Valosähköilmiöstä

fraet

Oletetaan, että fotonin taajuus on riittävä irrottamaan elektroni atomista. Kaksi tällaista fotonia törmää yhtäaikaa elektroniin ja irrottaa sen. Elektroni saa näin suuremman liike-energian kuin yhden fotonin törmäyksen tapauksessa. Kuitenkin vain taajuuden kasvattimsen on todettu lisäävän elektronien kineettistä energiaa valosähköilmiön tapauksessa. Voisiko edellä oleva kuitenkin tapahtua? Käsittääkseni elektronia käsitellään usein pistemäisenä oliona, mutta jos siihen voi fotoni törmätä niin eikö samantien kaksi fotonia mahtuisi törmäämään?

11

496

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >

      Ajatuksesi on toki ihan looginen, mutta luonnossa näin ei voi tapahtua. Jokaisessa todellisessa prosessissa täytyy varauksen, energian ja liikemäärän säilyä. (Säilymislait voivat kyllä rikkoutua hetkellisesti Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen salliman ajan.) Kahden fotonin yhtäaikainen absorptio on säilymislakien nojalla mahdoton.

      Samoin voisi esim. ajatella, että elektronin ja positronin annihilaatiossa syntyisi vain yksi korkeaenerginen valokvantti. Todellisuudessa syntyy aina vähintään kaksi kvanttia (pienellä viiveellä toisistaan), jotta liikemäärä säilyy.

      Jos vastaus ei ollut riittävä ja/tai aihe kiinnostaa enemmän niin kannattaa lukea vaikka B.R.Martin & G.Shaw Particle Physics tai jonkin muun lähteen avulla tutustua hiukkasreaktioihin ja Feynmannin diagrammeihin.

      • Skomy

        Lue mielummin feynemanin kirjaa äläkä kuuntele koirakemistejä!

      • Skomy kirjoitti:

        Lue mielummin feynemanin kirjaa äläkä kuuntele koirakemistejä!

        Niinpä niin Skömy pieni. Ymmärrän kyllä, että jos on valmistuttuaan putkimieheksi ehtinyt lukemaan kokonaisen yhden Feynmanin populaariteoksen, niin tälläisen huikean tieto- ja sivistyspohjan karttumisen jälkeen relativistisen kinematiikan perusasiat ovat niin selvää pässinlihaa, että suorastaan turhauttaa edes moisesta toisten kirjoituksia lukea. Mutta koitapa jaksaa.

      • Skomy
        Vanellus kirjoitti:

        Huomaa että et tiedä sittisontiaisen vertaa mitä kirjoja yleensäottaen tarkoitin tai skömyn taustoista joten sonnansuolto sopii sinulle mainiosti !

        Tarkoitin lähinnä feynemanin lectureita caltehissa. Kyseiset opukset on oppituntien tallennuksia ja kyllä siellä elektronin käyttäytyminenkin käydään läpi kvanttitasolla mutta näistä asioista ei kannata kemisteille huudella.

      • Skomy
        Skomy kirjoitti:

        Tuossa kyseisen opuksen sisältöä että et munaa itseäsi ensikerralla.

        Volume 3. Quantum mechanics

        Chapter 1. Quantum behavior
        Chapter 2. The relation of wave and particle viewpoints
        Chapter 3. Probability amplitudes
        Chapter 4. Identical particles
        Chapter 5. Spin one
        Chapter 6. Spin one-half
        Chapter 7. The dependence of amplitudes on time
        Chapter 8. The Hamiltonian matrix
        Chapter 9. The ammonia maser
        Chapter 10. Other two-state systems
        Chapter 11. More two-state systems
        Chapter 12. The hyperfine splitting in hydrogen
        Chapter 13. Propagation in a crystal lattice
        Chapter 14. Semiconductors
        Chapter 15. The independent particle approximation
        Chapter 16. The dependence of amplitudes on position
        Chapter 17. Symmetry and conservation laws
        Chapter 18. Angular momentum
        Chapter 19. The hydrogen atom and the periodic table
        Chapter 20. Operators
        Chapter 21. The Schrödinger equation in a classical context: a seminar on superconductivity

        Katsokaa mistä koirapoliisimme on kemianoppinsa ammentanut !

        http://static.bookdepository.co.uk/assets/images/book/large/9780/7645/9780764554308.jpg

      • Piereväinen
        Skomy kirjoitti:

        Tuossa kyseisen opuksen sisältöä että et munaa itseäsi ensikerralla.

        Volume 3. Quantum mechanics

        Chapter 1. Quantum behavior
        Chapter 2. The relation of wave and particle viewpoints
        Chapter 3. Probability amplitudes
        Chapter 4. Identical particles
        Chapter 5. Spin one
        Chapter 6. Spin one-half
        Chapter 7. The dependence of amplitudes on time
        Chapter 8. The Hamiltonian matrix
        Chapter 9. The ammonia maser
        Chapter 10. Other two-state systems
        Chapter 11. More two-state systems
        Chapter 12. The hyperfine splitting in hydrogen
        Chapter 13. Propagation in a crystal lattice
        Chapter 14. Semiconductors
        Chapter 15. The independent particle approximation
        Chapter 16. The dependence of amplitudes on position
        Chapter 17. Symmetry and conservation laws
        Chapter 18. Angular momentum
        Chapter 19. The hydrogen atom and the periodic table
        Chapter 20. Operators
        Chapter 21. The Schrödinger equation in a classical context: a seminar on superconductivity

        Esitit tuon netistä löytyvän sisällysluettelon aikaisemminkin. Silloin ilmeni, että et ole nähnytkään koko kirjaa, saati lukenut.

      • Skomy
        Piereväinen kirjoitti:

        Esitit tuon netistä löytyvän sisällysluettelon aikaisemminkin. Silloin ilmeni, että et ole nähnytkään koko kirjaa, saati lukenut.

        Älä nassuta vaan laita jotain pontimeksi puheillesi tai häivy nettiraatojen kaatopaikalle inisemään.

        Noh ? Tuleekos sitä valitukselle jotain perspektiiviä vai nolasitko itsesi jo avauksessa mr silsanaama !

        Häh höh hih hah kun kalsaripersettä kismittää. Pasko housuihisi jänkäjoonas ja jatka karvaisen kalkin lipittämistä sillä skömy soittaa ja poju tanssiin the PUKAMAPOLKKAA !

        Ei se nyt taas ihan nappiin mennyt, putkimies hyvä. Tulet tänne huutelmaan typeryyksiä viestiketjun väliin ainoana tavoitteenasi kuten aina, vain ja ainoastaan provosoida ja ärsyttää saaden siitä jotain semiperverssiä mielihyvää tyhjyyttä kumisevaan tylsään elämääsi. Lopputuloksena provosoidutkin itse niin villisti, että karvaiset kätesi naputtavat sormet sauhuten yläastetasoisia solvauksia ketjun täyteen.

        Onko noloudellasi mitään rajaa? Jätkä vaivautuu kuin kööpenhaminalainen homo HIV-testissä heti kun joku laukoo jotain pikkaisen takaisin. Aina osuu arkaan paikkaan.

        Enpä ole noissa HIV jonoissa kööpenhaminalaisten homopoikien kanssa seisoskellut joten niistä jätän kommentoinnin/asiantuntemuksen Bassopersekemisteille !

        Kumpi sattui enemmän ? Järjen lähteminen vai kööpenhaminalainen ?

        Taas sait turpaasi sianrakkoseni !

      • newbiet

        En tiennytkään Vanellusta noin oksettavaksi kaveriksi. Inhottava köpiksenhomo !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      711
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      551
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      492
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      485
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      483
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe