Perjantai-illan ratoksi voisi lyhyesti käsitellä asiaa, joka sopii palstan otsikon alle. Mitä ero on sinkulla ja yksinäisellä sinkulla?
Moni täälläkin surkuttelee elämäänsä, kun ovat sinkkuja eikä parisuhteen pyörät pyöri. Heillä on kuitenkin kavereita ja harrastuksia eli ns. normaalia elämää.
Sitten on näitä yksinäisiä ja syrjäytyneitä sinkkuja. He eivät ole pelkästään sinkkuja vaan heillä ei ole juurikaan kavereita. Syrjäytyneen sinkun kohtalo on ankea ja masennusta aiheuttaa tämä fakta: Jos ei ole ystäviä ja kavereita, niin joutuu olemaan yksin silloinkin kun kaipaisi seuraa. Normaalilla sinkulla on helppo tilanne; kun alkaa kaivata seuraa, niin ei muuta kuin soitto kavereille ja pian nähdään jo keskustan kahvilassa.
Normaali sinkku kontrolloi elämänsä tasapainoa ja päättää milloin tapaa kavereitaan. Syrjäytynyt sinkku viihtyy todennäköisesti hyvin yksinkin, mutta aina silloin tällöin kaipaisi seuraa ja silloin sen tajuaa: Seuraa ei ole! Ei ole kavereita tai ystäviä! Yksinäisen sinkun kontrolli oman elämänsä sosiaalisuuden suhteen on mennyttä. Kuljettaja on muuttunut matkustajaksi. EI voi kuin katsoa, minne mennään. Kaikki toivo on mennyttä.
Vai onko?
Hyvät viikonloput kaikille palstalaisille!
Moni täälläkin surkuttelee elämäänsä, kun ovat sinkkuja eikä parisuhteen pyörät pyöri. Heillä on kuitenkin kavereita ja harrastuksia eli ns. normaalia elämää.
Sitten on näitä yksinäisiä ja syrjäytyneitä sinkkuja. He eivät ole pelkästään sinkkuja vaan heillä ei ole juurikaan kavereita. Syrjäytyneen sinkun kohtalo on ankea ja masennusta aiheuttaa tämä fakta: Jos ei ole ystäviä ja kavereita, niin joutuu olemaan yksin silloinkin kun kaipaisi seuraa. Normaalilla sinkulla on helppo tilanne; kun alkaa kaivata seuraa, niin ei muuta kuin soitto kavereille ja pian nähdään jo keskustan kahvilassa.
Normaali sinkku kontrolloi elämänsä tasapainoa ja päättää milloin tapaa kavereitaan. Syrjäytynyt sinkku viihtyy todennäköisesti hyvin yksinkin, mutta aina silloin tällöin kaipaisi seuraa ja silloin sen tajuaa: Seuraa ei ole! Ei ole kavereita tai ystäviä! Yksinäisen sinkun kontrolli oman elämänsä sosiaalisuuden suhteen on mennyttä. Kuljettaja on muuttunut matkustajaksi. EI voi kuin katsoa, minne mennään. Kaikki toivo on mennyttä.
Vai onko?
Hyvät viikonloput kaikille palstalaisille!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos säännällinen yksinolo ahdistaa, kannattaa hankkia vuorotyö tai ylipäätään homma, jossa joutuu olemaan/saa olla aina kiinni. Olen myös huomannut, että jotkut yksinäiset tulevat työpaikalle muuten vaan hengaillemaan myös vapaa-ajallaan, vaikka itse pidän sitä huonona tapana. Epäsäännöllinen elämä vie mahdollisten ihmissuhteiden rippeetkin ja myös vapaalla on aina niin väsynyt, ettei jaksa surkutella yksinäisyyttä, koska haluaa vain nukkua ja olla rauhassa. Jossain vaiheessa jatkuva työnteko tietysti vaatii veronsa unettomuuden ja muiden stressioireiden muodossa. Terveys rakoilee ja normaali tunne-elämä katoaa jonnekin. Silloin päästään yleensä viina- tai pillerikierteeseen. Mikäli joskus on ollut parisuhde tai ihan perhekin, voi olla varma, että tällä elämäntyylillä se hajoaa alkuunsa.
Eli sanohan mistä töitä löytyy? Helevetin tyhmä kommentti! Minä työttömänä viime syyskuusta asti ja hakenut töitä kohta 100 firmasta. Ei töitä! Että helevetti revi siitä! Sit joku valopää tulee sanomaan, että "hanki töit". Olisipa se niin helppoa..perkele!
JokuHelevetinIdis
on hyvä pointti! kun ei ole työtäkään,minne sitä menee hengaamaan? jos ei ole kavereita, naapurin työpaikalle;)?
Tiedän, että työ saaminen on liki mahdotonta nyt. Jos harkitset uuden ammatin opiskelua tms. harkitse vuorotyötä yksinäisyyden hoitoon tai muutoin normaalielämästä eristämiseen.
Olen itsekin ollut työttömänä ja saatan joutua kortistoon taas lähikuukausina. Olen vaan niin puhki, että työttömyyskin tuntuisi levolta.
Yksinäisyys vaivasi minua vielä puoli vuotta sitten. Sitten ymmärsin, että olen aina ollut oikeastaan oman tieni kulkija. Pahimpina aikoina aloin muistella, että mihin oikeastaan tarvitsin ystäviäni kun niitä vielä oli. En mihinkään. Minun on myönnettävä, että minulla on vieläkin "ystäviä". Olen vain valitettavasti huomannut, että suurin osa yrittää hyötyä minusta esimerkiksi perjantai- ja lauantai-illan "kuskin" muodossa. Omistanhan sentään perintörahoillani hankitun saksalaisen premiumluokan takavetoisen tämän vuosituhannen puolella valmistetun pikkuauton.
Näinhän se on, että vaikka onkin yksin ei välttämättä ole yksinäinen. Toisaalta yksin elävä voi todella helposti ajautua yksinäsyyteen. Itsekin olen luonteeltani ehkä hieman erakko ja olosuhteiden pakosta olen oppinut tekemään asioita itsekseni. Yksin oleminen on minulle varmaankin keskimääräistä helpompaa.
Kuitenkin viimeisen vuoden tai parin aikana olen tuntenut itseni yhä useammin yksinäiseksi. Opiskeluaikana sosiaalinen elämä oli vilkasta mutta nyt nuo ajat ovat jo kaukana menneisyydessä ja yhteydet pariutuneisiin kavereihin ovat vähitellen hekentyneen, joidenkin kohdalla katkenneet kokonaan. Yöelämä ei voisi enää vähenmpää kiinnostaa, joten eipä vanhoihin tuttuihin juuri missään enää törmää. Uusia kavereita on tässä iässä lähes mahdotonta hankkia. Itsenäisyys on siis vähitellen muuttumassa yksinäsyydeksi, mikä tuntuu melko huolestuttavalta havainnolta.
Onneksi minulla on mielenkiintoinen ja vaativa työ, joka pitää minut kiireisenä arkipäivinä. Työssäni minulla on myös sosiaalisia kontakteja ja voin tuntea olevani osa jotain yhteisöä. Kontrasti työn ja vapaa-ajan välillä on kuitenkin melkoinen. Toisinaan viikonloppu voi kulua siten, että puhun ainoastaan kaupan kassalle, ellei sitten vanhemmat satu soittelemaan. Onneksi minulla on mahdollisuus matkustella pitempien lomien aikana, luonnollisesti yksin. Viikon parin loma kotona tuntuisi todella turhauttavalta ja hukkaan heitetyltä ajalta, mutta tuolla maailmalla pyöriessä loma-aikakin tuntuu huomattavasti mielekkäämmältä.
Tulevaisuus hieman huolestuttaa, sillä tuskinpa iän karttuessa elämä muuttuu yksinäisyyden osalta ainakaan helpommaksi. Parisuhteen puuttumistakin suuremmaksi ongelmaksi on vähitellen kehittymässä yleensäkin sosiaalisten kontaktien puuttuminen. Ilmeisesti minun kannattaisi jotenkin elvyttää suhteita vanhoihin kavereihin, kun vain tietäisi miten...
Tilanteesi kuulostaa hyvin samankaltaiselat kuin omani.
Ei ole helppoja vastauksia, miten tilannetta korjaisi.
"Tulevaisuus hieman huolestuttaa, sillä tuskinpa iän karttuessa elämä muuttuu yksinäisyyden osalta ainakaan helpommaksi. Parisuhteen puuttumistakin suuremmaksi ongelmaksi on vähitellen kehittymässä yleensäkin sosiaalisten kontaktien puuttuminen."
Joo näin se juurikin on, sillä tämä syrjäytyminen tai syrjään vetäytyminen näiltä parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäyttää myös sosiaalisesti, ja nimenomaan tekee sitä nyt tässä näitä seksijuttujen tärkeyttä korostavassa nykyään vallitsevassa kulttuurissamme.
" Ilmeisesti minun kannattaisi jotenkin elvyttää suhteita vanhoihin kavereihin, kun vain tietäisi miten..."
Joo, helposti sanottu mutta vaike asia toteuttaa varsinkin silloin jos näitä kavereita ei paljon muut asiat kiinnosta kuin nämä mitkä näihin parisuhde/seksi-juttuihin liittyvät. Näin siksi ettää miehistä ei juuri koskaan ole ainakaan pulaa tällaisisten harrastusten parissa.
Pidin kavereihin yhteyttä silloinkin, kun he perheellistyivät ja mielellään olisin jatkanut noita ihmissuhteita. Ikävä kyllä, he nähtävästi kokivat sinkkuuteni ongelmaksi. Asia näyttää olevan niin, että perheelliset pitävät yhteyksiä toisiin perheisiin, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Yksineläjälle ei niissä "bileissä" oikein ole sijaa. Eräs ystäväni oli pitkään sinkkuna, mutta löydettyään kumppanin, hän muutti toiselle paikkakunnalle. Koskaan hän ei ole pyytänyt luokseen käymään, eikä ole vieraillut luonani, vaan parillisten kavereidensa luona. Että näin...
Jaottelun huomaa myös työelämässä. Perheelliset eivät joko noteeraa perheetöntä vertaisekseen ihmislajin edustajaksi tai suhtautuvat selkeästi nyreksien.
Kun joku vanha kamu ottaa yhteyttä, hän on juuri eronnut ja vailla vapaata seuraa baarielämään. Ei hirveästi kiinnosta. Nuorena ajattelin, että edes joku vanhoista hyvistä ystävyyssuhteista palautuu, kun kamujen lapset varttuvat, mutta ei. Olen kuullut vanhemmilta sinkuilta, että erottelu jatkuu hamaan hautaan saakka. Yksineläjillä kun ei ole lastenlapsia, joista puhua toisten mummojen ja ukkien kanssa.
"Jaottelun huomaa myös työelämässä. Perheelliset eivät joko noteeraa perheetöntä vertaisekseen ihmislajin edustajaksi tai suhtautuvat selkeästi nyreksien."
Totta tämäkin. Valitettavasti minunkin kollegoista löytyy henkilöitä, jotka jaksavat päivästä toiseen kahvipöydässä selittää, kuinka heidän villepetterinsä on päiväkotinsa fiksuin, kaunein jne. Nämä samat tyypit osaavat myös korostaa omaa erinomaisuuttaan ja rivien välissä heitellä aika tylyjäkin kommentteja perheettömiä kohtaan. Tiedän, että kollegoihin kuuluu ainakin yksi vasten tahtoaan lapseton. Häntä nuo kommentit voivat satuttaa huomattavasti tälläista ATM-ikisinkkua enemmän.
Lisäksi työyhteisössä tuntuu olevan jokin kirjoittamaton sääntö, että esimerkiksi loma-ajoista sovittaessa perheettömät ottavat sen mitä muilta on jäänyt jäljelle. Samoin oletetaan että perheettömät ovat valmiita lähtemään työmatkoille olemattomalla varoitusajalla tai tekemään ylitöitä ihan milloin tahansa...
jo hyvin pitkällä tällä tällaisella sinkku-uralla. Se meni omien sisartenkin osalta jotka pariutuivat ja perheellistyivät niin, että ei paljon edes heidän seeuraansa enää sopinut. Nyt vanhemmiten olen kuitenkin sisarieni kanssa sentään vähän ollut taas tekemisissä kun heidän lapsensakin ovat jo isoja ja omillaan eläviä ja toisen sisaren mies on jo kuollut ja toisenkin ihan tööt kun sai jonkun halvauksen tapaisen.
Itse olen hyvässä kunnossa vaikka 50 on jo takana 60 lähestyy ja taloudellisesti on alkanut mennä hyvin kun olen onnistunut sijoituksissan, ja jopa pörssiosakkeillakin hankkinut .
Jouduin pitkäaikaisesta työpaikastani saneeratuksi kortistoon, ja kun perinnönjaon aikana olin työttömän statuksella niin sai sen oikein huomata että mitä tämä toinen sisarenikin(jonka mies on nyt tööt) miehineen ajatteli minusta. Ei luottanut pätkääkään siihen että pystyisin tämän talon jossa nyt asun ostamaan vaan vaati heti myyntiin. Vanhin sisar jolta mies oli kuollut sentään tuki minua tässä hankkeesani niin, että sain ostettua heidän osuutensa tästä talosta käypään hintaan. Nyt olen kaiken maksanut ja toisen sijoitusasunnonkin tässä jo itselleni ostin.
En tiedä pitäisikö jotenkin järjestää omaisuutensa vaikkapa jollekkin kauniille venäläiselle huoralle, että ei sitten päätyisi nämä varat ainakaan tämän maan rumille paskiaisille joita vittumaisempia ihmisiä tuskin missään maailmassa voi olla. Elmässäni on myös yksi nainen joka on auttanut minua nuorena miehenä tosihankalassa tilanteessa(en kyllä seurustellut hänen kanssaan, enkä edes tuntenut kuin muutaman päivän, enkä valitettavasti hänen nimeäänkään muista) ulkomailla ollessani ja hänellekkin mielellään jotain antaisin, mutta kun en saa edes kiinni tätä naista mistään, facebookissa olen vähän yrittänyt.
No minä olen kuitenkin hyvässä kunnossa ja hyvän näköinenkin ainakin ikäisteni miesten rivissä, ja näin se kyllä oli nuorena miehenäkin tämä asia minun kohdallani, en vaan pitänyt niin tärkeänä näitä naisasioita silloin kun ne elämäni hyvät naiset käsissä oli, ja sittemmin syrjäydyin ja vetäydyinkin kokonaan syrjään näiltä parisuhde/seksi markkinoilta. Niin että yhtä sun toista tässä vielä ainakin suunnitteilla on.
Olen jo pitkään ihmetellyt kun yksin oleminen tai kavereiden kanssa oleminen tuntuu samalta. Eli ei yhtään miltään.