Olen joskus ihmetellyt, kun moni parisuhteessa elävä ylläpitää sivusuhdetta, mutta ei kuitenkaan eroa puolisostaan. Ja miehet ovat tällaisia useammin kuin naiset. Usein pettämistä selitellään sillä, että parisuhteessa menee huonosti ja siksi haetaan lohtua sivusuhteesta, mutta jostain kumman syystä ei silti erota siitä parisuhteesta. Ja jos sitä ihmetellään, miksi huonosta parisuhteesta ei erota, sanotaan syyksi usein että lasten takia.
Itse en ihan usko, että lapset on se ainoa syy, miksi ei erota, vaikka ylläpidetään kakkosta. Luulen pikemmin, että siitä sivusuhteesta haetaan vaihtelua ja jännitystä tasaiseen arkielämään ja sen vuoksi ei erota ja mennä yhteen kakkosen kanssa, koska syvällä sisimmässä tiedetään, että jonain päivänä se uusikin parisuhde muuttuu tasaiseksi ja arkiseksi ja sitten ollaan taas siinä pisteessä mistä lähdettiin. Eli kunnon oppurtinisti pitää molemmat: Avioliiton ja sivusuhteen ja korjaa hyödyn molemmista.
Itse en ihan usko, että lapset on se ainoa syy, miksi ei erota, vaikka ylläpidetään kakkosta. Luulen pikemmin, että siitä sivusuhteesta haetaan vaihtelua ja jännitystä tasaiseen arkielämään ja sen vuoksi ei erota ja mennä yhteen kakkosen kanssa, koska syvällä sisimmässä tiedetään, että jonain päivänä se uusikin parisuhde muuttuu tasaiseksi ja arkiseksi ja sitten ollaan taas siinä pisteessä mistä lähdettiin. Eli kunnon oppurtinisti pitää molemmat: Avioliiton ja sivusuhteen ja korjaa hyödyn molemmista.
Vastaukset 18
Vanhimmat
itsekin olen koukussa tällaiseen mieheen, joka haluaa säästää kakun ja syödä sen. Ja mikäs sen makoisampaa miehelle; kotona huolto ja muonitus pelaa - kakkonen sitten tuo lisämaustetta ja jännitystä elämään. Mä olen se säälittävä kakkonen, inhoan ja häpeän itseäni kun pelehdin ukkomiehen kanssa. Tiedän että se valehtelee mulle, että kotona kaikki on huonosti. Mutta eihän huonossa liitossa kukaan voi elää. Annan sen puhua mulle kaikkea p**kaa ja se varmaan luulee että uskon.
Miten tästä oikein pääsee irti? En halua jäädä ihan yksin. Vapaita miehiä on niin vaikea löytää.
Kyllähän sinun kannattaisi irtaantua tuosta suhteesta, koska ilmeisesti olet merkeistä päätellen jäämässä ikuiseksi kakkoseksi ja tarkemmin ajateltuna, haluaisitko edes olla noin epäluotettavan miehen ykkönen ? Todennäköisesti hän pettäisi joskus sinuakin. Ilmeisesti yksinäisyyden pelkosi jotenkin heijastuu sinusta ulospäin ja mies käyttää sitä kylmästi hyväkseen.
Vapaita miehiä kyllä löytyy ja on paljonkin ihan mukavia sinkkumiehiä, jotka ihmettelevät, miksi kaikki pelimiehet ja pettäjät kelpaavat naisille, mutta sellainen tavallinen kunnon mies, varsinkin hiljaisemman sorttinen, ei kelpaa. Eli miestä hakiessasi kannattaa tarkistaa myös omia kriteereitään ja miettiä sitä, että miten korkealle ne asettaa. En toki tarkoita, että pitäísi huolia kenet tahansa, mutta kuitenkin miettiä onko tavoitteet liian korkealla. Mutta yksinäisiä miehiä on vaikka kuinka paljon, eivätkä kaikki ole alkoholisteja tai mielenterveysongelmaisia. He eivät vaan jostain syystä kelpaa naisille esim. ujoutensa vuoksi.
Kannattaisi sinunkin jo toimia, koska mitä kauemmin odotat ja vanhemmaksi tulet, sitä vaikeampaa on sen vapaan miehen löytäminen.
no mä olen jo vanhempi (kohta 50), eronnut kymmenen vuotta sitten, lapset aikuisia ja silleen. Ehkä mä olen jo oman osuuteni parisuhteesta saanut tässä elämässä, ja on tyydyttävä kakkosen rooliin. Kun ei ryyppää eikä käy tansseissa niin seuran löytyminen on vaikeaa. Onneksi on elämässä muutakin sisältöä kuin pelkkä ukkomiehen odottelu; liikunta ja kirjallisuus esimerkiksi. Tiedän olevani ihan kivan näköinen ja hoikka, talous kunnossa ja mukava koti. Mutta ikäiseni vapaat ja raittiit miehet on kadonneet jonnekin.
Tämä vuodatus on nyt ihan väärän otsikon alla, pitäisi varmaan siirtyä johonkin ruikutuspalstalle :)
Mutta todetaan vielä otsikkoon viitaten, mikäs siinä ukkomiesten körötellessä. Meitä hölmöjä naisia riittää.
nääs nääs... Taas näitä! Lehmät lentää ja lipputankoihin kasvaa versot keväällä... Hammaskeiju ja joulupukki on todellisia.
Samassa tilanteessa. Ja voin kuule sanoa, että kyllä niitä vapaitakin löytyy. Epätoivoissaini minäkin sorruin ensin ukkomieheen, luulin hölmö, että en muuta löydä. Onneksi silmät aukenivat. Ei sillä ollut aikomustakaan erota, eipä ole eronnut vieläkään, vaikka siitä on jo vuosia, varmaan taas ruikuttaa jollekin uudelle löytämälleen kakkoselle, kuinka huonosti kotona menee.
Ja siitä kun pääsin eroon, kipeää se teki vähän aikaa, myönnettököön, mutta nyt niitä vapaita kivoja miehiä on tuossa ihan jonoksi asti, sen kun vaan valikoimaan, rumempia voi vähän potkiskella sivuun...... ;-D
ps. enkä harrasta baareilua.
Aaa, no voisit ohjata siitä jonosta jonkun sivulinjan mun ovelle :)))) rumemmatkin käy.
Mitä kauemmin tässä on treffailtu, niin sitä vaikeampaa on suhteen lopettaminen. Olen tehnyt niin jo kahdesti, mutta aina on jatkettu tapaamisia. Hitto että sitä voi olla tyhmä.
Aika monesti se on juuri mies (on toki naisiakin), jotka lähtevät sivuraiteille, kun kotona ovat asiat huonosti. Itse olen jäänyt miettimään asiaa, että voisiko olla niin, ettei mies osaa 'lukea' itseään? Ei tunnista jo pitkään jatkuneita oireita parisuhteen toimimattomuudesta. Ja kas kun kohdalle osuukin nainen, joka saa miehen tuntemaan olonsa taas iloiseksi, onnelliseksi, miehiseksi, niin lähdetään saman tien tähän leikkiin mukaan? Ja syyhän huonosti menemiseen on tietysti se vaimo, joka ei enää saa miestään iloiseksi, onnelliseksi, miehiseksi.
Missä mahtaa olla oma vastuu omasta hyvästä olosta? Odottaako mies aina vaan, että 'joku muu' on se hänen onnensa salaisuus? Miksi naiset ovat rohkeampia ottamaan sen askeleen, että laittavat mieluummin sen huonon suhteen poikki ja ovat valmiita jopa yksinäiseen ja itsenäiseen elämään, ilman kumppania? Ei kaikki miehet kuitenkaan tarvitse sitä rouvaa paidan silittämiseen, ruuan laittamiseen, vaan osaavat tehdä nämä työt itsekin. Mistä siis on kysymys? Tavasta - vaikka huonostakin - tottumuksesta vai jostakin ihan muusta?
Ole onnellinen että olet vasta siinä vaiheessa. Mäkin olin, samanikäinen kuin sinä, ja päädyin sen ukkomiehen ykköseksi lopulta. Ja sekös oli vikatikki. Samaa petosta edelleen, nyt vaan minä olen se ykkönen ja kakkosia piisaa. Oma vika tiedän, miksi minä olisinkaan ollut jotenkin ihmeellinen ja paras sille. Eikä se ollut edes pelimies, vähän niinkuin ressukka, kohtelias ja kiltti. Eli en voinut kuvitella sen valehtelevan että kotona menee huonosti. Ei oikeasti mennyt vaan halus vaihtelua. Muija kai sitten kyllästyi ja heitti pihalle ja minulle selitti kuinka hän jätti sen valitsi minut. Ja minä hölmö uskoin. Etsi vaan se vapaa mies, kyllä niitä on. Mutta ei ehkä tämän palstan kautta kannata. aika paljon on valehtelijoita. paitsi ehkä noi kuvalliset joilla on tosi-ilmoitus.
Olen kyllä netistä yrittänyt etsiskellä, muutamat treffit olen tehnyt mutta ihan epäonnistuneita jokainen. Humalaisia tai epäsiistejä ylipainoisia, vaikka ovat väittäneet olevansa jotain ihan muuta.
Olen pahoillani sun puolesta, että mies ei päässyt pettämisen tavoistaan. En voisi kyllä kuvitella ryhtyväni miesystävälleni ykköseksi, en vaan osaisi luottaa häneen tarpeeksi kun olen nähnyt miten liukkaasti osaa valehdella. Eniten mua rassaa se, että oma itsekunnioitus on vajonnut todella alas. Mun nätti koti on muuttunut joksikin hmmm en edes voi sanoa. Kaikista nolointa on se, että mies on vänkäytynyt meille kun lapset ovat olleet kylässä, ja esittäytyi miesystävänäni. En tietenkään ole kehdannut kertoa lapsille että mies on varattu. Nyt minäkin olen sitten valehtelija.
Mikä vika on yksinjäämisessä? Miksi pitäisi heti olla jonkun kainalossa?
Et siis uskalla erota, jotta et jäisi yksin? Pidät mieluummin suhdetta yllä ja
katselet seuraavaa? Eli teet samaa kuin mieskinkö?
Olen ollut eron jälkeen yksin 9 vuotta! Näin taaksepäin katsoessa ihan parhaat naisen vuoteni! Tämä "salasuhde" alkoi 1,5 vuotta sitten. Ja lapset ovat nyt tyytyväisiä kun äidillä on miesystävä, olivat musta niin huolissaan jo kun olin niin monta vuotta itsekseni. Ja pakko myöntää, että ajatus taas yksin olemisesta tai uuden etsimisestä kauhistuttaa. Ei tarvitse heti olla noin syyttävä, tunnustan että olen surkea nainen.
Tarkoitukseni ei ollut olla syyttävä, anteeksi.
Kirjoitettu teksti on vähän hankalaa, kun ei kuule äänenpainoa =)
Itse eronneena naisena ja itsellistä elämää viettäneenä, olen tätä asiaa pohdiskellut kovastikin.
Nyt kysyisinkin (mutta en syyttäen) vaan mielenkiinnosta, kun tuolla ylempänä sanoit
"Mä olen se säälittävä kakkonen, inhoan ja häpeän itseäni kun pelehdin ukkomiehen kanssa."
että onko yksinjääminen mielestäsi huonompi vaihtoehto kuin tuo pelehtiminen?
Olen itse eronnut vasta puoli vuotta sitten ja nautin omasta olostani,
mutta ymmärrän kyllä, että 9 vuotta itsensä kanssa voi olla aika pitkä....
Mutta jos rakentaa itselleen pitkään hyvää elämää, niin ottaisinko siihen jonkun ukkomiehen tai
muuten rentun, vain siksi, ettei minun tarvitsisi olla yksin? En osaa vielä vastata - aika näyttää
Tämä miesystäväni on todella mukava, meillä on samanlainen huumorintaju ja muutenkin meillä synkkaa hyvin. Ihastuimme toisiimme, sille ei vaan voinut mitään. Arvasin jo suhteeseen ryhtyessäni, että tästä ei hyvää seuraa - mutta tunteet olivat niin voimakkaat.
Kyllähän sitä yksinäisyyttä pystyin kanavoimaan harrastuksiin ja muuhun, ja eron jälkeen olin hyvin vakuuttunut siitä etten ikinä enää edes halua koskettaa ketään miestä. Siksi varmaan en seuraa löytänyt - näkyi varmaan kilometrin päähän miten olin katkera ja pettynyt vastakkaiseen sukupuoleen.
Toivon kovasti, että sinulla erosta toipuminen sujuu nopeasti ja löydät vapaan, arvoisesi kumppanin kun aika on sille kypsä.
Tietääkö lapsesi että tapailet varattua miestä? Miten suhtautuvat ?
Kerroin jo aikaisemmin tässä ketjussa, että eivät tiedä. En olisi kertonut lapsille tästä suhteesta ollenkaan, mutta kun mies tuli pyytämättä käymään vaikka tiesi lasteni olevan luonani kylässä. Mä olin todella vihainen jälkeenpäin, mutta miehestä oli vaan mukava tutustua mun lapsiini. Ja nyt jos laitan välit poikki mieheen, niin lapset taas alkaa miettimään sitä että olen yksin, vaikkei asia niille oikeasti kuulu mitenkään.
Hyvää kannattaa aina odottaa.
Itsekin ihastuin palavasti naimisissa olevaan ja perheelliseen mieheen. en ikinä uskonut siitä kehkeytyvän mitään muuta, mutta yllättäen oltiin siinä tilanteessa kun tämä mies halusi nähdä mut ja tiette kyllä mihin se sitten johti.tapailua kesti muutaman kuukauden.nähtiin noin pari kertaa kk. selitti kuinka huonosti heillä vaimonsa kanssa menee yms. ja jäi vielä pettämisestä kiinni vaimolleen ja tämä antoi kaiken anteeksi.päästi vielä miehensä tapaamaan mua kun tämä mies oli vaimolleen sanonut että olemme enää vain kavereita.sama peli jatkui vielä vähän aikaa sen jälkeen.pari viikkoa sitten törmättiin baarissa ja jatkoille tultiin mun luo ja hän nukahti mun luo.vaimo sitten soitteli ja kyseli oletko taas sen saman naisen luona.ja taas antoi anteeksi!:O selvitettiin miehen kanssa asiat että emme näe enää ja tämä peli loppuu tähän.hän vielä sanoi että voisi kuvitella mun kanssa vakavampaakin mutta itsensä ja perheensä vuoksi ei hän voi rikkoa perhettään.miten tälläinen suhde voi kestää?ja miten paljon nainen voi antaa anteeksi? vielä meninkin ihastumaan ja olen vieläkin ihastunut.mieli tekis laittaa viestiä mutta en vaan voi..ehkä tarvitsen vaan aikaa..
vaikka olisi kuinka rakastunut salaiseensa, koska pettäjä on pelkuri.