Kun exää ei saa mielestä

Ruby

Mikä on kun mieleen palaa yhä uudelleen ja uudelleen vanha exä? Erosimme viime kesänä, minun aloitteestani. Seurustelimme melkein kolme vuotta, mutta olin rakastunut häneen viisi...tai siis olen. Jotenkin tuntui vain viime keväänä, että emme päässeet jutussamme enää mihinkään. Tai siis minusta tuntui.
Hän itki ja rukoili minua vielä jatkamaan, mutta en kyennyt.

Muutimme erillemme ja tuntui, että olin pitkästä aikaa onnellinen. Olimme yhä hyvissä väleissä ja hän soittikin minulle usein itkien, kuinka pahalta tuntui olla yksin. Olimme luvanneet toisillemme että tukisimme toisiamme hyvässä ja pahassa.

Eipä aikaakaan, kun hänen puhelunsa alkoivat vähetä ja keskustelut koostua eräästä hänen vanhasta ystävästään, jonka kanssa hän oli alkanut liikkua jälleen. Hän pudotti minulle pommin ja kertoi lähtevänsä ystävänsä kanssa ulkomaille pienelle lomalle... Se tuntui pahalta, sillä olimme suunnitelleet sitä yhdessä..
Loman jälkeen hän kertoi minulle seurustelevansa. Tuntui kuin minua olisi lyöty. Lujaa. Olin todella masentunut enkä voinut muuta kuin maata pienessä asunnossani. Suurin osa ystävistäni asuvat muualla ja se kaveripiiri, jossa olin liikkunut exäni kanssa, oli äkkiä sulkeutunut minulle, koska hän ei kuulemma edelleenkään voinut liikkua kanssani. Tuntui kuulemma liian pahalta.

Pääsin kuitenkin masennuksestani yli. Pystyin jopa olemaan exäni ja hänen uuden poikaystävänsä kanssa samassa tilassa ilman kummempia tunteita.
En minäkään joutunut olemaan yksin, vaan seuraa kyllä loppujen lopuksi riitti. Kukaan ei vain kelvannut minulle.

Nyt seurustelen exäni erään ystävän kanssa. Hän on aivan hullaantunut minuun ja on toki ihana, mutta miksi silti edelleen haikailen exäni perään, joka selvästikin on päässyt minusta yli? Olen alkanut ajatella, että tein elämäni virheen jättäessäni hänet, sillä vain hänen seurassaan voin tuntea olevani onnellinen. Olemme edelleen hyvissä väleissä ja hän on huolissaan minusta, sillä hän näkee että kärsin...En ole vain pystynyt kertomaan hänelle oikeaa syytä...
En tiedä olenko onnellinen uudessa suhteessani..en kai. Mutta haluaisin olla ja haluaisin päästä yli edellisestäni, sillä mennyt ei voi ikinä palata...

Ajattelen vain silti jatkuvasti, että luovutin liian helpolla.. En edes yrittänyt ratkaista ongelmiamme, vaan keräsin ne sisälleni ja oikeutin niillä haluni lopettaa. Nyt, kun lopulta olen tajunnut, millaisen virheen olen tehnyt, on kaikki jo myöhäistä...

Kertokaa, joku, kuka tahansa, miten tästä pääsee yli? Pitäisikö minun tunnustaa tunteeni vai yrittää päästä niistä yli ja kokeilla onneani tämän uuden kanssa, joka on kyllä ihana ja kaikkea, mutta ei vain juuri se...
Mitä teen?

9

1003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peppi

      Uskon että pahalta tuntuu. Mutta se nousi ensimmäisenä mieleen, että älä huijaa nykyistäsi! Eli siis uskottele, että teillä menee hyvin, olet päässyt vanhasta jne. Olen itse ollut joskus nykyisesi tilanteessa, ja toipuminen vei todella kauan. Teidän suhteenne ei voi onnistua, koska olet vielä vanhassa kiinni. Sun täytyy käydä yksi suhde kerrallaan. Ja siis henkisestihän olet vielä vanhan kanssa. Mitä olet sanonut uudelle tyttöystävällesi? Esitätkö että hän on sinulle kaikki kaikessa ja puhut tulevasta?
      Kerro ensin nykyiselle tilanne ja sitten entisellesi, kerran sanoit että hän on sinusta huolissaan. Jo se puhuminen voi helpottaa ja selkiyttää asioita. Useinhan on niin, ettei oikeasti sitä ihmistä edes kaipaa, vaan niitä tunteita ja turvallisuutta. Ehkä jos palaisitte yhteen, huomaisit pian ettei se niin upeaa olekaan.

    • Mies

      Niin tyypillistä naiselta. Ensin haikaillaan miestä, ja halutaan tämä. sitten, kun prinsessa ruususen uni ei toteudukkaan, lempataan mies kylmästi. Myöhemmin kadutaan.

      • joopajoo

        Toi kirjoittaja ei tainnu olla nainen vaan MIES! Lueppas juttu vaikka uudelleen... Hän puhui "exänsä poikaystävästä" Vai onkohan exästä tullut homo?? :)


      • Ruby

        Ihan mielenkiintoinen näkökulma, mutta tässä on nyt kyse minusta, naisesta, joka seurusteli naisen kanssa, joka seurustelee nyt miehen kanssa. Se, jonka kanssa minä nyt seurustelen, on mies, joten laskepa siitä uudet johtopäätökset miehen logiikallasi. :P


    • ystävä

      ..joku edellä sanoikin, niin älä huijaa nykyistä tyttöystävääsi. Kerro hänelle tilanne, vaikka se onkin hänestä ikävää kuultavaa, hän silti luultavasti loppujen lopuksi arvostaa rehellisyyttäsi. Sitten voit kertoa exällesi ajatuksesi. Mutta oletko varma, että todellakin rakastat exääsi ja haluat olla hänen kanssaan vai oletko vain pettynyt siitä, että hänellä on toinen ja toisaalta kannat huonoa omaatuntoa siitä, että luovutit liian nopeasti?

      Eli jos exäsi ei nyt seurustelisi, niin haluaisitko siltikin hänet takaisin? Itse päästit hänet vapaaksi, joten siinä mielessä olisi reilua todellakin antaa hänen olla vapaa sinusta.

      Mutta koska tilanne noin vaivaa sinua, niin voisi olla hyvä, että kävisitte eronne vielä läpi, siis keskustelisitte aiheesta, jotta se ei enää vaivaisi. Tietenkin voi olla, että exäsikin haluaa olla kanssasi..

      Tärkeintä olisi nyt kuitenkin olla kiusaamatta nykyistäsi, ei kukaan ansaitse tuollasta varasijallaoloa. Voihan olla, että keskustelemalla nykyisesi kanssa voit löytää hänestä uusia puolia, jotka lähentävät sinua häneen ja unohdatkin exäsi. Mutta joka tapauksessa, selvitä asiat, koskaan ei ole liian myöhäistä!

      • ---

        Mun exä pakkasi tavaransa ja lähti neljä kuukautta sitten
        ja sepustus kuullostaa vain puhelinsoitolta jonka häneltä sain
        viime viikolla. Nyt sitten mietitään että aloitetaanko
        uudelleen tai minun päätös se kai on, mies on jo
        ilmoittanut että on pahoillaan ja haluaisi yrittää
        uudelleen


      • Ruby

        Kiitos kaikille tuesta ja ymmärtämyksestä, vaikkakin olin ehkä hiukan epäselvästi selittänyt tilanteeni. Olen siis itse bi-nainen kuin myös exäni ja seurustelemme nyt tahollamme miesten kanssa. Siitä voisi Freud vetää lisää johtopäätöksiä mielenkiintoisista patoutumista!

        Mutta jokatapauksessa kiitos neuvoista. Puhuin exäni kanssa tänään. Hän ei vastannut tunteisiini, vaan on onnellinen uudessa suhteessan. Aikani asiaa itkettyäni olen tullut siihen tulokseen, että näin on parempi. Olen jopa jollain oudolla tavalla huojentunut! Kaipa minun piti vain saada kuulla se suoraan, ettei meistä tule enää paria, enkä enää elättele typeriä haaveita. Huolestutin exäni kyllä perinpohjin ja sain hänet tuntemaan syyllisyyttä pahasta olostani, mutta pysymme edelleen ystävinä. Olemme tunteneet toisemme niin kauan, ettemme kai osaisi olla muutenkaan. *hymy*

        En tiedä mitä nykyisestä suhteestani tulee, mutta siinä on jotain, joka saa minut tarpeeksi uteliaaksi jatkamaan. Ehkäpä hän voi olla seuraava ihminen joka osaa tehdä minut onnelliseksi??

        Jokatapauksessa, elämä voittaa ja aina putoaa jaloilleen/polvilleen tms. Puhuminen kannattaa todellakin aina! Ja kiitokset vielä!


    • tiedän yhden oikean parisku...

      nyt ovat olleet onnellisesti naimisissa jo vuosia... ihan kuin mitään eroa ei olisi ollutkaan...

    • FROMFINLAND

      Uskon näin, että ikuisesti rakastaa exää vaikkei se ole helppoa suhde siis:) Se minun ex on/oli mun elämäni rakkaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe