kun hyväksyy faktat on helpompi tehdä päätöksiä, näin se on.
Oon koko ikäni jostain 12-vuotiaasta asti kokenut olevani jotenkin kummajaisen näköinen kasvoista: iso pitkä kyömynenä, pienet lähellä toisiaan olevat silmät, pieni leuka, lättäkasvot. Oon nyt 26-v ja kun mietin menneitä vuosia, vois sanoa, että paras aika nuoruutta alkaa olla ohi. Mulle ei oo tästä jäänyt käteen yhtään mitään. Ei kivoja muistoja seurustelusta, ei matkustelua, ei mitään romanttista, ei seikkailuja...ainoastaan päivästä päivään tasapainoilua sen kanssa olenko ruma, vai kuvittelenko vaan. Päivästä toiseen haaveilua, kumpa kuvittelisin vaan, kunpa kasvoni muuttuisivat. Käyn terapiassa mutta eihän sekään näitä kasvoja muuta.
Nyt kuitenkin olen tajunnut sen, että vaikka kuinka ympärilläni olevat ihmiset haluaisivat mun uskovan, että olen ihan okn näköinen "ei sun kasvoissa ole mitään vikaa" he vain tekevät hallaa noin sanoessaan. En enää KOSKAAN halua kuulla noita valheita. Tuommoiset sanat antavat vain turhia toiveita ja viivyttävät ongelman korjaamista. Kun hyväksyn sen, että en ole kaunis vaan olen "jännän" näköinen, epäsymmetriset kasvot, rumia piirteitä, paljon kauneusvirheitä, niin on helpompi tehdä päätös. Jos haluan nauttia lopuista vuosista mitä on jäljellä, niin mulla ei vaan ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Ja nyt sitten vaan tehdään kaikki mahdollinen että rahat saan kasaan ja löydän taitavan lääkärin, lääkärit.
Tämä toivomisen ja valheiden tie on kuljettu loppuun, se ei vienyt minnekään, tuhlasin siinä vain aikaa. Nyt on korkea aika kokeilla toista reittiä, reittiä jota muutkin on kukenut ja saaneet paremman elämänlaadun! Vaikka tuntuu välillä etten jaksa enää päivääkään, poltan itseni tai viiltelen nämä kasvoni että saan tuhottua tämän oksettavan typerännäköisen naamani, niin aijon taistella. Hammasta purren aijon saada ne rahat kasaan ja saada nätit kasvot! Olen niin paljon menettänyt tämän takia, että ansaitsen paremman ulkonäön.
Oon koko ikäni jostain 12-vuotiaasta asti kokenut olevani jotenkin kummajaisen näköinen kasvoista: iso pitkä kyömynenä, pienet lähellä toisiaan olevat silmät, pieni leuka, lättäkasvot. Oon nyt 26-v ja kun mietin menneitä vuosia, vois sanoa, että paras aika nuoruutta alkaa olla ohi. Mulle ei oo tästä jäänyt käteen yhtään mitään. Ei kivoja muistoja seurustelusta, ei matkustelua, ei mitään romanttista, ei seikkailuja...ainoastaan päivästä päivään tasapainoilua sen kanssa olenko ruma, vai kuvittelenko vaan. Päivästä toiseen haaveilua, kumpa kuvittelisin vaan, kunpa kasvoni muuttuisivat. Käyn terapiassa mutta eihän sekään näitä kasvoja muuta.
Nyt kuitenkin olen tajunnut sen, että vaikka kuinka ympärilläni olevat ihmiset haluaisivat mun uskovan, että olen ihan okn näköinen "ei sun kasvoissa ole mitään vikaa" he vain tekevät hallaa noin sanoessaan. En enää KOSKAAN halua kuulla noita valheita. Tuommoiset sanat antavat vain turhia toiveita ja viivyttävät ongelman korjaamista. Kun hyväksyn sen, että en ole kaunis vaan olen "jännän" näköinen, epäsymmetriset kasvot, rumia piirteitä, paljon kauneusvirheitä, niin on helpompi tehdä päätös. Jos haluan nauttia lopuista vuosista mitä on jäljellä, niin mulla ei vaan ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Ja nyt sitten vaan tehdään kaikki mahdollinen että rahat saan kasaan ja löydän taitavan lääkärin, lääkärit.
Tämä toivomisen ja valheiden tie on kuljettu loppuun, se ei vienyt minnekään, tuhlasin siinä vain aikaa. Nyt on korkea aika kokeilla toista reittiä, reittiä jota muutkin on kukenut ja saaneet paremman elämänlaadun! Vaikka tuntuu välillä etten jaksa enää päivääkään, poltan itseni tai viiltelen nämä kasvoni että saan tuhottua tämän oksettavan typerännäköisen naamani, niin aijon taistella. Hammasta purren aijon saada ne rahat kasaan ja saada nätit kasvot! Olen niin paljon menettänyt tämän takia, että ansaitsen paremman ulkonäön.
Vastaukset 53
Vanhimmat
mutta älä silti luule tietäväs mitä muut susta ajatttelee yhtä sekuntiakaan!!!!!!!
ihmisten on tosi vaikea olla täysin rehellisiä läheisilleen, se on fakta.
Vaikka kyyneleet valuis solkenaan mun silmistä, kun on niin paha olla, niin en suostu itkemään enää koskaan.
"Mulle ei oo tästä jäänyt käteen yhtään mitään. Ei kivoja muistoja seurustelusta, ei matkustelua, ei mitään romanttista, ei seikkailuja...ainoastaan päivästä päivään tasapainoilua sen kanssa olenko ruma, vai kuvittelenko vaan."
Aika monen elämä on tuollaista.
Tekisi mieli melkein ehdottaa että pyydät joltakulta mielipidettä vaikka sähköpostin välityksellä aiheeseen jossa toinen voi ihan rehellisesti sanoa asiaa.
Moni muu on kulkenut ja samalla hyväksynyt ne pinnalliset arvot joita moni ihminen seuraa. Ikää tulee monilla lisää ja ne nuoruuden päivät häviävät.
Miehenä joka ei ole niin komea niin voin sanoa että eihän se kivaa ole mutta leikkauksessa näkisin pettäväni itseäni.
Sanoisin että naisena joka välttämättä ei ole se kaunein on siltä ehkä helpompaa kuin miehellä joka on auttamattoman ujo.
Tietysti jos haluat välttämättä olla kauniimpi ja erinäköinen kuin olet omana itsenäsi niin se on toinen juttu.
Terapiaa tarvitset joka tapauksessa koska ei se leikkaus välttämättä muuta elämääsi sen kummemmaksi. Vähän samankaltainen ilmiö kuin mies joka kokee että hänen peniksensä on liian pieni. Lopulta se usein ei ole liian pieni vaan niin kovat odotukset on ladattu siihen asiaan ulkopuolelta että ihminen tuntee suorastaan pakokauhua asiasta.
Moni mies esimerkiksi haluaisi että olisi esimerkiksi pitempi tai sitten juuri tuon isomman peniksen jne. Valitettavasti noihin ei välttämättä ole ratkaisua ja lopulta ei se elämä saattaisi olla sen kummempaa vaikka asiat olisivat toisin. Tiedän miehiä jotka ovat varsin lyhyitä miehiksi ja ovat lähes itkeneet että tilanne on se. Jos kaipaat miesseuraa niin sinullakin voi olla mahdollisuuksia miesten kanssa koska monia miehiä on vapaana jotka tuntevat jopa lähes samaa kuin sinä.
Maailmassa on myös paljon ns. "rumia" ihmisiä ja keskiverto ihminen ei ole niin kovin kaunis. Sitä on monen vaikea myöntää ja me usein huomaamme vain ne kaikkein sopivimmat joihinkin pinnallisiin kriteereihin.
Tiedän että naisena ulkonäkö tuntuu tärkeältä mutta kokeileppa herätä joku aamu ja katsele asioita uusin silmin. Tee muodonmuutosta itsellesi ilman leikkausta. Eli treenaa itsesi kuntoon, vaihda piilareihin silmälasit jos niitä on, värjää hiukset ja muuta kampausta. Harjoittele ilmeitä ja ennen kaikkea älä tuijota siihen peiliin koko ajan!
Menetpä leikkaukseen joskus tai et niin kerätessäsi tuota rahaa niin opi elämään itsesi kanssa naamasta välittämättä. Sillä tavoin tulipa leikkausta tai et niin olet valmis uuteen elämään.
Tiedän koska olen nähnyt monen kamppailevan näiden asioiden kanssa mm. tuon ilmiön mitä itselläsi kuvaat.
Olen jo tehnyt kaiken minkä ilman veistä tehdä voi, eli hiukset, iho, kroppa, vaatteet on kunnossa, mutta naama ei. Kaikki on tässä elämässä loppupeleissä kiinni kasvoista.
Että kuulostat ylipainoiselta ihmiseltä, joka hokee, että "elämä olisi parempi, kunhan pudottaisin vain 5/10/15/30kg". Ylipainoiset naiset kun tuntuvat kuvittelevan, että paino on kaikki kaikessa, kasvot voi olla tavalliset tai peräti rumat, kunhan paino vain miellyttää miehiä. Sinä taas olet ilmeisesti muuten kadehdittavan hyvässä kunnossa: kiinteä kroppa, hyvä iho ja kauniit hiukset - moni nainen vaihtaisi mielellään kauniit kasvonsa noihin!
Eli tässä sen taas näkee, me naiset onnistumme aina löytämään itsestämme vikaa. Oli se sitten rumat kasvot, läskit vatsan ympärillä, ohuet hiukset, rasvainen iho tai liian iso perse!
Moni uskoo että fyysiset ominaisuudet kuten kasvonpiirteet, ruumiinrakenne ja pituus ovat asioita jotka väistämättä määräävät heidän menestyksensä parisuhdemarkkinoilla. Se on vain osaksi totta.
Olisi lepsua väittää, että kasvonpiirteillä ei olisi vaikutusta mutta joka tapauksessa ulkonäön merkitys oikeasti vähenee ihmisen vanhetessa, ainakin suurimmalle osalle meistä. Mitä pitempään on seurustellut kauniiden ihmisten kanssa, sitä lyhyemmän aikaa uuden partnerin kauneus pidentää suhdetta. Kauniiden kasvojen viehätys ei enää kestä, vaan ihmisesta haluaa jotain muuta: ystävyyttä, sielunkumppanuutta ja muuta henkistä puolta. Merkittävin niistä on ehkä iloisuus, tai edes positiivisuus.
Moni meistä elää syystä tai toisesta murheissaan - sinä kuvailit edellä omasi - ja kaipaisi kovasti jotakuta sitä synkeyttä piristämään, toimimaan valona pimeydessä. Siksi positiivinen ihminen on neutraalia tai synkeää kiinnostavampi. Tässä alkaa monella olemaan vaikeaa erottaa syy seurauksesta. Kun murehtii ulkonäköään, ei taatusti vaikuta myönteiseltä ihmiseltä, ja menettää kiinnostavuuttaan siksi paitsi ulkonäön itsensä takia, myös negatiivisen asenteen vuoksi.
Tärkeää siis on, että hyväksyy itsensä sellaisena kun on, eikä hae hyväksyntää muilta, taikka yritä ystäviltä kyselemällä tai muilla keinoin yrittää todistella itselleen, että ongelma ei ole todellinen. Tässä sinä olet mennyt metsään. Koet, että ongelmasi on ulkonäössäsi, ja se ahdistaa sinua. Haluaisit että ulkonäkö ei olisi ongelma, ja etsit siihen helpotusta kyselemällä muilta onko epäilyksesi oikea. Mutta kun jo itse olet vakuuttunut siitä että se on oikea, ei niillä vastauksilla ole merkitystä, eikä epävarmuutesi ja itseinhosi siitä mihinkään laimene, ja palaamme kierroksen alkuun.
arvaa mitä, mulle aina kaikki kaverit sanoo näin: sä oot aina niin ihanan iloinen ja energinen.
Eiköhän se kerro sen että annan ulospäin iloisen kuvan itsestäni...
En mä hae täältä enkä muiltakaan mitään vastausta, koska tiedän sen. Halsin vaan kirjoittaa pahanoloni auki, purkaa sitä tänne. Ihmiset on tyhmiä ja sokeita.
Jos sinulle ei ole jäänyt "kivoja muistoja seurustelusta, ei matkustelua, ei mitään romanttista, ei seikkailuja..." niin tarkoittaako se, ettei ole ollut mitään seurustelua, seikkailua, matkustelua tai mitään romanttista? Vai eikö niistä vaan ole jäänyt mitään kivaa mieleen?
ei ole ollut seurustelua, kelpaan vaan panoon ja sitten parin kerran jälkeen kun mies näkee mut ilman meikkiä niin yhteydenpito loppuu. Mulla on maailman rumimmat silmät, semmoiset väsyneet paksut raskaat luomet siinä silmien päällä tekemässä mun katseesta laiskan ja vetelän ja väsyneen ja vanhan.
Seksistä en saa mitään nautintoa, koska joudun kokoajan miettimään kuinka typerältä näytän, tyyny kasvojen eteen vois olla hyvä ratkaisu, niin miehen ei tarvi katsella mun rumia kasvoja. Kaupungilla, matkoilla, luennoilla, viihteellä en tavallaan ole edes paikalla, koska joudun kokoajan keskittymään siihen miten näyttäisin vähemmän oksettavalta. Kun kävelen kaupungilla yritän katsella maahan ettei kukaan joutuisi katsomaan mua.
Mun kasvoja kun katsoo niin tulee vähän sama fiilis kuin jos näkee todella ylipainoisen ja läskin naisen narubikineissä pitkien säärikarvojen ja kainalokarvojen kanssa ja niin että haarovälistäkin pursuaa. Eli tulee semmoinen reaktio, että hyi vittu, voi vittu voi olla ruman näköinen, säälittävää, epäsiistiä. Ni kun mun kasvoja katsoo niin tulee tommoinen sama fiilis.
Mun kasvot on joka suunnasta yhtä kiemuraa, ne ei näytä ihmisen kasvoilta vaan vääristyneiltä. Leuka ei ole semmoinen kuin ihmisellä pitäisi olla, nenä on vääränlainen, poskipäät on liian matalat, silmät on liian lähellä toisiaan, silmäluomet on liian raskaat, kulmakarvoissa ei ole kaunista kaarta vaan ne roikkuu suorina ja sivuilta alaspäin kaartuvina, huulet on pienet ja säälittävät.
Jos sellaisetkaan aktiviteetit eivät maistu missä ulkonäöllä ei ole merkitystä, ongelma ei todellakaan ole ulkonäkösi vain pahasti häiriintynyt minäkuvasi.
Koska en selkeästikään voi sinua siitä vakuuttaa, että ulkonäkösi ei olisi niin puistattava kuin itse uskot, en edes yritä. Sen sijaan sanon, että vaikka se olisi minkälainen, älä kuvittele olevasi sellainen kammotus, jonka pelkkä läsnäolo saa muut voimaan pahoin. Moinen luulo on yhtä harhaista narsismia kuin sekin, että joku uskoo olevansa niin kaunis, että kaikki ovat ihastuneita häneen.
Tai no,
"Mulla on maailman rumimmat silmät" on ainakin helppo todistaa vääräksi:
http://www.itriagehealth.com/disease/eyelid-swelling?portion=find
Tiedäks, että vaikka ne lentokentällä passeja voi katsoakin, niin ei ne oikeasti katso sitä onko kaunis vai ruma. Jännät, tavikset, rumat jne jne saa matkustella niin paljon kuin sielu sietää. :)
On erittäin hyvä, että ammattiauttajan kanssa keskustelet aiheesta, sillä aika solmussa vaikuttaa tilanne olevan ja sulle on tullut aikamoinen pakkomielle sun ulkonäöstä. Ihan siinä määrin, että se rajoittaa sun elämää. Muistathan sitten, että pelkkä kauneusleikkaus ei automaattisesti saa sinua tuntemaan itseäsi kauniiksi. Paljon kaunaa ja henkistä pahoinvointia pinnan alla ja se ei tosta vaan katoa, vaikka kuinka sua peilikuvasta erilainen nenä tuijottaisi.
Oletko huomannut, että ehkäpä pistät liikaa asioita kasvojesi piikkiin? Oudon näköisetkin ihmiset saavat parisuhteita, matkustelevat jne jne. Sen sijaan noi aatokset sun päässä on se suurempi karkotin/itsesi lamauttaja, ei sun kasvosi.
et oo varmaan käynyt kasvoleikkauksessa niin et varmasti voi sanoa mitä vaikutusta kasvoleikkauksella ja paremmalla ulkonäöllä on.
puolikkaan sekunnin ajan, että on löpinässäsi jotain perääkin ja asennetta, mutta voih tuon lopun kanssa. Laitan virtuaaliroponi likoon, ja jos tämä ei ollut provo, että vaikka kävisit leikkauksessa, niin ei se korvien väliä miksikään muuta. Itseinho on ja pysyy. Onkin ihme, että mikäli terapiassa käyt ja etenkin olet pitempään siellä kolunnut, ettei asia vaikuta olevan tuon paremmalla tolalla.
Realisti kannattaa olla, eräällä tapaa säästää itseään ainakin enimmiltä pettymyksiltä, mutta pää pystyy silti. Kliseistä vähän, sori, mutta silti.
Ulkonäköä tietämättä on typerää kommentoida, mutta onhan se niinkin, että joskus pieni leikkaus tms. voi varmasti tuoda helpotusta.
Olen täysin samaa mieltä! Onneks täällä joku on edes tajuaa.
Minä olen muuten tyytyväinen itseeni, mutta mulla on maailman kauhein nenä! En olisi välttämättä sitä itse huomannut, mutta ala-asteella vanhemmat pojat huomasivat sen hassun muodon, ja siitäpä sen piikittely sitten lähti. Varsinaisesti mua ei koulukiusattu, mutta nenäni muoto tuli esiin aina kun vain mahdollista, ja sain siihen viittaavan "lempinimenkin". Voi, mitä olisin antanutkaan söpöstä pottunenästä! Vaan ei, tällaisella rumalla nenällä olen syntynyt. Lapsena yrityn jopa nukkua aina pää tyynyssä, jos se muoto siitä muuttuisi. Typerää, mutta minkäs teet....
Kerran jopa jätin menemään kouluun, koska en vaan jaksanut sietää sitä kiusaamista. Jolloin oli tietysti pakko sanoa äidille, mistä kiikastaa. Kyllähän hän yritti selittä, ettei nenässäni ole mitään vikaa, vaan enpä uskonut. Koko nuoruuden koitin välttää profiilikuvaan joutumista, silloin tuo nenän typerä muoto korostuu. YÖK! Leukanikin on melko pieni, kuten suvumme naisilla yleensä, mutta sen pieni koko tuo vain esiin tuon nenän kummallisen muodon paremmin.
Minäkin haaveilin yläasteen ja lukion aikana kauneusleikkauksesta, olisin halunnut tavallisen, naisellisen, pienen nöpönenän. Tai vaikkapa pottunenän! Mutta ei tällaista leveää ja rumaa kärsää!
Olin - ja olen - kuitenkin hirmu avoin ja sosiaalinen ihminen, ollut nuoresta asti. Harrastuksenikin ovat ryhmäpainotteisia, joten minulla ei koskaan ollut ongelmia tutustua ihmisiin. Niinpä vain 17-vuotiaana tapasin mukavan pojan, jonka kanssa seurustelin pari vuotta ja muutin opiskelemaan hänen kanssaan. Se suhde loppui, mutta jotenkin tuosta niin ilahtuneena en edes muistanut kummallista nenääni, ja niin vain tutustuin uuteen mieheen. Ja hänen kanssaan on nyt tullut taivallettua 10 vuotta yhteistä tietä! Enkä tiedä, pitääkö hän nenääni kummallisena - ei olla koskaan asiasta puhuttu.
En ollut edes muistanut, miten pahalta nenäni tuntui koko kouluiän ala-asteen 2. luokalta ylioppilaskirjoituksiin asti (ei muuten löydy ylioppilaskuvien joukosta profiilikuvia!). Silloin nenäni tuntui maailman rumimmalta ja kauneuden esteeltä! Ja jos ei ole kaunis, ei voi löytää poikaystävän. Siihenhän meidät opetetaan. Miten väärässä olinkaan. Ilmeisesti 10 vuotta onnellisesti rakastuneena saa ihmisen unohtamaan nenänsä. Ja minusta taitaa jopa löytää profiilikuvia, sitä se digiaika teettää, kameroita on joka puolella eikä niitä aina huomaa!
Jos tunnet, että olet kulkenut tiehesi päähän ja kokeilut jo kaiken - mene leikkaukseen! Enkä epäile hetkeäkään, ettetkö tietäisi, mihin olet joutumassa. Tiedät varmasti, ettei leikkaus poista kaikkia ongelmia elämästä, mutta ulkonäkö johon voi olla tyytyväinen varmasti auttaa! Mutta ennen leikkaukseen lähtöä ehdottaisin mahdollisimman sosiaalista elämää. Aloita uusi harrastus, jossa tapaat uusia ihmisiä, osallistu opiskelijarientoihin jos olet vielä opiskelija, lähde mukaan työporukan kanssa viihteelle, juttele salilla vierustoverille... Tiedä vaikka vastaan tulisi ihminen, joka pitää itseään maailman rumimpana miehenä ja ihmisenä, johon kukaan ei voi rakastua mutta joka olisi sinun silmissäsi täydellinen! Tai ihminen, joka ei huomaa sinun lähellä olevia silmiä tai outoa nenää ja matalia poskipäitä, vaan näkee sinut sellaisena kuin olet. Eihän sitä koskaan tiedä, ja rahojen keräyksen ohella on turha vain istua sisällä ja mädäntyä, eikö vain?
sanot yllä kuinka meidät pienestä asti opetetaan "virheellisesti" uskomaan, että vain kaunis tyttö voi löytää poikaystävän.
Sitten tässä tekstisi lopussa sanot näin: "Tiedä vaikka vastaan tulisi ihminen, joka pitää itseään maailman rumimpana miehenä ja ihmisenä, johon kukaan ei voi rakastua mutta joka olisi sinun silmissäsi täydellinen!"
Kysynpä vaan, että mitä virhettä tossa yllä olevassa siis olikaan? ei mitään. Jos on ruma niin voi saada vain ruman kumppanin! mun "rumana" pitäis löytää joku kaltaiseni? Miksi mun rumana pitäisi nähdä joku ruma täydellisenä seurustelukumppanina?
Lopettakaa jo ihmiset hyvät tommonen paska, että rumille kuuluu rumat ja kauniille kauniit. Onni on omissa käsissä. Mä en ainakaan suostu seurustelemaan jonkun silmää miellyttämättömän kanssa vaikka oma naama on oksennusta. Ruma se ihminen on munkin silmään vaikka kuinka ruma olisin itse. Rumat ei kelpaa kellekään.
Niin, me opimme virheellisesti kuvittelemaan, että vain hoikat, isorintaiset, sirokasvoiset, blondit, nätit työt menestyvät ja löytävät rakkauden. Ja vertasin sinun tekstiäsi siitä, miten olisit täysin tyytyväinen itseesi jos vain kasvot olisivat kauniimmat läskin tytön kuvitelmiin siitä, miten täydellistä elämä olisi jos painoa vain olisi 10kg vähemmän. Ei se elämänlaatu ole ulkonäöstä tai kiloista kiinni.
Tarkoitan siis, että joku, joka pitää itseään rumana voi toisen silmissä olla kaunis/komea. Tarkoitin siis, että mies, joka pitää itseään rumana/liian lyhyenä/liian hoikkana/you name it voi olla sinun silmmissäsi komea/sopivan mittainen/seksikkään hoikka/you name it. Eli kauneus/komeus on katsojan silmissä.
"Mä en ainakaan suostu seurustelemaan jonkun silmää miellyttämättömän kanssa vaikka oma naama on oksennusta. Ruma se ihminen on munkin silmään vaikka kuinka ruma olisin itse. Rumat ei kelpaa kellekään."
Ei kait kukaan halua seurustella ihmisen kanssa, johon ei itse tunne vetoa. Sanoin vain, että sinä saatat pitää miellyttävänä ihmistä, joka on OMISSA SILMISSÄÄN ruma tai puutteellinen. SINÄ olet OMISSA SILMISSÄSI ruma, jonkun toisen silmissä saatat näyttää aivan tavalliselta tai jopa kauniilta. Kauneudelle kun ei nyt ole mitään universaaleja kriteerejä, joista kaikki ovat yhtä mieltä. (Minä en esim. pidä Pamela Anderssonia kasvoista kovin nättinä, vaikka hän on yleisen mielipiteen mukaan kaunis. Enkä käsittänyt, miten Noora Hautakangas saatettiin valita Miss Suomeksi, hänellähän on vinot silmät, outo nenä... Ja Sarah Jessica Parkerilla on hevosmaiset kasvot, silti hän on kaunis useiden silmissä). Kauneus on siis katsojan silmissä.
Ja vastaavasti sinä voit olla jonkun miehen silmissä kaunis juuri siitä syystä, ettet ole klassisen kaunis. Ja sinulla voi olla juuri sellainen luonne, johon hän ihastuu. Minä en yleensä jaottele ihmisiä rumiin ja kauniisiin, itseasiassa harva ihminen on minusta ruma. Yhtä harva on kaunis. Suurin osa meistä näyttää täysin tavalliselta. Jos olet katsonut esim. Americas next top modelia Neloselta olet ehkä huomannut, että ei ne mallitkaan näytä kovin kummoisilta ilman meikkejä. Finaaliin asti yltänene Chantalin silmäluomet ovat ERITTÄIN raskaat ja silmät pienet viirusilmät. Yhdellä kilpailijalla oli kyttyräselkä, toisella litteä nenä. Itsevarmuus peittää useat ulkoiset puutteet. Ja meikillä ja huollitellulla ulkonäöllä voi saada ihmeitä aikaan.
mun mielestä kauniita on just pamela andersson, elin norgren, megan fox, tanja karpela, johanna raunio, linda lampenius, moni mun kaveri, tän vuoden misseistä se vaalee joka tuli joksikin peritöprinsessaksi. Näillä kaikilla on semmoinen normaali kaunis nenä, leuka ja poskipäät. Sellaiset haluan itsellenikin.
Minusta Pamela ja Lampenius eivät ole kauniita: pienet silmät, nöpönenät ja Pamsulla piirretyt kulmakarvat. Tämä yhdistettynä palaneeseen tukkapehkoon: Ei kiitos. Megan Fox on hyvännäköinen, Tanja Karpela taas ei (minusta sen silmät on oudot ja pilaavat koko kasvon). Johanna Rauniolla on minusta pulskat kasvot.... Elin Norgrenkin on ihan tavallisen ruotsalaisen näköinen, eli semmonen perussievä blondi. Ei mikään erikoinen kaunotar minun silmissäni.
Kauniita taas ovat minun silmissäni Nicole Kidman, Angelina Jolie, Uma Thurman (omalla oudolla tavallaan), Eva Mendes, Maria Lund... Pidän luonnollisen näköisiä naisia kauniita ja myös pienet erikoisuudet ovat kauniita: Nicolella pisamat ja punainen tukka, Angelinalla törröhuulet, Umalla terävä nenä ja iso leukam Evalla tumma hipiä, Marialla veikeä yleisilme.
Sinä siis selvästi arvostat tätä klassista missikauneutta: mantelinmallisia silmiä, nöpöneniä, pulleita poskia, blondeja hiuksia. Minä taas näen kauneutta muuallakin. Makuasioista ei voi kuin kiistellä - ja olemme selvästikin eri mieltä siitä, miltä kaunis nainen näyttää.
huomioon sen, että mikäli sinulla ei suunnilleen muuta tarjottavaa miehelle ole kuin ulkoinen olemuksesi (siis jos käyt leikkelemässä itseäsi), niin et tule kovin kestäviä ihmissuhteita löytämään kuin korkeintaan siinä tapauksessa, että pintaliitäjä tapaa pintaliitäjän ja on siihen tyytyväinen.
Ja noista sinun mainitsemistasi esimerkeistä, niin en kyllä sanoisi yhtäkään heistä kauniiksi. Johanna Raunio on omalla tavallaan ikäisekseen kohtuu nätti, mutta noin muutoin. Itse asiassa heissä on jotain oikein luotaantyöntävää. Mutta makuja on monia. Niin ja sekin, edelleen näiltä pohjin sanottuna kun en tiedä minkä näköinen olet vai provoiletko vain, niin mitä isompia operaatioita jollekin tehdään, niin sen kauheamman näköinen hänestä tulee. Tämä ihan vaan julkkisten leikeltyjen ja ruiskuteltujen lärvien perusteella.
Tyypillinen miehen mielipide.
Johannakaan ei olisi "kohtuu nätti" ilman niitä kauneusleikkauksia, mitä hänelle on tehty.
Ap:n tapauksessa kyse on aivan muusta, kuin vanhenemisen pakenemisesta botoxin ja ihonkiristysten avulla. Häntä ei siis voi verrata niihin julkkiksiin, joita sinä kommentissasi. tarkoitat.
miks mä provoilisin? Miks näkisin vaivaa ja purkaisin tänne pitkät litaniat omia mietteitäni? Voin sanoa, että vaikka tä välillä saa tä mun ongelma jopa koomisia piirteitä ja vaikka välillä mulla on hyviäkin päiviä ja saan jotenkin rutistettua itseni aina liikkeelle ja nautin sunnattomasti parhaiden ystävieni seurasta, niin silti tä on ihan helvettiä.
On vaan niin raskasta aina katsoessaan peiliin nähdä jotain niin sairaan rumaa ja jopa pelottavaa. Tiedän olevani nainen, mutta en näytä naiselta vaikka mulla on pitkät hiukset ja meikkiä naamassa. Terapeutillekin selitin tuossa kerran että tekis mieli välillä ottaa veitsi käteen ja viillellä kasvot täyteen viiltoja ja leikata toi nenä pois ja samoin noi silmäluomet. Tiedän etten näin tule tekemään kai mutta tulee vaan niin semmoinen suunnaton viha näitä mun kasvoja kohtaan ettei mitään järkeä.
tekeekö sun mielestä hyvä ulkonäkö ihmisestä pintaliitäjän? Taas joku niin tyhmä asenne että voi voi..
ei se niin mee että rumat on hyviä ihmisiä ja kauniit pahoja pintaliitäjiä. Monestikin se menee just päin vastoin. Kauniit ei oo katkeroituneita kuten monet rumat monesti on ja kauniit pursuaa energiaa ja iloisuutta ympärillään oleville. Rumat on valittajia ja puhuu pahaa kaikesta mikä liikkuu.
Kyllä sun sitten varmaan kannattaa mennä sinne kauneusleikkaukseen, jos niin haluat. Meneväthän monet muutkin. Ei se susta mitenkään pahaa ihmistä tee. Sittenpä sä näät miten ihmeeliseksi sun elämä muuttuu, tai miten se ei muutu.
Usein jos olen tilanteessa jossa en ole varma tehdäkkö jotain vai ei, mietin että mitäs jos en tee tätä, kadunko silloin? Jos vastaus on että kadun, niin siloin teen asian. Mutta silloin pitää olla tietoinen seurauksista, ja hyväksyä se ettei siitä välttämättä vain hyvää seuraa. Jos asia on joku mistä voi vaikka saada nenilleen, se täytyy hyväksyä. Varmasti ymmärrät, että sinun tapauksessasi se että menet kauneusleikkaukseen, ei välttämättä tuo sinulle onnea. Onni kun on enemmän asenteesta kiinni.
Jos nyt vaikka yksinkertaistetaan tämä asia niin, että hiukseni ovat ihan ylikasvaneet ja muodottomat ja kamalan väriset. Sitten menen kampaajalle, jonka jälkeen hiukseni ovat upeat. Kyllä se nostaa mieltä, ja vaikuttaa itsevarmuuteen, tottakai. Tulee parempi olo itsestään. Mutta ei se todellakaan itse onnellisuuteen vaikuta, eikä siihen kokonaiskuvaan, mikä minulla itsestäni on. Sun tapauksessa sun pahin ongelma tuntuu olevan sun oma kuva itsestäs. Jos olisit niin ylettömän ruma ja oksettava katsoa, niin mistä olisit saanut ystäviä tai miesseuraa tähän asti? Vai pitävätkö he sidettä silmillä sun seurassa? Ja siitä, että ne miehet ovat halunneet vain sänkyyn ja sitten häipyneet, sitä tapahtuu kaiken näköisille ihmisille.
Mene siis leikkaukseen jos haluat, mutta toivottavasti olet tietoinen siitä mitä saattaa seurata. Ja siitä, ettei sillä kauneuden hakemisella välttämättä ole mitään takarajaa. Vaikka saisit täydelliset kasvot, seuraavaksi löytäisit jonkun toisen epätäydellisen piirteen itsestäs. No, voithan ehkäpä korjauttaa senkin, mutta se vikojen löytäminen ikinä lopu. Niilläkin naisilla jotka näyttävät useimmille muille täydellisiltä on omat dilemmat ulkonäkönsä kanssa. Kaikilla on, ei varmaan kukaan ajattele että olisi ulkoisesti täydellinen. Ne ketkä ovat tyytyväisiä ulkonäköönsä ovat ne, ketkä ovat hyväksyneet epätäydellisyytensä.
Siis tiivistettynä, mene ihmessä jos sitä niin älyttömästi haluat. Mutta kannattaa ajatella ihan yleisesti elämänarvoja, ja sitäkin mitä se kauneus oikeastaan on. Kannattaako tuhlata elämäänsä murehtien jatkuvasti jostain poskipäistään ja luomistaan?
en mä niistä murehtisi jos olisin nätti. Jos peilistä katsoisi nätti tyttö jolla on pari kauneusvirhettä kuten muutama näppy otsassa 3 kertaa kuukaudessa tai pisamia vähän hipiällä. Mutta kun peilistä katsoo joku joka ei näytä naiselta vaan kummajaiselta, niin oon vaan yrittänyt analysoida että miksi näytän niin oudolta ja tullut siihen tulokseen vertailemalla että mun kasvojen mittasuhteet ei oo kunnossa.
heti menen kun rahat on kasassa! Voin vihdoin tuntea sitten itseni naiseksi! :)
Olikos tuo sinun tyypillinen sisälukutaidottoman mielipide?
luehan muutamaan kertaa tuota kukkispukkiksen viestiä. Vaikka tässä illan päälle jos luet näitä, ja huomenissa ja vaikka ylihuomenissa. Lue silleen ajatuksen kanssa.
Ja mikäli sinne leikkaukseen menet, niin älä laita liian korkeita odotusarvoja lopputuleman suhteen. Totta kai sinä laitat kun olet jo uskotellut kenties kauankin aikaa itsellesi sen muuttavan kaiken kivaksi, mutta... noh, siinäpähän tosiaankin näet mitä se muuttaa. Pessimisti ei pety pahasti, eikä optimisti ylläty iloisesti. Pessimisti pelkää naisten olevan huonoja, optimisti toivoo. Eli joo, sinun sisintäsi se ei merkittävästi muuta, en usko ainakaan. Mutta ei minua tarvitse uskoa, en ole näiden alojen asiantuntija.
Mä niin tahtoisin vaan kuolla. Oispa joku kivuton keino. Ja voispa täältä lähteä ilman että aiheuttaa häpeää mun vanhemmille ja siskolle. Yritin äsken lähteä käymään jumpassa mutta en pystynyt, koska olen niin vammaisen ja kamalan näköinen. Kun vedän hiukset ponnarille ja pois kasvojen edestä niin mun rumat kasvot vaan korostuu. Kumpa olisin kuin muut, mä niin tahtoisin!
Otin sitten äsken vessassa peilin kautta kuvia kasvoistani todistusaineistoksi ettei vika ole vaan mun silmissä. Alkaa vaan toivo hiipua....pystyiskö leikkauksilla edes näin kuvottavasta ja vammaisesta tekemään parempaa.
EN vaan jaksa enää.. jos vaan lähtis kävelemään tonne jäälle pakkaseen pois kaupungista...ei se hypotermia varmasti satu, sitä ei varmaan edes huomaisi kun vaipuisi tajuttomaksi.. voisi päästä eroon tästä naamasta lopullisesti eikä tarvitsisi enää koskaan nähdä näitä sairaan vammaisia epämuodostuneita kasvoja. Koka mä en halua näyttä tuolta. Veitsellä vosin vaan löydä kasvojani ja rikkoa ton pinnan niin ettei yhtään mitään jäisi jäljelle. Tapettavan ruma jotain niin sairaan rumaa
"Otin sitten äsken vessassa peilin kautta kuvia kasvoistani todistusaineistoksi ettei vika ole vaan mun silmissä. Alkaa vaan toivo hiipua....pystyiskö leikkauksilla edes näin kuvottavasta ja vammaisesta tekemään parempaa."
No lähetäppäs sähköpostiini pari noista kuvista itsestäsi niin lupaan arvioida umpirehellisesti sitä ja kerron sähköpostiisi. Tiedän ihmisiä jotka ovat käyneet leikkauksissa ja tiedän ihmisiä jotka ovat tappaneet itsensä hieman samankaltaisen asian takia. Voin olla kuitenkin suora tässä asiassa sinulle.
[email protected]
Älä laita nimiäsi näkyviin, enkä tietysti välitä kuvia eteenpäin.
ja mua niin hävettää kuinka tyhmä oon ollut..pariin mieheen olen ollut ihastunut tässä viimeisen 5 vuoden aikana, mitä mä oikein kuvittelin itsestäni...ruma ja vielä niin tyhmä että luulin että mä voisin olla kuten muut naiset ja voisin hurmata ihastuksen kohteen...ei helvetti mua hävettää
Nä molemmat miehet on varmasti ollut että: no rumanhan toi on ei tosta tyttöystäväks oo mut siltä irtoo kerran helposti kun se on noin ihastunut niin otetaan vastaan mikä saadaan...
ja sit kun mä ehdotin parin tapaamisen jälkeen että voisin leipoa jotain tai voisin tehdä safkaa, niin on mies varmaan naureskellut mielessään kuinka tyhmä oon, oksettavan ruma muija joka vielä luulee että on samalla tasolla muiden naisten kanssa että must olis tyttöystäväks...
kuolen häpeään
ja sit kun kysyin toiselta silloin joskus, kun tuli selväks että hän ei oo kiinnostunut, että onko mun nenä se vika miks en onnistu, niin tä vastas jotain epämääräistä koska se varmaan mielessään mietti että "nenä? vittu luuletsä että nenäs korjaamalla susta saa naisen...sulla on muija pielessä kasvoissa kaikki"
en tiedä voiko enempää haluta kuolla
Et ole kuule ainut joka on miettinyt että onko liian ruma, tyhmä ja ties mitä ollut kun joku ei ole huolinut.
Laitappa kuvia sähköpostiini niin voin ulkopuolisena arvioida tuota sinun "kauheuttasi".
Häpeä sitäpaitsi on typerää olipa minkä näköinen tahansa. Häpeän tulisi tulla vain siitä miten väärin toisia kohtelee eikä siitä millaiseksi on syntynyt.
Minuakin kiinnostaa sen verran, että mulle kanssa voi laittaa postia tulemaan. En kylläkään tähän (ainakaan vielä) osoitetta laita pällisteltäväksi, mutta silti.
tottakai sä yrittäisit tsempata tyyliin, no on sun nenä kyllä iso ja silmät aika surulliset mutta et sä muuten kummallinen oo...mua ei kiinnosta tommonen. Oon kuullut tommosta bulshittia jo tarpeeks. Tai että no et sä oikeesti näytä tolta, sulla on tossa vaan tommonen ilme....joo niin varmaan, entäs jos otin kuvan ihan ilman mitään ilmeitä..
Ja toiseks en uskalla lähettää, koska niistä kuvista tunnistaa mut ja en halua että joku kaupan kassa jossa käyn joka päivä on se jolle kuvani lähetän.
Kiitos sulle vaivannäöstä ja empatiasta ja virtuaalisesta korvasta joka kuuntelee mutta ei mua voi auttaa kukaan. Ei tä mun kasvojen viallisuus oo mun päässä vaan se on ihan todellista. Tiedän kyllä että on olemassa semmoinen bdd-oireyhtymä, mutta siinä henkilö kuvittelee mutta mä en kuvittele.
jos sulla on tuttuja jotka on käynyt leikkauksessa samanlaiseen ongelmaan, niin onko heittää vinkkiä että kellä? Vinkit tulis tarpeeseen
"tottakai sä yrittäisit tsempata tyyliin, no on sun nenä kyllä iso ja silmät aika surulliset mutta et sä muuten kummallinen oo...mua ei kiinnosta tommonen. Oon kuullut tommosta bulshittia jo tarpeeks. Tai että no et sä oikeesti näytä tolta, sulla on tossa vaan tommonen ilme....joo niin varmaan, entäs jos otin kuvan ihan ilman mitään ilmeitä.."
Olen mies joka tietää valokuvauksesta hieman.
Voin kertoa ihan rehellisen mielipiteen ilman kehuja mutta myös haukkumisia. Siis mahdollisimman ulkopuolisena objektiivisesti.
"Ja toiseks en uskalla lähettää, koska niistä kuvista tunnistaa mut ja en halua että joku kaupan kassa jossa käyn joka päivä on se jolle kuvani lähetän."
Asun Pohjois-Pohjanmaalla. Jos et asu siellä niin laita viestiä. Tuskimpa koskaan tulen sinua edes kohtaamaan vaikka ehkä asuisitkin täällä.
"Kiitos sulle vaivannäöstä ja empatiasta ja virtuaalisesta korvasta joka kuuntelee mutta ei mua voi auttaa kukaan. Ei tä mun kasvojen viallisuus oo mun päässä vaan se on ihan todellista. Tiedän kyllä että on olemassa semmoinen bdd-oireyhtymä, mutta siinä henkilö kuvittelee mutta mä en kuvittele."
Kysymys on siitä että miten pahasti kuvittelee. Osa kuvittelee omaavansa paremman laulutaidon kuin todella omaavat ja menevät Idolsiin. Sinä nyt vain odotat että ne tuomarit lyttäävät sinut täytenä surkimuksena.
Uskoisin että sinulla on epärealistiset odotukset ylipäätään ihmisten keskimääräisen ulkonäön suhteen ja tästä asiasta on tullut sinulle pakkomielle. Olet suorastaan paranoidi tuosta aiheesta joten kiinnostaisi tietää onko asia totta vai kärsitkö esimerkiksi tuosta oireyhtymästä.
"jos sulla on tuttuja jotka on käynyt leikkauksessa samanlaiseen ongelmaan, niin onko heittää vinkkiä että kellä? Vinkit tulis tarpeeseen"
Valitettavasti minulla ei ole tietoa heidän nimistään. Kyseessä ei ollut suomalaiset jotka noihin leikkauksiin menivät sitä paitsi.
Ihmettelen suuresti että olisit valmis ehkä jopa tappamaan itsesi muttet ole valmis lähettämään kuvia jonkun sähköpostiin?
Olen nähnyt eläissäni kuvista aika "rumia" ihmisiä vaikken sellaisiksi heitä kutsukaan. Moni ihminen on vähemmän täydellisen näköinen kun heitä oikein katsoo. Nyt kysymys on siitä että arvioisin sinun ulkonäköä ilman mitään paineita mihinkään suuntaan.
Voin vasta sähköpostiisi ihan suoraan niin en yhtään yritä sinua miellyttää.
Asiahan on niin että pystyn kertomaan mielipiteen jota moni muu ei pysty.
Se on ehkä jopa epämiellyttävää kuultavaa mutta sitten voit alkaa valmistautua ajatukseen mahdollisesta leikkauksestasi jne.
Sitähän tässä yritetään selvittää. Turha kai sinua on yrittää hyvitellä asiassa.
okei mä laitan tulemaan, ja toivon tosiaan että teet tän ihan hyvää hyvyyttäs etkä siksi että haluat levitellä sitten mun kuvia.
Teen tämän osittain uteliaisuudesta mutta tärkeimpänä että sinä saat ulkopuolisen kuvaa itsestäsi.
Laita vain tulemaan, kuvat ovat kyllä turvassa.
laitetaan
http://www.youtube.com/watch?v=aiIP18Mf4v0&feature=related
että ongelmasi on vakava depressio. Ajatuskuviot ovat aika lailla sinnepäin.
Et halua olla sinä vaan joku toinen. Tunnet häpeää joka on täysin kohtuutonta. Häpeän lopullinen piste on kun ihminen ei anna itse itselleen edes lupaa elää. Hän vajoaa äärimmäiseen itsekkyyteen. Hän torjuu sellaisella vimmalla läheltään, ettei sellaisenkaan ihmisen rakkaus riitä, joka on todella vilpitöntä. Et anna edes tilaisuutta että joku voisi välittää ja rakastaa.
Vaikka saisit kaikenmaailman rakkauden ja ne upeimmat miehet, ei se poistaisi tyhjyyttä sisältäsi. Olet päättänyt ettet halukkaan nähdä totuutta vaan ainoastaan vääristymän siitä. Haet ja etsit virheitä ja vikoja, ja niitähän riittää. Et suostu millään näkemään mitään hyvää ja kaunista, vaan suljet silmäsi ja korvasi aina kun niitä vain vähän vilahtaakin.
Ei edes se lääkärin veitsi poista pahaa oloasi, ehkä nyt jos teet lobotomian. Toivot että jostain ulkopuolelta tulisi joku, joka tekisi sinut onnelliseksi. Ikävä kyllä, ei mikään maailman mahti kykene siihen ellet ota sitä vastaan. Vain sinä voit sen päättää.
Niin kauan kun et välitä itsestäsi, päättelevät muutkin ettei sinusta kannattaa välittää, ethän sinäkään välitä! Selität syyn seurauksella, joka tyypillinen masentuneen ihmisen tapa ajatella. Kun esim. muut väsyvät kuuntelemaan alituista itsensä mollaamista, he todella voivat turhautua ja antaa periksi sinun ajattelullesi. Sitten he lopulta tokaisevat sen mitä halusit heidän sanovankin. Teet päätelmän siitä, kuinka olitkaan taas oikeassa. Vaikka oikeasti olitkin manipuloinnin mestari!
Jos kääntäisit tuon energian ja päättäväisyytesi muihin ihmisiin, ja ennen kaikkea kaikkeen siihen hyvään ja kauniiseen mitä sinussa on ja muissa on, alkaisit elää todellisuudessa. Päivä ja yö ovat yhtä totta, kumpikaan yksin ei voi olla totuus.
Vietä vaikka kokeeksi yksi viikko, jolloin et suostu ajattelemaan mitään ikävää. Väännä vaikka väkisin kaikki positiiviseen muotoon. Kirjoita niitä ylös, puhu vain positiivisia, etsi mitä kaunista näetkään äläkä suostu näkemään mitään rumaa tai pahaa. Tiedän että se aluksi vaikeaa ja tuntuu teennäiseltä. Masentunut kun on rakastunut siihen pahaan oloonsa eikä halua luopua siitä. Tutusta ja turvallisesta luopuminen on pelottavaa, mutta lohduta itseäsi sillä, että saat palata tuon viikon jälkeen takasin masennukseen.
Ei tä oo vääristymää, mä nään itseni ihan realististen linssien läpi. Oon sairaan kuvottavan viallinen kasvoista. Jos muilla naisilla on pieniä kauneusvirheitä niin mun kohdalla voi jättää tosta edestä ton sanan kauneus- pois, mun kasvot on pelkkää virhettä. On niinku niin typerän näköinen.
Kaikki muu on mun elämässä hyvin, mulle vaan on annettu rasitteeksi tällaiset vääristyneet peikon kasvot, oksettava kummajaisen ulkokuori, jonka sisällä olen vankina. En voi päästä täältä pois kuin vain leikkauksella tai muuten tuhoamalla noi kasvot. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
tarkennusta. Onko siis kummatkin tai jompikumpi vanhempasi ”kuvottavan viallinen”? Ulkonäkö on perinnöllinen, joten kuinka he tai hän on selvinnyt tässä elämässä tähän saakka?
Onko kasvoissasi synnynnäinen epämuodostuma? Kasvain tai laaja-alainen poikkeavan värinen alue tai karvoitus? Ilmeisesti et ole joutunut onnettomuuteen tai saanut isoa palovammaakaan? Sinulla ei ole erityisen pahaa aknea, arpia niistä tai ajoksia kasvoissa?
Tiedätkö että hekin joilla on noin, eivät silti tuhoa itseään? Ei tarvitse kun alkaa näkemään vähän enemmän ja todellisempaa.
Luehan tuo kirjoitus leikkauksen uhkista.
Ala sitten ajatella ihan normaalisti ja lopeta tuo depressiivinen viha itseäsi kohtaan. Ellet ole masentunut niin miksi sitten toimit ja ajattelet niin?
"Ala sitten ajatella ihan normaalisti ja lopeta tuo depressiivinen viha itseäsi kohtaan. Ellet ole masentunut niin miksi sitten toimit ja ajattelet niin?"
Voiskin tietkö vaan ton vihan kääntään pois päältä noin helposti kuin käsket. Taidat olla oikeen expertti, meepä jollekin anorektikollekin sanomaan: ala syödä ja lopeta tommonen...mitä luulet tehoaisko?
Ei tarvi olla masentunut, ei mua mikään masenna, vihaan vaan ylikaiken tätä mun ulkonäköä ja se ahdistaa kun se pilaa mun elämän.
Ja kiitos nyt vaivannäöstä kun yrität antaa vinkkiä mutta et voi auttaa. Tuo eileinenkin tyyppi jolle laitoin kuviani järkyttyi niin paljon että ei ole vastaillut takaisin.. Luuli varmaan että puhun soopaa ja olen normaalin näköinen ja että sitten voi sanoa, että oot ok. Mutta kun en ole, niin hän ei uskalla kommentoida.
Tiedänhän minä sen että sellaista ei voi auttaa joka ei apua halua. Väität ettet ole masentunut ja kuitenkin kirjoitat kuten masentuneet? Tätä ristiriita en vain ymmärrä. Jos myönnät että olet masentunut, sitten ymmärrän paremmin.
Olen itsekin sairastanut masennusta. Häpeä jos mikä on tuttua, ja liittyy tanakasti tuohon vihaan. Depressio on vihaa, joka on kääntynyt itseä kohti. Ensin siis täytyy hoitaa viha pois, ennekuin päätät mistään leikkauksista. Se ei ole masennuksen hoitokeino. Mielestäni lääkäri tekee eettisen virheen jos leikkaa sinut depressiivisenä potilaana. Et ole kykenevä tekemään järkeviä päätöksiä. Kun olet tasapainoisempi, silloin ei leikkauksille ole mitään estettä.
En väitä missään että olet ok! Väitän että erilaisuus on kuitenkin enemmän kasvamista. Olit sitten millä tahansa tavalla erilainen. Ajattele jos olisit vammautunut niin, ettet pystyisi enää ikinä kävelemään, eikä mistään leikkauksista olisi apua. Sanot varmaan että pikku juttu sinun ongelman rinnalla?
En muuten lukenut yhtään sellaista vastausta jossa et olisi torjunut tai alentanut vastaajaa? Nostat itsesi pylvään nokkaan; eihän sinua voi kukaan ymmärtää. Et varmaan tunne myötätuntoakaan muita kohtaan? Tehokas tapa muuten karkottaa ihmiset läheltään…
Itsetuntoasioita en mene kommentoimaan, koska rämmin itse vähän samankaltaisessa suossa... sokea harvemmin pystyy sokeaa johdattamaan. Ja ylhäällä onkin jo tullut paljon hyviä kommentteja.
Mutta noista leikkauksista. Jos sille tielle menet, niin mieti tarkkaan kuitenkin, mihin leikkauksiin ryhdyt. Pienille ja toisiaan lähellä oleville silmille ei oikein voi tehdä mitään, paitsi tietysti roikkuville silmäluomille, mikä on onneksi aika pieni operaatio. Nenäleikkaus on ongelmallinen juttu, koska siitä harvemmin tulee "kaunis" nenä vaikka leikkaus onnistuisi täydellisesti. Pienempi nenä kyllä, mutta leikatun näköinen. Sellainen, jonka muoto on usein luonnoton eikä välttämättä sovi omaan naamaan. Älä anna kauneuskirurgien "visioiden" hämätä: lopputulos ei ole ikinä juuri sellainen kuin siinä suunnittelukuvassa. Valitettavasti monilla vaan on sellainen ajatus, että iso nenä on ruma ja pieni kaunis. Omasta mielestäni kyömynenät ovat upeita.
Jäljelle siis jää tuo leukaleikkaus. Se kyllä muuttaa ulkonäköä aika dramaattisesti, varsinkin sellainen perusteellinen jossa leuat irrotetaan ja asetellaan uudelleen. Helppo leikkaus se ei ole, pitkällinen prosessi, riskejä on (tapasin jonkin aikaa sitten naisen, jonka tytär oli kuollut tämän leikkauksen komplikaatioihin) ja kaikista eniten itseäni pelottaa ne kivut, jotka ovat kuulemma leikkauksen jälkeen helvetillisiä pidemmän aikaa... plus ne vahvojen kipulääkkeiden riippuvuusriskit. (Kauneuskirurgeilla olisi ehkä joku helpompikin vaihtoehto, silikonia leukaan tms. mutta itselläni leuansiirto olisi tarpeen terveyssyistä. Tässä vaiheessa en kyllä ole tällaiseen operaatioon ryhtymässä, vaikka vetäytyvä leuka harmittaisikin.)
Toisin sanoen, mieti tarkkaan, että onko kipu (mahdollisesti pitkäaikainen krooninen kipu), rahanmeno ja leikkausten aina mahdolliset riskit sen arvoisia, jos lopputulos EI miellytä. Älä siis ajattele niitä unelmien visioita siteiden ja mustelmien alta kuoriutuvasta kauneudesta, vaan sitä todellista mahdollisuutta, että leikkausten tuloksena on hiukan erilainen naama joka on kuitenkin pettymys. Kaduttaisiko silloin? Sen voit vain sinä päättää.
menettänyt? Minua on aina kehuttu nätiksi mutta elämä on yhtä helvettiä. Joskus minun tekisi mieli viillellä nämä nätit kasvot ettei kukaan enää ikinä pääse arvostelemaan minua ulkonäön perusteella. Vihaan kaikkea pinnallista.
Mä niin kestäisin sen jos kasvoissa olisi joku pieni kauneusvirhe tyyliin pienet huulet tms. mutta kun kasvoissa on rumat silmät, roikkuvat silmäluomet, iso pitkä kyömyinen otsasta alkava nenä, pienet huulet, lättä kasvot ja kaksoisleuka....niin voiko olla enää epäonnistuneempi luomus..tä mun naama on todistus siitä että mitään luomakunnan luojaa ei ole olemassa, koska miks kukaan lois mitään näin oksettavaa ja idiootin näköistä.
Tahtoisin niin päästä leikkaukseen, jossa tä mun nenä revittäis irti ja mulle rakennettais samanlainen nenä kuin muilla, samanlaiset poskipäät kuin muilla ja samanlaiset silmät ja huulet kuin muilla.
Varsinkin nä mun silmät on niin oksettavat, kulmakarvat alkaa liian ylhäältä ja ne on semmoiset suorat mudottomat viivat tossa about 10cm päässä silmistä...eli näytän vammaselta jo siitä syystä. Ja samoin tä nenä..alkaa otsasta...
Olkaa onnellisia kun ette joudu oleen tän näköisiä!
Tahtoisin vaan niin tappaa itseni. Mutta sen tavan pitäis olla semmoinen, että se tuhoaisi mun kasvot, koska niitä mä vihaan ja niiden syytä kaikki ongelmat mun elämässä on. Junan alle tai itseni polttamalla.
...että jos et pysty nauttimaan elämässä sellaisistakaan asioista missä ulkonäöllä ei ole väliä, ei vika todellakaan ole kasvoissasi vaan siinä mitä niiden takana on. Sun ulkonäkösi on korkeintaan 1/10 ongelmaa, ja 9/10 sitä miten suhtaudut siihen. Enempää en jaksa sanoa, koska ethän sinä kuitenkaan kuuntele, ruikutat vaan.
mun ulkonäkö on 10/10 osa ongelmaa.
-Ne miehet joista oon kiinnostunut, ei oo koskaan kiinnostunut musta: johtuu mun ulkonäöstä. Kaikki ympärillä olevat on paljon kauniinpia.
-Paria miestä olen elämäni aikana tapaillut. Yhteydenpito on lopahtanut ja mies muuttunut etäiseksi sen jälkeen kun on nähnyt mut aamulla heränneenä ja ilman meikkiä.
-Kavereille tulee miehet juttelemaan baarissa ja muissa illanviettopaikoissa. Mulle ei. Tai no tulee mullekin: semmoiset about 40-60 vuotiaat sikakännissä olevat. Mun ulkonäkö on semmoinen että mä sovin yhteen tuollaisten kanssa. Nä miehet varmasti ajattelee: tuolta saa kun se on niin ruma ja siitä ei muut kiinnostu niin se varmasti lähtee matkaan.
-En voi seurustella
-En voi ihastua
-En voi pitää hauskaa ulkona muiden ihmisten kanssa koska olen niin ruma
Koska mitä hauskaa siinä on, että ensin tuunaat itseäsi about 3h, näytät silti ihan kummajaiselta, sitten esim. baarissa kun menet juttelemaan jollekin kiinnostavalle, niin tyyppi tekee selväksi ettei kiinnosta jo ennen kuin ehditte tutustua...Johtuisiko ulkonäöstä?
En jaksa käydä enkä ole enää pitkään aikaan jaksanut noita baareja. En voi ajatellakaan seurustelua tai ihastumista ulkonäöstäni johtuen. Ahdistaa pelkkä ajatus. Olen häpeäksi perheelleni. Ruma vanhapiika. Huono nainen. Turha idiootin näköinen paska.
Ja en mä enää ees seurustelusta tai muusta semmoisesta haaveile. Mun ainut haave ja toive mitä tulevaisuudelta toivon on, että saan rahat kasaan ja pääsen leikkauksiin.
Pidä vaan ruikuttajana. Et kuitenkaan tiedä mistä puhut.
Edelläkin sanot "kun ajattelen ulkonäköäni". Ongelma ei ole ulkonäkö, vaan se että ajattelet sitä koko ajan. Aiemmin on sanottu, että ei ole mitään syytä miksei esimerkiksi matkailusta tai luennoilla olemisesta voisi nauttia (jos nyt luennoilla olosta ylipäätään voi nauttia...) vaikka olisi minkä näköinen, mutta sinä et. Koska olet itsekeskeinen narsisti joka luulee olevansa maailman napa.
Minä tiedän ihan tarkkaan mistä puhun, sinä et sen sijaan enää tajua mistään mitään patologisen masennuksen tilassasi.
okei...ootko ihan varma? vastaus on varmaan : " Olen. Pystyn tekemään ihmisestä nettikirjoittelun perusteella paremman analyysin kuin terapeutit livekeskustelujen perusteella."