Mulla on tapana syödä aina kaksi liuskaa putkeen ja sen jälkeen pitää 7pvän tauko. nyt kahden liuskan tauon aikana olisi tärkeää menoa, joten voiko huoletta syödä vielä kolmannen liuskan tai ainakin osan siitä ? Olen kuullut että jos jatkaa ensimmäisen liuskan jälkeen uuden levyn :voisi siitä syödä vaikka vain vkon ajan ja sitten pitää tauon ? ettei levyjä ole pakko siirto vaiheessa syödä loppuun , kunhan on syönyt ainakin sen 3vkoa? Kiitos jos jaksatte valaista asiasta:)
YASMINE ja kuukautisten siirtäminen_
E-e_
7192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No kukaan meistä ei tietenkään ota sitten vastuuta, kun syöt ohjeiden vastaisesti (siellä lukee, että korkeintaan 2 liuskaa putkeen), mutta omalla päätökselläsi voit noin tehdä. Syö noita pillereitä muutkin enemmän putkeen, mitä ohje antaa myöten. Vuotohäiriöiden mahdollisuus lisääntyy, siirto ei välttämättä onnistu. Varaudu siihen.
Miten niin olet kuullut, että ensimmäisen levyn jälkeen ei tarvitse syödä kokonaista liuskaa? Sehän lukee ihan siellä pakkausselosteessakin. Kun syöt putkeen levyjä, voit koska tahansa aloittaa tauon, kunhan olet syönyt pillereitä unohtelematta ja ohjeiden mukaan.
Kuinka niin viestin alkuperäinen kirjoittaja söisi ohjeiden vastaisesti. kynekologit ja lääkärit sanovat, että voi huoletta syödä aina kaksi putkeen ja pitää tauon. Joskus kolmekin. Itse teen myös niin. haittavaikutuksia ei ole kuin tiputteluvuoto jota saattaa esiintyä...
Ohjeet, jotka löytyvät pakkausselosteesta, sallivat vain kahden liuskan syömisen putkeen. Gynekologi tai muu lääkäri voi suositella YKSILÖLLE erilaista tapaa käyttää lääkettä, mutta mikäli ei ole henkilökohtaisesti keskustellut lääkärin kanssa omasta tilanteesta, niin ihan omalla vastuulla on silloin syöminen vastoin lääkkeen mukana tulevia ohjeita.
Kuten sanoin, ihmiset syövät silti enemmänkin liuskoja putkeen ja mahdollisista haittavaikutuksistakin jo kerroin edellä.
kirjoitettavan: gynekologit JA lääkärit?? GynekologiKIN on lääkäri, erikoislääkäri.
sitä tulla viiraamaan pilkkua varsinkaan palstoille... Voi huoletta pääteä muuallakin
Haittaako mitään vaikka raskaaksi tuletkin ?
Pitää nautinnosta jotain maksaa,haluat
varmaan valvoa öitä muutamanvuoden.
Onhan pojanpallero aina tervetullut=?
e-pillereitä voi myös syödä muuhunkin kuten akneen tai kuukautiskipuihin. Olisko tällä "perheen isällä" myös jotenkin asiat vähän kadoksissa kun pitää e-pilleri pastoilla pyöriä.