Valmennusjohdon tietoinen riskinotto kostautui

Suomi ei siis ilmeisesti tiennyt uusien menetelmien käyttöönotosta...väkisinkin tulee mieleen, että josko norjalainen doping-testien johtaja olisi ilmoittanut muille maille, mutta Suomi jätettiin välistä ja siten saatettiin tarkoituksella huonoon valoon... Tyyliin "joka maa käyttää kuitenkin kiellettyjä aineita, mutta tehdään kerralla pahimmasta kilpakumppanista syntipukki."
5161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viimeisimpien tietojen mukaan lääkäreille oli tullut laskuvirhe Hemohes:iä annettaessa. Aine ei näy enää testeissä kahden viikon kuluttua. Tässä on sattunut pahan kerran iso MOKA. En tajua, mitenkä "puoli" joukkuetta voi olla dopattu ja muut maat ihan puhtaita. Norjan lehdistöön vuodetut tiedot osoittavat norjalaisen WADA:n jäsenen omaa epärehellisyyttä. Jos tieto olisi saatettu suomalaisten tietoon samaan aikaan kuin muillekin, tältä skandaalilta olisi varmasti säästytty.Mutta asialla on kuitenkin se toinenkin puoli....

Äänestä
  • Kiitos heti alkuun asiallisesta vastauksesta, tällaisissa paikassa saa lukea bullshittiä turhankin usein.. :)

    Asiaan. Norjalainen doping-testien johtaja on kieltämättä melkoinen kielikello, koska norjan lehdet ovat tienneet asioista jatkuvasti ennen suomen hiihtoliittoa (huomaa pieni alkukirjain erisnimessä.. ) Jo tuossa haiskahtaa pahasti liiallinen kotimaanrakkaus. Skandaalilta ei mielestäni oltaisi kuitenkaan voitu välttyä, ehkä on parempi että hiihtoliiton johto tajuaa vihdoinkin miten kivoja hiekkalaatikkoleikkejä omissa piireissäkin on ollut käynnissä jo pitkän aikaa.

    Äänestä

  • AA kirjoitti:

    Kiitos heti alkuun asiallisesta vastauksesta, tällaisissa paikassa saa lukea bullshittiä turhankin usein.. :)

    Asiaan. Norjalainen doping-testien johtaja on kieltämättä melkoinen kielikello, koska norjan lehdet ovat tienneet asioista jatkuvasti ennen suomen hiihtoliittoa (huomaa pieni alkukirjain erisnimessä.. ) Jo tuossa haiskahtaa pahasti liiallinen kotimaanrakkaus. Skandaalilta ei mielestäni oltaisi kuitenkaan voitu välttyä, ehkä on parempi että hiihtoliiton johto tajuaa vihdoinkin miten kivoja hiekkalaatikkoleikkejä omissa piireissäkin on ollut käynnissä jo pitkän aikaa.

    Kiitti itelles.
    Välillä täällä tää teksti on todella rajua. Toiset heittää överiks oikein kunnolla. Tämä doping on kyllä sen verran vakava juttu, ettei sitä sovi paisutella enempää. Mä olen pidätellyt itkua monta kertaa, tämän tarinan jatkuessa. Kaikkea sitä pitääkin sattua. Ja olet varmasti oikeassa, skandaalilta ei varmasti oltaisi vältytty. Kyllä nämä käytökset olisivat jotenkin paljastuneet. Kyrö juuri paljasti radiossa, että Hemohes:in käyttöä oli jatkettu riskin uhalla. Typerää!

    Äänestä

  • Pamela kirjoitti:

    Minä en tippa linssissä tapahtumia seuraa mutta naama punoittaa melkoisesti vaikken alkoholia käytäkään (terv. hiihtoliiton entiselle puheenjohtajalle vaan... :)

    Uusi tieto vissiin olis, että Repo olis Kirvesniemen, Myllylän ja Immosen kanssa kärtsännyt. Minä en ainakaan tuosta joukosta naista löydä :) Ollapa totta, ainakin luottamus naishiihtoon säilyisi. Toisaalta valmennusjohdon päätöksiin luottavat urheilijat ovat kuin sopulit kallion reunalla : sinne mennään minne muutkin.

    Siinäpä on ainakin HS:n tietojenn mukaan ne neljä kärtsännyttä. Ennen kello 17 ei varmaa tietoa saada, mutta enpä usko että nuo nimet siitä muuksi muuttuu.

    Tässä alkaa alkujärkytys olla ohitse ja pientä v***tusta näkyvissä. Pulloon en tartu enkä kännissä aja, sillä eihän tämä enää muuksi muutu. Eiköhän tämäkin jupakka ajallaan unohdu, ja unohtus nopeammin ellei media vatvois sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AA kirjoitti:

Suomi ei siis ilmeisesti tiennyt uusien menetelmien käyttöönotosta...väkisinkin tulee mieleen, että josko norjalainen doping-testien johtaja olisi ilmoittanut muille maille, mutta Suomi jätettiin välistä ja siten saatettiin tarkoituksella huonoon valoon... Tyyliin "joka maa käyttää kuitenkin kiellettyjä aineita, mutta tehdään kerralla pahimmasta kilpakumppanista syntipukki."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu