Alussa kaikki oli uutta ja ihanaa, rakastuin oikeasti. Niin siinä varmasti aina käy. Ajattelin kanssasi tulevaisuutta pidemmälle, lapsia, omakotitalo, matkustelemista,kirkkohäät jne. Nyt on mielessäni vain se miten nopeimmin ja parhaimmin pääsen asumaan yksin. Välillämme ei ole enään seksiä, koskettelua, hyvä jos puhumme keskenämme. Toisaalta toivon että pettäisit minua kunnolla, saisin lopulliseti parhaimman mahdollisen syyn heittää sinut pellolle. Et ilmeisesti ymmärrä miten paljon läheisyyttä itse kaipaan, sinulle tämä suhde ei ole ongelma, minulle on. Olen sinulle vain kotiorja joka pitää kodin kunnossa, kokkaa ja pesee pyykit. Puhumme asiasta vielä lähiaikoina. Vikani on minussakin mutta joku raja sentään. Ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa. Mene kavereidesi luokse, kyllä minä pärjään.
Rakkaus lopahti...
-Nora29-
151245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tyttöystäväni jätti minut reilu viikko sitten ja väitti eron syyksi näitä legendaarisia erilleenkasvuja sun muita.
Kuitenkin nyt alan tajuamaan, että vika taisi olla minussa. Yritin kyllä koko ajan tehdä parhaani, mutta kun hän ei minulle suoraan noista asioista puhunut, niin en tiennyt, että hän haluaa enemmän.
Tiedän, että kaikki olisi toisin jos olisimme jutelleet, eikä hän vain olisi miettinyt asioita omassa pääkopassaan.
Jos hänet jotenkin takaisin saisin, olisin jo nyt täysin muuttunut tämän asian suhteen, koska itsekin olisin läheisyyttä halunnut ehkä enemmä, mutta se mitä meillä oli jo, riitti minulle, vaan ei hänelle :(
Naiset nyt vaan ovat tuollaisia. Eivät ne puhu, eivät pukahda, eivät kerro tunteistansa tai ajatuksistansa. Eivät ne sano jos joku nyppii, ottaa päähän, vituttaa, kyllästyttää tai jotenkin muuten ei ole siten kuin pitäisi naisen mielestä olla. On miehen oma syy jos mies ei pysty lukemaan naisen ajatuksia ja tekemään juuri niin kuin nainen haluaa naisen itse sitä sanomatta. Pari suhde on aina PARIsuhde, mutta toimiva parisuhde on sellainen jossa mies tekee juuri niin kuin nainen haluaa, aina, joka asiassa ja naisen tahtoansa mitenkään ilmaisematta. Tämän viestiketjun aloituspostaus oli taas malliesimerkki tästä.
Ensimmäinen vuosi tai kaksi on aina suhteessa sitä vaalean punaista ensi huumaa, pannaan joka päivä ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Kun arki alkaa kyllästyttää, nainen lähtee läiskimään mitään kertomatta. Ja mies ei voi mitenkään ymmärtää mikä meni pieleen tai mitä teki väärin. Kunhan kärvistelee tunnon tuskissansa, miettii, häpeää, kärsii sydän kipuansa ja koettaa pitää samalla kasvonsa hymyssä, itsensä miehenä vaikka mieli tekisi melkein ruutia ryypätä.
Olen elänyt nuo samat tunteet läpi mitä sinä kärsit juuri tällä hetkellä. Samalla tyylillä minunkin nainen "kasvoi erilleen" hyvästä parisuhteesta. Luulin kaiken olevan hyvin kun keskusteluissamme mikään ei koskaan viitannut jonkin olevan pielessä. En ollut ajatustenlukija, se oli minun virheeni. Eron jälkeinen vuosi oli raskasta aikaa. Kieriskelin itsesyytöksissäni ja mietin mitä tein väärin ja mitä tekisin toisin jos saisin uuden tilaisuuden. Erotuskan aikana saatoin käydä kapakassa tai muualla ihmisten ilmoilla mutta niin vaan meni että muut naiset eivät kiinnostaneet tipan vertaa. Sen jälkeen on ollut yksi jos toinenkin lyhyt ja vieläkin lyhyempi suhde tässä. Nyt ei enää sellainenkaan jaksa kiinnosta ja mieli alkaisi taas tehdä pitkää ja pysyvää parisuhdetta. Niin se vaan on miehen muisti lyhyt. Ei mies vuosien päästä enää muista mitä se oikeasti voi olla. Tai sitten uskoo ottaneensa opiksi vanhoista virheistänsä - vaikka onko edes virhettä alunperin tehnytkään.
Älä ole huolissasi särkynyt.. -ei vitutukseen silti kuole, vaikka lähelle kuolemaa se voi jonkun viedäkin.
En olekaan ainoa. Myönnän kyllä harhautuneeni täysin siinä suhteessa millainen keskusteluyhteymme loppujen lopuksi sitten oli. Varmaan typeränä putkiaivona oletin, että kun pystymme puhumaan kaikesta muusta mahdollisesta, myös negatiivisista asioista ja omista tunteista, se koskisi myös suhdettamme. Itse olin tyytyväisempi kuin koskaan, enkä todellakaan toisen hymyn takaa kyennyt näkemään mitään ongelmia ja jouduin vain ihmettelemään mitä oikein tapahtui. Aikaisemmat yritelmät sentään ovat kaatuneet sentään käsinkosketeltaviin ongelmiin ja niitä on ollut huomattavasti helpompi käsitellä jälkeenpäin.
Loistava tiivistys "monta vuotta yksin"
Joo olen tullut vähän samaan tulokseen.
Tiedän, että seksistä se jäi kiinni. Ehdottelin hänelle kaikennäköstä, mutta ei hän sitten kauheasti muuta halunnut kuin sitä tuttua ja turvallista. Välillä hän kyllä sitten sanoi, että voisi olla villimpää johon en sitten reagoinut vissiin tarpeeksi rajusti.
Noh, yhtäkaikki vituttaa jos se siitä jäi kiinni sillä olisin voinut viedä tämän asian todella pitkälle eli sinänsä vähä oma moka. Toisaalta hän olisi voinut vaikka sanoa, että jos se ei tästä parane, niin tämä on tässä.
Vitutus on kova, mutta kai tästä yli pääsee...
Yleensä en jaksa edes kunnolla lukea näitä suomi24-foorumille kirjoitettuja tekstejä, lähinnä "kanavasurffaan" läpi jotain aiheita mitä on mielessä ja vaan totean että en jaksa edes lukea näitä ja suljen selaimen. Tämä teksti osui silmään ja on harvinaisen osuva teksti. Juuri näin se menee :)
tuo monta vuotta yksin kiteytymä. Vaimo puhuu erosta, yhdessä toistakymmentä vuotta. Penää keskustelua mutta ei keskustele. Pitäisi tosiaan osata ajatukset lukea kun kaikki yritykset tuntuu menevän väärin. Itse haluaisin jatkaa etenkin koska lapset säälittää ja toisaalta tuntemukseni emäntää kohtaan ei kuitenkaan aivan pakkasella ole. Mutta, nämä asiat kai väistämättä tulevat eteen useimmissa parisuhteissa ennemmin tai myöhemmin, osa jollain kummalla tavalla pääsee kriiseistä yli ja me loput kai sitten erotaan.
minulle kävi kuten te edellisiä suhteitanne kuvaatte. Toisaalta naisena päättelee, että jos asiasta on keskusteltu muutaman kerran ja mitään ei tapahdu, niin miksi jatkaa. Tuntee itsensä tyhmäksi ja turhaksi. Eihän sellaista kukaan halua.
Naisena varmaan odottaa jonkilaista muutosta, tekoja suoraan keskustelun jälkeen, jotta voi itsekin sanoille, teoilla näyttää, että haluaa parantaa suhdetta. Eikö ole outoa, mutta niinhän se menee, että molempien osapuolien tarvitsee tehdä osansa, että asia etenee. Niinhän se on peleissäkin.
Minun väsymiseni ja suhteesta pakoni johtui siitä, että miehen kanssa käydyt keskustelut päättyivät johkin, mutta eivät johtaneet mihinkään. Ja viimeisimmät olivatkin, että hän on tässä ja tälläinen, sen tulee kelvata.
Ei kelvannut. Ja nyt jatkan elämääni onnellisena ja vapaana.
Onnea teille kaikilla ja toivottavasti tekin löydätte sitä etsimäänne iloa ja sisältöä elämäänne.
Itse erosin neljän vuoden jälkeen miehestäni koska kävi juuri niin kuin kuvailit tekstisi ekassa kappaleessa mutta hänen puoleltaan.. Ja kännissä riitti kyllä tunteita vähän yli äyräidenkin mutta kun asioista olisi pitänyt oikeasti puhua ei enää löytynytkään sanoja.
Jonkin aikaa yritin minäkin leikkiä ajatustenlukijaa, eipä siitä mitään hyötyä ollut. Kun sitten lopulta mitta oli täysi löytyikin niitä kauan kaivattuja sanoja ja lauseita, valitettavasti vain liian myöhään.
Ja tasaisin väliajoin on tullut (suurin osa kännissä) puheluita/viestejä kuinka on niin ikävä ja muututaan ja puhutaan. Paskat, siihen oli mahis kyllä monet kerrat.. Ei miehet oo tässä sen kummosempia kun naisetkaan, ihmisiä kaikki.
Varsinkin tuo nimimerkin teksti: monta vuotta yksin. Olisin voinut itsekin kirjoittaa tuon saman vähän yli vuosi sitten. Nyt asiat on jo hyvällä tolalla, mutta silloin tunnnelmat oli toiset. Mutta onpahan vaan erikoista, että niin monet miehet saavat kertoa samaa tarinaa.
Oli kyllä koskettavasti kerrottu. Itse olen kyllä yrittänyt monta vuotta puhua kumppanilleni, jotta muutosta tulisi. Ongelma onkin juuri siinä, että puhe kantautuu kuin kuuroille korville. Niin, siis kyllä siinä hetki nyökytellään ja luvataan muutosta, ja kun emäntä vihdoin on hiljaa niin sama virsi jatkuu. Sitten kun emäntä lähtee, niin ihmetellään ja vaaditaan selityksiä! Jep! Kiitos ja näkemiin!
"monta vuotta yksin" parhaita kirjoituksia mitä olen lukenut suomi24:ltä.
Meillä tuo erilleen kasvaminen taisi tapahtua melko tarkalleen kaksi vuotta seurustelun aloittamisen jälkeen. Vaikka siihen asti mielestäni kaikki oli ollut ihanaa, ehkä olin jossakin asiassa häntä laiminlyönyt kuten en aina antanut hänelle sitä yhteistä aikaa mitä hän halusi, mistä hän jaksoi usein muistuttaa, mutta se ei ollut kyllä mielestäni oikein järkevässä suhteessa siihen mitä seurasi, varsinkin kun osat vaihtuivat sen jälkeen moneksi vuodeksi. Silloin kahden vuoden kohdalla alkoivat ongelmat, ja naiselta sellainen käytös kuin minä ja minun toiveeni olisi jotenkin toisarvoisia, kuin meidän rakkautemme olisi jotenkin toisarvoinen, ensisijaista tuntui olevan se että minä aina tekisin kuten hän halusi - missä asiassa hän mitenkin halusi (näin minä hänen myöhemmistä selityksistään ja käytöksestäänkin tulkitsin). Jos hän jotakin tahtoonsa liittyvää ääneen joskus ohimennen tokaisi, se piti tapahtua ehdottomasti, ja loput hänen haluamisensa piti lukea ajatuksista. Muuten hänen katkeruus ja pettymys minua kohtaan vain kasvoi kasvamistaan ja sain kuulla asiasta vuoden kuluttua. Emme pystyneet järkevästi puhumaan siitä mitä molemmat olisimme toisiltamme halunneet, emme edes silloin kun suhde oli jo kuinkamonennessa isommassa kriisivaiheessa ja minä olin että "nyt puhutaan!puhu minulle!" niin ei, joku ääni naisen pään sisällä ilmeisesti käskee pysymään todellisista syistä vaiti vaikka mikä olisi. Vain sovinnontekovaiheet olivat niitä kun jotakin järkevää saatiin juteltua. Muuten se oli aina niin, että kuulin niistä ongelmista, mitkä nainen koki ongelmiksi, pääsääntöisesti vasta jälkikäteen, kun niille puheena oleville asioille ei enää voinut tehdä mitään. Osa niistä oli siis sellaisia että ok, oli hän ehkä joskus niistä jotakin maininnut mutta mistä olisin tiennyt kyseessä olevan hänelle niin tärkeä asia. Mutta jokin (rakkaus?) sai meidät pysymään yhdessä kuitenkin vielä monta vuotta, eli tässä tapauksessa nainen ei kuitenkaan lähtenyt ja jättänyt minua, vaikka kokonaisuutena hänen tunteensa olivatkin ilmeisesti muuttuneet ratkaisevasti tyytymättömyyden suuntaan. Erosimme kun totesimme tilanteen liian hankalaksi. Yksi pääsyy on mielestäni se, että hän ei vain osannut keskustella (en nyt tässä viestissä käsittele omia virheitäni). Suoraan sanottuna ihmetyttää suuresti mistä tulee suomalainen klisee-stereotypia että mies ei puhu, kun tuntuu että nainen voi näköjään aivan yhtä hyvin olla se puhumaton osapuoli.
Ja olen sitä mieltä että KAIKKI pitkissä suhteissa olevat naiset kokevat tyytymättömyyden kausia vaihtelevalla voimakkuudella, ja saattavat niiden aikana harkita vakavasti eroa.
Itsellä erosta vasta vähän aikaa ja kuvaamasi tilanne että muut naiset eivät jaksa kiinnostaa periaatteessa yhtään, vaikka joka viikonloppuilta velvollisuudentuntoisesti baariin ihmisten seuraan lähdenkin, tänäänkin.
Kaikki mitä kirjoitit aloituksessasi, kutsutaan ns. normaaliksi parisuhteeksi. Arki tuli vastaan. Osoitat lapsellisuutta toteamalla: Rakkaus vain lopahti. Ei. Tuo on se kohta, jossa se punnitaan.
Huolestuttavinta kirjoituksessasi on tämä: MINÄ MINÄ MINÄ MINUN MINUN MINULLE MINULLE. Huomaatko itse? Jos ruoho on vihreämpää aidan takana, kannattaisiko kastella omansa? Tie ei parane autoa vaihtamalla, kuski on aina sama.
Kyllä!
On naisia ja miehiä jotka eivät puhu parsuhteessa ongelmista..
Minusta jokaisen ois hyvä miettiä suhteen aikana enemmän toista kun itseään..Puhuminen on joskus vaikeeta ja vielä jos toinen ei osaa kuunnella..Olen itse avoin ja puhun tuntemuksista ja tunteista hyvinkin herkästi.Mutta monesti käy joko toinen ei kuuntele tai sanoo että en ole tyytyväinen mihinkään..Ehkä jokaisen ois hyvä vielä suhteen aikana miettiä mitä toinen haluaa ja vaikka tehdä kivoja uusia asioita.Ei mennä aina samojen kaavojen mukaan ja unohtaa se tärkein.
On osattava elää parisuhteen aikana sille suhteelle..Mutta harmi, monesti unohdamme sen arjen kiiressä ja mikä on loppu tulos..:(
Itse olen kantapään kautta oppinut sellaisen asian jossa,että ei pidä rakentaa pilvilinnoja eikä myös patoja..On osattava tuoda ne huonot asiat ja hyvät asiat suhteen aikana esille.Ketään ei voi muutaa, mutta tapoja voi..Puhuminen on yksi tapa osata kertoo tuntemuksista. Mutta pitää osata myös tehdä ne ei jäädä puhumisen asteelle..
lapsellisen, vastuuntunnottoman ja minäkeskeisen ap:n aloituksessa on mielestäni tämä:
"Toisaalta toivon että pettäisit minua kunnolla, saisin lopulliseti parhaimman mahdollisen syyn heittää sinut pellolle." Mistä hemmetistä tuollaisia raukkamaisia surkimuksia sikiää? Ja vielä nainen!