mielestäni osoittaa välittämistä.
Aivan toki, moni voi pitää tuota välittämisenä. Joku voi vaikka pitää välittämisenä sitä että antaa lihavalle vaikka lahjaksi jonkun painonvartijoiden jäsenyyden. Mielestäni se on ihan verrattavissa tähän "elämäntapamuutoksen" tyrkyttämiseen. Mielestäni on osoittelevaa, että joku pitäisi esimerkiksi omia elämäntapojani niin huonoina, että alkaisi hommaamaan lahjaa jonka tarkoituksena osoittaa juuri tätä väärintoimimista/syömistä jne johon oikein työpaikankin porukka on kiinnittänyt huomiota. Toisen henkilökohtaiseen habitukseen, painoon, pukeutumiseen, ulkomuotoon yleensä puuttuminen on mielestäni työpaikkakiusaamista. "Olet niin läski ja huonokuntoinen, ruma ja rupsahtanut ja pukeudut huonosti, että olemme porukalla päättäneet, että tähän on tultava muutos" Kuuluisiko lahjan luovutustilaisuusessa tuollainen puhe?
Jos nyt kärjistetysti ilmaisen, niin käskisin työkaverien työntää sen pers-rainerin palvelut sinne mihin ei päivä paista, jos ei parempaa osoitusta välittämisestä ole, kun toisen elämäntapoihin ja ulkonäköön tyytymättömyys. Todella loukkaavaa. Eipä ihme, että työpaikoilla voidaan niin huonosti, jos oikein porukalla aletaan siunailemaan työkaverin ulkoista olemusta. - jounaz.....
pilkan kohteena kirjoitti:
Aivan toki, moni voi pitää tuota välittämisenä. Joku voi vaikka pitää välittämisenä sitä että antaa lihavalle vaikka lahjaksi jonkun painonvartijoiden jäsenyyden. Mielestäni se on ihan verrattavissa tähän "elämäntapamuutoksen" tyrkyttämiseen. Mielestäni on osoittelevaa, että joku pitäisi esimerkiksi omia elämäntapojani niin huonoina, että alkaisi hommaamaan lahjaa jonka tarkoituksena osoittaa juuri tätä väärintoimimista/syömistä jne johon oikein työpaikankin porukka on kiinnittänyt huomiota. Toisen henkilökohtaiseen habitukseen, painoon, pukeutumiseen, ulkomuotoon yleensä puuttuminen on mielestäni työpaikkakiusaamista. "Olet niin läski ja huonokuntoinen, ruma ja rupsahtanut ja pukeudut huonosti, että olemme porukalla päättäneet, että tähän on tultava muutos" Kuuluisiko lahjan luovutustilaisuusessa tuollainen puhe?
Jos nyt kärjistetysti ilmaisen, niin käskisin työkaverien työntää sen pers-rainerin palvelut sinne mihin ei päivä paista, jos ei parempaa osoitusta välittämisestä ole, kun toisen elämäntapoihin ja ulkonäköön tyytymättömyys. Todella loukkaavaa. Eipä ihme, että työpaikoilla voidaan niin huonosti, jos oikein porukalla aletaan siunailemaan työkaverin ulkoista olemusta.jos olet todella tuota mieltä niin minulle ainakin tulee mieleen, että työkaverisi eivät tunne sinua ollenkaan. Olet oikeassa, että kyse on arkaluontoisesta asiasta, enkä moista lahjaa antaisi jos olisi pienintäkään epäilystä herneistä nenässä. Me joskus aikoinaan ostimme samanlaisen paketin nelikymppislahjaksi ja saaja oli otettu ja mielissään. Ei näyttelyä ja miksikö tämän tiedän.. lahjan saaja käytti koko lahjansa ja osti jäsenyyden salille, rupesi kuntoilemaan ja muutti samantien ulkomuotonsa ikäisensä tai jopa nuoremman näköiseksi, hän nauttii elämästä. Tai on tooodella mahtava metodinäyttelijä ;)
- mieluinen lahja
jounaz..... kirjoitti:
jos olet todella tuota mieltä niin minulle ainakin tulee mieleen, että työkaverisi eivät tunne sinua ollenkaan. Olet oikeassa, että kyse on arkaluontoisesta asiasta, enkä moista lahjaa antaisi jos olisi pienintäkään epäilystä herneistä nenässä. Me joskus aikoinaan ostimme samanlaisen paketin nelikymppislahjaksi ja saaja oli otettu ja mielissään. Ei näyttelyä ja miksikö tämän tiedän.. lahjan saaja käytti koko lahjansa ja osti jäsenyyden salille, rupesi kuntoilemaan ja muutti samantien ulkomuotonsa ikäisensä tai jopa nuoremman näköiseksi, hän nauttii elämästä. Tai on tooodella mahtava metodinäyttelijä ;)
Meillä on työpaikalla eräs narsisti ja huonosti käyttäytyvä, suorastaan vastenmielinen tyyppi aika monen mielestä. Olen miettinyt, että jos saisimme porukalla - välittäviä ja empaattisia työntekijöitä tietenkin itse kun olemme - hänet hieman siedettävämmäksi ja sosiaalisemmaksi siten toki hänen hyvinvoinnistaan huolestuneina, että antaisimme hänelle lahjaksi vuoden terapian jollain hyvällä yksityispsykologilla. Ihan näin hyvää tarkoittaen ja työntekijän itsensä parasta ajatellen. Lahjan saaja on varmasti myös mielissään ja muuttuu varmasti kivaksi tai ainakin siedettäväksi ihmiseksi kun vuosi on kulunut.
Pitäisikö tässä kuitenkin ottaa järeämmät aseet, ja kustantaa hänelle samalla sähköshokkeja, mikäli ei pehmeämmät keinot riitä? Mitähän tuommoinen 50 kerran sarjasähköshokkihoito maksaisi? Tulisi oikein kunnon elämän remontti tehtyä ja aivosolut uuteen järjestykseen. Raha ei ole esteenä, koska olemme päättäneet joukolla tehdä tästä työkaveristamme paremman ja trendikkääseen, sosiaaliseen, hoikkaan ja ilkeydestä ja kaikesta muustakin negatiivisesta vapaaseen porukkaan sulautuvan ihmisen. Tokihan työkaverit tietävät, mikä tuollaiselle vaikealle ja ikävälle ihmiselle on parasta, vaikkei lahjan saaja ihan samoilla linjoilla olisikaan. - jounaz......
mieluinen lahja kirjoitti:
Meillä on työpaikalla eräs narsisti ja huonosti käyttäytyvä, suorastaan vastenmielinen tyyppi aika monen mielestä. Olen miettinyt, että jos saisimme porukalla - välittäviä ja empaattisia työntekijöitä tietenkin itse kun olemme - hänet hieman siedettävämmäksi ja sosiaalisemmaksi siten toki hänen hyvinvoinnistaan huolestuneina, että antaisimme hänelle lahjaksi vuoden terapian jollain hyvällä yksityispsykologilla. Ihan näin hyvää tarkoittaen ja työntekijän itsensä parasta ajatellen. Lahjan saaja on varmasti myös mielissään ja muuttuu varmasti kivaksi tai ainakin siedettäväksi ihmiseksi kun vuosi on kulunut.
Pitäisikö tässä kuitenkin ottaa järeämmät aseet, ja kustantaa hänelle samalla sähköshokkeja, mikäli ei pehmeämmät keinot riitä? Mitähän tuommoinen 50 kerran sarjasähköshokkihoito maksaisi? Tulisi oikein kunnon elämän remontti tehtyä ja aivosolut uuteen järjestykseen. Raha ei ole esteenä, koska olemme päättäneet joukolla tehdä tästä työkaveristamme paremman ja trendikkääseen, sosiaaliseen, hoikkaan ja ilkeydestä ja kaikesta muustakin negatiivisesta vapaaseen porukkaan sulautuvan ihmisen. Tokihan työkaverit tietävät, mikä tuollaiselle vaikealle ja ikävälle ihmiselle on parasta, vaikkei lahjan saaja ihan samoilla linjoilla olisikaan.tihihii :)
tosi hyvin kirjoitettu, sä oot nero! Huomasinko oikein, vaihdoitko persoonallisuudet, ihan kuin puhuisit itsestäsi kolmannessa persoonassa nimityksellä "vittumainen työkaveri"..? - mieluinen lahja
jounaz...... kirjoitti:
tihihii :)
tosi hyvin kirjoitettu, sä oot nero! Huomasinko oikein, vaihdoitko persoonallisuudet, ihan kuin puhuisit itsestäsi kolmannessa persoonassa nimityksellä "vittumainen työkaveri"..?Miellän itseni mukaan tähän sakkiin. Meissä jokaisessa on heikkouksia ja vahvuuksia. Joidenkin mielestä AINA olemme niitä paskoja ja joidenkin kanssa tulemme taas hyvin toimeen. Olen itsekin varmasti jonkun mielestä vittumainen ja toisaalta toisen mielestä hyvä kaveri. Olen varmasti monen mielestä myös epämuodikas ja väärän muotoinen ja tarvisin kampaajaa/pers-raineria/stailista/rasvaimua/kauneusleikkausta ja milloin mitäkin. Tosin tiedän tällaisia henkilöitä työkavereistanikin.
En koskaan kuitenkaan neuvo toisia siitä, miten heidän tulisi elää, mihin heidän pitäisi rahansa käyttää, pukeutua jne. enkä anna kuntoilu- tai laihdutusvinkkejä kuin pyydettäessä. Minua saa kutsua myös vittumaiseksi, olen sitä mielummin kuin niin kieroutunut ja persoonallisuushäiriöinen että käärisin alentuvan ja ruman ajatukseni muka-empaattisuudeksi ja välittämiseksi. En lähtisi aikuista ihmistä neuvomaan minkään syyn, varsinkaan lahjan varjolla mihinkään elämäntapamuutokseen siksi, että hänen kuntonsa/painonsa/fyysinen tai henkinen olemuksensa/pukeutumisensa/käyttäytymisensä ei minua miellytä.
Mielestäni tällainen toiminta kertoo siitä, että pitää osoittaa vinoutuneella tavalla toisen vikoja ja painaa jotakuta ihmistä alaspäin siksi, että tuntisi itsensä paremmaksi/hoikemmaksi/kauniimmaksi/pätevämmäksi/muodikkaammaksi kuin tämän kyseenalaisen "elämäntapamuutos" -lahjan saaja. Julmaa ja kieroutunutta. "Lahjan" saaja kun ei pysty puolustautumaan tällaista "empaattisuutta" ja "välittämistä" vastaan kuten hän pystyisi toimimaan, jos häntä suoraan haukuttaisiin lihavaksi, rumaksi tai vanhanaikaiseksi. Suora haukkuminen kun voidaan määritellä heti työpaikkakiusaamiseksi ja siihen voidaan puuttua mutta "lahjan" antajaa (tai siis lahjaidean keksijää) ei kukaan voi syyttää kiusaamisesta, vaikka taustalla onkin vain tämä yksinomainen ja sama kiusaamis- ja osoittelutarkoitus.
Jos haluan ilahduttaa toista lahjalla, hankin jotain sellaista mikä saa hänet iloiseksi ja onnelliseksi eikä tuntemaan itseään epäonnistuneeksi, lihavaksi, rumaksi ja muutosta tarvitsevaksi. Kun ei tässä itsekään miksikään esimerkiksi voi kellekään ruveta. - -marii-
jounaz...... kirjoitti:
tihihii :)
tosi hyvin kirjoitettu, sä oot nero! Huomasinko oikein, vaihdoitko persoonallisuudet, ihan kuin puhuisit itsestäsi kolmannessa persoonassa nimityksellä "vittumainen työkaveri"..?Itse sain palveltuani työnantajaani 25v lahjan (2008) jonka sain valita.
Matkalahjakortti tai lahjakortti kuntoiluun joista valitsin jälkimmäisen.
Raha riitti vuodeksi salille jäsenyyteen sekä PT tapaamisiin.
Aiemmin oli ”liikkumaton” ja nykyään liikun 2-3 kertaa viikossa.
Painoa pudonnut 12 kg, olemus ja itsetunto myös parantunut.
Työpaikan lahjaksi liikuntakortti sopii hyvin, mutta merkkipäivälahjaksi
se riippuu lahjan saajasta. - jopajoo_
-marii- kirjoitti:
Itse sain palveltuani työnantajaani 25v lahjan (2008) jonka sain valita.
Matkalahjakortti tai lahjakortti kuntoiluun joista valitsin jälkimmäisen.
Raha riitti vuodeksi salille jäsenyyteen sekä PT tapaamisiin.
Aiemmin oli ”liikkumaton” ja nykyään liikun 2-3 kertaa viikossa.
Painoa pudonnut 12 kg, olemus ja itsetunto myös parantunut.
Työpaikan lahjaksi liikuntakortti sopii hyvin, mutta merkkipäivälahjaksi
se riippuu lahjan saajasta.Kyllä toista voi herätellä innostumaan itsestään. Tietysti jos toisella sellainen itsetunto et loukkaantuu kaikesta niin silloin kannattaa miettiä.
- Vihjeriina
Erinomainen on Sara Nevalainen, on freelancer mutta tällä hetkellä myös Foreverillä töissä Helsingissä (ilmeisesti Pasilassa), on itse pudottanut hirveästi painoa ja ymmärtää siksi miltä ns. tavan tallajaista tuntuu-lisäksi on kouluttautunut ja kokenut, tosi hyvä tyyppi, huumorilla kauheaa vääntöä. Tuloksia on tullut ja monilla, iästä ja sukupuolesta riippumatta!
- jnviul
räjähtäneelle ja lösähtäneelle työkaverille pitää antaa tottakai viinaa!! Ja runsaasti. Sata pulloa skumppaa ja lahjakortti Mäkkärille. Päästään rumahisesta eroon nopeammin.
- Julia_78
jnviul kirjoitti:
räjähtäneelle ja lösähtäneelle työkaverille pitää antaa tottakai viinaa!! Ja runsaasti. Sata pulloa skumppaa ja lahjakortti Mäkkärille. Päästään rumahisesta eroon nopeammin.
Paljon puhutaan liikkumattomuudesta ja epäterveellisestä syömisestä.
Usein roskaruuan syömisellä ja mässäilyllä paikataan jotain muuta mitä ehkä henkilö itse ei tiedä.
Elikä useissa tapauksissa ensin henkinen puoli pitäisi saada kuntoon ja sen jälkeen ruokavaliokin muuttuu ja tulee halu liikkua ja huolehtia itsestä.
Työpaikan työterveyslääkäri määrää kyllä ruokahalua alentavaa lääkettä, mutta ei korjaa ”itse vaivaa” . - Jugitus
Julia_78 kirjoitti:
Paljon puhutaan liikkumattomuudesta ja epäterveellisestä syömisestä.
Usein roskaruuan syömisellä ja mässäilyllä paikataan jotain muuta mitä ehkä henkilö itse ei tiedä.
Elikä useissa tapauksissa ensin henkinen puoli pitäisi saada kuntoon ja sen jälkeen ruokavaliokin muuttuu ja tulee halu liikkua ja huolehtia itsestä.
Työpaikan työterveyslääkäri määrää kyllä ruokahalua alentavaa lääkettä, mutta ei korjaa ”itse vaivaa” .Julia_78 puhuu asiaa
- ripati
Sara on kyllä tosi hyvä. Veti aikoinaan tunteja Myyrmäen Kivassa Olossa ja tunnit oli aina täysiä;)) Itse olen Personar Treineriä miettinyt ja taidanpa ottaakin Saraan yhteyttä:) Sara tosiaan tietää mitä on laihduttaminen, kun on itse useita kymmeniä kiloja tiputtanut.
- Niini78
Julia_78 kirjoitti:
Paljon puhutaan liikkumattomuudesta ja epäterveellisestä syömisestä.
Usein roskaruuan syömisellä ja mässäilyllä paikataan jotain muuta mitä ehkä henkilö itse ei tiedä.
Elikä useissa tapauksissa ensin henkinen puoli pitäisi saada kuntoon ja sen jälkeen ruokavaliokin muuttuu ja tulee halu liikkua ja huolehtia itsestä.
Työpaikan työterveyslääkäri määrää kyllä ruokahalua alentavaa lääkettä, mutta ei korjaa ”itse vaivaa” .Oikalla ruokailulla, nukkumisella ja liikunnalla paino tasaantuu.
Vielä -5 kg niin tavoite on täyttyynyt (-30kg)
- PipsaMaarit
Minä olen myös tiputtanut painoa www.foreverclub.fi Töölössä, jossa PT:nä toimi Ville. Suosittelen ehdottomasti - hyvä lahjaidea ja muillekin. En olisi näissä mitoissa ilman Villeä :)
- PainoPutoo
Blogeista löytyy myös hyviä vinkkejä laihduttamiseen ja harjoitteluun. Ite oon alkanu lukeen tuolta kaikenlaista
http://motionefin.blogspot.fi/ - ajattelija
Ompa ihmisillä erikoisia ongelmia.
Eikös elitapasairaudet ole itse aiheutettuja.
Nuppi ensin kuntoon ja sitten lenkille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818