Olen ollut avomieheni kassa yhdessä nyt reilun vuoden.Olemme nelikymppisiä ja moliemmilla avioliittot takana. Kysyin häneltä pari kuukautta sitten että rakastatko mua. Hän vastasi " en tiedä" sehän on vain kauniisti sanottu en.Tiedän että hän tykkää minusta paljon mutta riittääkö se? Ongelmalliseksi tämän koko paketin tekee se että mä rakastan sitä ja pelkään että teen suurenkin virheen jos lähden ja jätän hänet. Me viihdytään toistemme seurassa ja meillän tosi hauskaa. Minä paijailen ja halailen miestäni mutta hän on tosi huono osittamaan tunteitaan minua kohtaan (mitä tunteita?) Seksiä meillä on harvoin ehkä parin viikon välein, siinäkin tunnen että hän ei rakastele, ei ole sellaista tunnetta mukana kuin joskus alku aikoina( eikä siitä ole kauan niistä alkuajoista). Tarvitseeko hän aikaa ja jaksanko mä odottaa? Tuleeko se rakkaus sieltä koskaan..kysyin kerran että voisiko hän ajatella menevänsä mun kanssa naimisiin joskus, siihen vastaus oli kyllä.Ehkä ajatteli että jos tolle vastaa että ei, niin se lähtee heti.
Ei uskalla rakastaa
12yksin
3636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos minulta mies kysyy nyt rakastanko en tosiaan osaisi vastata. Olen miettinyt mitä valheenpaljastuskone näyttäisi jos vastaisin että rakastan? Olisi hienoa kun se sanoisi että vastaus on totta mutta yhtä hyvin se voisi sanoa että ei ole totta. Minä vain luulen rakastavani.
Tiedän etten halua ketään toista kuin olla tämän miehen kanssa mutta se ei vättämättä merkitse että rakastan häntä oikeasti. Mutta jos minulta kysyttäisiin uskonko että mies rakastaa minua voisin vastata että tunnen niin ja se olisi totta. Niihän uskon.
Vain sillä mitä itse uskot on merkitystä.
Miehesikin vastasi ihan totuuden mukaisesti että en tiedä. Se on oikea vastaus.
Mistä sinä tiedät rakastatko häntä? Tiedätkö varmasti rakastavasi?
Voisit helpottaa oloasi uskomalla. Nyt tulkitset hänen vastauksiaan miten haluat tulkita niitä.
Menettämisen mahdollisuus on olemassa aina ja sen tosiasian myöntäminen on myös ihan hyvä asia.
Voit tehdä virheen odottamalla ja teetkin sillä sen odottamisajankin voisi käyttää mukavammin.
Otamalla ilon irti siitä mitä jo on. Voit tehdä virheen lähtemällä? Varsinkin jos sillä olisi tarkoitus vain herättää miestä tai muuttaa miestä eikä parantaa omaa elämänlaatuaan. Sinin onnesi ei saa olla hänestä riippuvainen. Te jaatte mukavan yksinolon vielä mukavammalla kaksin olemisella.
Lähtökohta on se että yksinoleminenkin on hyvä olotila.
Odottaminen jotakin joltakin toiselta vie sinusta turhaa energiaa ja aiheuttaa pettymyksiä.
Jos et odota niin et pety.
Sinä voit jatkaa hellimistä ja lellimistä jos saat sillä tavoin läheisyyttä ja se antaa sinulle jotain. Ehkä voit vain antaa itsesi odottamatta mitään toiselta (se on kai rakkautta?). Yleensä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan mutta voihan olla että miehellä on omia tilinpäätöksiä tekemättä? Sinä voit kyllä sanoa hänelle että kulta mene ja ota omaa aika jos tarvitset sitä. MInä olen täällä jos tarvitset minua.
Älä epäile hänen tunteitaan. Sano että uskot kaiken.
olet hivenen samantyyppisessä tilanteessa kuin minä.. sitä pohtii onko rakkautta enää edes olemassa tälläikää vai perustuuko suhteet eronneilla vajaa viiskymppisillä arjen kumppanuuteen? Kummallakin on omat historiannsa ja satutettu useasti elämän aikana, onko kiintyminen/rakastaminen enää mahdollista? Onko rakkus jäänyt jonnekkin entiseen suhteeseen/omiin lapsiin? Löytäisikö enää tällä ikää kumppanin joka itseäni vielä rakastaisi niin että tunnen sen joka päivä? Riittäisikö tämä nykyinen hellyyden kipeä suhde? Pärjäisinhän ihan hyvin yksinkin...Sinkkunakaan ei olisi kivaa.. Miksi kumppanini ei puhu tunteistaan, miksi hän ei ota minua kainaloon/miksi urheilu yms. mene etusijalle? vaikeita asioita... Miksi minä puhun vain yksin vaikka näen ttä kummatkin kärsii.
Niin loistavalle ja toisilleen aluksi sopivat pariskunnat usein ajautuvat tällaisiin tilanteisiin, miksi? en tiedä!
Tosiasiahan on se että jotain ratkaisuja on tehtävä ja omia johtopäätöksiä jos toinen ei ole avoin ja rehellinen.. jos mies ei puhu, näytä tunteitaan tai sanoo ettei tiedä..kyllähän se loukkaa ja on yksi tekijä kasaamaan ongelmia lisää.. miksi jäädä odottelemaan, että asiat menee vielä huonommaksi.. miksi on lähtenyt parisuhteeseen ihmisen kanssa jota ei tiedä rakastaako.. silloin on tehnyt väärin toista kohtaan!!
jos tunteet ovat kadonneet, saako niitä palautumaan? sitä pitää kysyä ja vaatia vastauksia. Jos miehellä on munaa hän uskaltaa puhua ja kertoa millä tunteet saa palautumaan? kummankin toivett/näkemykset täytyy huomioida..onko kumpikin valmiita täyttämään oman osuuden? onnistuuko se?
Kasa kysymyksiä joihin pitäis löytää vastaus.. itse olen jo niin pessimistinen, että parisuhteessa eläminen vain itselleen on väärin ja helpoimmalla pääsee kun ottaa eron ja alkaa elämään vain itselleen yksin !
Ottakaa kantaa :)
NIin meidän naisten yksi tarve on saada hellyyttä ja läheisyyttä ja se seksintarve (laukeaminen) miehelle on kai verrattavissa siihen. Heille läheisyyden tarpeen puuttuminen ei ole niin iso asia kuin seksin puuttuminen. Miehelle se seksi taitaa olla sama asia?
Me koemme että mies vain käyttää meitä jos ainoa läheisyys on sitä että harrastetaan seksiä kerta viikossa. MIehelle se voi riittää mutta me tarvitsemme huomioimista joka päivä siinä arjessa.
Tätä läheisyyden tarvetta emme pysty yksin täyttämään vaan tarvitsemme siihen toisen ihmisen. Lapset ovat lähteneet ja he eivät ole enään käytettävissä tämän tarpeen tyydyttämiseen.
Orgasmin voimme hoitaa itse sillä meille sen hoitaminen yksin on ihan yhtä hyvä kuin miehen "joka vain käyttää" kanssa. Mies voi kokea antavansa kuitenkin paljon. Hän voi ihmetellä että mitä tässä nyt vielä tarvitaan? Mies tuo palkan kotiin, tekee kotitöitä ym asioita joita me pidämme itsestäänselvinä sillä niihän mekin teemme.
Ei miehet halua nähdä sitä että me emme ole tyytyväisiä ja me vain vihjailemme ja oireilemme eli sellaista naisten hömppää.
Voi olla miehelle kauhea yllätys kun nainen sanoo että tämä oli nyt tässä.
Me haluamme että mies pystyisi tekemään meidät näkyväksi joka päivä mutta tapahtuukin toisinpäin.
Olemme näkymättömiä. Se tekee surulliseksi.
Ei kukaan halua olla näkymätön.