Heippa!
Aloitetaanpa uusi ketju uudelle viikolle! Kiva olisi kuulla teidän kuulumisia!
Käväisinpäs eilen sitten n. kahteen-kolmeen vuoteen ensimmäistä kertaa aerobic tunnilla. Kävelin itsevarmana tunnille ja ajattelin, että kyllähän tässä on tullut jo kuukausi kuntoa nostettua, että hyvin se menee. no, ei tasan mennyt! Lihakset todella kipeänä tänään, ne askelkyykyt oli aivan kamalia ja vatsalihakset! Ei tainnut kyllä tunnilla kukaan muu puuskuttaa samalla lailla kun minä. =D Täytyy sanoa että ohjattu liikunta on kyllä paljon tehokkaampaa kuin omat jumpat, jossa tulee helposti nössöiltyä. Tulipa sitten ostettua koko kevään kortti, että pitääpäs käydä tuolla useamminkin.
Olen kyllä niin päättänyt että jos tässä vielä joskus ollaan siinä tavoitepainossa, niin enää en päästä kyllä itseäni lihomaan. Ei kyllä ihme ole, että paino on noussut kokoajan kun en ole paljoa liikkunut ja joka päivä kaloritarve on ylitetty syömällä monesti jotain makeaa tai sitten jotain tosi suolaista ja rasvaista. Monesti siinä vaan käy niin, että jos aattelee olevansa laihdutuskuurilla ja sitten kun pääsee tavoitepainoon, se paino nousee takasin kun ei ole muuttanut elintapoja. Täytyy kyllä sanoa että olen paljon onnellisempi ja energisempi nyt kuin kuukausi sitten esimerkiksi. Kummasti tuo liikunta piristää.
Mukavaa viikon alkua kaikille kanssalaihduttajille!
Aloitetaanpa uusi ketju uudelle viikolle! Kiva olisi kuulla teidän kuulumisia!
Käväisinpäs eilen sitten n. kahteen-kolmeen vuoteen ensimmäistä kertaa aerobic tunnilla. Kävelin itsevarmana tunnille ja ajattelin, että kyllähän tässä on tullut jo kuukausi kuntoa nostettua, että hyvin se menee. no, ei tasan mennyt! Lihakset todella kipeänä tänään, ne askelkyykyt oli aivan kamalia ja vatsalihakset! Ei tainnut kyllä tunnilla kukaan muu puuskuttaa samalla lailla kun minä. =D Täytyy sanoa että ohjattu liikunta on kyllä paljon tehokkaampaa kuin omat jumpat, jossa tulee helposti nössöiltyä. Tulipa sitten ostettua koko kevään kortti, että pitääpäs käydä tuolla useamminkin.
Olen kyllä niin päättänyt että jos tässä vielä joskus ollaan siinä tavoitepainossa, niin enää en päästä kyllä itseäni lihomaan. Ei kyllä ihme ole, että paino on noussut kokoajan kun en ole paljoa liikkunut ja joka päivä kaloritarve on ylitetty syömällä monesti jotain makeaa tai sitten jotain tosi suolaista ja rasvaista. Monesti siinä vaan käy niin, että jos aattelee olevansa laihdutuskuurilla ja sitten kun pääsee tavoitepainoon, se paino nousee takasin kun ei ole muuttanut elintapoja. Täytyy kyllä sanoa että olen paljon onnellisempi ja energisempi nyt kuin kuukausi sitten esimerkiksi. Kummasti tuo liikunta piristää.
Mukavaa viikon alkua kaikille kanssalaihduttajille!
Vastaukset 24
Vanhimmat
on elimistön happo-ongelma ja sen tietävät kaikki, jotka ovat hoikistuneet ja saaneet uuden vireyden kaikkeen kun ovat alkaneet käyttää oikeita ravintoaineita. Ei tarvitse mitään dieettiä, mitään lääkkeitä, ei keinotekoisia "laihdutusvalmisteita" kun valitsee oikean ravinnon. Kun katsoo englantilaista Olet mitä syöt ohjelmaa tulee vääjäämättä totuus esiin. Pois happamuutta lisäävät ruoka-aineet ja tilalle emäksisyyttä lisäävät ruoka-aineet, joita pitäisi olla 80% niin tuloksia tulee monella rintamalla.
http://www.spameritahti.fi/page_1151250615343.html
Jos syö reippaasti proteiinia ja hiilareita heti treenin jälkeen, niin saattaa lihaskipu olla huomattavasti kohtuullisempaa. Esim maitorahka banaani auttaa lihaksia palautumaan. Ja vaikkei olisi nälkäkään, kannattaa heti kotiin tultua juoda vaikka useampi lasi maitoa jos ei muuta jaksa tai viitsi.
kävin sitten tänään ostamassa uikkarin, jospa lähtisin uimahalliin uimaan piiiiitkästä aikaa :D on vaan sellanen kammo, et kaikki tulee tuijottamaan, mut eipä haittaa ku tekee nii hirmusesti mieli uimaan :)
koiraa oon yrittänyt tässä reilu kuukauden etsiä mut eipä vaan ole sopivaa tullut vastaan..
kotona tuntuu että jäädyn kun täällä sisällä on niin kylmä..
vaa´alla en ole sitten viimekertaisen käynyt .. mitäs jos kokeilisin vlcd?
mitäs muille kuuluu?
mitäpäs tänne jumppiksen suuntaan, on ihan järkyttävä suolasen himo. sipsiä, pitsaa, pitaleipiä, tortilloja, jotain tällästä... :( pää tuntuu räjähtävän, yritä nyt tässä sit fiksusti ajatella ettei saisi syödä, mutta kun mieli tekee niin että tahtoisi repiä hiukset päästä! just näiden mielihalujen takia lihoinkin alunperin aivan järkyttävään kuntoon. kävin kyllä aamulla puntarilla ja näytti taas että olisi lähtenyt -0.5kg, mikä on ihan kiva, mutta se varmasti tulisi heti takaisin jos vain menisin ja söisin noita herkkuja. hitsi :( tässä oon yrittäny juoda ja syödä ja syödä hedelmiä, jos helpottais, mutta ei...
pakko se on vaan pysytellä tiukkana. kyllä mä tän kestän!
muuten tuli mieleen kun joku kirjoitteli tuolla viimeketjussa siitä suolen toiminnasta. anteeksi nyt en enää muista kuka, mutta ootteko kokeillu tuota vihreää teetä, siis sitä mitä ostetaan ihan noista luomukaupoista? maistuu hemmetin pahalle, heh! :) mut on laittanut mun suolen ainaki toimimaan.
Suurin pudottaja: mene vaan uimahalliin ei sinua kukaan tuijota, minä kävin kolmisen vuotta sitten joka päivä vesijuoksemassa ja pylly oli kyllä huomattavasti pienempi:) harmi kun meillä ei täällä ole uimahallia ja lantiosta sen kyllä nykyään huomaa.
Ja mikä parasta sieltä saa myös ihania ystäviä.
Hedina: olisipa minullakin ikä sellainen että jaksaisi vielä mennä kunnon aerobig tunnille, tai ehkä vielä iänkin puolesta jaksasi mutta kunto on nykyisin sellainen ettei jaksa.
Jumppamatto, kokeiles lantusta ranskalaisia perunoita;) muovipussiin öljyä,hieman suolaa,kieputtelet lanttusuikaleet siinä, maustat sopivasti paistat uunissa niin on kevyitä napostelupaloja. Minulla ainakin toimii.
Sen verran uskon tuohon happamuuteen,kun minun mies söi aivan hulluna sokeroitua puolukkasosetta , hänen henki haisi aika karmealle ja nyt jälkikäteen kun ihmeteltiin asiaa niin ei keksitty muuta kun puolukkasose mikä sen aiheutti, onneksi asia on pois päiväjärjestyksestä;)
Kaloreita kertyi tälle päivälle 1300 ja liikunta askeleita tuli myöskin mukavasti15500
rupesin myös nostelemaan pieniä painoja että ei käsivarret rupea kovin paljon roikkumaan jos eikun KUN paino putoaa.
Ostakaas Lidlistä suklaata jossa on 81% kaakaota, niin saatte joskus hyvällä omalla tunnolla herkutella minä otan joka päivä kaksi pientä palaa ne on sellaisessa kolmen patukan pakkauksessa,ne pieni palaiset suklaat:)) tosin eilen annoin pojallekin patukan joka palautti sen välittömästi ja sanoi että kaikkea paskaa sinä äiti syöt. Sitten maistatin toista herkkua jossa oli mustaherukkaa,rahkaa,turkin jugurttia ja johon sekoitin vielä raejuustoa, tosin se maistelu maksoi minulle vitosen(se ruokalusikallinen minkä suostui maistamaan)
Vieläkö on kaikilla tsemppi päällä jotka aloittivat????? kyselee hisari
Suurinpudottaja: Minullakin oli kauhee kynnys tuonne uimahalliin menoon, koska olen kaukana rantakunnosta leveine lanteineni ja makkaroineni, mut kerran se kirpasee. En raaskinut ostaa uutta uimapukua (tosin tällä hetkellä se on tarvelistalla) joten sujautin itseni uimapukuun, jonka ostin silloin kun olin vielä normaalipainoinen. Sen päälle pukeminen on melko hankalaa, kun pitää silleen kitkuttaa se puku päälle kun se jumittuu joka kurviin ja se on kauhee makkarankuori. =D Aluks se vähän kirpaisi, mutta pulahdettuani veteen en enää edes ajatellut kompleksejani. Ja siellä uimahallissa on vaikka minkänäköistä, kokoista ja ikäistä tallustajaa, että sekaan vaan! Minkärotuista koiraa olet etsimässä? = ) Itselläkin tekis mieli kokeilla vlcd:ta, mutta kerran olen ostanut semmosen mansikkajuomapaketin ja se oli kauhean makuista moskaa.: D Kyllästyin siihen saman tien. Mut se on ihan turvallista käyttää ja siinä on kaikki vitamiinit. Taidan kuitenkin pysyttäytyä tässä normiruoassa vaikka paino tuntuu välillä putoavankin puuduttavan hitaasti.
Hisari: Sullahan kertyy niin paljon askelia että ei sinun tota menoo tarvi minnekään aerobiciin mennä.
= ) Pitää harrastaa sitä liikuntaa, mikä itselle sopii ja mistä nauttii - kävely ja hyötyliikunta on ihan kelpo liikuntaa. =)
Itse olen nyt vähän ihmeissäni... Kun söin oikeasti pari kuukautta sitten vielä tosi puutteellisesti (puutteellinen ei oikeastaan edes riitä kuvaamaan sitä, en paljoa vihanneksiin tai hedelmiin koskenut ja söin paljon pullaa yms, täysjyväviljoja en) , vatsani toimi hyvin joka päivä ja nyt ei toimi sitten millään. Olen opetellut syömään puuroa (en syönyt aiemmin), vaihtanut pastat ja riisit täysjyvään ja leivän ruisleipään tai täysjyväleipään ja vatsa ei toimi! Vihanneksista ja hedelmistä pitäis saada kans kuitua. Eli ummetusta on ollut. Siis mitä ihmettä - eikös sen nyt sen vatsan juuri pitäis toimia? Vehnälesettä olen lisännyt jugurttiin. Kaapissa on vielä pellavansiemeniä, pitäis vaan mausta huolimatta syödä kai niitäkin vielä. En vaan pidä niistä ja tuntuu ettei ne nyt mitenkään kovin paljoa auta kun joskus olen veteen niitä laittanut ja juonut ne kun ne on pehmentyneet ennen nukkumaanmenoa. Voikohan ummetus johtua liian vähäisestä veden juomisesta - en vaan ole jaksanut vettä sen kummemmin juoda sitä 1,5 litraa mitä laihduttaessa pitäis kai juoda.
Hedina, siitä vedestä se varmaan johtuu minulla on puolen litran edupullo jonka täytän kolmasti päivässä, ja juon myös aterioilla vettä. Tuo pikkupullo on jotenkin helpompi saada tyhjäksi kuin esim. jokin litran kannu, korvien välistä taas tämäkin juttu kiinni:=)
Kävin jo koiran kanssa lenkillä ja sain melkein sen neljätuhatta askelta täyteen , nyt on helppo saada loput iltapäivällä kun kuitenkin haluan sen 10000 tuhatta joka päivä askeltaa.
Uskokaa pois kyllä liike on lääke, syksyllä olin polvista niin kipeä etten enään illasta päässyt liikkeelle kun keppien kanssa ja nyt painan jo lenkkiä kun en suostunut antamaan periksi.
siitä jumpasta, kävisin varmasti jos vain polvet antaisi periksi mutta en voi kuvitella tässä vaiheessa mitään polvien niiauksia puhumattakaan hypyistä. Ja fillarillakaan en saa polkea tiukasti ylämäkiä koska se rasittaa minun selkää.
Minulla kanssa vaaka näyttää uskollisesti sitä 94,4 mutta vyötäröstä on hävinnyt kolme senttiä, lantiosta samoin ja reisistä on lähtenyt sama kolme eli suunta on oikea.
MUTTA kertokaa hyvät ihmiset millä saan tämän jumituksen pois.
Aamupala on muuten kahden munan munakas jossa seassa herneitä(kuitua) purjoa,ja tomaattisuikaleita pakkasesta, juustoa päälle ja paisto voissa. Lautaselle vielä tonnikalaa, raejuustoa((proteiini) ja kiinankaalia. puolilta päivin sitten kaalilaatikkoa jossa ei ole siirappia ja riisiä mutta joka on aivan namia.
tsemppiä ja voimahaleja hisarilta, me voitetaaan tämä taistelu
ps. mitä mieltä olitte suurin pudottaja ohjelmasta
Onkin kulunut jonkin aikaa siitä kun viimeeksi kirjoitin. Mutta on siihen oikeasti hyvä syykin ;) Viime viikon puolilla välin onnistuin jotenkin nykäisemään modeemin johdosta lattialle ja tottakai se meni ja hajosi. Oh noes. Mihinkään en sitä ehtinyt viedä tai uutta hankkia ja torstaina olikin sitten jo lähtö tuonne pääkaupunkiseudulle kavereita tapaamaan ja yhden ystävän synttäreitä viettämään. Eilen vasta kotiin sieltä tulin. Äsken päätin koittaa josko se modeemi nyt vaikka toimisi niin kappas! Pienen kumautuksen jälkeen toimi taas, haha :D
Eli siis kuten arvatakin saattaa, niin tuli hieman epäterveellisesti syötyä. Mm. ravintolassa käytin useammankin kerran. Ja tietenkin kun syntymäpäiviäkin juhlittiin niin alkoholia tuli myös nautittua. Aamulla kävin vaa'alla ja se näytti tasan 84 kg. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt että suht samoissa lukemissa oli kuin ennen reissuakin ( 300g).
Mutta arvatkaas! Kävin tänään uimahallissa ensimmäistä kertaa ehkä vuosisataan. Ai kun oli kivaa se uiminen, uskaltauduin kokeilemaan myös sitä vesijuoksivyötä pienen empimisen jälkeen. Aluksi ajattelin, etten kehtaa sitä vyötä koittaa, mutta onneks koitin. Huh kun tuli oikeasti KUUMA. Luin aikaisempia viestejä ja monet näyttää epäröivän uimahallille lähtöä, mutta mitä turhaan! Suosittelen :D Ei siellä kukaan katso häijysti. Ilokseni huomasin, etteivät kaikki olleet jotain ammattiuimareita tai muuten vain timmejä kunnostaan huolehtivia ihmisiä.
Minulle on tullut kauhea himo syödä aina jotain suolaista. Mistäköhän sekin nyt johtuu. Tekisi mieli jatkuvasti olla mussuttamassa ruisleipää suolamakkaralla. Yhden suolamakkarasiivun olen vielä sallinut itseni päivässä kuitenin syövän :)
Tuo hisarin vesipullo-"vinkki" on kyllä hyvä, tulee ainakin juotua aina vähintään se 1,5 litraa. Itse pidän jääkaapissa vesikannua johon mahtuu juuri tuo 1,5 litraa. Sen olen aina päivässä tyhjkäksi juonut. Ja välillä jos tuntuu, että olisi pieni nälkä niin usein juominen vie sen pois :)
Jumppamatto, itse suorastaan RAKASTAN vihreää teetä. Pari kuppia menee päivässä aina. Edes sokeria tai hunajaa en siihen laita ollenkaan. Tipan maitoa vain, joka saa teen näyttämään hieman kuralta, mutta hyvältä maistuu :D Mutta enpäs tiennytkään, että se suolen toimintaan vaikuttaa. Aina oppii uutta :D Se kyllä oli tuttu juttu, että aineenvaihduntaa vilkastuttaa.
Hisari, Kyllä se siitä laskuun lähtee! Ei pidä lannistua. Mitäs me pienistä kun ei ne pienetkään meistä :)
Hedina, sotke ne pellavansiemenet myös siihen jugurttiin. Minäkään en hirveästi niiden mausta pidä, mutten oikeastaan maista niitä laisinkaan jugusrtista. Jugurttiin pistän niiden lisäksi myös vehnäleseitä ja hitusen (pari ruokalusikkaa) runsaskuituista mysliä. Veikkaan myös hisarin tavoin, että se ummetus saattaa johtua hyvinkin siitä vedenjuonnin puutteesta. Ja asiasta kukkaruukkuun vielä: johonkin ryhmäjumppaan tekisis minunkin mieli mennä. Mutta täällä ainakin on hurjan kalliita liikuntakeskuksissa ne, samoin mysös nämä muka edulliset kuukausikortitkin. Ei oikein sovi minun opiskelija budjetilleni.
Ihanaa, että kaikilla sujuu hyvin. Itsellä punnitus tiistaina näytti 87,9kg, joka on siis -3,1kg. Vyötärönympärys on kaventunut 3cm. Pieniä juttuja, mutta itselle isoja.
Olen käynyt salilla polkemassa crosstrainerilla ja kävelemässä(ja vähän juossutkin) juoksumatolla. Sen lisäksi bodypumpissa. Pidän siitä ettei ole liian vaikeita kuvioita ja tietää mitä on tulossa. En pidä yhtään askelkyykyistä enkä hoover-vatsalihasliikkeestä :) Zumbaakin olen kokeillut, hauskaahan se oli, mutta vielä vaatisi ehkä parempaa kuntoa hyppimiseen. Kotona meillä löytyy kahvakuula, kun mies on enemmän kotikuntoilija.
Ruokavalioon oon lisännyt proteiinia, kuitua ja kasviksia. Yrittänyt vähentää eineksiä ja vaihtanut pastat tummiksi. Makeanhimoon olen syönyt pari palaa maraboun dark mint-suklaata. Sehän on terveellistä hei ;)
Haluaisin myös vinkkejä vatsan toimintaan. Veteen on hyödyllistä lisätä sitruunaa, koska se happo muuttaa elimistön happopitoisuutta. En muista tarkempaa selitystä, mutta muistan että se on hyödyllistä painonpudotukseen.
Tsemppiä kaikille
keskellä neljättä viikkoa siis menemme :) aika menee hurjan nopeesti....ja tuntuu etten oo oikeesti saanu kunnolla vielä mitään aikaseks :D hurjaa ruuan kalori-kevennys-remonttia olen kuitenkin yrittänyt tehdä :) (eli verrattuna ennen saamaani kalorimäärään on nykyinen huomattavasti pienempi)
haluisin semmoisen tyttö koiranpennun :) ei mulla rodulla oo niin väliä .. bulldoggi ois söpö tai kiinanpalatsikoira tai joku muu pikkukoira :)
Kivaa, että jotkut on herännyt henkiin :D tervetuloa takaisin..
viikonloppuna olis tarkotus mennä hiihtämään !
SuurinPudottaja2010,
Oiiii, koiranhankinta käynnissä? :D Meiltä koiruuksia löytyy jopa kolme kappaletta! Bulldogit ovat kyllä söpöjä, mutten suosittelisi sellaista jos on esimmäistä koiraa hankkimassa ;) Ovat nimittäin sen verran jääräpäisiä, eikä siitä saa välttämättä mitään parasta lenkkikaveria ihan jo rankenteensa vuoksi. Pitkälle lenkille sitä tuskin saa houkuteltua ;) Yhdellä kaverilla moinen on ja vaikka se ihana onkin, on hän moneen kertaan tuskastellut miksei valinnut jotain muuta rotua toiselle koiralleen kaveriksi.
Miten tää aika onkin vilahtanut näin nopeasti eteenpäin...??! Olen käynyt pari kertaa viestiketjuja lukemassa, mutta nyt on aikaa kirjoitellakin.
Hedina, kuulostaapa hyvältä tuo kun olet käynyt ryhmäliikuntatunnille! Itse kävin vielä keväällä hyvinkin säännöllisesti tunneille(kevyemmissä tosin, ei aerobic tms.), mutta sitten kesän tullen jäi sekin... Kovasti olen yrittänyt saada itseni takaisin salille, mutta tuntuu aina löytyvän tekosyitä miksi ei mennä.
Tuosta uimisesta...sitäkin harrastin yhdessä vaiheessa viikottain, mutta sekin jäi. Kaikki liikunta jäänyt pitkäksi aikaa ja tällä syömisellä, niin ei ihme että paino noussut jatkuvasti :(
Tällä viikolla sain itseäni niskasta kiinni ja menin uimaan. Olen oikein ylpeä itsestäni sen jälkeen ollut! Ihanaa oli uida ja aion hallille jatkossakin lähteä. Tavoitteena on käydä kerran viikossa uimassa.
Vaa'alla en ole käynyt muutamiin päiviin, mutta jos huomenna uskaltautuisi...ei ole ihan tämä startannut niin hyvin kuin ajattelin. Mutta luovuttanut en ole missään nimessä!
Tsemppiä kaikille!
Mooooi :)
Minäkin vielä mukana.
Olen teidän muiden kaikkia viestejä tässä lueskellut kyllä, mutta en ole jaksanut itse kirjoitella.
Mä tein eilen jotain ihanaa! Olin luistelemassa :) En ole moneen vuoteen ollut. Ai että oli mukavaa. Aluksi sattui jalkoihin ihan vietävästi, mut sit nekin alkoi tottumaan.
Uiminenkin periaattees kiinnostaisi, mut en vaan saa itteäni mitenkään menemään uimahalliin.
Mulla on tällä hetkellä vain bikinit ja kaikki ällöttävät raskausarvet näkyy.
Kerran erehdyin menemään niillä uimahalliin ja jäi kauheet traumat :S yök.
Tunsin ihan oikeasti kaikkien pistävät katseet.
Painoa lähtenyt nyt noin 5kg (aloitettu syksyllä 09). Oon tosi innoissani, mutta jotenkin, kun tulosta tulee, niin kasvaa myös kunnianhimo. En oo enää tyytyväinen pieniin juttuihin, vaan katseet on suunnattu jo sinne -10kg. Tavallaan hyvä, tavallaan ei.
Mä vannon kyllä laihdutuksessa ihan normaalin kotiruuan ja liikunnan lisäyksen nimeen.
En edes harkitse mitään ihmeellisiä dieettejä tai muuta. Jokaisen oma päätös toki.
Olen vain pienentänyt huimasti annoskokoja ja mietin aina kaksi kertaa, kun olen matkalla jääkaapille, että tarvitsenko oikeasti mitään. Ja vihannekset, hedelmät ja marjat maistuu ;)
Välillä herkkuhimo iskee ja se vasta on kauheaa :S Sillon on itsensä kanssa todella koetuksella.
Mut me voitetaan tää taistelu ja saadaan terveempi elämä.
Tsemppiä kaikille! Ootte hyviä ihmisiä :)
Lähden tästä pidennetylle viikonloppureissulle tänään ja päätin sitten punnita itseni aamulla ja paino oli 84,4. Viime viikon perjantaina paino oli 85,1 eli pudotusta jotain 700 grammaa mikäli vaakaan on luottaminen. Aloittaessa se oli 91. On kait se ihan jees, mutta ei mulla olis mitään vastaan jos paino tippuis vaikka kolme kiloa viikossa. =D Mut rakastan niin paljon ruokaa ja syömistä että its never gonna happen. ja eipä se kovin terveellistäkään ois.: )
Kiva kuulla kaikkien kuulumisia! Kyllä me pystytään tähän.
Olen pakottanut itseni juomaan vettä nyt ainakin sen litran ja lisään määrää kun vähän tottuu. Pellavansiemenet ei tosissaan maistu jugurtissa yhtään - ja se on hyvä. : )Eipä vielä vatsan toiminnassa havaittavia merkittäviä muutoksia ja ajattelinkin ostaa ihan tuota levolacia näin alkuun.
ja huomenta, olen taas täällä kukkumassa taitaa muut olla töissä ja opiskelujen parissa:)
Painossa on tapahtunut pientä muutosta, olen aivan täpinöissä jospa jumitus on nyt poissa.
eli aamupaino tulee tässä tasan 94kg toivottavasti huominen alkaa jo 93:lla kyllä on hyvä mieli muutamasta grammasta:):)
hisari 163cm/94,00 kg ja lähtö oli 97,2kg ------------------- hiljaa hyvä tulee
Hedinalle hyvää matkaa ja muut ilmoitelkaa lukemianne
tämä taistelu voitetaan
Joudunkin näköjään yksin kirjoittelemaan:( eikös eilen ollut painon ilmoituspäivä??????? no unohduksia sattuu.
Vaaka näytti aamulla 93,7 eli nyt se jumitus on sitten poissa, vihdoinkin,jippii laskis vain nuo pakkaset että pääsisi uloskin joskus kunnolla eikä vaan 15min. lenkkejä.
Ajatelkaa kohta paino alkaa kahdeksikolla:=)
Suurin pudottaja: pääsitkö hiihtämään pakkasen takia? meillä täällä savossa mittari näyttää yli 20 astetta
Nonnaponna ja Weera3 ja muutkin nyt kuulumisia tänne ja sassiin:) ei tarvitse minun yksin jutustekka.
terkuin hisari
en hiihtämään lähtenyt, vaan luistelemaan meren jäälle.. :) ja kohta lähden uudestaan
koiran hankinnasta, et joo ehkä bulldoggi ei oo paras mahdollinen lenkkeilykaveri:) mut ne vaan on niin sulosia.. mulla siis oli vuosia sitten koira, jossa oli russelia ja gorgia, melkoinen jääräpää se oli =)
huomenna alkaa uusi viikko :) tsemmpiä siihen!
tsemppiä eikä tsemmpiä :D
Moikkaaa :)
Mulla menee laihdutuksen osalta hyvin.
Luistelukertoja on viikon sisällä takana kolme. On myös tehty kävelylenkkejä ja kuntoiltu kotona.
Annoskoot ovat kohtuullisia ja makeanhimo ei ole enää jatkuvaa :)
Mä en muistanut ollenkaan, että perjantai on punnituspäivä. Sori :(
Mä käyn vaa'alla aina millon sattuu huvittaan, mut vois yrittää ottaa ton perjantain säännölliseks.
Lähtöpaino: 100kg
Nykyinen: 94,5kg
Jeiii.
Hienoa Weera3. mahtava tulos, mä jo luulin että yksin pähkäilen näiden kilojeni kanssa:)
Suurin Pudottaja: minulla on pieni valkoinen koira jossa on russelia ja villakoiraa ja on niin mahtava pakkaus ettei parempaa löytyisi. Opetin illalla kysymällä paljonko on kaksi kaksi niin ei montaa kertaa tarvinnut itse nostaa koiran jalkaa ja taputtaa maahan kaksi kertaa kun jo oppi vastaamaan:)
Sitten se näyttää miten tytöt nukkuu eli käy selälleen kun siltä kysyy miten tytöt nukkuu, ja monia muitakin temppuja on opeteltu.
päivän lenkki on takana, onneksi sen verran laski pakkanen että pääsin ulkoilemaan, nyt ei kun uutta viikkoa päin.
Voi että ihana lukea näitä viestejä!
Olen vielä todella nuori tyttö (19), mutta masennuksen mukana tuli liikakiloja PALJON. Pahimmillaan painoin 107kg, pituus 169cm. Tämä paino oli siis vielä viime keväänä. Nyt tänä päivänä painan n. 95kg, eli laihtunut olen mukavasti:) Oikeastaan en missään vaiheessa edes laihduttanut, mutta muuttaessani omilleni paino putosi aivan huomaamatta.
Siitä varmaan sainkin tämän innon. Olen nyt siis parisen viikkoa elänyt melko terveellisellä ruualla. Leivät ja herkut olen jättänyt pois ja syön paljon kasviksia. Nyt vain toivon, että paino putoaisi.
Salibandya olen pelannut nelisen vuotta, mutta nyt olisi kai sen rinnalle otettava jotain muuta urheilua. Zumban kotipaketin tilasin, mutta en ole vielä ennättänyt kokeilla sitä. Huomenna sitten. Parin viikon päästä alkaa pääsykokeisiin lukeminen eli jään töistä pois, jolloin ajattelin aloittaa aamut aina vanhempieni luona juoksumaton äärellä:)
Olen jotenkin todella innoissani, mutta toivon ettei kyllästymistä tule. Eli pakko saada tuloksia, en halua masentua enää. Onneksi luin tätäkin palstaa, tuli taas pieni toivonkipinä :)
Tervetuloa vaan mukaan laihduttaja90.
Olet vielä niin nuori että tosissaan kannattaa jumpata ja liikkua laihdutuksen aikana niin saat paikkoja kiinteytymään. Ja auttaahan se liikunta masennukseenkin.
Ja minusta kiva kun tulee porukkaa lisää niin on sitten vilkkaampaa kirjoittelukin. Oletko käynyt kiloklubin sivuilla tutustumassa, suosittelen.
Itse ainakin huomaan,kun kirjaan kaiken ylös,liikunnan ja päivän syömiset niin se tsemppaa kummasti.
Hyvä ettei ole jo pakkomielle siitä 10000 askeleesta:)
Mites Hedinan viikonloppu??
tämä taistelu voitetaan
Moikka!
Reissusta on tultu ja vähän tuli odotetusti takapakkia. Sukuloimassa joutuu aina siihen kahvipöytään ja sitten siinä nenän edessä on kaikkia herkkuja ja sitten vaikeana miettii että pitäisköhän sitä ottaa kakkua kun on leivottu. Minä kun oon vähän semmonen että se ei ikinä jää yhteen kakkupalaan tuo makean syönti että hienosti kyllä pidin linjani reissussa ja kieltäydyin. Pasteijaa tosin tuli syötyä, mutta pikku lipsahdus..: ) tehtiin niin hyviä pihvejä ja kaikkea että tietty tuli syötyä AIVAN liikaa. Mutta liikuttua onneksi tuli kun oli kivat ilmat vaikka pakkanen paukkui.
Sitten vaaka näytti 85:ttä kun tulin kotiin (vähän noussut) ja todella tuntuu että paino jumittaa tällä hetkellä. :/ Nimittäin kuun puolessa välissä se oli tuon 85 eli vois laskea jo pikkuhiljaa.. ja kuitenkin olen liikkunut nytten tosi paljon, vaikka hyötyliikuntaa ja kävelyä voiskin lisätä ja tv:n katselua löhöten vähän rajoittaa. Jos sais sen painon tuonne alle 80:n niin saisi vähän lisämotivaatiota. Laihduttaminen vaatii kyllä hyviä hermoja, kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa!
Muuten tuntuu kyllä että tuloksia on tullut liikunnasta ja kroppa on vähän kiinteytynyt, mutta vaa´assa se kyllä tuntuu että ei näy.
Teillähän on hyvin sujunut laihis ja moni on innostunut liikunnasta - loistavaa! Suurinpudottaja: Bulldogit on aivan superhellyyttäviä otuksia! Laihduttaja90: Toi zumba on kyllä hauskaa, itseltäkin levyt löytyy. Kerran laitoin sykemittarin kun zumban mukana liikuin niin tunnin aikana paloi jotain 800 kcal. (teen kyllä tuota mielelläni yksin kotona koska poikakaverilla olis liian hauskaa katsella mun zumbaamista :D ) Hisari: Onneks olkoon pudotuksesta - sinullahan on lähtenyt hyvin tuo paino tippumaan!